Lasse Piirainen ja Leena Tirronen edustavat Suomea vuoden 2017 Euroviisuissa. Antti Holma ratkaisi duon nimen arvoituksen. Kuvat: Sanoma-arkisto
Lasse Piirainen ja Leena Tirronen edustavat Suomea vuoden 2017 Euroviisuissa. Antti Holma ratkaisi duon nimen arvoituksen. Kuvat: Sanoma-arkisto

Norma John valittiin eilen Suomen euroviisuedustajaksi. Mutta mistä duon nimi tulee?

Eilen illalla laulaja Leena Tirrosen ja pianisti Lasse Piiraisen muodostama Norma John -duo nappasi voiton Uuden musiikin kilpailussa. Samalla kaksikko valittiin edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuissa. Duo oli sekä kansainvälisten raatien että yleisön suosikki.

Twitter-kansaa voittaja on jakanut kahtia. Monen mielestä Norma John oli juuri oikea valintana viisuihin. Osa kuitenkin epäili, ettei hienosta kappaleesta huolimatta kaksikko menesty kilpailussa. 

”Suomi teki oikean valinnan! Olen niin onnellinen tästä!”

”Puhdasta täydellisyyttä. Sai minut itkemään ja hymyilemään samaan aikaan.”

Eräs Twitter-käyttäjä vertasi Leena Tirrosta maailmantähti Adeleen.

Mutta mistä duon nimi kumpuaa?

Näyttelijä Antti Holmalla on kysymykseen nerokas teoria. Eilen illalla hän twiittasi kuvamuokkauksen tyypistä, jonka on nimennyt Norma Johniksi.

Kuvassa olevalla ”Norma Johnilla” on muusikko John Lennonin kasvot ja näyttelijä Marilyn Monroen (alkuperäiseltä nimeltään Norma Jeane Baker) hiukset. Nimessä yhdistyy siis kaksi menneiden vuosikymmenten tunnetuinta populäärikulttuurin vaikuttajaa!

Twitterissä Anttia kiiteltiin mysteerin ratkaisemisesta.

Juttua ja otsikkoa korjattu 29.1.2017 kello 14.43.

Antin teoria on vain osittain oikeassa. Voicen mukaan Norma John paljasti nimensä mysteerin jo hieman aiemmin UMK:n suorassa Live-lähetyksessä Facebookissa. Tuolloin Lasse ja Leena kertoivat olevansa suuria elokuvafaneja. Kymmenisen vuotta sitten Leena fanitti kovasti Marilyn Monroeta. "Norma-nimi tulee siitä. Marilyn Monroella oli ehkä suhde John F. Kennedyn kanssa, joten siitä tulee Norma John", Leena kertoi.

Norma John

  • Laulaja Leena Tirronen tuli vuonna 2010 Suomen ensimmäisessä X Factorissa kolmanneksi. Hän on julkaissut sen jälkeen levyn nimellä Leena Ihmemaassa.
  • Pianisti Lasse Piirainen nähdään tänä vuonna uudistuneen Bumtsi-Bum-ohjelman toisena kapteenina.
  • Blackbird on Leenan ja Lassen yhdessä sanoittama ja säveltämä kappale.
jeanjohnjorma

Mietitkö mistä UMK-voittaja Norma Johnin nimi tulee? Näyttelijä Antti Holma ratkaisi mysteerin (mutta vain osittain)

Itse arvelin nimen myös tulleen Marilynin oikeasta nimestä, mutta siten, että Jean on muutettu Johniksi 'sukupuolenvaihdoksena' englanninkielessä tai sitten siksi, että ranskan kielen Jean on miehen nimi ja Johnin vastine. Lisäksi molempien nimien kaksimielisissä sivumerkityksissä on yhteisiä piirteitä, Jean, John, Dick, Jorma... Mutta Norma?
Lue kommentti
Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.