Amsterdamin filmifestarin järjestäjät Felicia Alberding, Dionne van Zijl, Renée Hendrickx ja Helen Kranstauber  ovat taas koonneet toukokuiseen tapahtumaan ruokaleffojen parhammiston. Kuvat Jussi Puikkonen, Shutterstock
Amsterdamin filmifestarin järjestäjät Felicia Alberding, Dionne van Zijl, Renée Hendrickx ja Helen Kranstauber ovat taas koonneet toukokuiseen tapahtumaan ruokaleffojen parhammiston. Kuvat Jussi Puikkonen, Shutterstock

Stop boikoteille, kyllä hyville bileille! Hollannissa maailmaa parannetaan ruoka-leffafestareilla ja pilkkomalla soppakasviksia diskossa.

Ei sinänsä ole ­ihme, että Amsterdamissa, vanhassa hippien keskittymässä, elokuvan ystävät, kulinaristit ja maailman tilasta huolestuneet kaupunkilaiset päätyvät joka vuosi samalle ­torille.

Siellä vanhasta 1960-luvun hippi­pakusta nousee höyryä, kun punaposkiset myyjät tarjoilevat ­ikkunasta tomaattikeittoa. Viereisissä kojuissa kaupataan perinne­resepteillä leivottua leipää, käytettyjä emalisia leipälaatikoita ja peltisiä kahvipurkkeja – vai kiinnostaisiko kreikkalaisten pientilojen ikääntyneistä oliivipuista tehty leikkuulauta?

Amsterdamilaiset pörräävät ­aukiolla innoissaan, osa hypistelee seinään pultattua kangas­pussitelinettä, josta ryöp­pyää rosmariinia, timjamia ja tuoksuvaa laventelia: kätevä ratkaisu pihattomalle kaupunkiviljelijälle.

Timor­pleinin aukion laidalla vanha tiilitalo saa tarjota kulissit Food Film Festival -tapahtumalle. Studio K:n kahdessa elokuvasalissa pyörii ruoka-aiheisia dokkareita. Viime vuonna festarin avaus­elokuva on suomalaisen Katja Gauriloffin palkittu Säilöttyjä unelmia, joka paljastaa, miten monta työntekijää eri puolilla maail­maa on ollut koostamassa yhtä raviolisäilykepurkillista. Belgialaisen Christophe Hermansin elokuva In a Stranger’s Skin kuvaa 183 kiloa painavan 21-vuotiaan ­Arnauldin taistelua sairaalloista ylipainoa vastaan. Malilainen Land Rush puolestaan näyttää yhdysvaltalaisten yritykset kaapata köyhiltä maanviljelijöiltä maata.

Lauantaiaamuna teatterin ­ravintolasaliin on katettu erikoisaamiainen: maitokahvia, jogurttia ja hunajaa. Kun se on siirtynyt vatsoihin, yleisö jakaantuu kahteen saliin katsomaan mehiläisten katoa­misesta kertovaa Ei pelkkää hunajaa ja maidontarpeen kyseenalaistavaa Milk-dokumenttia.

Saarnan sijaan maistiaisia

Mutta mikä tekee Amsterdamin ruokafilmifestareista erityisen?

Tapahtuman ohjelmisto on täynnä vakavaa, suorastaan pelottavaa asiaa: Ruuan hinta on noussut viime vuosina hurjemmin kuin koskaan, ilmastonmuutos kutistaa satoja. Vaikka maailmanlaajuinen nälänhätä on pienentynyt, 870 miljoonaa ihmistä menee yhä nukkumaan nälkäisinä. Yli miljardi kärsii ylipainosta. Ja ­jokainen amsterdamilainen – ­kuten suomalainenkin – heittää kilotolkulla ruokaa roskikseen.

Noordermarktin luomu­tori hellii suomalaismatkailijan kukkaroa ja makuhermoja.

Herkempi voisi jo masentua. Mutta Amsterdamin festareilla ei puhuta boikoteista eikä saarnata maapallon lipumisesta toivottomuuden syövereihin. Päinvastoin, dj tuuttaa tanssittavaa rytmiä ja hymyilevä pörröpääpoika kiertää maistattamassa lähitilojen omena­siivuja. Teatterin ravintolakeittiön on vallannut yksi kaupungin kuuluisimmista fine dining -kokeista, Joris Bijdendijk. Hän on laatinut festarimenun, joka todistaa, ettei huippukulinarismiin tarvita arvostetuimpia sisäfileitä, uhanalaisia kaloja eikä maailman toiselta puolelta lennätettyjä hedelmiä.

Iltapäivällä väki naukkailee viiniä ja hollantilaisia minioluita odottaessaan kieli pitkällä pääsyä pöytään. Joris Bijdendijk on todellinen taikuri. Lautasella on pulleita spelttisuurimoita, aldentemäisen puoliraakaa perunaa ja haudutettua kyssäkaalia. Kun haarukka nousee suuhun, taustahäly katoaa, hienovaraiset makuyhdistelmät herättävät kielen ja työntävät mieli­hyvän aallon koko kehoon.

Heinäsirkkoja lasten suuhun

Kaikki alkoi turhautumisesta. Neljä vuotta sitten amsterdamilainen Helen Kranstauber oli vasta valmistunut ekologisen maanviljelyn maisteriksi ja palannut työharjoittelusta Ugandasta, kun hän kävi elokuvissa katsomassa yhdysvaltalaisen dokumenttielokuvan Ruoka-yhtymä (Food, Inc.). Se kertoo tehotuotetun ruuan epäkohdista, suuryritysten halusta pimittää eläinten olot ja politiikan lonkeroista yritysten suojelemiseksi. Helen tuli teatterista järkyttyneenä.

– Olin ihan maassa ja mietin, voisinko mitenkään omalta osaltani muuttaa asioita, Helen kertoo.

Samoihin aikoihin Helenin ystävä, amsterdamilainen aktivisti Samuel Levie oli palannut Italian Torinosta, jossa hän oli käynyt Slow Food -liikkeen vieraana. Slow Foodin tavoitteena on kohottaa laadukkaan ruuan arvostusta ja ­parantaa ympäristön, eläinten ja tuottajien oloja. Italialaiset innostivat Samuelin perustamaan nuorisoa puhuttelevan sisarliikkeen. Niin syntyi Youth Food Movement.

Il Mattarellon pastaravintolassa ei karppaajista olla kuultukaan.

Helen ja Samuel ideoivat Amsterdam Food Film Festivalista liikkeen alkutapahtuman. Sen jälkeen Youth Food Movement on kasvanut ja levinnyt eri puolille Eurooppaa, muttei vielä Suomeen.

Keski-Eurooppaan YFM:n innos­tunut ja hullutteleva ote on tehonnut. Porukka on järjestänyt Berliinissä, Amsterdamissa ja ­Pariisissa pilkkomisdiskoja, joissa osallistujat silppuavat soppa-­aineksia tanssien ja syövät valmiin keiton yhdessä koko naapuruston kanssa. Amsterdamissa jäsenet järjestivät kerran lapsille koemaistajaiset, peittivät tenavien silmät ja syöttivät heille tulevaisuuden ruokia, kuten matoja ja hyönteisiä.

– Ruokafilmifestivaaleilla tärkeintä on viihdyttää. Masentaminen ei auta, Helen sanoo.

Muutamassa vuodessa hänen keksimästään tapahtumasta on tullut menestys. Sponsoreita ja vapaa­ehtoisia satelee, ja liput loppuvat aina kesken.

– Tuntuu, että on ihmiset lähtevät helpommin ruokafestareille kuin perinteisille musiikkifestareille, Helen naurahtaa eikä yritä peittää tyytyväisyyttään.

Il Mattarellon delitiski inspiroi kotikokkia.

Trendit kurpitsakeiton äärellä

On taas tavallinen sunnuntai, ja Helen lounastaa festarin ydintiimin kanssa. Tarjoilijat kantavat pöytään muodikasta sesonkiruokaa, kurpitsakeittoa, ja Amsterdamin tunnusjuomaa, minttuteetä. 

Naiset seuraavat ruokaa aitiopaikalta, onhan Hollannista tullut yksi ruuan edelläkävijämaista. Mistä täällä nyt kohkataan?

– Kuumin ­pu­heen­aihe on ehdottomasti geenimanipulointi, festivaalin tiedottaja Renée Hendrickx huomauttaa.

– Olen vasta hiljattain kehdannut myöntää, etten välttämättä olekaan sitä vastaan, Youth Food Movementin koulutusvastaava Dionne van Zijl sanoo.

Noordermarktin torilla reseptien vaihto kuuluu asiaan.

Viimevuotisilla festivaaleillaan naiset nostivat aiheen pääkeskusteluun, mutta yksi keskustelu ei ratkaise vielä mitään. Uusia näkökulmia tarvitaan ja paljon, he ­vakuuttavat.

Eikä puhe ruuasta laannu. Tulevaisuuden makuihin ja ruoka­ilmiöihin kurkataan Amsterdamin Westergasfabriekissa 9.–11. toukokuuta, festareilla tietysti.

Amsterdamin trendiraflat

Korealaista kimpassa

Punaisten lyhtyjen prostituutioalueen puhuttu uutuus on korealaisravintola Yokiyo. Pitkissä pöydissä aterioidaan nopeasti vierustovereiden kanssa rupatellen. Yläkerrassa on intiimimpi tunnelma hitaita illallisia varten.

Oudezijds Voorburgwal 67. www.yokiyo.nl

Uutta Hollantia

Trendi­nenät koettavat päästä nyt Itä-Amsterdamin Java­pleinin pieneen Wilde Zwijneniin, mutta pöytä on varattava viikkoja etukäteen. Uudella raikkaalla tavalla hollantilaista ruokaa laittava ravintola ­ostaa raaka-aineensa lähituottajilta.

Javaplein 23. www.wildezwijnen.com

Parhaat pastat

Tuoretta pastaa mukaan ja pöydässä nautittavaksi. Il Mattarello tarjoaa pastakursseja englanniksi ja intiimejä herkkuillallisia. Varaa pöytä, tilaa riittää vain 8 hengelle. Täällä voit nähdä Youth Food Movementin Dionnen kokkaamassa!

Westerstraat 77. www.mattarello.nl

Hengailutorit

Noordermarktin lauantainen luomutori on Amsterdamin klassikko. Tuottajat myyvät omia tuotteitaan, tarjoavat maistiaisia ja katu­soittajat pitävät tunnelmaa korkealla.

Sunday Market valtaa ­entisen kaasulaitoksen, Westergasfabriekin pihan ja hallin joka kuun kolmas sunnuntai. Närppijän unelma: maista hiukan etiopialaista, vaihda lennossa porkkanakakkuun ja jämähdä japanilaiskojulle. Polonceaukade 27.

Pure Markt on torivalikoiman uutuus. Kerran kuussa itäisessä Frankendaelin puistossa leviää herkkukojujen letka. Kerää parhaat annokset ja parkkeeraa piknik­viltille nautiskelemaan.

Älä missaa näitä juhlia!

Löydä uudet trendit ja maut ruokafestareilta.

TASTE OF... on kansainvälinen festarisarja, jonka lähin piipahduspiste on Helsingissä 12.–15.6. Sitä ennen voi käydä alkupalalla Tukholman vastaavalla festarilla 4.–8.6.

MAAILMA KYLÄSSÄ tarjoaa ­eksoottista ruokaa ja poikki­taiteellista otetta Helsingissä 24.–25.5.

FLOW-FESTIVAALEILLE voi mennä vain bongaamaan ruokatrendejä. Helsingissä 8.–10.8.

THE BIG FEASTIVAL on tähti­kokki Jamie Oliverin ja Alex ­Jamesin käsialaa. Festareilla esiintyy bändejä ja kokkeja ja syötävää piisaa: street foodia, lähiruokaa ja luomua, pop up -ravintoloiden ja tuoretorin tarjontaa. Festarit pidetään Britannian Oxfordshiressä 29.–31.8.

REAL FOOD HARVEST FESTIVAL kokoaa Thamesin rannalle Britannian eettisesti ja kestävästi tuotettua ruokatarjontaa. Tänä vuonna tapahtuma on 26.–28.9. Lontoon Southbank Centressä.

VIINIÄ kannattaa maistella sen syntysijoilla. Espanjan Pamplonassa on luomuviinifestivaalit 6.–7. toukokuuta. 

Katja Nordlund ja Katja Sipilä

Konservatiivinen seksikomedia – kuulostaa, eh, ei kovin hauskalta.

Ystävykset (Leslie Mann, John Cena ja Ike Barinholtz) tekevät kaikkensa, että heidän tytärtensä (Kathryn Newton, Geraldine Viswanathan ja Gideon Adlon) neitsyys säilyy koskemattomana vanhojentanssibileissä.

Pitch Perfect -komediatrilogian käsikirjoittajan Kay Cannonin esikoisohjaus on konservatiivinen seksikomedia, jonka arvomaailma on perua 1950-luvulta.

Onhan näitä nähty: elokuvia, joissa isät haluavat tytärtensä olevan ikuisia pikkutyttöjä. Asetelmaa on sentään hieman päivitetty. Yksi tytöistä on lesbo eikä isä halua hänen harrastavan ryhmäpaineen painostamana heteroseksiä.

Pojat eivät jahtaa tyttöjä, vaan tytöt ovat aktiivisia toimijoita ja päättävät itse, kenen kanssa haluavat sänkyyn.

Käsikirjoittajat ovat myös kirjoittaneet henkilöhahmoille repliikkejä, joissa ilmaistaan kriittisen katsojan ajatuksia. Yksi vanhemmista esimerkiksi huomauttaa, että elämme vuotta 2018, joten heidän asenteensa eivät ole ihan tätä päivää.

Mainosten perusteella luulisi, että elokuva on tehty teini-ikäisille. Vanhempien kyttääminen ja stalkkaaminen tuskin sen ikäisiä naurattaa. Leffa sopii paremmin vanhemmille, jotka voivat nauraa omille peloilleen ja ennakkoluuloilleen, joita elokuvan vanhempien ylilyövä käytös heijastelee.

Blockers **

 

Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen
Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen

”Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää”, Maaret Kallio muistelee kouluaikojaan Kodin Kuvalehdessä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo Kodin Kuvalehdessä, ettei ollut koululaisena mikään kympin oppilas. Toisin oli hänen isoveljensä Jarno Limnéllin laita. Jarno on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. 

Maaretin ja Jarnon lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta, joista Jarno on vanhin ja Maaret toiseksi vanhin. He kertovat jutussa, että Jarno nosti keskiarvonsa kymppiin lukion alussa. Maaret keskittyi koulun sijaan kavereihin ja teatteriharrastukseen.

– Toisaalta tunsin myös huonommuutta ja kateutta. Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää. Kun sain kutosia matematiikan kokeista, vanhempani lohduttivat, että heilläkin on huono matikkapää, Maaret toteaa jutussa.

Sisarukset kertovat jutussa olevansa erilaisia, mutta läheisiä. Lempeydestään tunnettu Maaret kertoo, että Jarno on aina ollut suorittaja.

– Jarno oli itseään kohtaan armoton jo lapsena. Muistan yhdet hiihtokisat, joissa hän hiihti niin kovaa, että oksensi maalissa. 

”Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset.”

Jarno puolestaan kertoo Kodin Kuvalehdessä, että Maaretista on ollut hänelle tukea ja apua esimerkiksi avioeron jälkeen. Psykoterapeutilla ja kyberturvallisuuden professorilla on kylläkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten tunteita käsitellään.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset. En käsittele niitä vaan laitan aivoissani niiden päälle rastin ja jätän ne sinne, Jarno toteaa. 

Maaretin mukaan vaikeat asiat pitää avata, jakaa ja selittää. Kuten kaikki psykoterapeutit, hänkin on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa. Maaret on aiemmin kertonut, että lapsuudenperhe oli puuhakas ja tavallinen.