Netan, Essin ja Pertun sukupolvelle vapaus on vakityötä suurempi arvo. ”Monet yritykset voisivat hyötyä siitä, että työpaikan ja -ajan suhteen oltaisiin joustavampia”, Netta sanoo. Kuvat: Milka Alanen
Netan, Essin ja Pertun sukupolvelle vapaus on vakityötä suurempi arvo. ”Monet yritykset voisivat hyötyä siitä, että työpaikan ja -ajan suhteen oltaisiin joustavampia”, Netta sanoo. Kuvat: Milka Alanen

Tälle sukupolvelle muutos on mahdollisuus eikä uhka. Mitä opittavaa meillä on Netalta, Essiltä ja Pertulta?

Spotit valaisevat Nukketeatteri Sammon lavan. Puolikaaren muotoon asetelluilla tuoleilla istuu kymmenen pari-kolmekymppistä nuorta ja konsulttifirma D11:n toimitusjohtaja Heikki Leskinen. Jokainen on napannut sivupöydältä limsan tai vesilasin, ja tilan täyttää puheensorina.

Pari minuuttia yli neljän sisään astelee S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

– Otatko kahvia? Heikki huikkaa.

– Ei, ei, vettä vain, Pekka sanoo.

– Ai Pekalle tarjotaan kahviakin. Tässä on aina tämä hierarkia, joku nuorista huikkaa ja huoneen täyttää kepeä nauru.

No mutta tänään hierarkia unohdetaan. Tavallisesti Pekka Ylihurula luotsaa satoja alaisia työssään toimitusjohtajana, tänään häntä luotsaavat milleniaalit. Meneillään on Millenial Board, jossa yritysjohtajille kerrotaan, miten bisnestä oikeasti kannattaisi pyörittää.

Monissa firmoissa on nimittäin hätä. Perinteisillä aloilla etsitään kiivaasti uusia tapoja tehdä rahaa, kun vanhat ansaintamallit katoavat alta. Jotta firmat eivät putoaisi digimurroksen ja globalisaation kelkasta, tarvitaan uusia ideoita, ajatuksia tulevaisuuden kuluttajilta. Ja keltäpä muulta niitä kysyisi kuin milleniaaleilta?

Miksi heiltä kysytään?

Milleniaaleja ovat kaikki vuosina 1981–1996 syntyneet. Tutkimusten mukaan he ovat suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia maailmankansalaisia, netin ja sosiaalisen median aikakaudella kasvaneita diginatiiveja. He arvostavat vapautta, puhuvat tunteista ja heille rahaa tärkeämpää on se, että työnantajalla on samat arvot kuin itsellä.

Tosin milleniaali itse ei halua, että häntä kutsutaan milleniaaliksi. Tämä sukupolvi tavoittelee yksilöllisyyttä.

Otetaanpa esimerkiksi Essi Horppila, 25, Netta Lehtonen, 27, ja Perttu Pölönen, 22. Essi on Finnairin eCommerce Manager ja pian valmistuva kauppatieteiden maisteri, Netta positiivisen psykologian valmentaja ja Joylla-yrityksen perustaja. Perttu on start up -yrittäjä, joka on opiskellut Kalifornian tulevaisuusyliopistossa ja valittu vuoden luovimmaksi suomalaiseksi vuonna 2014.

– Milleniaali on kulahtanut ja vähän leimaava sana, ainakin liike-elämässä. Tarvittaisiin jokin muu, vaikka aspiration, Essi ehdottaa.

Pitää ihan tarkistaa sanakirjasta, mitä aspiration tarkoittaa: pyrkimystä tai tavoitetta. Essin, Netan ja Pertun puheessa vilahtelee muutenkin sanoja, joita olemme tottuneet kuulemaan korkeintaan amerikkalaisissa motivaatiopuheissa.

”Milleniaali on kulahtanut ja vähän leimaava sana.”

Mutta milleniaalit eivät vain puhu, he myös tekevät. Perttu kehitti 15-vuotiaana sellonsoitonopiskelijana Sävelkellon, keksinnön, jossa sävelet on asetettu kellotaulun muotoon. Kellon avulla hankala musiikin teorian hahmottaminen on helppoa kenelle tahansa. Sittemmin Sävelkello on tuonut Pertulle pääsyn Piilaakson tulevaisuusyliopistoon ja voiton EU:n Young Scientists -kilpailussa.

Eipä ihme, että näille harteille sovitellaan Suomen pelastajan viittaa. Voisiko Millenial Boardista päätellä, että keski-ikäisten miesten yksinvalta on murenemassa?

– On hyvä, että firmoja pyörittävät vanhat parrat eivät vain katso arrogantisti ongelman yli kuin heillä olisi kaikki vastaukset. Olemme oikeasti tekemisissä isomman murroksen kanssa kuin ennen, Perttu sanoo.


Netta, Essi ja Perttu  toisivat työelämään lisää positiivista palautetta. ”Jo kouluaineisiin merkittiin vain virheet punakynällä. En muista yhtään merkintää siitä, että oletpa ollut luova tässä kohdassa”, Netta sanoo.
Netta, Essi ja Perttu toisivat työelämään lisää positiivista palautetta. ”Jo kouluaineisiin merkittiin vain virheet punakynällä. En muista yhtään merkintää siitä, että oletpa ollut luova tässä kohdassa”, Netta sanoo.

 

Essistä on hassua, että johtoryhmissä istuvat vuosissa mitattuina kokeneimmat työtekijät – varsinkin nyt, kun maailma muuttuu nopeasti.

– Muutoksen ja innovaatioiden pahin uhka ovat taustoiltaan liian samankaltaiset päätöksentekijät saman pöydän ääressä. Me Millennial Boardissa rikomme sitä kuplaa, Essi sanoo.

– Ajatusmaailma, trendit ja elämäntyylit muuttuvat paljon meidän ikäistemme ehdoilla. Jokaisessa hallituksessa pitäisi olla vähintään yksi alle kolmekymppinen.

Se lahjakkuus

Diplomaatti. Viihdyttäjä. Kampanjoija. Innostaja. Illan Millennial Board -istunnossa on meneillään esittelykierros. Jokainen lavalla istuva nuori sanoo ensin nimensä, sitten tittelin, joka kuvaa hänen rooliaan ryhmässä.

Tänään keskustellaan lahjakkuudesta, koska nuorten mielestä omien lahjojen löytäminen olisi Suomen tulevaisuudelle elintärkeää.

– Stereotypiat kahlitsevat meitä. Esimerkiksi astronautti ei ole vain astronautti vaan henkilö, joka tykkää seikkailla ja mennä uusiin paikkoihin, Perttu sanoo.

S-Pankin Pekka Ylihurula nyökyttelee ja kirjoittaa muistiinpanoja vieressä. Myöhemmin hän myöntää olevansa entinen milleniaaliskeptikko.

– Minua vähän ärsyttikin, kun kaikki puhuivat milleniaaleista. Milleniaalit sitä, milleniaalit tätä.

”Minua vähän ärsyttikin, kun kaikki puhuivat milleniaaleista.”

Pekka sai idean Millennial Boardin järjestämisestä syksyllä 2015 pohtiessaan pankkialan muutosta. Tuntui mahdottomalta ennustaa, millaisessa maailmassa kymmenen vuoden päästä eletään ja miten siihen pitäisi varautua.

– Ajattelin, että okei, milleniaalit ovat tärkeä juttu, mutta miten niihin pitäisi suhtautua. Pitäisikö ottaa muutama milleniaali töihin ja olla isällinen? Vai pitäisikö heidät ottaa mukaan yrityksen kehittämiseen?

Pekka päätyi jälkimmäiseen. Hän ajatteli, että olisi hauskaa, jos nuoret sparraisivat kerrankin johtoa. Samalla selviäisi, mitä he maailmasta ajattelevat – miten he suhtautuvat pankkeihin ja mitä he odottavat työelämältä.

– Halusin oikeasti tutustua tähän uuteen sukupolveen, Pekka sanoo.

– Minusta on vähän naurettavaa, kun keski-ikäiset yritysjohtajat pistävät hupparit päälle, lähtevät Slushiin ja ovat olevinaan hemmetin kovia digityyppejä. Se on päälleliimattua.


S-pankin palkkalistoilla on omiakin milleniaaleja, mutta toimitusjohtaja Pekka Ylihurula arvostaa Boardilta saamaansa suoraa palautetta. ”Heidän ei tarvitse ajatella, että toimitusjohtajan kanssa pitää käyttäytyä tietyllä tavalla.”
S-pankin palkkalistoilla on omiakin milleniaaleja, mutta toimitusjohtaja Pekka Ylihurula arvostaa Boardilta saamaansa suoraa palautetta. ”Heidän ei tarvitse ajatella, että toimitusjohtajan kanssa pitää käyttäytyä tietyllä tavalla.”


Miten voi vaikuttaa yksin?

Mitä milleniaalit itse ajattelevat siitä, että heistä odotetaan yritysten pelastajaa? Essi, Perttu ja Netta eivät myönnä ottavansa roolista paineita.

– Se tuntuu hirveän luonnolliselta. Better late than never, Essi sanoo.

– Olemme sukupolvea, jolle muutos on mahdollisuus eikä uhka. Ennemmin odotan malttamattomana tulevaisuutta ja sitä, että saan omassa työssäni olla mukana hahmottelemassa suurempia suuntaviivoja.

Isossa pörssiyhtiössä asioiden muuttaminen ei ole aina niin yksinkertaista. Netta tietää kokemuksesta, että vaikuttaminen on huomattavasti helpompaa, jos työpaikalla suhtaudutaan muutoksiin myönteisesti.

– Isoissa yrityksissä on edelleen paljon sitä, että sinulla ei ole kokemusta, älä tule sanomaan, meillä on aina tehty näin, Netta sanoo.

– Olen kohdannut töissä tilanteita, joissa ideani eivät ole saaneet juuri ollenkaan palautetta tai kiitosta. Se tuntui todella turhauttavalta ja sai minut vaihtamaan työpaikkaa ja myöhemmin perustamaan oman yrityksen.

Perttu uskoo, että teknologian kehitys on kasvattanut yksilön vaikutusmahdollisuuksia ja ymmärrystä maailmasta.

– Joku voi omasta autotallistaan käsin muuttaa miljoonan ihmisen elämän. Ennen ei pystynyt tekemään mitään merkittävää, ellei ollut valtaapitävä.


Perttu kannustaa kääntämään virheet vahvuudeksi. ”Kriisi kertoo jotain, mitä ei muuten näkisi.”
Perttu kannustaa kääntämään virheet vahvuudeksi. ”Kriisi kertoo jotain, mitä ei muuten näkisi.”


Unelmien työelämää

Pertun, Essin ja Netan mielestä suomalaisessa työelämässä pelätään liikaa epäonnistumisia eikä oteta tarpeeksi riskejä. Johtoryhmissä pyöritellään numeroita ja strategioita, mutta unohdetaan tunteet.

– Toivoisin kannustavampaa kulttuuria, rakentavaa ja positiivista feedbackia. Että epäonnistuminen ei olisi niin hemmetin iso mörkö, Netta sanoo.

Milleniaalien mielestä tunteet eivät ole työelämässä vieläkään itsestäänselvyys: Netta on nähnyt tilanteita, joissa työkaveri on itkenyt ja muut ovat kääntäneet selkänsä.

– Toisaalta yhden työpaikan korkein esimies tuki minua toteuttamaan unelmiani ja itseäni, vaikka se ei ollut kyseisen yrityksen kannalta paras vaihtoehto.

Työntekijöinä Netta, Perttu ja Essi arvostavat vapautta, luottamusta ja hyvää työilmapiiriä. Sitä, että työnantajalla on jokin missio ja se sopii myös omaan missioon. Sitä, että työ tuntuu merkitykselliseltä ja siinä oppii joka päivä jotain uutta.

Perttu ei ole koskaan tehnyt projekteja lukuun ottamatta töitä kellekään muulle. Toisin kuin vanhempiensa sukupolvi, hän, Netta ja Essi pitävät vapautta vakityötä suurempana arvona.

– Sitä, että kukaan ei kontrolloi, mitä teen, vaan minulla on tavoite. Työtavalla ei pitäisi olla väliä, Essi sanoo.

Hän työskentelee ison firman palveluksessa, mutta tuntee vetoa yrittäjyyteen: sen aika on sitten, kun tarpeeksi palava intohimo löytyy.

Netalla on jo oma firma, jonka toimisto sijaitsee milloin kotisohvalla, milloin rantakallioilla.

– Vapaus on merkityksen lisäksi se, mitä yrittäjyydessä rakastan. Se voittaa kummasti rahahuolet.

Toisaalta työelämä pelottaa: Kenelle on töitä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä? Pysyykö koulutus muutosten perässä?

Ennen firman perustamista Nettakin jännitti, löytääkö hän töitä.

– Pelkäsin myös sitä, että jämähdän tekemään jotain, joka ei ole minulle niin merkityksellistä. Joka päivä pelkään edelleen vähän ja kyseenalaistan omia valintojani. En vain anna pelolle liikaa tilaa.

Sankareita vai roistoja?

Milleniaalien asenne ja uho voivat ärsyttää nöyryyteen oppinutta suomalaista. Milleniaaleja on kritisoitu siitä, että he haluaisivat suoraan koulunpenkiltä asiantuntijatehtäviin, toteuttamaan omaa intohimoaan. Heidän sanotaan välttelevän sitoutumista ja rutiinihommia, valitsevan työelämässä vain rusinat pullasta ja lähtevän Balille surffaamaan, kun asiat käyvät liian raskaiksi.

Mutta milleniaali ajattelee sen näin: Lähes jokaisen valinnan tai teon pitää olla jollakin tapaa kehittävä. Elämältä on oikeus vaatia paljon.

– Tuntuu, että monet milleniaalit ympärilläni optimoivat kaiken aikansa palvelemaan jotain suurempaa tarkoitusta. Sitä, mitä haluan olla tai mikä minusta on tulossa, Essi sanoo.

– Ehkä meidät ja aiemmat sukupolvet erottaa nimenomaan se, että me haluamme tehdä merkityksellistä.

Toisaalta Essi uskoo, että kaikesta ei voi tehdä merkityksellistä.

– Ei kukaan elä pelkästä merkityksestä. Leipä täytyy saada pöytään, vaikka haluaisi seurata intohimojaan.

”Ei kukaan elä pelkästä merkityksestä.”

Viime aikoina Essi on käyttänyt lähes kaiken aikansa ensimmäisen oman kotinsa remonttiin, täysipäiväiseen työhön ja opintoihin. Välillä hän tuntee painetta elää merkityksellisemmin. Kun hän pitkän työpäivän jälkeen rojahtaa sohvalle ja alkaa katsella Gilmoren tyttöjä, saattaa iskeä syyllisyys: Mitä kaikkea tällä ajalla voisikaan tehdä? Meditoida, lukea, verkostoitua tapahtumissa.

– Usein kun olisi aika taputtaa itseään selkään ja levähtää, ajatukset ovat jo seuraavassa asiassa, siinä, mitä pitäisi tehdä tai oppia. Se ei ole hyvä.


Milleniaali haluaa oppia työssään joka päivä jotain uutta. ”Silloin tuntuu, että olen menossa johonkin enkä suorita vain samaa asiaa”, Perttu sanoo.
Milleniaali haluaa oppia työssään joka päivä jotain uutta. ”Silloin tuntuu, että olen menossa johonkin enkä suorita vain samaa asiaa”, Perttu sanoo.


Elämä on riskiä ja tuottoa

Kello lähestyy kuutta, ja Millennial Board -istunto alkaa olla lopuillaan. On aika kertoa, mitä lahjakkuuskeskustelusta on jäänyt käteen.

– Pitää olla rohkeutta pyytää apua ja epäonnistua. Virheistäkin käsin voi työstää omaa lahjakkuuttaan, yksi milleniaaleista sanoo.

– Sanat rohkea ja riippumaton jäivät resonoimaan. Ne laitan post it -lapulle kotona, lisää toinen.

Pekan mielestä milleniaaleilta voi oppia juuri rohkeutta – uskallusta olla sitä, mitä on, ja tehdä sitä, mitä haluaa.

– He eivät ole urautuneita niin, että täytyisi tehdä se tietty polku: opiskella, mennä töihin, hankkia perhe, omakotitalo ja koira.

Milleniaalit ovatkin valmiita ottamaan enemmän riskejä kuin aiemmat sukupolvet.

– Sitoudumme lyhyempiin työsuhteisiin, yritämme elää hetkessä ja käytämme rahaa kokemuksiin sen sijaan, että keräisimme säästöjä pahan päivän varalle, Essi sanoo.

Hän käytti säästönsä ja opintolainansa ulkomailla.

– Pääosin opiskeluun, mutta tietenkin matkalta tarttui mukaan tärkeitä elämän oppeja. Minulle se oli investointi tulevaisuuteen.

Kun valinnat ovat osa isompaa missiota, niitä myös miettii enemmän. Onko tämä oikea tie? Entä jos olisin valinnut toisin?

On vaikea tyytyä ja elää hetkessä. Mutta jos ei ota riskejä, ei voi valittaakaan, Essi uskoo.

– Mitä suurempi riski, sitä suurempi tuottopoten­tiaali.

Mitä opit, Pekka?

S-pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula ajattelee, että Millenium Boardissa selkiytyi kuva nuorten ajatusmaailmasta:

Milleniaalit eivät tee töitä rahan takia eivätkä kestä jäykkää yrityskulttuuria, huonoa johtamista ja mikromanagerointia.

Pankin asiakkaina he haluavat tietää, mistä maksavat. Palveluiden on oltava digitaalisia ja toimivia.

He pitävät säästämistä vaikeana ja kaipaavat palvelua, jossa säästämisestä voisi jutella matalalla kynnyksellä vaikka viinilasin äärellä.

Ensi kesän morsiamet, varautukaa uudenlaisiin huomenlahjoihin. 

Sensuellit boudoir-henkiset kuvat morsiamesta ovat olleet trendikäs huomenlahja muutaman vuoden ajan, ja voimaannuttavat alaston- sekä alusvaatekuvaukset ovat muutenkin kasvattaneet suosiotaan.

Nyt sensuellien kuvien ottaminen näyttää saapuneen myös miesten keskuuteen, ainakin Yhdysvalloissa. Trendin nimi on dudeoir. Idea on tismalleen sama kuin perinteisissä boudoir-kuvissa, mutta naisten boudoir-kuvia mukailevat asennot ja asetelmat tuovat dudeoiriin ylimääräisen ripauksen huumoria. 

Kurpitsakuvat leviävät netissä

Arizonassa on julkaistu jo toinen dudeoir-kalenteri, jossa parrakkaat ja vatsakkaat miehet poseeraavat metsämaisemissa vain boksereihin ja flanellipaitoihin pukeutuneina. Valokuvaaja Masika May on kuvannut useammankin yhdysvaltalaisen aviomiehen dudeoir-hengessä lahjaksi heidän vaimoilleen. 

Tennesseessä valokuvaaja Gayla Thompson suostutteli hiljattain aviomiehensä poseeraamaan vähissä vaatteissa Halloweenin kunniaksi. #kurpitsapylly-hashtagilla varustetuista kuvista tuli nopeasti huippusuosittuja sosiaalisessa mediassa.

– Nämä olivat minun ideoitani, mutta kun aloimme kuvata, mieheni otti ohjat omiin käsiinsä, eikä ohjeistusta tarvittu. Hän on tosi hyvä malli, Thompson kertoo Huffington Postissa.

Ehkäpä jo ensi kesän morsiamet saavat huomenlahjaksi eroottisia kuvia.

Seksistä puhumisella ei välttämättä paranneta maailmaa, mutta yksittäisten ihmisten seksielämään sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Rosa Meriläinen treenaa vaginapainonnostoa ketsuppipullolla, kertoo saavansa orgasmin ajatuksen voimalla ja masturboi mieluummin kuin meikkaa. Mitä ajattelet tästä?

Kun julkaisimme osan Rosa Meriläisen Seksi ja minä -juttusarjaan antamasta haastattelusta verkossa, kommenttiosiot niin sivustolla kuin Facebookissakin alkoivat käydä nopeasti kuumana. Rosalle avoin puhe seksistä ei ole ongelma, mutta monta muuta se häiritsi. Ei niinkään se seksi, vaan se, että juuri Rosa puhuu siitä.

Kommenteista tulee se vaikutelma, että seksissä ja siitä puhumisessa olisi yhä jotain hävettävää. Rosahan on äiti, miten hän kehtaa! Jotain patoumia tässä taustalla on oltava, kun tuommoisia kertoo!

Kaikki kommentit – olivat ne sitten kauhistelevia, ylistäviä tai naureskelevia – kertovat, että seksistä ja seksuaalisuudesta pitää puhua enemmän. Niin paljon, että seksipuhe muuttuu tylsäksi aamukaurapuuroksi, maailman tavallisimmaksi asiaksi. Sillä asialla Rosakin on haastattelun antaessaan ollut.

Käsityksemme siitä, mitä pidämme normaalina seksuaalisuutena, on usein valitettavan kapea. Se, että joku puhuu omista seksuaalisista kokemuksistaan avoimesti, ei tietenkään tarkoita, että kaikkien muidenkin pitäisi puhua tai tehdä samoja asioita. Joskus riittää, että lukee, katsoo telkkarista tai kuulee radiosta. Voi jutella luotettavassa kaveriporukassa tai vain kuunnella, kun avoimemmat keskustelevat. Kaikki se avartaa maailmankuvaa, mikä on seksuaalisuudelle hyväksi.

Seksipuhe avartaa maailmankuvaa ja on seksuaalisuudelle hyväksi.

Rajoittuneet asenteet heikentävät seksuaalista itsetuntoa, mikä on suoraan yhteydessä nautintoon. Jos miettii, onko jokin normaalia tai yleisesti hyväksyttyä, ei pysty täysillä antautumaan nautinnolle. Häpeä ei kuulu seksin harrastamiseen, vaan siitä pitää päästä irti. Siksi tarvitsemme esikuvia, jotka puhuvat suoraan.

Lue myös: ”En pysty katsomaan alapäätäni, se ällöttää minua” – seksuaaliterapeutin mukaan moni nainen kärsii alapäähäpeästä

Se, että puhuu seksistä, ei tarkoita, että miettisi elämässään vain ja ainoastaan seksiä. Monen elämään se kuitenkin kuuluu olennaisena osana ja ainakin käväisee mielessä jopa päivittäin. Miksei siitä silloin voisi puhua? Seksipuhetta vieraksuvien kannattaa myös muistaa, että jotenkin hekin ovat päätyneet aihetta käsittelevän jutun pariin, kenties jopa lukemaan alusta loppuun.

Tiedämme, että monet tutut ja tuntemattomat, miehet, naiset ja muunsukupuoliset harrastavat seksiä ja itsetyydytystä. Intiimit yksityisasiat eivät tietenkään sovi kaikkiin keskusteluihin, mutta olisi tekopyhää kieltää niiden olemassaolo. Seksuaalisuuden pitää saada myös näkyä ja kuulua.

Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Silti Rosan haastattelun yhteydessä on puhuttu seksiä enemmän siitä, onko seksistä sopivaa puhua ja jos on, millä tavalla. Aika ei siis vielä ole kypsä vuoropuhelulle. Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Jos puhuisimme seksistä itsestään, moni hyötyisi. Ei seksipuheella välttämättä maailmaa paranneta, mutta yksittäisten ihmisten seksielämiin sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Kannattaa siis varata hetki sitä varten, että tutkiskelee Rosan sanojen herättämiä ajatuksia ja mielipiteitä. Ne nimittäin voivat paljastaa yllättävän paljon sinusta itsestäsi ja suhtautumisestasi seksiin.