Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Minkä takia legonaisellakin pitää olla kurvikas vartalo?

Klassikkolelujen valmistaja Lego viime vuosina saanut paljon kritiikkiä, koska sen tuotteita on pidetty yksipuolisesti pojille suunnattuina. Miespuoliset merirosvot, supersankarit ja poliisit ovat legomaailman kestosuosikkeja.

Legon uudessa setissä on kolme naispuolista tutkijaa työpaikoillaan: kemisti, paleontologi ja tähtitieteilijä. Mutta myös uusi mallisto on saanut osakseen seksistisyyssyytteitä.

Palikkamaisten legonaisilla piirtämällä muokatut, kapeat keskivartalot. Heidän tutkijanvaatteensa on muokattu näyttämään siltä, että heillä on tiimalasivartalo.

Monilla aiemmillakin Legon harvoista naishahmoista on ollut muokattu keskivartalo. Joillekin miehille on puolestaan muokattu tiukat vatsalihakset ja kiinteät rintalihakset.

Amerikkalainen sarjakuvahistorioitsija Tim Hanley kommentoi blogissaan muokattuja legonaisia seuraavasti:

– Tämä on täysin tarpeetonta. Legofiguurit ovat tyyliteltyjä leluja. Eivät ihmisten torsot ole puolisuunnikkaita tai jalat suorakulmioita, saati päät sylinterinmuotoisia. Naishahmojen kapeat uumat vain tukevat vallitsevaa näkemystä, jonka mukaan naisissa tärkeintä on heidän vartalonsa ja laihuus.

Huffington postin mukaan setin alkuperäisen idean kehittäneen geokemisti Ellen Koojimanin mielestä hahmot mukailevat hyvin hänen ideaansa, vaikka niillä ei alun perin ollutkaan tiimalasivartaloa.

Koojiman kuitenkin kritisoi sitä, että hahmoilla näyttää olevan naamassaan meikkiä. Sitä ei kaikissa tutkijantöissä välttämättä sallita.

Mira Luodin Urho-lapsella on synnynnäinen sydänvika, jonka vuoksi pojan sydän pysähtyi vauvana kolmesti.

Tällä viikolla Vain elämää -ohjelmassa vietetään Mira Luodin päivää. Mira kertoo jaksossa uusperheestään, johon kuuluu viisi lasta. Nelonen on julkaissut klipin jaksosta jo ennakkoon.

Miran aviomiehen Mika Haapasalon tyttäret Jenni ja Susanna ovat jo teini-ikäisiä, ja lisäksi Miralla on kaksi lasta, Eirik ja Trine, edellisestä suhteestaan.

Urho on minun ja Mikan yhteinen 3-vuotias lapsi, jolla on synnynnäinen sydänvika, Mira kertoo perheensä kuopuksesta.

Mira on kertonut aikaisemmin, että Urho oli vain muutama kuukauden ikäinen, kun rakennevika sydämessä todettiin. Sairaalassa pojan sydän pysähtyi kolmesti, Mira kertoo myös Vain elämää -ohjelmassa.

– Pisin niistä on ollut sellainen, etten enää muutamaan tuntiin tiennyt, onko minulla lasta vai ei, Mira kertoo jakson insertissä.

”Kävin jo ne tunteet läpi, että olen menettänyt lapseni.”

Pöydän ääressä Mira kertoo muille artisteille, että kokemus muutti hänen ajattelutapaansa.

– Urholla oli sydän pysähtyneenä ja mä kävin jo ne tunteet läpi, että olen menettänyt lapseni.

– Hurjia aikoja, mutta onneksi se päättyi hyvin, Aki Tykki toteaa.

Vain elämää Nelosella torstaisin ja perjantaisin klo 20.00. Me Naiset kuuluu Nelosen kanssa samaan Sanoma-konserniin.

Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters
Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters

Twitter-yleisön mielestä David Beckham oli kuninkaallisten häiden paras osa. 

Koko viikonlopun ajan kansainvälistä mediatilaa on hallinnut yksi ihminen, näyttelijä Meghan Markle, eli nykyinen Sussexin herttuatar Meghan.

Toki Meghanin aviomies prinssi Harry on myös näkynyt kuvissa morsiamensa rinnalla, ja hippusen palstatilaa ovat saaneet esimerkiksi innostuneet sulhaspojat, kirkkaankeltaisissa juhlinut Amal Clooney ja lenkkareita mekon kanssa käyttänyt Serena Williams.

Yksi tyyli-ikoni on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle: jalkapallolegenda, tyyli-ikoni ja lukemattomien ihmisten julkkisihastus numero yksi, David Beckham

Jos Twitteriä on uskominen, tummanharmaassa puvussa ja kaksirivisessä vaaleanharmaassa liivissä esiintynyt Beckham oli yksi häiden tärkeimmistä vieraista. 

Eivätkä nämä ole edes hänen häänsä!

Beckham, aina niin ärsyttävän hyvännäköisenä. 

Poskisuukko Beckhamille sai Sir Elton Johnin lipomaan huuliaan.

Mitä Beckhamin tyyliin tulee, siitä tiedetään Voguen mukaan seuraavaa:

Kapealinjainen puku oli Dior Hommelta, ja sen on suunnitellut Kim Jones, joka juuri nimitettiin merkin johtoon alkuvuodesta. Mukava avaus herra Jonesin pääsuunnittelijauralle siis. Pukuun Beckham yhdisti kultaisen taskukellon ja aurinkolasit.

Lisäksi Beckhamilla on tietysti eräänlaisia pysyviä asusteita. Esquire arvelee artikkelissaan, että David Beckham saattaa olla ainoa kuninkaallisten häiden vieras, jolla on tatuointeja kaulassa. 

Beckham paranee vanhetessaan

Kuluneen sanonnan mukaan nainen on kuin viini, eli paranee vanhetessaan (joskaan Alkon asiantuntijan mukaan sanonta ei koske kaikkia viinejä). 43-vuotias Beckham on elävä todiste siitä, että vähintäänkin osa miehistäkin paranee iän myötä. 

Pyörivätkö kellon viisarit David Beckhamin kohdalla eri suuntaan?
Toivoa on!

Siltä varalta, että joku ei vieläkään ole vakuuttunut Beckhamin nousujohteisesta tyylikkyydestä:

David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.
David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.

David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.
David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.

David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.
David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.