Ensin riisuivat mammabloggarit, nyt on meidän synnyttämättömien naisten vuoro. Me Naisten toimitus heitti vaatteet nurkkaan ja paljasti omat muotonsa. Tee sinä samoin!

"Tämä vatsa on hankittu kivalla elämällä ja hauskoilla hetkillä – viinilasillisilla, spontaaneilla päätöksillä tilata pizza, suoraan juustopalasta seisaaltaan höylätyillä herkkuviipaleilla...

Toistaiseksi vatsa on jakautunut pääasiassa kahteen makkaraan, joskus runsaammassa kuosissa kolmeenkiin. Sen voi aika hyvin piilottaa housunkauluksen alle, mutta ohuissa trikoomekoissa se pyrkii häpeämättä esille.

Uskon, että pehmusteiden alla piilee teräksinen sixpack. Sen esiin laihduttamisesta en silti edes haaveile. Olen ihan varma, että elämä on hauskempaa, kun sallii vatsalleen sopivassa määrin pehmustetta."

"Teininä peitin takapuoleni neljä kokoa liian isojen hopparihousujen alle. Parikymppisenä annoin sen pilkistää vapautuneesti liian kireistä ja matalavyötäröisistä farkuista – joskus niin näkyvästi, että pomoni määräsi työpaikalle stringikiellon.

En uhrannut takapuolelleni vuosiin yhtään ajatusta, kunnes kumppanini sanoi, että minulla on söpö kuoppa vasemmassa pakarassani. Minusta se näytti selluliittimuhkuralta. Ja nyt niitä on ilmestynyt sinne monia.

En erityisemmin pidä muhkeasta takapuolestani. Enkä panisi vastaan, jos tarakkani muuttuisi itsestään lattanaksi. Onneksi sentään voin istua peppuni päällä 14 tuntia päivässä – eikä se edes valita."

"Masu on aina ollut se kohta, johon olen vähiten tyytyväinen itsessäni. Ei niinkään se pyöreys, vaan leveys. Keskivartaloni on yhtä pötköä, ja naisellisen kapea ampiaisvyötärö haave vain.

Jos lihon, kaikki kilot jämähtävät vatsaani. Miksei koskaan tisseihin? On minulla joskus ollut jotain vatsalihaksiakin, mutta nyt ne ovat varmaan piilossa kerrosten alla."

 ”Takapuoltani on kehuttu kauniiksi, haukuttu leveäksi, nipistelty, taputeltu, tuijotettu ja sille on naurettu. Itse olen lähinnä kutsunut sitä läskiksi.

90-luvulla peppuni täytti Leviksen 501:set, 2000-luvulla se kieltäytyi mahtumasta lantiofarkkuihin. Olen ollut siihen tyytyväinen ja inhonnut sitä. Kerran kumarruin poimimaan suihkun lattialta hiusharjan. Noustessani pystyyn pakarani kiskaisivat niiden väliin jääneen pyyhkeen seinältä alas.

Mutta on muhkeista pakaroista ollut hyötyäkin. Esimerkiksi silloin, kun syöksyin pyörällä kasvimaan läpi ja laskeuduin kivikkoiseen nokkospusikkoon.

Kerran minulle on sanottu, että minulla on kaupungin paras perse. Sanoja oli humalainen nainen. Ja ehkä juuri siksi, se on yksi kauneimpia asioita, mitä minulle on ikinä sanottu.”

"Nuorena olin se, jonka sääriä ja jalkoja kaikki ihailivat. Hyppelin paljain kintuin vaikka mikrosortseissa ja keräsin (kai) katseita. Nykyään ne ovat tällaiset: väkkyrät vaivaiskoivun varret ja löllyvät läskimakkarat.

Yritän peittää pihtipolveni hameenhelmoihin ja sortseja en ole käyttänyt vuosiin. Uiminen on haastavaa, kun hirviömäiset sisäreidet raskausarpineen valtaavat koko hiekkarannan. Näiden kanssa sitä on kuitenkin elettävä."

"Eskarissa vedin 16 leukaa, teini-iässä sain 60 miesten punnerrusta putkeen ja alaikäisenä voitin jatkuvasti ikäisiäni poikia kädenväännössä. Olin tunnettu hauiksistani, ja ystävilläni oli tapana leuhottaa lihaksistani ventovieraillekin.

Sittemmin olen vaihtanut treenaamisen tietokoneen näppäilyyn ja syömiseen, ja ennen niin piukeat haukkariparat sen kuin pulskistuvat ja löysistyvät. En harrasta ryhmäliikuntapumppeja, koska en voi alentua pieniin käsipainoihin (isoja taas en jaksa nostella).

Toisaalta, hihoista tarpeeksi isojen paitojen löytäminen on nykyään lastenleikkiä verrattuna entiseen, eli hauisten löllöytyminen on tuonut elämääni paljon hyvääkin."

Millainen sinun vartalosi on? Lähetä oma kuvasi täältä.

Lue, mistä kaikki alkoi:

Mikä on "tavallinen" naisvartalo?

Tiesit. Mutta jos kuitenkin vielä muistutettaisiin. Kävisikö semmoinen?

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin juuri. Sen huolenaihe on sama kuin jo monena vuonna: suomalaisia syntyy koko ajan vähemmän. On Väestöliiton ydintehtäviä olla asiasta huolissaan, ja se on aivan ok.

Väestöliiton ydintehtävänä on kai myös olla hiukan ärsyttävä taho, joka harmittelee vuosittain, että lasten tekemistä lykätään liian myöhäiseen ikään. Jo sana ”lykkääminen” saakin perheen perustamisen kuulostamaan yhtä kiinnostavalta velvollisuudelta kuin kellarivaraston siivoaminen tai hammaslääkärin määräaikaistarkastus.

Varsinainen hämmästyttävä pommi on kuitenkin se, että perhebarometrin mukaan Lykkääminen johtuu usein tiedon puutteesta. Naiset eivät hahmota, että hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen. Mitä ihmettä? Eivätkö? Tämähän loukkaa paitsi älykkyyttäni, myös niitä monia hienoja ammattilaisia peruskoulussa ja terveydenhuoltoalalla, jotka ovat muistutelleet asiasta koko elämäni ajan. Olen varma siitä, että moni nainen tekee viiden vuoden lykkäämispäätöksen kiusallaan joka kerta, kun joku vihjaa kellon tikittävän.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla.

Painostuksen tunne saattaa toki tulla aivan omien korvien välistä. Väestöliittokin on huolissaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät saa niin montaa lasta kuin haluaisivat, ja perhebarometrin kanssa on tehty itse asiassa tänä vuonna tosi kiinnostavaa työtä. Nuorilta aikuisilta on kysytty, miksi lisääntyminen ei kiinnosta. Kävi ilmi, että lapsiperheiden elämä näyttää heidän silmissään pelkältä ankealta arjenhallinnalta, ruuanlaitolta ja Prismassa käymiseltä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että tasa-arvotyötä olisi vielä: naiset ovat huolissaan omasta urastaan ja oman elämänsä menettämisestä vauvan myötä. Miehet taas ovat pikkuisen huolissaan siitä, voiko lapsen jälkeen tehdä yhtä paljon ylitöitä kuin ennen. Tässä valossa syntyvyyden pieneneminen alkaakin jo saada selityksensä.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla. Väestöliiton Anna Rotkirchkin toteaa, että tällainen perhenormi ei ainoastaan näytä raskaalta setiltä vaan oikeasti on raskas. Olisiko pieni perhekäsityksen laajentaminen paikallaan? Että jospa vaikka yksi lapsi riittäisi? Eipä tällä planeetalla ihmisistä tule pulaa, vaikka muutama suomalainen jäisi syntymättäkin.

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: