Suurin osa Suomesta on puuta. Paperiteollisuus takkuaa ja puun hinta sahaa otsikoissa, mutta monelle naiselle metsä on aivan muuta kuin sellukattilan raaka-ainetta.

Riitta Lehvonen, 43: "Erämaa ei ole äänetön"

Tunturin laella ei kasva puita. Eräopas Riitta Lehvonen katselee Lokan tekoallasta ja Nattastuntureita. Havupuut värjäävät maiseman tummanvihreäksi. Raisiosta 24 vuotta sitten Lappiin muuttanut nainen pitää itseään elämäntapasaamelaisena. Riitalla on miehensä Pentin kanssa oma porotokka, hän työskentelee paliskuntansa teurastajana ja vie turisteja katsomaan Lapin luontoa. Pohjoisten metsien hupeneminen suututtaa.

”Tänäkin talvena täältä on kaadettu tuhat rekallista metsää. Inhoan hakkuita niin poroihmisenä kuin suunnistajana, vaeltajana, partiolaisena ja marjastajanakin. Avohakkuualueella on kamala ajaa moottorikelkalla tai kulkea jalan. Poroille puut tarjoavat kovien keväthankien aikaan oksilta roikkuvaa luppoa ruuaksi. Kun metsät vähenevät, poroja pitää joko ruokkia enemmän tai pienentää laumaa.

Mikään ei ole hienompaa kuin lähteä metsään suunnistamaan. Lasken askeleita, tutkin karttaa ja maamerkkejä. Jokainen metsä on erilainen. Keväällä rintaan syttyy palo päästä Varsinais-Suomen reheviin metsiin, mutta parhaalta tuntuu silti katsella karua tunturia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun turistit tulevat tunturimetsään, he huokailevat hiljaisuutta. Saamelaisen mielestä asia on päinvastoin. Talossa on hiljaista. Erämaa ei koskaan ole äänetön.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirsi Uotila, 48: ”Yritin suojella talousmetsääni”

<MN kuva wide/>

Hento hieskoivun taimi saa lähteä, rauduskoivu jää kasvamaan. Kuivahtanut hirven syömä mänty joutaa raivaussahan terän eteen, jotta pikkuiset kuuset saavat enemmän tilaa. Etelähämäläisestä pusikosta kasvaa vielä korkea metsä, samanlainen kuin se oli Kirsi Uotilan lapsuudessa, kun hän opetteli hiihtämään. Viisi vuotta sitten Kirsi peri suvultaan viisi metsätilaa.

”Kuvittelin olevani metsänomistaja, joka hoitaa kaupat ja hoitotyöt kaupungista puhelimitse. Kaksi vuotta yritin saada paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä palvelua, mutta turhaan. Ehkä se johtui siitä, etten ole paikkakunnalta enkä mies.

Menin viikonlopuksi raivaussahakurssille ja jäin koukkuun. Jatkoin opiskelua, joten lopputyön kirjoittamisen jälkeen olen virallisesti metsätalousyrittäjä. Opinnot avasivat silmäni: tajusin miten paljon voin vaikuttaa metsääni. Voin päättää, hoidanko metsää vai en, ja millä tavalla. Lopetin muut työt, nykyään metsä on minulle tulonlähde.

Pyysin asiantuntijaa tutkimaan, löytyykö metsistäni arvokkaita luonto-
arvoja, joiden perusteella metsästä saisi suojelurahaa. Sellaisia ei löytynyt, koska metsäni ovat istutettuja. Isoisä osti maat sata vuotta sitten, ja ne ovat olleet koko ajan talouskäytössä.

Minulle metsällä on ihan omaa arvoa. Teen kalliit raivaustyöt nykyään itse. Raivaussahaa käyttäessä en mieti mitään, keskityn vain hetkeen. En tarvitse enää karttaa ja tunnen paljon enemmän kasveja kuin lapsena. Metsästä on tullut minulle toinen koti. Odotan jo, että harventamaani lehtoon alkaa ilmestyä lehtometsälle tyypillisiä kukkia.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla