Tämä hämeenkyröläinen mänty on ehtinyt nähdä Ruotsin vallan ajankin. Kuvat: Kaisu Jouppi
Tämä hämeenkyröläinen mänty on ehtinyt nähdä Ruotsin vallan ajankin. Kuvat: Kaisu Jouppi

Perinneihmisen maailmassa on ihan tavallista rupatella esi-isien kanssa ja uskoa haltioihin.

Keitäs täällä pusikossa pyörii? Hämeenkyröläisen hiekkatien viereen on parkkeerattu autoja, ja niistä on noussut ihmisiä, jotka vaeltavat metsään päin. He pysähtyvät ison, melkein kuolleen männyn juurelle, katselevat ylöspäin ja taputtelevat runkoa.

Hienohan se on. Mutta ennen kaikkea se ei ole mikään peruspetäjä vaan Timin mänty, ikää noin neljäsataa vuotta. Ennen vanhaan se oli pyhä puu.

Männyn ympärille kerääntyneet ihmiset eivät hekään ole mitä tahansa hippejä vaan kansanperinneihmisiä. He olivat äsken Taivaannaula ry:n pyhiä luonnonpaikkoja eli hiisiä käsittelevällä luennolla, ja nyt he ovat tulleet yhdessä retkelle paikkaan, joka perimätiedon mukaan on ollut pyhä.

Timin männyllä on muinoin ollut iso rooli kylän keskipisteessä. Sen oksille ripustettiin tapettujen karhujen kallot – ikään kuin palautuksena metsälle ja lepyttelynä haltioille. Sen avulla parannettiin hammassärkyä: ensin kaivettiin kipeää hammasta tikulla ja tökättiin sitten tikku männyn kolon, ja kas! Särky jäi mäntyyn. Puun juurella on toimitettu tärkeät loitsut ja rukoukset, ja sinne on tuotu ensimmäisestä uuden sadon viljasta leivottu leipä kiitokseksi. Siellä on juteltu esi-isien kanssa.

Ensimmäiset sahtivierteet männylle.
Ensimmäiset sahtivierteet männylle.

Ja miten niin ”on juteltu”? Juuri nyt joku taivaannaulalainen näyttää sanovan jotain itsekseen, käsi tiukasti runkoa vasten. Toinen kaataa lasipullosta tilkan rusehtavaa nestettä puun juurelle.

– Tehtiin vaimon kanssa sahtia, ja annan ensimmäiset sahtivierteet männylle. Hiiteen ei mennä tyhjin käsin, Anssi Alhonen selittää.

Kohti juuria

Pyhyyttä luonnosta, voimaa perinteistä! Se on vuonna 2007 perustetun Taivaannaula ry:n motto. Maailma ympärillä saattaa mullistua, kansat vaeltavat ja robotit ottavat vallan, mutta taivaannaulalaiset haluavat elämään juurevuutta. He uskovat samaan kuin suomalaiset muutama sukupolvi sitten: siihen, että puullakin voi olla sielu.

Anssi Alhonen on yksi Taivaannaulan perustajista, ja hänestä Suomessa tarvitaan kansanuskon ylläpitäjiä.

– Pidän tärkeinä perinteitä ja sitä henkisyyttä, mikä niihin liittyy. Taivaannaulassa ei ole kysymys uskonnosta, se on liian kapea termi. Tämä on elämäntapa ja arvomaailma: halutaan elää lähellä luontoa ja suhteessa siihen, perinteisiä tapoja kunnioittaen.

Anssi uskoo siis ihmisen ja luonnon yhteyteen, ja vanhojen perinteiden arvoon. Mihin muinaiset suomalaiset sitten uskoivat? Eivät yhteen jumalaan vaan siihen, että jumalia ja henkiä eli joka puolella. He ajattelivat myös, että vainajien henget liikkuvat maan päällä ja kuolleita piti kunnioittaa. Suomalainen kansanusko on ollut kokonainen maailmanselitys, josta näemme nykyään pieniä palasia: kalevalamittaisia loitsuja, polttariperinteitä tai pääsiäiskokon pahoja henkiä karkottamassa.

”Me ajatellaan, että ihmisen on hyvä olla kiinnittynyt paikkaan.”

Anssin mukaan nykyiset kansanuskoiset eivät elä muinaisuudessa vaan ihan mukana yhteiskunnassa. Taivaannaulan jäsenet työskentelevät eri ammateissa, mutta työelämän ulkopuolella he hakeutuvat mieluiten asumaan maalle vanhaan puutaloon, jonka pihalla on oma pyhä puu. He viettävät samoja juhlapyhiä kuin muutkin, mutta perinteisemmin menoin: jouluna jätetään ruuat pöydälle haltioiden syötäväksi, juhannuksena ennustetaan tulevaa. Kun Anssi on vaimonsa kanssa tehnyt pääsiäiseksi sahtia, he ovat samalla laulaneet oluen syntyloitsun.

Toinen aktiivijäsen, maaseutuyrittäjä Mikko Tappura sanoo:

– Me mennään tavallaan vastavirtaan nyky-yhteiskunnassa. Nykyään muutetaan hirmu paljon, mutta me ajatellaan, että ihmisen on hyvä olla kiinnittynyt paikkaan. Kotipaikka, sen historia ja kotipuu ovat tärkeitä.

Hiisiä etsimään

Puut ovat ydinjuttu. Ennen vanhaan nimittäin ajateltiin, että maailmankaikkeuden keskipisteessä on jykevä puu, ja taivaankansi kiertää puun ympärillä. Jokaisen pienemmän kosmoksen, oman kylän ja oman kodin, keskellä oli myös pyhä puunsa.

Taivaannaula ry:n toiminnassa on laajempikin ulottuvuus kuin oman puulattian narahtelu: yhdistys haluaa lisätä perinnetietoisuutta. Suomessa on ollut samanlaisia pyhiä paikkoja kuin vaikka Pohjois-Amerikan intiaaneilla, mutta ne ovat tupanneet unohtumaan. Hiisi-hankkeessa Taivaannaula kartoittaa hiisiä eli juuri sellaisia pyhiä paikkoja kuin Timin mänty. Tai Kupittaan lähde, tai vaikka Hakoisten linnavuori. Tähän mennessä hankkeen tuloksena on löytynyt yli neljäsataa kiveä, lähdettä, vuorta ja puuta, jotka ovat luultavasti olleet esi-isiemme hiisiä.

Mistä sen tietää, että jokin paikka on ollut pyhä? No perimätiedosta, kyläkirjoista ja kansanrunousarkistoista voi etsiä – mutta maallikko miettii, tuntuuko sen lähellä värähtelyä? Magneettikenttiä?

– En mielelläni värähtelyistä puhuisi, Anssi sanoo.

– Mutta toisaalta, erikoinen juttu tapahtui viime kesänä…

Nimittäin sellainen, että Taivaannaula järjesti Artjärvellä suomalais-ugrilaisen yhteispalveluksen. Paikalle oli kutsuttu marilaisia uhripappeja johtamaan rukouksia ja loitsuja. Anssi opasti papit tapahtumapaikalle hiisikalliolle, mutta antoi vahingossa väärät koordinaatit. Pian tuli puhelu metsästä.

– Uhripapit soittivat, että tämä neuvomasi paikka on ihan hyvä – mutta tuossa lähellä olisi todella voimakas kohta. Se voimakas paikka oli juuri se hiisikallio, jota olin tarkoittanut.

Paastomehua kuoharilasiin

Meitä on niin monenlaisia näissä hengen asioissa. Toiset uskovat mindfulnessiin, toiset talouden positiivisiin ennusmerkkeihin. Jotkut käyvät kirkossa, jotkut rummuttavat täysikuun alla – ja osa luottaa kansanuskon viisauteen. Taivaannaulaan liittyy uusia jäseniä viikottain, joten perinteestä pyhyyden ammentaminen taitaa olla muotia.

”Se on tässä mulle ehkä tärkeintä, sellainen pyrkimys kohtuullisempaan elämäntapaan.”

Nyt mäntyyn nojailee Anna Karhu-Cormier. Hän ei ainakaan vielä ole Taivaannaulan jäsen, mutta tuli tänään mukaan uteliaisuudesta. Anna asuu lähiseudulla ja on käymässä Timin männyllä toista kertaa tänä keväänä: maaliskuussa mänty sai todistaa kevätpäiväntasauksen juhlintaa.

– Halusin aloittaa oman rituaalin. Meillä oli ystäväni kanssa mukana kuohuviinilasit ja ihanaa porkkana-omenapaastomehua. Tarkoitus oli vähän tsekata itseäänkin, että missä mennään.

Anna miettii parhaillaan, pitäisikö lasten syntymäpäiväjuhlatkin järjestää jatkossa metsässä. Häntä puhuttelee se, että lähiympäristöllä voisi olla elämässä enemmän merkitystä kuin nykyään. Lisäksi: kun Anna kosketti Timin mäntyä, hänelle tuli Siiri-mummo mieleen. Menneisyys tuntui ikään kuin olevan läsnä.

– Mulle tuli sellainen olo, että haluaisin palvoa tuota puuta, tai hakea siltä voimaa – tuliko teille sama?

Ei varsinaisesti, mutta Mikko Tappura tunnistaa kyllä Annan tarpeen miettiä, missä on itse menossa.

– Nelikymppisenähän tää sekoilu mulla alkoi. Kai siinä iässä ensimmäistä kertaa tajuaa kuolevaisuutensa ja tulee tarve etsiä juuriaan, Mikko sanoo.

Juurten etsimisen ja Taivaannaulan myötä Mikon elämään on tullut uutta ympäristötietoisuutta.

– Se on tässä mulle ehkä tärkeintä, sellainen pyrkimys kohtuullisempaan elämäntapaan. Että voi tulla toimeen vähemmällä eikä jää mistään paitsi.

Mikko kuuluu kirkkoon, mutta hänen mielestään luterilaisesta kirkosta on riisuttu turhaan pois mystiikka ja pyhyyden tuntu. Kaikki on koko ajan sitä samaa, oli arki tai pyhä.

– Ihminen tarvitsisi pysähtymistä.

Talon pitää hengittää

– Nelikymppisten miesten invaasio on viime vuosien juttu. Heitä on alkanut näkyä Taivaannaulassa koko ajan enemmän. Jotenkin miehet kai etsivät itseään, miettii Kaisu Mokkila.

Kyllä kyllä. Kahden miehen, Mikon ja Anssin, vinkistä istumme nyt Kaisun kotona Valkeakoskella. Kuppari, hieroja ja jäsenkorjaaja Kaisu on kuulemma hyvä esimerkki taivaannaulalaisesta elämäntavasta. Hän kieltämättä näyttää aika juurevalta vanhassa puutalossaan, puuhellaa sytyttäessään.

Kaisu Mokkilan koti hengittää niin kuin talon pitääkin.
Kaisu Mokkilan koti hengittää niin kuin talon pitääkin.

Kaisu on vasta kolmevitonen, joten keski-iän kriisi ei ole hänen syynsä perinnehörhöilyyn. Mikä sitten?

– Mä oon vaan aina ollut kiinnostunut vanhoista jutuista. Tykkäsin jo pienenä kuunnella pappoja.

Alun perin helsinkiläinen Kaisu muutti seitsemän vuotta sitten Valkeakoskelle Päivölän kansanopistoon, jossa oli kansanperinteen kurssi. Vuoden aikana opeteltiin ihan kaikkea perinteistä, kankaan kutomisesta kansanlauluihin. Kaisu päätti jäädä seudulle, kun läheltä alkoi löytyä hieronta- ja kuppausasiakkaita. Kommuuniksi sopiva iso puutalo löytyi Ritvalan kylästä. Siinä asuu Kaisun lisäksi nyt kaksi muuta asukasta, jotka ovat löytäneet taloon eri teitä.

”Ihmisen pitäisi elää luonnon rytmissä.”

Kaisu keittää pannukahvia. Sen laskeutuessa ehditään käydä kierroksella talossa: lautalattiat on, ikkunoista näkyy peltomaisemaa. Seinissä komeilevat Pihlgren & Ritolan alkuperäiset tapetit vuodelta 1950. On leivinuuni, hyvä maakellari, oma kaivo – täällä pärjää, vaikka tulisi sähkökatko. Se on Kaisulle tärkeää.

– Tätä taloa ei ole pilattu, se hengittää niin kuin pitääkin.

Nykyajalle on annettu periksi salaojituksen ja kellariremontin verran, koska maalattiaisesta puukellarista löytyi lattiasieni. Mutta homesieniä lukuun ottamatta Kaisu haluaa olla sovussa luonnon kanssa.

– Ihmisen pitäisi elää luonnon rytmissä. Se on täällä maalla helpompaa kuin kaupungissa, jossa on liikaa sähkövaloja. Ja täytyy olla kosketuspinta maahan, niin että ymmärtää, milloin jotain kannattaa istuttaa ja milloin ei.

Ritvalan perinneyhteisö

Kaisun kommuunissa kasvatetaan kasvihuoneessa vähän kaikenlaista, ja oman kanalan maatiaiskanoilta saadaan kananmunat. Lähiseudun kalastajilta ostetaan kalaa pakastimeen. Kaisu pyrkii syömään mahdollisimman lähellä tuotettua, mahdollisimman luomua ruokaa.

– Periaatteessa minä olen sitäkin mieltä, että pitää pystyä tappamaan oma ruokansa – tai ainakin on syytä tietää, missä eläin on elänyt ja miten. Minä kopautan itse kirveellä ylimääräisiltä kukoilta kaulat poikki, Kaisu kertoilee.

Ritvalan kylä on osuva asuinpaikka perinneihmisille. Naapurissa asuu Kaisun mukaan juuri sellaisia, ja taivaannaulalaisilla on täälläpäin vahva edustus – ehkä samanhenkiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa?

Navetassa asuivat vielä vuosi sitten Kaisun kyytöt, mutta ne ovat nyt ystävän luona hoidossa.
Navetassa asuivat vielä vuosi sitten Kaisun kyytöt, mutta ne ovat nyt ystävän luona hoidossa.

Ritvalan kylässä on myös muinainen tuntu: monesta pihasta on löytynyt merkkejä ikivanhasta asutuksesta. Täällä pidetään Suomen vanhin kansanperinnejuhlakin, 114-vuotias Helkajuhla, jossa naimattomat naiset kokoontuvat helluntaina kylänraitille laulamaan kalevalamittaisia lauluja. Niillä siunataan pellot ja tuleva sato. Kaisukin kävi ennen laulamassa, mutta ei tunne enää itseään ihan tarpeeksi tyttöseksi.

Kaisun talon pihapiirissä on navetta, jossa oli vielä viime syksynä kaksi lehmää, kyyttöjä tietysti. Ne ovat toistaiseksi hoidossa ystävän navetassa, koska salaojitusremontin ja Kaisun työkuvioiden takia lehmien pito tuli liian vaativaksi. Vanhassa talossa on muutenkin paljon puuhaa, puulämmityksestä lähtien.

– On tässä hommaa, mutta nämä ovat valintoja! Nyt ette vain saa itse kirnuttua voita leivän päälle ettekä oikeaa kermaa kahviin, kun ei ole niitä lehmiä, Kaisu sanoo.

Miten kummitus karkotetaan

Jos lehmiä ei olekaan, muita asukkaita kyllä riittää. Esimerkiksi pihasaunassa asuu haltia, samoin talossa ja navetassa.

– Mä en ole kristinuskoinen vaan kansanuskoinen, Kaisu kiteyttää.

Kaisu ei ole omaksunut kansanuskosta kaikkia piirteitä. Hän ei esimerkiksi ajattele, että ainoa keino lisätä omaa onneaan on koettaa varastaa sitä naapurilta. Mutta pienemmissä asioissa ulkopuolinenkin saattaisi huomata jotain: Vaikka sen, että Kaisu ei ojenna suolakuppia kädestä käteen. Tai sen, ettei hän pane leipää väärinpäin pöydälle eikä kättele kynnyksen yli. Joku sanoisi Kaisun uskoa taikauskoksi. Sillä nimellä kansanuskoa alettiin kutsua 1800-luvulla, kun se alkoi jäädä mummojen jutuksi ja kristinusko valtasi alaa.

” Kerroin kummitukselle, keitä me olemme ja että asumme täällä nykyään.”

Mutta tänne vanhaan taloon perinteiset tavat sopivat, eikä kukaan katso kieroon. Talossa kummittelikin ennen; ilmeisesti asialla oli talon entinen isäntä, joka piti omituista ääntä. Vieraita ääntely pelotti, joten Kaisu otti käyttöön vanhat keinot ja käveli talon kaikki huoneet läpi leipä ja kananmuna kädessään ja puhutteli kummitusta.

– Kananmuna on kaiken alun ja maailman synnyn symboli, leipä taas symboloi elantoa. Kerroin kummitukselle, keitä me olemme ja että asumme täällä nykyään. Pyysin häntä rauhoittumaan ja vein sitten munan ja leivän tuonne pihapuun juurelle hänelle lahjaksi. Ei ole sen jälkeen näkynyt, Kaisu kuvailee.

Suomalaisessa kansanuskossa ajatellaan, että ihminen jää jossain muodossa asuinsijoilleen.

– Niin mäkin ajattelen. Että me jäädään tänne hengailemaan. Varmaan se täällä kummitellut vanha isäntäkin on katsellut meitä ja miettinyt, mitä hippejä täällä nykyään asuu.

Puulta viisautta

Jos Kaisu kaipaa tukea omaan hoitotyöhönsä tai apua isoihin elämänratkaisuihin, hän käy Keiteleellä.

– Siellä on mun omien esi-isieni pyhä puu.

Eli sellainen kuin se Timin mänty, ehkä monta sataa vuotta paikallaan pönöttänyt. Onhan sen ikäinen puuvanhus nähnyt kaikenlaista: se oli vielä nuori verso, kun vuonna 1697 tuli kolmas kylmä kesä peräkkäin ja ihmiset kuolivat ympärillä nälkään. Kypsässä aikuisiässä Ruotsin valta vaihtui Venäjän vallaksi, mutta huomasikohan se mitään? Nykyään se on ehkä ollut aistivinaan, että ilmasto lämpenee.

Ihan viime aikoina on alkanut taas tulla ihmisiä kyselemään neuvoja ja kaatamaan juurelle sahtia.

Jos talvellakin tuntuu, että kotia on usein tuuletettava, on sisäilmassa todennäköisesti jotain häikkää.

Outoa hajua, epämääräistä oireilua ja tarvetta tuulettaa kotia talvellakin. Muun muassa näistä asioista voi epäillä, että kodin sisäilmassa ei ole kaikki ihan kunnossa.

Näin kertoo Sisäilmayhdistyksen sisäilma-asiantuntija Mervi Ahola, jonka mukaan talvi-ilmoilla ei pitäisi tarvita juuri tuulettaa edes taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto.

– Jos pakkasillakin on sellaista tunnetta, että täytyy tuulettaa sisällä, olisi syytä kyllä miettiä, että mistä se johtuu. Tuulettamisen tarve voi kieliä riittämättömästä ilmanvaihdosta.

Noin miljoonasta suomalaiskodista puuttuu kokonaan ilmanvaihtoventtiilit, jotka tuovat raitista ilmaa sisälle.

– Usein poistoilmanvaihtojärjestelmien taloissa ei ole riittävästi korvausilmaventtiilejä, joista tuloilma pääsee sisään. Se on hyvin yleinen ongelma suomalaisissa kodeissa, Ahola sanoo.

Samasta ilmiöstä kertoo Terveysilma tänään tiedotteessaan. Terveysilman mukaan joka kolmannesta asunnosta eli noin miljoonasta suomalaiskodista puuttuu kokonaan ilmanvaihtoventtiilit, jotka tuovat raitista ilmaa sisälle. Se voi aiheuttaa tunkkaisuutta, vetoa ja kuivaa ilmaa, mikä puolestaan saa useimmat ratkaisemaan tilanteen tuulettamalla kotia.

” Ilmanvaihdon toimintaa kohtaan osoitetaan vain vähän mielenkiintoa.”

Sekä Sisäilmayhdistyksen Aholan että Terveysilman mukaan suomalaiset tietävät kotiensa ilmanvaihtojärjestelmistä hyvin vähän. Terveysilman toimitusjohtaja Peter Schlauf kertoo tiedotteessa, että huonoon ilmanlaatuun myös puututaan harvoin.

– Vaikka monet ovat  huolissaan kotinsa sisäilman laadusta, ilmanvaihdon toimintaa kohtaan osoitetaan vain vähän mielenkiintoa. Ilmanvaihdosta puhuttaessa hyvä testikysymys on, tiedätkö mistä makuuhuoneeseesi tulee raitista ilmaa. Vastauksesta voi päätellä, onko asunnosta toimiva, riittävä ilmanvaihto.

– Jos kodin ilmanvaihto toimii kunnolla, ikkunan avaamiseen ei pitäisi tulla tarvetta kuin satunnaisesti, vaikka kun ruoanlaiton yhteydessä tulee käryä, Schlauf toteaa.

Sisäilman laatua tulee tarkkailla

Huonosta sisäilmasta kielii sisäilma-asiantuntija Aholan mukaan monet asiat. Ensimmäisiä niistä ovat oudot hajut ja fyysinen oireilu.

– Poikkeavien hajujen tulisi aina olla sellainen hälytysmerkki, jolloin pohditaan, mistä hajut voivat tulla. Kun huonossa sisäilmassa ollaan riittävän pitkään, saattaa henkilö alkaa oireilla erilaisilla ärsytysoireilla. Myöhemmin saattaa esiintyä pitkittyneitä tulehduskierteitä.

”Samoissa olosuhteissa toinen sairastuu ja toinen ei huomaa mitään.”

– Oireet ovat kuitenkin aina yksilöllisiä: samoissa olosuhteissa toinen sairastuu ja toinen ei välttämättä huomaa mitään, Ahola sanoo.

Lue myös: Oletko jatkuvasti vähän nuhainen? Erikoislääkäri listaa sisäilmasairauden ensimmäiset oireet

Yksi sisäilman terveyshaitta kotona voi olla myös radon, eli radioaktiivinen jalokaasu, jota ei voi aistinvaraisesti havaita. Riittämätön ilmanvaihto voi aiheuttaa kosteuden tiivistymistä talon rakenteisiin. Omaan ilmanvaihtojärjestelmään tutustuminen onkin olennaista, jotta mahdolliset ongelmat ja viat on mahdollista löytää.

Isäksi tuleminen ja omista tunteista vaikeneminen ajoivat Pete Parkkosen etsimään itseään. – Kävin terapiassa läpi parisuhteet,
erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut.

Pete Parkkosella, 27, on tilanne päällä. Artistikollega on sairastunut, ja keikkamyyjä kyselee Peteä paikkaamaan illan laivakeikkaa.

Pete näppäilee silmälasiensa takaa kännykällä mietteliään näköisenä kohteliasta kieltäytymistä. Laivan lähtöön olisi aikaa viisi tuntia, mutta talvirenkaiden vaihto on varattu alkuillalle. Lähtö keikoille on seuraavana päivänä, ja poikaakin olisi hyvä nähdä ennen sitä.

Vielä muutama vuosi sitten Pete olisi sen enempää miettimättä lupautunut. Mutta kaksi vuotta sitten hänestä tuli pienen pojan isä, ja sen jälkeen hän on oppinut itsestään paljon. Kuten sen, että kieltäytyminen on vaikeaa, mutta joskus se on vain tehtävä. Pete jättäisi mieluummin epämiellyttävät asiat sanomatta ja antaisi niiden kasvaa sisällään purkausta odottavaksi tulivuoreksi.

Kaksi vuotta sitten, kuusi kuukautta pojan syntymän jälkeen, näin lopulta tapahtui.

– Siinä oli monta asiaa yhtä aikaa käsiteltävänä. En halunnut kohdata ongelmia ja menin lopulta jumiin. Vierestä tilannetta seurannut kaverini iski käteeni terapeuttinsa numeron.

Siitä alkoi matka, jonka aikana Pete oppi tuntemaan itsensä paremmin ja tasapainottelemaan elämän eri osa-alueilla: artistina, isänä, ystävänä, kumppanina ja seksisymbolina.

Vaikenemisen kulttuuri

Yhdeksän vuotta sitten 18-vuotiaasta Petestä tuli koko kansan tuttu, kun hän sijoittui Idols-ohjelmassa kolmanneksi. Pete muutti menestyksen myötä lapsuudenkodistaan Pihtiputaalta Helsinkiin. Kun ohjelma loppui, katosi myös viikoittainen miljoonayleisö.

– Hain artistina pitkään paikkaani ja tavallaan haen varmaan vieläkin. Vuosien aikana olen saanut tehdä töitä itseni kanssa ja opetella kärsivällisyyttä, kun kaikki ei tapahdu heti.

”Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy.”

Vuonna 2015 alkoi viimein tapahtua. Peten sooloura lähti nousuun, ja hän kiersi omien keikkojensa lisäksi feataamassa JVG:n festarikeikoilla, eli kiertue-elämää, jollaisesta oli teini-ikäisestä asti haaveillut.

Samana kesänä Peten elämä mullistui, kun hänestä tuli yllättäen isä.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista isyys käytännössä on. Kaikki vastasyntyneen kanssa oli uutta. Pelkäsin aluksi, toiminko oikein ja mietin, mitä tälle käärölle pitää nyt tehdä.

Pete teki parhaansa lapsen kanssa. Samaan aikaan artisti Pete Parkkosella meni lujaa ja keikkoja oli paljon.

– Olin vielä silloin ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään. Asiat kuitenkin kasaantuivat, ja parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa tuli ongelmia.

Pete ei tuolloin tiedostanut, että osasyy ongelmiin oli vaikeneminen.

– Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy. Sen sijaan olemme molemmat kohteliaita, auttavaisia ja super­aktiivisia. Kaikkea pitää kokeilla ja tehdä. Asiat ovat meillä järjestyneet aina ilon kautta. Olin varmaan hämilläni, kun näin ei enää tapahtunutkaan.

Jumissa pään sisällä

Ensimmäisenä muutoksen Petessä huomasivat ystävät. Yleensä positiivisesta kaverista oli veto poissa.

– Olin jumissa pääni sisällä, energiatasoni laski. Samalla sivuutin ikävät asiat, koska en osannut ja jaksanut kohdata niitä, Pete kertoo.

– Tilannetta ehti kestää muutaman kuukauden, kunnes hain ystäväni vinkistä ammattiapua. En halua edes ajatella, miten olisi käynyt, jos tilanne olisi pitkittynyt. En ole koskaan totaalisesti romahtanut, mutta niin olisi ennen pitkää käynyt.

"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."
"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."

Terapiassa puhuminen tuntui alkuun vaikealta, mutta jokaisen kerran jälkeen Pete löysi lisää uskallusta avata elämäänsä enemmän.

– Kävin siellä lopulta läpi parisuhteet, erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut. Löysin avaimia lukkoihin, joihin en ollut ikinä koskenut.

Hän ymmärsi myös, että isän ja artistin roolit olivat monella tapaa ristiriidassa.

– Oli uutta ja vanhaa, isoa ja pientä. Tasapainoilin isyyden ja muun yksityiselämän sekä artistiuden välillä. Onneksi lähipiirini piti tiukoissakin paikoissa pääni kasassa ja jalkani maan pinnalla.

Pete vertaa terapeutille puhumista peiliin katsomiseen.

– Ymmärsin paremmin, miksi olin toiminut niin kuin olin toiminut. Opin tuntemaan itseäni paremmin. En todellakaan väitä, että olisin nyt ihmisenä mitenkään valmis, ja opettelen edelleen puhumisen kulttuuria. Mutta minun elämääni avoimuus on helpottanut. Enää ei tarvitse lukita asioita sisälle.

Isät ja pojat

Toinen tärkeä peili Peten elämässä on hänen poikansa.

Pete ei elä parisuhteessa lapsen äidin kanssa, mutta tapaa 2,5-vuotiasta poikaansa usein.

”On jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.”

– Meille kummallekin oli aina itsestään selvää, että tapaan lasta paljon. Kun miettisin omaa elämääni ilman isääni, se tuntuisi mahdottomalta. En haluaisi sellaista tilannetta omalle lapselleni. Vaikka lapsi ei asu kanssani, en ajattele, että olen tehnyt isänä mitään väärin. Olen toiminut kaikissa tilanteissa parhaaksi näkemälläni tavalla.

Pete arvelee olevansa isänä leikkisä. Hän esimerkiksi ulkoilee, leikkii ja musisoi pojan kanssa.

– On ollut siistiä, että lapsen kanssa kasvaa siinä sivussa itsekin. On myös jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.

Petellä on aina ollut läheiset välit Pihtiputaalla asuviin vanhempiinsa. Hän käy vanhassa lapsuudenkodissaan silloin tällöin, ja eläkkeellä olevat vanhemmat käyvät Helsingissä kerran kuussa katsomassa poikaa ja pojanpoikaa.

Luvatonta koskettelua

Parempi itsetuntemus auttoi Peteä suhtautumaan myös seksisymbolin roolin, joka hänelle lankesi Kohta sataa -videon myötä. Videolla alastomana kiemurtelevan Peten vartalo on sivelty öljyllä. Strategisen paikan peittona on samppanjapullo.

– Tiesin tasan tarkkaa, mihin videota tehdessämme ryhdyin. Olen aina ollut hullu heittäytyjä, ja videon tekeminen oli helppoa. Olen aina pitänyt itseäni hyvännäköisenä ja pitänyt itsestäni huolta urheilemalla. Sinällään seksisymbolin rooli tuntui luonnolliselta.

Roolissa on ollut myös varjopuolensa. Pete sanoo, että videon jälkeen hänestä tuli seksiobjekti, jota sai lähennellä luvatta.

– Varsinkin keikoilla tai niiden jälkeen, kun on alkoholia mukana kuvioissa, meininki saattaa olla tosi härskiä. Oletusarvo on myös , että keikalla paita lähtee aina pois.

"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."
"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."

Tänään kuuluisa kiharapilvi on vedetty huomaamattomasti ponnarille, joka uppoaa hupparin uumeniin. Silmälaseissaan ja hiukset kiinni Pete saa kulkea rauhassa. Keikoilla tai baareissa tilanne on toinen. Kun Me too -kampanja alkoi sosiaalisessa mediassa, Peten teki mieli kirjoittaa omista kokemuksistaan.

– Vaikka kuinka olisi seksisymboli, niin luvaton koskettelu on seksuaalista häirintää. Enhän minäkään sano kaupan kassalle, että ottaisitko paidan pois, Pete vertaa.

– Yleensä jos joku koskettelee luvattomasti, sanon tiukasti ja ystävällisesti: älä koske. Paras vaihtoehto on lähteä pois paikalta.

Pete painottaa, että ei ole tehnyt tästä isompaa numeroa, koska on pystynyt käsittelemään asiaa.

– Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vaikka urani alussa. Tunnen itseni paremmin ja ymmärrän asioiden suhteellisuuden. Jos ahdistelu menisi vakavammaksi ja alkaisi satuttaa henkisesti, sitten minun pitäisi miettiä sitä uudestaan.

Parisuhdestatus

Tällä hetkellä Pete elää kämppiksinä parhaan ystävänsä kanssa. Järjestely on herättänyt puhetta sen jälkeen, kun Pete kertoi haastattelussa, että voi ihastua yhtä lailla miehiin kuin naisiin.

– En halua pistää itseltäni mitään ovia kiinni enkä ala määritellä 27-vuotiaana, millainen olen ja miten elän viisikymppisenä, hän sanoo.

– Sain sanomisestani todella paljon palautetta. Hyvä jos pystyin olemaan jollekin avuksi, mutta samalla mietin, onko tällainen asia todella uutinen vielä vuonna 2017.

”Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä.”

Parisuhteessa Pete kertoo eläneensä vain naisten kanssa.

– Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin. Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun itse etsii itseään. Toisen itsevarmuus saa ajattelemaan, että minäkin haluan elää noin ja haluan mukaan hänen menoonsa. Positiivisuus on yhdistänyt minua ja kumppaneitani, Pete kertoo.

– Myönnän, että ihastun helposti. Ihastus saattaa kestää vain viikon, kuukauden, joskus pitempäänkin. Ihastuminen ei tarkoita sitä, että ryhtyisin kohteen kanssa parisuhteeseen.

Kämppiksen kanssa asuminen sopii Petelle, sillä hän ei viihdy kovin hyvin yksin.

– En ole keksinyt terapiassakaan siihen kummempaa vastausta, minusta yksinolo vain on perseestä. Jaan ja teen mieluummin asioita yhdessä, hän sanoo.

"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."
"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."

– Nykyisen kämppiksen kanssa meillä oli törkeen kivaa, joten oli itsestään selvää, että voisimme muuttaa samaan asuntoon. Kämppikseni on yksi siisteimpiä tuntemiani tyyppejä. Vaikka olen itse vielä ihan kakara, niin välillä on kiva tehdä aikuisjuttuja. Yksi ilta juotiin viiniä, syötiin juustoja, katsottiin Frasieria ja kuunneltiin jazzia.

Pete arvostaa vanhempiensa pitkää liittoa, mutta ei usko, että sellainen on häntä varten.

– Vanhempieni suhteen kaltaisia parisuhteita, joissa ollaan 16-vuotiaasta eläkepäiville, ei varmaan synny tulevaisuudessa enää kauheasti. En ehkä näe sellaista itselläni, mutta arvostan heidän välistään luottamusta ja omistautumista perheelle, Pete pohtii.

– Isältä olen oppinut herrasmiesmäisyyden naisia kohtaan. Olen samanlainen ovien avaaja.

Pete on oppinut itsestään myös ystävyyssuhteissa. Kaveriporukka koostuu pitkälti taiteilijoista. Ystävät ovat hänelle elämän suola.

– Välitän ystävistäni usein enemmän kuin itsestäni. Huolehdin, että kaikilla on aina kaikki hyvin ja autan usein pyytämättä. Siinäkin minun on pitänyt opetella rajojen vetämistä, että jaksaisin itsekin.

Hyvästit tuppisuulle

Tällä hetkellä Pete elää monella tavalla unelmaansa, koska pystyy elättämään itsensä musiikilla. Tekstejä hän tekee parhaiten uudessa ympäristössä, ja joka vuosi hän matkustaa vähintään yhteen uuteen maahan lomailemaan ja tekemään kappaleita.

– Yksi unelmistani on se, että olisin jonain päivänä käynyt maailman jokaisessa maassa. Tällä hetkellä käytyjä maita on 37. Matkustan nykyään aina yksin, sillä reissussa joudun kohtaamaan itseni, ja se tekee hyvää.

Pete on onnellinen, että on itsensä kanssa nykyisessä pisteessä.

– Olen päässyt pois tuppisuun roolista, vaikka tunneasioissa minulla on siihen yhä taipumusta. Olen myös oppinut, että kaikesta selviää puhumalla. Rohkaisen itseäni usein sanomaan asioita, joista olisin aikaisemmin vaiennut.

Tekstittäjänä ja musiikintekijänä Pete uskoo olevansa vielä ihan alussa.

– Haen siinä roolissa itsevarmuutta ja tyyliäni. On ihan kivakin ajatella, että kaikki on vielä edessä.

– Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin.

27-vuotias laulaja tuli tutuksi neljännen kauden Idolsista, jossa sijoittui kolmanneksi.

Tehnyt kolme albumia, neljäs ilmestyy ensi vuonna. Uusi sinkku julkaistaan loppuvuodesta.

Voitti viime vuonna Tähdet tähdet -musiikkiohjelman ja vuonna 2014 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman.
Asuu kämppiksen kanssa Helsingissä, 2-vuotias poika.