Riskialtis luolasukeltaminen vaatii vuosittain uhreja. Yli kymmenen vuotta sukeltanut pariskunta Taija Nevalainen ja Jukka Öster kertoo, mikä ääriharrastuksessa kiehtoo.

Sukelluslampun valokeila heijastuu veteen kirkkaanvihreänä ja osuu vaaleisiin kalkkikiviseinämiin. Kaksi sukeltajaa etenee rauhallisesti Norjan Plurdalenin luolastossa, 120 metrin syvyydessä.

He seuraavat luolaan asennettuja naruja ja merkkejä, yhä syvemmälle ja yhä pidemmälle. Reitit ovat kapeita, aukot ahtaita. Missään ei näy liikettä, ympärillä on vain suunnaton hiljaisuus.

–  Pinnan alla kaikki muu häviää mielestä. Se on vain niin uskomaton tunne, kun leijuu täysin painottomana upeassa vesiavaruudessa ilman, että edes siipiä tarvitsee levitellä. Erilaisten kivityyppien takia luolien värit vaihtelevat, ja joskus vesi on niin kirkasta, että näkyvyys on äkkiä kymmeniä metriä. Se kauneus on välillä ihan mykistävää, luolasukeltaja Taija Nevalainen, 41, huokaisee.

Taija on kuvannut kypäräkameralla videoita sukellusreissuiltaan jo parin vuoden ajan. Hän aloitti luolasukeltamisen 90-luvun lopulla ja tapasi lajin myötä puolisonsa, Jukka Österin, 55.

– Olimme harrastaneet sukellusta, mutta luolasukeltamisessa meitä kiehtoivat maisemat, elämys ja löytämisen ilo. Laji vei mukanaan, pari kertoo.

Sukeltaminen on 13 vuotta yhdessä olleelle parille elämäntapa, ja he pyörittävät yhdessä myös sukellustarvikkeita myyvää SukellusLuola-yritystään.

Taija ja Jukka liikkuvat turvallisuussyistä veden alla aina kahdestaan. Silloin he pysyvät kartalla esimerkiksi siitä, mitä laitteita ja kaasuja toisella on mukanaan.

Plurdalenin luolasto on Taijalle ja Jukalle erityisen tuttu, sillä pariskunta on sukeltanut siellä vuosittain jo noin kymmenen vuoden ajan.

Juuri tuossa luolastossa kaksi kokenutta suomalaissukeltajaa menehtyi helmikuun alussa. Taija ja Jukka tunsivat heidät molemmat.

– Onnettomuus oli melkoinen järkytys, ja se pyörii mielessämme joka päivä. Uhrit jäävät muistoihimme persoonina, jotka oli hienoa tuntea. Ilman yhteistä harrastusta emme olisi koskaan kohdanneet.

"Ei sukeltaessa voi riskeerata kuin itsensä, joten miksi yhteiskunta koettaa holhota aikuisia ihmisiä?"

Taijan ja Jukan mukaan onnettomuus ei kuitenkaan muuta suhdetta sukeltamiseen.

– Tiedämme, että syvällä äärirajoilla liikuttaessa pienikin ongelma saattaa johtaa suuriin vaikeuksiin.

– Harmillista on se, että aina kun onnettomuuksia sattuu, viranomaiset tai joku muu taho asettaa sukeltamiselle rajoituksia. Ei sukeltaessa voi riskeerata kuin itsensä, joten miksi yhteiskunta koettaa holhota aikuisia ihmisiä?

Onnettomuudet sulkevat luolia

Taijan ja Jukan koti Helsingissä paljastaa heti pariskunnan yhteisen intohimon. Kaikki on sinistä: seinät, verhot, ovet, sohva, tyynyt, kupit – jopa leivänpaahdin!

Eteinen tulvii sukellustarvikkeita, seinät ovat täynnä sukelluskuvia ja olohuoneen hyllyllä komeilee luolista napattuja kiviä. Kylpyammekin parilla on vain käytännön syystä.

– Haluaisin ammeesta eroon, mutta siellä on hyvä testata laitteita, Taija sanoo.

Kun Taija ja Jukka aloittivat harrastuksensa, luolasukeltajat olivat Suomessa yhden käden sormin laskettavissa. Nyt heitä on satoja.

–Taisin olla toinen luolakoulutettu nainen Suomessa. Edelleen aktiiviset naiset ovat aika harvinaisia, Taija kertoo.

Maailmasta löydetään vuosittain uusia luolastoja, mutta sukellusonnettomuuksien takia monia kohteita, esimerkiksi Budapestissä ja Pieksämäellä, on suljettu. Montolan kaivoksessa on menehtynyt kaksi sukeltajaa: toinen kuusi vuotta sitten, toinen viime keväänä. 2000-luvulla sukellusonnettomuuksissa on kuollut Suomessa yhteensä 37 ihmistä.

"Ei lajissa haeta jännitystä tai itsensä ylittämistä."

Ääriolosuhteiden ja vaativuutensa takia laji luokitellaan extreme-urheiluksi, ja luolasukellusta pidetään sukeltamisen vaarallisimpana muotona. Syvyyksissä pienikin virhearvio voi olla kohtalokas, eikä sukeltaja pääse ongelman sattuessa moneen tuntiin pintaan.

Luolasukeltaminen vaatii muutaman vuoden sukelluskokemuksen ja sen päälle monta kurssia, eikä valtaosa sukeltajista etene 40 metriä syvemmälle. Siksi Taija ja Jukka suhtautuvat extreme-nimitykseen pienellä varauksella.

– Sukeltaminen on helppoa, kun vähitellen etenee ja oppii. Ne, jotka hakevat tästä extremeä, pettyvät pahasti. Ei lajissa haeta jännitystä tai itsensä ylittämistä. Kun kaikki sujuu hyvin, luolasukeltaminen on aika turvallista ja löysää velttoilua. Ei siinä tarvitse ponnistella, pinnistellä tai viedä itseään äärirajoille.

Jos pelottaa, pitää rauhoittua

Luolasukeltamisen riskien lista on pitkä: Reikäjuustomaisissa luolastoissa voi eksyä, ahtaisiin paikkoihin voi jäädä jumiin, näkyvyys voi kadota, puku vuotaa tai laitteissa ilmetä jokin häiriö. Panikoiminen, hengästyminen tai jopa väärä kaasuseos voivat koitua kohtalokkaiksi.

"Laji on vaarallinen, jos sukeltaja liikkuu epämukavuusalueellaan."

Miksi ihmeessä ihminen haluaa lähteä sukeltamaan henkensä uhalla syviin ja ahtaisiin luoliin?

– Ihmiset valitsevat elämässään eri riskitasoja. On paljon todennäköisempää kuolla liikenneonnettomuudessa kuin sukelluksella. Jokaisen pitäisi sukeltaa aina omalla tasollaan ja kykyjensä mukaan, sillä laji on vaarallinen, jos sukeltaja liikkuu epämukavuusalueellaan. Meille on tärkeää, että sukeltaminen on aina helppoa, mukavaa ja nautittavaa, pari muistuttaa.

Taija ja Jukka ovat olleet kiinnostuneita vedenalaisesta maailmasta aina. ”Floridassa on sokeita ja valkoisia äyriäisiä, jotka saattavat laskeutua luolassa päällemme.”

Taija ja Jukka kiistävät joutuneensa sukellusreissuillaan vaaratilanteisiin, mutta ”pieniin ongelmiin” kylläkin.

– Pieniä eksymisiä sattuu toisinaan, ja luolassa pöllyää joskus niin, että näkyvyys menee. Virta kuljetti kerran pöllyä mukanamme niin, että olimme nolla­näkyvyydessä puoli tuntia. Etenimme vain narua pitkin käsikopelolla, täysin sokkoina, Jukka muistelee.

Eikö silloinkaan pelottanut?

– Ei meitä ole pelottanut koskaan. Jännittänyt on joskus, mutta jos siltä alkaa tuntua, hidastamme vauhtia tai pysähdymme kokonaan ja rauhoitamme itsemme täysin. Keskittyminen ja rauhallisena pysyminen ovat sukeltaessa oleellisia, Taija kertoo.

Raskasta roudausta

Jukka ja Taija tekevät vuoden aikana kaksi pitkää, muutaman viikon sukellusreissua. Suomessa he sukeltavat kaivoksissa ja Suomenlahdella, mutta hienoja luonnonluolia löytyy esimerkiksi Floridasta, Norjasta ja Ranskasta.

– Matkustamme Euroopassa yleensä isolla pakettiautolla, jonne mahtuu sopivasti kahden ihmisen sukellusvälineet. Meillä on usein myös teltta ja sauna mukana – oikealla, isolla kiukaalla.

Reissunsa aikana Taija ja Jukka tekevät kerran päivässä muutaman tunnin sukelluksia. Suuri osa ajasta kuluu kuitenkin valmistelu- ja jälkitöihin.

Taija ja Jukka joutuvat toisinaan roudaamaan tavaroitaan veden äärelle useampia päiviä, pienissä erissä. He laskeutuvat köysien varassa kuivaluolaan ja kuljettavat sukellusvarusteitaan tuuppimalla ja ryömimällä ahtaissa paikoissa.

"Pystymme sukeltamaan rauhallisin mielin, kun olemme valmistelleet kaiken huolella."

– Floridassa sen sijaan on puisto, bajamajat sekä leveät portaat ja kaiteet, jotka vievät veteen. Siksi meidän pitää päästä sinnekin välillä, Taija nauraa.

Jukka ja Taija eivät kiirehdi veteen pääsemisessä, vaan testaavat laitteitaan, tankkaavat nestettä ja energiaa sekä lepäävät ennen jokaista sukellustaan.

– Pystymme sukeltamaan rauhallisin mielin, kun olemme valmistelleet kaiken huolella. Kun sukeltaa usein, alkaa miettiä, että onko kaikkiin kuuteensataan turvallisuusjuttuun tarpeellista varautua joka kerta. Eihän niistä mikään kuitenkaan toteudu. Mutta kaikkeen, mihin on vain mahdollista varautua, pitää varautua. Silloin ainakin tietää tehneensä kaiken, mitä vain on tehtävissä, Taija pohtii.

Myös Taijan ja Jukan täysi-ikäiset tyttäret ovat kokeilleet sukeltamista, mutta pariskunta ei halua tyrkyttää heille harrastustaan.

"Vedestä noustessa henkistä latausta on aina ylioptimismiin asti."

Ei kiistaa rahasta tai lomista

Syvyyksien dokumentointi on luola­sukelluksessa olennaista, mutta Jukka ja Taija eivät halua paukutella henkseleitään. He sukeltavat mielellään uusiin kohteisiin ja niiden syvyys saattaa vaihdella aina viidestä metristä 150 metriin.

– Olemme kartoittaneet Norjan Pluran syvää osaa ja sukeltaneet paikkoihin, joissa kukaan ei ole koskaan käynyt. Uudelle alueelle sukeltaminen on upeaa, mutta tässä lajissa kilpaileminen vain vaarantaa turvallisuutta. Mieluummin hykertelemme keskenämme, kuinka mahtavaa meillä taas oli. Sukelluksen jälkeen kohmeinen naama on yhtä hymyä, ja vedestä noustessa henkistä latausta on aina ylioptimismiin asti.

Tämän verran  varus­teita Taija ja Jukka roudaavat reissuillaan. ”Kannan luolastoon monta kertaa oman painoni verran varusteita. Luola­sukeltajilla on paljon suurempi varustus kuin virkistyssukeltajalla”, Taija kertoo.

Luolasukeltaminen vie lomapäivien lisäksi valtavat määrät rahaa, sillä yhden ihmisen varusteet maksavat kymmeniätuhansia euroja. Mutta koska molemmat ovat hurahtaneet lajiin, tuhlaamisesta ei tule kotona koskaan sanomista.

– Meillä toinen ei ehdi edes aloittaa, että mentäiskö talvella Floridaan, kun toinen jo huutaa päälle, että joo, mentäiskö myös keväällä Ranskaan?

Juttu julkaistu alunperin Me Naisten numerossa 9/2014.

TAIJA NEVALAINEN

Luolasukeltaja syntyi 1972 Riihimäellä. Asuu Helsingissä ja Vantaalla puolisonsa Jukan kanssa.
19-vuotias tytär aiemmasta liitostaan.
Perusti miehensä kanssa sukellustarvikkeita myyvän SukellusLuola-yrityksen vuonna 2004.
Harrastaa juoksemista ja tanssia.

JUKKA ÖSTER

Luolasukeltaja syntyi vuonna 1958 Helsingissä.
28-vuotias tytär aiemmasta liitostaan.
Harrastaa juoksemista, hiihtoa ja rakentelua.