Olen esiintymässä kirjastossa. ”Millaista on olla suomalaisen kirjallisuuden ainoa naishumoristi?” kysyy mieshaastattelija.

Minulla lyö vähän aikaa tyhjää. Mitä tähän pitäisi vastata? Miten niin ainoa?

Haastattelija tarkentaa: ”Kaikki muut humoristit ovat miehiä. Naisethan eivät tee komiikkaa. Stand up -koomikotkin ovat aina miehiä.”

Alan listata hauskoja naisia, mutta mieleeni jää kummallinen kaiherrus. Tuntuu siltä kuin minut olisi vedetty tilille oudosta ja epänaisellisesta toiminnasta.

Mikä kumma oikein saa sinut kasvattamaan varta vasten partaa, vaikka olet nainen?

Vastaaviin näkemyksiin törmää usein, vaikka komedian parissa toimivia naisia on paljon. Meillä on Sinikka Nopola, Lotta Backlund, Miitta Sorvali, Sirkku Peltola ja monta muuta.

Putouksenkin porukasta puolet ovat naisia. Chick lit -kirjallisuus on romanttista komediaa, jossa sankarittaret joutuvat hassusta kommelluksesta toiseen matkallaan kohti rakkautta. Sen tyyppistä tarinaa kirjoitti jo Hilja Valtonen aikoinaan.

Joskus tuntuu siltä, että miehet eivät tunnista naisten huumoria sellaista kohdatessaan. Vanity Fair -lehteen kirjoittanut Christopher Hitchens piti naisia synnynnäisinä tylsimyksinä ja neitojen huonoja vitsinkertomistaitoja luonnonlakina.

Hitchensin mielestä naiset kuvailevat unelmiensa miestä tähän tapaan: ”Hän on söpö, kiva minun kavereilleni, hän tietää yhtä ja toista ja on niin hauska.”

Miehet eivät koskaan listaisi hauskuutta unelmanaisensa ominaisuuksiin. Hitchensin teorian mukaan miehet ovat vitsiniekkoja tavallaan evoluution tähden. He joutuvat käyttämään huumoria vokotellakseen naisia.

Erityisesti vähemmän komeat ja ­varakkaat urokset ovat oivallisia kotikoomikoita. Naiselle hauskuus on sen sijaan tarpeeton ominisuus.

Äkkiseltään analyysi kuulostaa totaalisen pöljältä ja epämääräisen loukkaavaltakin.

Mutta jos asiaa tarkastelee miesten kannalta, ehkä siinä on pikkuisen perää. (Ainakin siinä tapauksessa, että typistää inhmillisen toiminnan henrylaasasmaisesti pelkiksi ihmissuhdemarkkinoiksi.)

Marilyn Monroe on nerokas komedienne, mutta ehkä hänen avunsa ovat monien heteromiesten mielestä toisaalla.

Minusta huumorilla ei ole sukupuolta. Hassu juttu naurattaa, oli sen kertoja sitten nainen tai mies.

Hyvällä vitsillä voi iskeä seuraa, viihdyttää kavereita tai ilahduttaa vaikka vanhaa mummoansa.

Joten vitsit kehiin, siskot! Pelleilyä talveen!

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä:

 

 

Kun entiset kommunistit tapaavat ruokakurssilla selviää, että kaikki nuoruuden ihanteet ovat hävinneet.

IS TV-LEHTI:  Alkukesän aurinkoisena päivänä lehti on koivussa kauneimmillaan, ja ilmassa leijailee alkavan suven toivo. Rauhallisessa suomalaisessa maalaismaisemassa kulkee venäläisen ajoneuvovalmistajan vanha auto. Se kulkee hitaasti, mutta vie määränpäähän kaksi nauravaa matkaajaa.

Maailmalla asustelleen Natalian (Kaija Pakarinen) ja porvarillisen rouvan Veeran (Riitta Havukainen) perässä huomattavasti paremmalla ja uudemmalla kulkupelillä kruisailee Veeran aviomies, rahalle arvoa antava Tom (Antti Virmavirta).

Kolmikko on matkalla nuoruuden toverinsa Katjan (Heidi Herala) kartanohotellille. Heitä odottavat nuorena musiikkitaidoillaan naisia hurmannut, sittemmin rauhan löytänyt Ilja (Taneli Mäkelä), salaisuutta kantava Miska (Sari Mällinen) ja suorapuheinen Juri (Erkki Saarela).

He näkivät toisensa viimeksi kesälukiossa 70-luvulla ollessaan vasemmistoaatteen omaavia nuoria.

Venäläisen ruoan kurssi kokoaa heidät yhteen nyt, 40 vuotta myöhemmin elokuvassa Nuoruustango. Nopeasti ruokaperinteet unohtuvat, kun muistot ja nuoruuden kiihko tulevat pintaan. On aika selvittää asioita ja paljastaa salaisuuksia.

Nuoruustango pohjautuu Heidi Köngäksen ja Taina Westin Kalliolle kukkulalle -tv-elokuvaan (1993). Yle Areenassa katseltavissa oleva Kalliolle kukkulalle sijoittuu 70-luvulle, jolloin valveutunut nuoriso tiesi, kenen joukoissa seistään.

”Tajusin, ettei Suomesssa ole juurikaan puhuttu, mitä meille tapahtui 90-luvun alussa, kun koko sosialistinen maailmanleiri romahti.”

Kun Heidi ja Taina kirjoittivat kommunistipoliitikon elämästä kertovaa Punainen kolmio -draamasarjaa (2015), heille tuli samalla idea tehdä elokuva siitä, mitä Kalliolle kukkulalle -nuorille kuuluu nyt kuusikymppisinä.

– Tajusin, ettei Suomesssa ole juurikaan puhuttu, mitä meille tapahtui 90-luvun alussa, kun koko sosialistinen maailmanleiri romahti. Huomasin, että ihmiset ovat jääneet vähän hämmennyksen valtaan, koska on käsittelemättömiä asioita, Nuoruustangon ohjaaja Heidi Köngäs sanoo.

Elokuvassa 70-luvun vasemmistoaatteen nuoret pohtivat Neuvostoliiton hajoamisen merkitystä. Merkityksellisempiä ovat kuitenkin vuosikymmenien henkilökohtaiset asiat.

Kiertolaisena maailmalla elänyt Natalia on yksi, jolla on selvittämättömiä juttuja menneisyydestä.

– Selvittämättömät asiat ovat suuri taakka. Ei pitäisi odottaa, vaan ottaa ratkaiseva askel, kun on vielä aikaa, Kaija Pakarinen miettii.

”Oli viitekehyksenä kommunismi tai mikä tahansa, loppupeleissä ihmiset kaipaavat rakkautta ja hyväksytyksi tulemista.”

Elokuva pisti näyttelijät pohtimaan monenlaista.

– Iän myötä on tajunnut, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Oli viitekehyksenä kommunismi tai mikä tahansa, loppupeleissä ihmiset kaipaavat rakkautta ja hyväksytyksi tulemista, Riitta Havukainen sanoo.

Kaija kertoo olevansa onnellinen roolihenkilönsä puolesta.

– Natalia on itseäni pidemmällä siinä, että on päässyt turhasta eroon. Mitä kevyemmillä materialistisilla kantamuksilla elämäänsä elää, sitä enemmän voi tulla oikeasti tärkeää sisältöä. Se juuri ratkaisee näillä kilometreillä, Kaija muistuttaa.

”Kroppa vanhenee, mutta sielu käy aina vaan rippikoulua”

Hurtin huumorin avulla Nuoruustango on oiva muistutus, että niin kauan kuin henki pihisee, on toivoa.

– Ei ole syytä ajatella, että elämä loppuisi tietyn ikäisenä. Kroppa vanhenee, mutta sielu käy aina vaan rippikoulua, ohjaaja nauraa.

Kotikatsomo: Nuoruustango, TV1 su klo 21.05