Mieskauneuskin tarvitsee joskus ehostusta. Yksi hakee hyvää fiilistä, toinen maalaa kasvoilleen työminän, kolmas haluaa näyttää yhtä hyvältä kuin oma äiti. Jutussa myös ennen ja jälkeen -kuvat!

Toiset tekevät sitä vessan peilin edessä, jotkut keittiön pöydän ääressä, eräät eteisessä.

Tamperelaisen Matti Mikkosen, 28, vakiopaikka on olohuoneen sohvan kulma.

Televisiossa pauhaa mustavalkoinen Suomi-filmi, kun Matti ottaa mukavan asennon ja avaa pyöreän, läpinäkyvän rasian.

– Ensin puuteria, ettei naama kiillä.

Vippa sutii kaaria poskiin, silmänalusiin, otsaan, leukaan ja nenänpieliin. Luomet ja kaulakin saavat tasaisen pinnan. Mattaväri leviää kasvoille varmoin ottein.

Silmämeikin Matti aloittaa, hieman yllättäen, ripsivärillä. Suu vääntyy keskittyneeseen ilmeeseen, mutta käsi ei tärise ripsiä harjatessa.

Eikä se tärise silloinkaan, kun kajalkynää pitävä oikea käsi menee hankalan näköisesti ristiin käsipeiliä pitävän vasemman käden kanssa. Ylä- ja alaluomen rajauksista tulee symmetriset kuin insinöörin piirtämistä kaarisilloista.

Ruskean luomivärin levityksen jälkeen seuraa operaation tärkein osuus: häivytys. Matin mielestä silmämeikki voi olla utuinen ja vähän sotkuinenkin, mutta luomivärin rajat eivät saa missään nimessä näkyä. Ne hän sutii piiloon leveällä siveltimellä.

– Olen häivytyksen mestari. Moni naispuolinen kaveri on taidostani kateellinen.

Äijämeikillä kaupungille

Tummaksi meikatut silmät ja tasainen iho ovat kuuluneet Matin – joka tunnetaan paremmin rockmuusikkona nimeltä Matthau Mikojan – tyyliin jo kymmenen vuoden ajan.

Pitkään aikaan Matti ei kuitenkaan sutinut kasvojaan näin avoimesti. Muutama ensimmäinen vuosi kului kyllä aamusta iltaan täydessä pakkelissa, mutta varsinainen meikin laittaminen tuntui vähän nololta, ja se piti tehdä kotona muilta piilossa.

2000-luvun alussa Tampereella edes rockpiireissä ei ollut kovin tavallista, että mies käytti meikkiä, niin edellä­kävijöitä kuin rokkarit ovatkin olleet meikkaavien miesten joukossa.

1980-luvun meikkirokkarit laittoivat kunnolla överiksi. Tämän päivän rokkipojat tuunaavat itseään huolitellummin. Joillakin on jopa ripsenpidennykset ja hiusjatkot.

Aluksi Mattikin haki androgyyniä tyyliä, mutta nykyään hän tekee nimenomaan ”äijämeikin”. Ja vain silloin, kun on fiilistä, vaikkapa ihan arkisin kaupungille lähtiessä.

– Meikkaan itseäni varten. Kun naama on laitettu, tulee hyvä olo. Että nyt kelpaa.

Punoitukset piiloon

Siinä missä rokkarille meikki on tyyliä ja leikittelyä, joka saa näkyä, useimmille laittautuville miehille on tärkeää,
että kasvot on ehostettu huomaamattomasti.

Kuten jokaisena aamuna, tänäänkin helsinkiläinen Juha Lönnberg, 25, on sivellyt peiteväriä silmiensä alle ja taputellut aurinkopuuteria kasvoilleen. Mutta vain sen verran, että tummat
silmänaluset ja ihon epätasaisuudet peittyvät.

– Yritän peittää virheitä. Varsinkin talviaikaan peiliin katsoessa silmä vaatii, että laitan punoitukset piiloon, vaatturina työskentelevä ja näyttämöpuvustusta opiskeleva Juha sanoo ja tutkailee miehille tarkoitettua peitepuikkoa Helsingin keskustan kosmetiikkaliikkeessä.

Miesten tuotteille on liikkeen hyllytilasta varattu oma nurkkauksensa, ja siellä palloilee pari muutakin nuorukaista tyttöystävineen tai yksin.

Etenkin nuoret kaupunkilaismiehet ovat innostuneet kosmetiikan käytöstä, ja heillä on hyvät oltavat – mikäli citykanipopulaation lailla paisunut miesten kosmetiikkatarjonta siitä jotain kertoo.

Kun vielä kymmenisen vuotta sitten miesten kosmetiikka tarkoitti Suomessa deodoranttia ja suihkusaippuaa, viime vuosina kaikki kosmetiikkamerkit ovat lanseeranneet miehille omia sarjojaan.

Tuotteita on yhä yksityiskohtaisempiin tarkoituksiin. On virkistäviä silmänympärysgeelejä, väripigmenttiä sisältäviä kasvovoiteita ja ryppyjä siloittavia emulsioita.

Vaikka varsinaisia miesten meikkejä ei juuri myydä Suomessa peitepuikkoja ja valokyniä lukuun ottamatta, useita tuotteita markkinoidaan kuten naisille meikkejä: ne ”jättävät iholle mattapinnan” tai ”tasoittavat tummia silmänalusia”.

Juha on kokeillut lähes kaikki Suomessa myynnissä olevat miesten tuotteet.

– Olen lievästi mainosten uhri ja haluan kokeilla uusia tuotteita aina, kun niitä tulee. Voidepurkkeihin ja muihin kuluu varmaan enemmän rahaa kuin vaatteisiin.

Kosmetiikkaan tuhlaaminen ei ole poikkeuksellista muillakaan parikymppisillä nykymiehillä, jotka ovat kasvaneet ulkonäkökeskeiseen kulttuuriin. Erityisesti teini-ikäiset pojat ovat sellainen porukka, jota ulkonäkö kiinnostaa yhtä paljon kuin samanikäisiä tyttöjä.

Juhakin innostui ehostamisesta jo teini-ikäisenä, kun finnit alkoivat häiritä. Silloin hän pyysi apua, no, keneltä muulta kuin äidiltään.

– Äiti on aina vimpan päälle ja tavallaan esikuvani. Hän ei ole koskaan paheksunut kiinnostustani vaan on neuvonut, minkä sävyiset ja merkkiset tuotteet sopivat minulle.

Nyt Juha saa puolestaan opastaa muita. Nekin miespuoliset ystävät, joita laittautuminen ei muka kiinnosta, vaativat osansa Juhan peitevoiteesta huomatessaan, miten hyvin sillä piilottaa punoituksen.

Metrosta überiin

Kun kuusi vuotta sitten Helsingin Stockmannille tuli myyntiin miesten värimeikkisarja – luomivärejä, puutereita ja huulikiiltoja –, Juha varasi kaikki tuotteet ensimmäisten joukossa.

Silloin Suomessa kävi kuumimmillaan puhe metroseksuaaleista; uudenlaisista aikuisista miehistä, jotka eivät hävenneet kuluttaa aikaa ja rahaa ulkonäköönsä.

Sittemmin meikkisarja katosi myynnistä, ja vastaiskuna metroseksuaalille alettiin puhua retroseksuaaleista, autoja rassaavista ja metsästävistä tosimiehistä, joita kosmetiikka ei voinut vähempää kiinnostaa.

Sitten tulivat vielä fruittarit, nuoret vaaleanpunaisiin paitoihin pukeutuvat tyylipojat, ja überseksuaalit, machot älyköt.

Mömmöjä enemmän kuin vaimolla

Olipa mies millainen mies tahansa, meikit ja voiteet voivat kuulua arkeen jo työn puolesta. Esimerkiksi tv-esiintyjillä.

– En osaa meikata, sen suhteen olen perusukkeli. Mutta kaiken maailman syväkosteuttavia seerumeita ja mömmöjä on enemmän kuin vaimolla, iho menee tv-maskeista niin huonoon kuntoon, juontaja Janne Kataja, 30, sanoo.

Nykytekniikka vaatii, että tv-meikkikin on entistä huolitellumpi, sillä teräväpiirtokuva paljastaa juonteet ja ihohuokoset analogista kuvaa tarkemmin.

Eikä Jannen huoli ihosta yllätä, kun seuraa, millainen meikkikerros hänelle maalataan Idols Studio -ohjelman nauhoituksiin. Parran siistimisen jälkeen maskeeraaja Mira Aalto levittää Jannelle runsaalla kädellä meikkivoidetta, valoväriä, puuteria ja aurinkopuuteria. Perussettiin kuuluu myös parran väritys: useimmilla miehillä parta ei kasva tasaisesti, joten ihoa väritetään luomivärillä sieltä, mistä iho paistaa läpi.

Meikki on niin luonteva osa Jannen työminää, että hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään eivät yhtään hätkähdä, kun isä tulee kotiin paksummassa pakkelissa kuin äiti.

Ja kun kerran on meikkiä käyttänyt, siihen jää koukkuun. Vaikka Janne ei meikkaa vapaa-ajalla, lehtikuviin hän ei suostu meikittä.

– On kiva olla ihmisen näköinen. Häiritsisi, jos näkisin itsestäni kuvan, jossa on mustat silmänaluset ja punaiset poskipäät. Se on myös yleisön kunnioittamista, sillä ilman meikkiä näytän pöhöttyneeltä alkoholistilta.

Silti Janne käy joskus meikattuna kamppailua miehisyytensä kanssa. Toisinaan maskeeraajat ovat innostuneet laittamaan hänelle niin paljon pakkelia, että hän on mielestään näyttänyt enemmän perheenäidiltä kuin mieheltä.

Puhdista edes kasvot

Meikkiä käyttäviä miehiä on esiintyjien lisäksi muissakin ammateissa – it-alalla, myyntimiehissä ja jopa yli kuusikymppisissä perusäijissä, väittää turkulainen myynti- ja asiakaspalveluvalmentaja Juhana Helmenkalastaja, 37.

– Tunnen ja tapaan jatkuvasti erilaisia miehiä ympäri Suomen, jotka kertovat käyttävänsä kosmetiikkaa, jopa valokynää tai peitevoidetta, Juhana sanoo.

Hän on siitä vain iloinen, sillä hänen mielestään jokaisen miehen täytyisi huolehtia ulkoisesta olemuksestaan edes vähän perushygieniaa enemmän. Siis puhdistaa kasvot, käyttää kosteusvoidetta, kuoria iho kerran viikossa ja käyttää käsivoidetta joka päivä. Siten luodaan raikas ensivaikutelma, ja pienestä hemmottelusta tulee hyvä olo.

Juhana itse on viihtynyt peilin ääressä pienestä pitäen ja oppinut kauneuskikkoja, esimerkiksi kulmien nyppimisen, naisystäviltään.

Kun hän rullaa auki jättimäisen kosmetiikkapussinsa, ei ole vaikea uskoa, että avovaimo jää nykyään tuotteiden määrässä miehelleen kakkoseksi.

Matkapussukassa Juhana kuljettaa muun muassa irtopuuteria, peitepuikkoa, päivä- ja yövoidetta, silmänympärysvoidetta, pinsettejä, kuorintavoidetta, kynsinauhavoidetta ja jopa ripsentaivutinta. Koko arsenaalia hän käyttää yleensä työtilaisuuksiin, voiteita kuluu päivittäin, mutta tärkein tuote on kuitenkin viiksivaha, jota ilman Juhana ei voi näyttäytyä edes maitokaupassa.

– Tämä jos mikä on turhamaista, paljon turhamaisempaa kuin naaman laittaminen, Juhana tuhahtaa näprätessään viiksiään.
Viiksien muotoilu onkin miesten ihan omaa reviiriä. Juhana kampaa pitkiä viiksikarvojaan, levittää niihin vahaa ja taivuttelee kärjet sojottamaan piikkimäisesti suoraan sivuille. Hommaan kuluu parikymmentä minuuttia.

Kosteusvoide, uusi tuttavuus

Juhanalle, kuten Matille, Juhalle ja Jannellekin, itsensä ehostaminen on luonnollista puuhaa.

Entä muille miehille?

Vaikka tyrkyllä on jos jonkinlaista tuotetta ja näennäistä vapautta näyttää miltä haluaa, moni mies välttelee turhamaiseksi leimautumista. Juhana Helmenkalastajan mukaan ulkonäköönsä kuluttava heteromies ei usein uskalla avoimesti tunnustaa kiinnostustaan – miehisyyden menettämisen pelossa.

Kaikki eivät ole silti lähteneet varustelemaan kosmetiikkapussejaan. Tutkimukset osoittavat, että vaikka suomalaiset miehet kuluttavat kosmetiikkaan enemmän rahaa kuin ennen, kulutus on lisääntynyt melko hitaasti. Eivätkä miehet ole ottaneet naisia kiinni, sillä naisten kosmetiikan kulutus on kasvanut samassa suhteessa. Nykyteinipojistakaan ei voi vielä varmasti ennustaa, ovatko he aikuisinakin kosmetiikkahyllyjen vakioasiakkaita.

Valtaosa miehistä tekee kuitenkin vasta tuttavuutta kosteusvoiteen kanssa.

Ja sekin taitaa olla useimmiten naisten toive. Niin kuin Juhana sen muotoilee:

– Kukaan nainen ei ole sanonut minulle, että voi kun sulla olisi karheampi iho.

Kaikki tietävät Suomen oman jäämiehen, F1-mestari Kimi Räikkösen. Mutta kuinka hyvin sinä hänet tunnet? Tee testi!

Jutun lähteenä käytetty 16.8. ilmestynyttä Kari Hotakaisen kirjoittamaa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa (Siltala).

Hyllyjen välissä on helppo uppoutua omaan maailmaan, Sari Laulaja kertoo.

Sari Laulaja, 36, työskentelee ruokakaupan myyjänä, joka hyllyttää tavaroita.

– Monet ihmettelevät, miten viihdyn työssäni, mutta en vaihtaisi sitä toiseen. Työni on yksipuolista ja hyvä niin, Sari sanoo.

Tyypilliseen työpäivään kuluu ”sitä peruskauraa”, Sari kertoo. Muun muassa rullakoiden purkamista hyllyyn, tavaroiden järjestelemistä ja hyllyjen siivousta.

– Työssäni minun ei tarvitse ajatella oikein mitään, kun olen oppinut tuotteiden paikat. Riittää, kun osaan kävellä, lukea ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sillä työni on tavaroiden nostelua. Jos haluan vaihtelua työhöni, niin otan sekalaisen rullakon. Kassalle minun ei tarvitse mennä, koska työskentelen isossa marketissa.

Onko työ sitten pitkäveteistä? Toisinaan se on sitäkin, Sari sanoo.

– En koe työtäni kuitenkaan liian tylsäksi. Vaihtelevuutta siihen tuo asiakaspalvelu ja satunnaiset muut tehtävät. Työajat ovat vaihtelevat ja kahta samanlaista työpäivää ei ole. 

Sari päätyi kaupan alan töihin alun perin opiskeluaikoinaan, sillä pienellä paikkakunnalla oli tarjolla ainoastaan niitä. Kauppakoulussa opiskelevalle Sarille työt kaupassa sopivat kuitenkin jo silloin.

– Nykyäänkin on tarjolla paljon kaupan alan töitä, jopa ilman koulutusta – tosin naurettavan pienillä tunneilla. Joten en ihmettele, jos jossain vaiheessa tulee eteen se, että työvoimaa ei enää ole saatavilla.

Sari on työskennellyt 16 vuotta samassa kaupassa. Sinä aikana kauppiaat ja työkaverit ovat vaihtuneet. Esimiesasema ei kiinnosta Saria. Hän ei haaveile paremmasta tittelistä.

– Sellainen ei ole minua varten, sillä olen niin kutsuttu alisuoriutuja, Sari sanoo.

Hän kuitenkin haluaa työskennellä ihmisten parissa, eikä lähtisi mielellään esimerkiksi tehdastyöhön. Se on jo täysin erilaista hommaa ruokakauppaan verrattuna.

”Monesti esimies joutuu huomauttamaan minulle, että  työvuoro päättyi, kun olen niin omassa maailmassani.”

Kaupan vaihtelevat työajat väsyttävät Saria toisinaan. Jos iltavuorosta pitää tulla seuraavana päivänä aikaiseen aamuun ja yöunet jäävät alle seitsemän tunnin, niin päivä on helposti pilalla. Joskus hän huomaa, että selkäkin on kipeä, mutta se johtuu huonoista työasennoista ja venyttelyn puutteesta – ei pitkäveteisestä työstä.

– Jos työ on tylsää, niin silloin ihminen on yleensä vain väärässä paikassa töissä. Itse ainakin olen melko usein omissa ajatuksissani, kun puran kuormaa. Aamuisin, kun kauppa on vielä kiinni, kuuntelen joskus musiikkiakin. Kaupassa voin onneksi niin tehdä, sillä työskentelen hyllyjen välissä. Monesti esimies joutuu kyllä huomauttamaan minulle, että työvuoro päättyi ja on aika lähteä kotiin, kun olen niin omassa maailmassani.

Me Naiset etsii pitkäveteisen työn tekijöitä

Millaista on pitkäveteisessä työssä? Miten tylsistä työtehtävistä selviää ilman, että pää hajoaa?

Me Naiset on tänä syksynä selvittänyt, missä ovat Suomen pitkäveteisimmät työt. Aiemmassa jutussamme 11 alansa ammattilaista, muun muassa it-alalta ja kirjastosta, kertovat, miten he selviävät päivästä toiseen tylsässä työssä.

Merimieheksi opiskellut Nina Saurén, 56, sanoi haastattelussaan, että hänen ainoa vaihtoehtonsa oli lähteä pitkäveteisestä asiakaspalvelutyöstä ja palata merille.

Tylsistytkö sinä työssäsi? Oletko valmis kertomaan pitkäveteisestä työstä omalla nimelläsi?

Kerro itsestäsi sähköpostilla annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com