Miten selviät marraskuusta: vilttiin kääriytymällä, punaviinillä vai rasvavarastoja kerryttämällä?

Katso kaikki #evek-jaksot täältä.

Vierailija

Marraskuu! Vuoden paskimmasta kuukaudesta voi selvitä hengissä

Olen samaa mieltä. Aika vanhakantainen naistenlehti- käsitys sekä muutenkin jotenkin "ei tätä päivää" olevaa tuollainen kollektiiviseen pahaanoloon pyrkivä masis-rutina. Itse pidän loka kuin myös marraskuusta; ilma on helppoa happipitoista hengittää ja pimeys ottaa suomalaisen mentaliteetin pimeään syleilyynsä saaden olon tuntumaan kuin olisi suomineidon hameenalla suojassa pahalta maailmalta jonne ei ulkomaailman pahasilmä yllä. Kun katsoi näitä harmaita naisia:Voisilmä-Ullaa Nisua ja Pullaa...
Lue kommentti
Maalta kaupunkii joutunu blondi

Marraskuu! Vuoden paskimmasta kuukaudesta voi selvitä hengissä

Kyllä minusta marraskuu on yksi parhaista.. pohjoisessa talvi tulee raikkaine talvi-ilmoineen, lunta satelee ja maisema muuttuu valkoiseksi. Eteläsuomessa sattaa vettä, on pimeää niin on ihanaa sytyttää kynttilä ja kuunnella myrskyä. Istua bubissa lämmin irishcoffee kädessä, suunnitella tulevaa joulua lahjoineen ja ruokineen ja valmistautua jouluun hyvissä ajoin. Nuo teijjän marraskuumasikset on teijjän etelänhetelmien höpötystä!! Kyllä kaikista kuukausista löytyy hyvää mistä iloita että on...
Lue kommentti

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.

 

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?