Miten ne osaavat edes kävellä, kun tuijottavat vain puhelimiaan, 44 vuotta vankilassa ollut Otis Johnson miettii videolla. Kuva: Shutterstock
Miten ne osaavat edes kävellä, kun tuijottavat vain puhelimiaan, 44 vuotta vankilassa ollut Otis Johnson miettii videolla. Kuva: Shutterstock

44 vuotta vankilassa istunut Otis ihmettelee Al Jazeeran videolla nykymaailman menoa: sokkona käveleviä ihmisiä ja agenttilaumoja.

Yhdysvaltalainen Otis Johnson istui murhan yrityksestä 44 vuotta vankilassa. Kun hän nyt 69-vuotiaana pääsi vapaaksi, maailma oli muuttunut vieraaksi. New Yorkin Times Square oli ihmisten lisäksi täynnä kauppojen ikkunoissa pyöriviä mainosvideoita ja valokylttejä. Kadulla kävelevät ihmiset olivat kuin agentteja: puhuivat nappikuulokkeet korvissaan.

– Seisoin pitkään ja ihmettelin kaikkea tätä hulluutta, entinen vanki kertoo nyt Al Jazeeran videolla.

– Vankila-aikani muutti minua. Paluuni ulkomaailmaan oli aluksi vaikea, koska niin moni asia oli muuttunut. Times Squarella suurin osa ihmisistä näytti puhuvan itsekseen. Kun katsoin tarkemmin, huomasin, että heillä oli jotain korvissaan. Kuulokkeet? Ajattelin, että ovatko kaikki nykyään CIA-agentteja tai jotain? Se oli ainoa asia, jonka keksin. Kun olin vapaalla 60–70-luvulla, agentit käyttivät sellaisia, hän pohtii ja jatkaa ihmetellen:

– Jotkut eivät edes katsoneet, minne kävelivät. Yritin miettiä, että miten he onnistuvat siinä. Miten he osaavat kävellä ja puhua puhelimessa katsomatta eteenpäin? Se oli uskomatonta.

Eikä Johnsonin hämmennys päättynyt Times Squarelle. Seuraava yllätys tuli, kun hän yritti soittaa yleisöpuhelimella. Ja sitä seuraava, kun hän oli kaupassa ostamassa maapähkinävoita... Katso koko haastattelu alla.

Tee Me Naisten eeppinen kaupunkivisa ja selvitä, oletko karavaanaritason Suomi-tietäjä.

Viihdytkö tutuissa nurkissa vai tunnetko jokaisen niemennokan ja notkelman? Olemme koonneet kymmenen kuvaa suomalaisista ikoneista ja monumenteista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn suomalaiseen kaupunkiin.

Osaatko yhdistää kuvan oikeaan kaupunkiin?

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.