Amsterdamin filmifestarin järjestäjät Felicia Alberding, Dionne van Zijl, Renée Hendrickx ja Helen Kranstauber  ovat taas koonneet toukokuiseen tapahtumaan ruokaleffojen parhammiston. Kuvat Jussi Puikkonen, Shutterstock
Amsterdamin filmifestarin järjestäjät Felicia Alberding, Dionne van Zijl, Renée Hendrickx ja Helen Kranstauber ovat taas koonneet toukokuiseen tapahtumaan ruokaleffojen parhammiston. Kuvat Jussi Puikkonen, Shutterstock

Stop boikoteille, kyllä hyville bileille! Hollannissa maailmaa parannetaan ruoka-leffafestareilla ja pilkkomalla soppakasviksia diskossa.

Ei sinänsä ole ­ihme, että Amsterdamissa, vanhassa hippien keskittymässä, elokuvan ystävät, kulinaristit ja maailman tilasta huolestuneet kaupunkilaiset päätyvät joka vuosi samalle ­torille.

Siellä vanhasta 1960-luvun hippi­pakusta nousee höyryä, kun punaposkiset myyjät tarjoilevat ­ikkunasta tomaattikeittoa. Viereisissä kojuissa kaupataan perinne­resepteillä leivottua leipää, käytettyjä emalisia leipälaatikoita ja peltisiä kahvipurkkeja – vai kiinnostaisiko kreikkalaisten pientilojen ikääntyneistä oliivipuista tehty leikkuulauta?

Amsterdamilaiset pörräävät ­aukiolla innoissaan, osa hypistelee seinään pultattua kangas­pussitelinettä, josta ryöp­pyää rosmariinia, timjamia ja tuoksuvaa laventelia: kätevä ratkaisu pihattomalle kaupunkiviljelijälle.

Timor­pleinin aukion laidalla vanha tiilitalo saa tarjota kulissit Food Film Festival -tapahtumalle. Studio K:n kahdessa elokuvasalissa pyörii ruoka-aiheisia dokkareita. Viime vuonna festarin avaus­elokuva on suomalaisen Katja Gauriloffin palkittu Säilöttyjä unelmia, joka paljastaa, miten monta työntekijää eri puolilla maail­maa on ollut koostamassa yhtä raviolisäilykepurkillista. Belgialaisen Christophe Hermansin elokuva In a Stranger’s Skin kuvaa 183 kiloa painavan 21-vuotiaan ­Arnauldin taistelua sairaalloista ylipainoa vastaan. Malilainen Land Rush puolestaan näyttää yhdysvaltalaisten yritykset kaapata köyhiltä maanviljelijöiltä maata.

Lauantaiaamuna teatterin ­ravintolasaliin on katettu erikoisaamiainen: maitokahvia, jogurttia ja hunajaa. Kun se on siirtynyt vatsoihin, yleisö jakaantuu kahteen saliin katsomaan mehiläisten katoa­misesta kertovaa Ei pelkkää hunajaa ja maidontarpeen kyseenalaistavaa Milk-dokumenttia.

Saarnan sijaan maistiaisia

Mutta mikä tekee Amsterdamin ruokafilmifestareista erityisen?

Tapahtuman ohjelmisto on täynnä vakavaa, suorastaan pelottavaa asiaa: Ruuan hinta on noussut viime vuosina hurjemmin kuin koskaan, ilmastonmuutos kutistaa satoja. Vaikka maailmanlaajuinen nälänhätä on pienentynyt, 870 miljoonaa ihmistä menee yhä nukkumaan nälkäisinä. Yli miljardi kärsii ylipainosta. Ja ­jokainen amsterdamilainen – ­kuten suomalainenkin – heittää kilotolkulla ruokaa roskikseen.

Noordermarktin luomu­tori hellii suomalaismatkailijan kukkaroa ja makuhermoja.

Herkempi voisi jo masentua. Mutta Amsterdamin festareilla ei puhuta boikoteista eikä saarnata maapallon lipumisesta toivottomuuden syövereihin. Päinvastoin, dj tuuttaa tanssittavaa rytmiä ja hymyilevä pörröpääpoika kiertää maistattamassa lähitilojen omena­siivuja. Teatterin ravintolakeittiön on vallannut yksi kaupungin kuuluisimmista fine dining -kokeista, Joris Bijdendijk. Hän on laatinut festarimenun, joka todistaa, ettei huippukulinarismiin tarvita arvostetuimpia sisäfileitä, uhanalaisia kaloja eikä maailman toiselta puolelta lennätettyjä hedelmiä.

Iltapäivällä väki naukkailee viiniä ja hollantilaisia minioluita odottaessaan kieli pitkällä pääsyä pöytään. Joris Bijdendijk on todellinen taikuri. Lautasella on pulleita spelttisuurimoita, aldentemäisen puoliraakaa perunaa ja haudutettua kyssäkaalia. Kun haarukka nousee suuhun, taustahäly katoaa, hienovaraiset makuyhdistelmät herättävät kielen ja työntävät mieli­hyvän aallon koko kehoon.

Heinäsirkkoja lasten suuhun

Kaikki alkoi turhautumisesta. Neljä vuotta sitten amsterdamilainen Helen Kranstauber oli vasta valmistunut ekologisen maanviljelyn maisteriksi ja palannut työharjoittelusta Ugandasta, kun hän kävi elokuvissa katsomassa yhdysvaltalaisen dokumenttielokuvan Ruoka-yhtymä (Food, Inc.). Se kertoo tehotuotetun ruuan epäkohdista, suuryritysten halusta pimittää eläinten olot ja politiikan lonkeroista yritysten suojelemiseksi. Helen tuli teatterista järkyttyneenä.

– Olin ihan maassa ja mietin, voisinko mitenkään omalta osaltani muuttaa asioita, Helen kertoo.

Samoihin aikoihin Helenin ystävä, amsterdamilainen aktivisti Samuel Levie oli palannut Italian Torinosta, jossa hän oli käynyt Slow Food -liikkeen vieraana. Slow Foodin tavoitteena on kohottaa laadukkaan ruuan arvostusta ja ­parantaa ympäristön, eläinten ja tuottajien oloja. Italialaiset innostivat Samuelin perustamaan nuorisoa puhuttelevan sisarliikkeen. Niin syntyi Youth Food Movement.

Il Mattarellon pastaravintolassa ei karppaajista olla kuultukaan.

Helen ja Samuel ideoivat Amsterdam Food Film Festivalista liikkeen alkutapahtuman. Sen jälkeen Youth Food Movement on kasvanut ja levinnyt eri puolille Eurooppaa, muttei vielä Suomeen.

Keski-Eurooppaan YFM:n innos­tunut ja hullutteleva ote on tehonnut. Porukka on järjestänyt Berliinissä, Amsterdamissa ja ­Pariisissa pilkkomisdiskoja, joissa osallistujat silppuavat soppa-­aineksia tanssien ja syövät valmiin keiton yhdessä koko naapuruston kanssa. Amsterdamissa jäsenet järjestivät kerran lapsille koemaistajaiset, peittivät tenavien silmät ja syöttivät heille tulevaisuuden ruokia, kuten matoja ja hyönteisiä.

– Ruokafilmifestivaaleilla tärkeintä on viihdyttää. Masentaminen ei auta, Helen sanoo.

Muutamassa vuodessa hänen keksimästään tapahtumasta on tullut menestys. Sponsoreita ja vapaa­ehtoisia satelee, ja liput loppuvat aina kesken.

– Tuntuu, että on ihmiset lähtevät helpommin ruokafestareille kuin perinteisille musiikkifestareille, Helen naurahtaa eikä yritä peittää tyytyväisyyttään.

Il Mattarellon delitiski inspiroi kotikokkia.

Trendit kurpitsakeiton äärellä

On taas tavallinen sunnuntai, ja Helen lounastaa festarin ydintiimin kanssa. Tarjoilijat kantavat pöytään muodikasta sesonkiruokaa, kurpitsakeittoa, ja Amsterdamin tunnusjuomaa, minttuteetä. 

Naiset seuraavat ruokaa aitiopaikalta, onhan Hollannista tullut yksi ruuan edelläkävijämaista. Mistä täällä nyt kohkataan?

– Kuumin ­pu­heen­aihe on ehdottomasti geenimanipulointi, festivaalin tiedottaja Renée Hendrickx huomauttaa.

– Olen vasta hiljattain kehdannut myöntää, etten välttämättä olekaan sitä vastaan, Youth Food Movementin koulutusvastaava Dionne van Zijl sanoo.

Noordermarktin torilla reseptien vaihto kuuluu asiaan.

Viimevuotisilla festivaaleillaan naiset nostivat aiheen pääkeskusteluun, mutta yksi keskustelu ei ratkaise vielä mitään. Uusia näkökulmia tarvitaan ja paljon, he ­vakuuttavat.

Eikä puhe ruuasta laannu. Tulevaisuuden makuihin ja ruoka­ilmiöihin kurkataan Amsterdamin Westergasfabriekissa 9.–11. toukokuuta, festareilla tietysti.

Amsterdamin trendiraflat

Korealaista kimpassa

Punaisten lyhtyjen prostituutioalueen puhuttu uutuus on korealaisravintola Yokiyo. Pitkissä pöydissä aterioidaan nopeasti vierustovereiden kanssa rupatellen. Yläkerrassa on intiimimpi tunnelma hitaita illallisia varten.

Oudezijds Voorburgwal 67. www.yokiyo.nl

Uutta Hollantia

Trendi­nenät koettavat päästä nyt Itä-Amsterdamin Java­pleinin pieneen Wilde Zwijneniin, mutta pöytä on varattava viikkoja etukäteen. Uudella raikkaalla tavalla hollantilaista ruokaa laittava ravintola ­ostaa raaka-aineensa lähituottajilta.

Javaplein 23. www.wildezwijnen.com

Parhaat pastat

Tuoretta pastaa mukaan ja pöydässä nautittavaksi. Il Mattarello tarjoaa pastakursseja englanniksi ja intiimejä herkkuillallisia. Varaa pöytä, tilaa riittää vain 8 hengelle. Täällä voit nähdä Youth Food Movementin Dionnen kokkaamassa!

Westerstraat 77. www.mattarello.nl

Hengailutorit

Noordermarktin lauantainen luomutori on Amsterdamin klassikko. Tuottajat myyvät omia tuotteitaan, tarjoavat maistiaisia ja katu­soittajat pitävät tunnelmaa korkealla.

Sunday Market valtaa ­entisen kaasulaitoksen, Westergasfabriekin pihan ja hallin joka kuun kolmas sunnuntai. Närppijän unelma: maista hiukan etiopialaista, vaihda lennossa porkkanakakkuun ja jämähdä japanilaiskojulle. Polonceaukade 27.

Pure Markt on torivalikoiman uutuus. Kerran kuussa itäisessä Frankendaelin puistossa leviää herkkukojujen letka. Kerää parhaat annokset ja parkkeeraa piknik­viltille nautiskelemaan.

Älä missaa näitä juhlia!

Löydä uudet trendit ja maut ruokafestareilta.

TASTE OF... on kansainvälinen festarisarja, jonka lähin piipahduspiste on Helsingissä 12.–15.6. Sitä ennen voi käydä alkupalalla Tukholman vastaavalla festarilla 4.–8.6.

MAAILMA KYLÄSSÄ tarjoaa ­eksoottista ruokaa ja poikki­taiteellista otetta Helsingissä 24.–25.5.

FLOW-FESTIVAALEILLE voi mennä vain bongaamaan ruokatrendejä. Helsingissä 8.–10.8.

THE BIG FEASTIVAL on tähti­kokki Jamie Oliverin ja Alex ­Jamesin käsialaa. Festareilla esiintyy bändejä ja kokkeja ja syötävää piisaa: street foodia, lähiruokaa ja luomua, pop up -ravintoloiden ja tuoretorin tarjontaa. Festarit pidetään Britannian Oxfordshiressä 29.–31.8.

REAL FOOD HARVEST FESTIVAL kokoaa Thamesin rannalle Britannian eettisesti ja kestävästi tuotettua ruokatarjontaa. Tänä vuonna tapahtuma on 26.–28.9. Lontoon Southbank Centressä.

VIINIÄ kannattaa maistella sen syntysijoilla. Espanjan Pamplonassa on luomuviinifestivaalit 6.–7. toukokuuta. 

Katja Nordlund ja Katja Sipilä

Rosa Meriläisellä on aina aikaa seksille ja itsetyydytykselle. Kuva: Milka Alanen

Kirjailija Rosa Meriläinen suhtautuu omaan seksuaalisuuteensa mutkattomasti. Hän masturboi päivittäin ja suosittelee sitä muillekin.

Seksistä puhuminen on ollut kirjailija Rosa Meriläiselle aina luonnollista. Nykyään hän pitää Lipstick Mafia -podcastia, jossa seksistä ja seksuaalisuudesta pyritään puhumaan avoimesti ja suoraan – Rosalle tyypilliseen tapaan.

– Olen kotona paljon alasti. Silloin näkee oman kehonsa monesta kulmasta ja oppii pitämään siitä, hän kertoo.

– Olen luonteeltani avoin ja puhelias ja olen pystynyt puhumaan suoraan seksistä miesten kanssa jo teininä. Ikääntyminen auttaa siinä, että toiveistaan osaa kertoa entistä paremmin.

”Olen seurustellut 17-vuotiaasta asti enkä osaa olla yksin. Minun on pakko saada koskettaa toista ihmistä.”

Rosa erosi juontaja Simo Frangénista alkuvuonna. Nyt hän on kihloissa toimittaja Tuomas Murajan kanssa. Koko aikuisikänsä aikana Rosa ei ole koskaan ollut sinkku.

– Olen seurustellut 17-vuotiaasta asti enkä osaa olla yksin. Minun on pakko saada koskettaa toista ihmistä ja nukkua toisen kanssa. Ajattelen, että onnellista parisuhdetta on vaikeaa ylläpitää ilman seksiä. Sille pitää löytyä aikaa.

”Jos minulla on kiire, mieluummin masturboin kuin meikkaan.”

Myös itsetyydytys on Rosa Meriläisen mukaan tärkeä osa seksuaalisuutta. Hän ottaa sille aikaa päivittäin.

– Ajattelen, että masturbointi on konkreettinen rakkauden teko itseä kohtaan. Jos minulla on kiire, mieluummin masturboin kuin meikkaan. Siitä tulee hyvä ja hehkuva olo, hän kuvailee.

Rosa kertoo tietoisesti treenaavansa lantionpohjan lihaksiaan.

– Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa. Olen opiskellut asiaa netistä.

Treenien ansiosta Rosa on oppinut olemaan paremmin läsnä omassa kehossaan.

– Pystyn saamaan orgasmin ajatuksen voimalla sekunneissa. Olen saanut orgasmin myös suudellessa. Pystyn säätelemään sen kestoa ja pitkittämään sitä.

Lue koko Rosan haastattelu torstaina ilmestyvästä Me Naisten numerosta 43/17.

Naisten kokemuksia kerännyt elokuvaohjaaja uskoo, että Suomen Harvey Weinsteinit paljastuvat pian.

Elokuvaohjaajana, tuottajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä työskentelevä Heidi Lindén kertoi tänään Helsingin Sanomissa seksuaalisen ahdistelun kulttuurista, joka elokuva-alalla vallitsee. Lindén on selvittänyt naisten ja erityisesti naispuolisten ohjaajien sekä tuottajien kohtaamaa seksuaalista häirintää aikanaan kandidaatintyössään ja myös viime vuosina.

Nyt hänellä on koossa yli 40 naisen kertomukset seksuaalisesta ahdistelusta tai häirinnästä elokuva-alalla, ja HS:ssa hän kertoo, että aineistossa ahdistelijoina toistuvat samat 5–10 miestä. Lindénin mukaan kaikki alalla olevat tietävät tyypit, mutta nimiä jutussa ei mainita. Miksi?

– Ne ihmiset ovat olleet monen ihmisen pomoja ja opettajia. Yleisin selitys sille, miksi ahdistelusta ei ole kerrottu, on se, ettei haluta rikkoa pomon tai opettajan avioliittoa. Ajatellaan, että ahdistelijan lapset olisivat täysin järkyttyneitä, jos saisivat tietää, Lindén sanoo Me Naisille.

Lindénistä se tuntuu absurdilta. 

– Uhrit kantavat huolta ahdistelijoiden henkilökohtaisesta elämästä, vaikka ahdistelijoita ei voisi vähempää kiinnostaa uhrien henkilökohtainen elämä ja se, että he teoillaan pilaavat uhrien ensivaikutelman alasta.

Aika on pian kypsä

Keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta on ryöpsähtänyt esiin Suomessakin juuri nyt siksi, että New York Times paljasti muutama viikko sitten, että tunnettu elokuvatuottaja Harvey Weinstein on ahdistellut seksuaalisesti lukuisia elokuva-alalla työskenteleviä naisia. Heidi Lindénin kertoman perusteella meillä on Suomessa omat Weinsteinimme, mutta heitä ei vain ole vielä paljastettu koko kansalle.

Lindén kertoo, että paraikaa selvitetään, riittääkö hänen saamansa materiaali saattamaan tekijät juridiseen vastuuseen. Hän toivoo, että pian ihmiset uskaltaisivat tuoda kokemuksiaan julki nimillään ja kasvoillaan Suomessakin.

” On kysytty, aionko pitää korkokenkiä elokuvan kuvauksissakin.”

Toistaiseksi ahdistelusta vaietaan Lindénin mukaan elokuva-alalla, koska häirintää ja ahdistelua kokeneet pelkäävät menettävänsä työnsä tai saavansa hankalan naisen leiman. Ahdistelevan pomon yläpuolella ei aina ole ketään, jonka kanssa asian voisi ottaa puheeksi, projektitöissä ei ole luottamusmiehiä eikä ammattiliittokaan välttämättä auta.

Erityisen vaikeaa kertominen on, koska piirit ovat pienet.

– Olen ollut tilanteissa, joissa on ollut ahdistelua tai häirintää, ja sitten olen kuullut, että ahdistelijan vaimokin on kanssani samassa työryhmässä, Lindén kertoo. 

Lukemattomia esimerkkejä

Oikeastaan Heidi Lindénin ei pitänyt tehdä kandidaatintyötään seksuaalisesta häirinnästä vaan siitä, miksi naispuoliset elokuvantekijät eivät pääse toteuttamaan elokuvaideoitaan monipuolisemmin eri genreissä. 

– Kun aloin tutkia aihetta, tajusin, etteivät naisohjaajat pääse edes puhumaan elokuvien sisällöstä, koska valtaosa palavereista on jo aluksi virittynyt väärään suuntaan. Minulta esimerkiksi on kysytty, aionko pitää korkokenkiä elokuvan kuvauksissakin ja sanottu, että tarvitsen elokuvaan mieskäsikirjoittajan ja -tuottajan. On sanottu, että sinä et tule tuota naisena tekemään. 

”Eihän kukaan jatkuvasti jaksa puuttua joka asiaan.”

Lindénillä on lukemattomia omakohtaisia esimerkkejä siitä, millaista on työskennellä naisena miesvaltaisella elokuva-alalla. On työhaastatteluja, jotka halutaan välttämättä järjestää illalla ravintolassa punaviinipullon kera ja joissa haastattelija loukkaantuu, kun Lindén lähtee kolmen tunnin ”haastattelun” jälkeen kotiin.

On isoja rahoittajia, jotka kysyvät tapaamisen aluksi, onko Lindén sinkku vai varattu. On vanhempia naisia, jotka sanovat, että voi kuule, tämä on ollut tätä vuosikymmeniä, kannattaa vain olla hiljaa. On töitä, joissa Lindén on ensimmäinen työryhmään koskaan palkattu nainen ja häneltä odotetaan siitä kiitollisuutta, vaikka hän saa puolet pienempää palkkaa kuin muut.

Lindénin mukaan häirintä ja asiaton kohtelu tekevät normaalista työnteosta vaikeaa ja selittää, miksi varsinkin ohjaajien ja tuottajien joukossa on niin vähän naisia. 

– Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan tai ollut välillä vuosia pois alalta.

Toisaalta häirintään ja ahdisteluun myös totutaan, koska se on jatkunut arkipäiväisenä niin pitkään.

– Eihän kukaan jatkuvasti jaksa puuttua joka asiaan. Sitten vain ohitetaan asiat ja jatketaan töitä, Lindén sanoo.

Väärintekijät vaihtoon

Heidi Lindén ei ole huolissaan siitä, että 5–10 ahdistelevasta elokuva-alalla työskentelevästä miehestä puhuminen leimaisi kaikkia alalla töitä tekeviä miehiä. 

– Muutenhan mistään ei voisi puhua. Koko ajan ollaan huolissaan siitä, miltä ahdistelijoiden vaimoista tuntuu ja miltä muista miehistä tuntuu. Pitäisi puhua niistä ahdistelevista tyypeistä. 

Valta elokuva-alalla Suomessa on Lindénin mukaan muutaman ihmisen käsissä. Jos väärintekijät saataisiin vaihtoon ja uudet ihmiset tilalle, uusilla olisi toivottavasti paine siitä, että ei voi käyttäytyä asiattomasti

mies joka rakastaa naisia,kunn...

Ohjaaja Heidi Lindén kertoo seksuaalisesta ahdistelusta Suomen elokuvapiireissä: ”Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan”......

ei kait se ole s-häirintää jos ei oteta NAISEN ehdotuksia huomioon tahi ei kuunnella uutta vihreää kokematonta ihmistä? täyttä puppua koko touhu ja vetävän köyden pää loppuu aikanaan. naisten pitäisi vähän miettiä mitä puhuvat. jos miehet alkaa tosiaan kohdella naisia kuten miehiä,naiset ovat todella pulassa. s-häirintää on mielestäni fyysinen koskettelu ja myös liiallinen flirttailu jos nainen antaa ymmärtää ettei pidä siitä. ainahan,onneksi miesten/naisten kanssa on ja pitää olla pientä...
Lue kommentti