Kuvat Panu Pälviä
Kuvat Panu Pälviä

Laura kärsii unettomuudesta. Hyvinä päivinä arki sujuu jotenkuten, huonoina kahvinkeittokin on liian suuri ponnistus.

4:15

Silmäni rävähtävät auki. Jahas, taas aamu. Lily-kissa venyttelee peiton alla. Nousen ennen kuin silmäni ovat edes kunnolla auki: ajatuskin sängyssä pyörimisestä ahdistaa.

Laura, 23, suuntaa keittiöön, näkee mikron kellon ja hätkähtää: vasta varttia yli neljä. Tänä yönä hän on siis torkkunut kolme tuntia. Sitten hän muistaa: lääkkeet. Yleensä jokailtainen pillerinotto hoituu rutiinilla, mutta välillä Laura unohtaa. Ilman lääkettä hän nukkuu kaksi, kolme tuntia ja herää aamuyöllä. Lääkityksen avulla hän saa viisi tai kuusi tuntia unta, joskus ei sitäkään.

Tänä aamuna Laura on niin virkeä, että hän jaksaa keittää teetä.

Maailma vantaalaisen opiskelija-asunnon ulkopuolella on äänetön, hämärässä loistavat vielä katuvalot. Laura kaataa jaloissaan kiehnääville kissoille lisää ruokaa.

Ilmastointilaite hurisee tasaisesti. Joillekin aamuyön tunnit ovat arvokasta omaa aikaa. Lauralle eivät.

– Ajatukset harhailevat unen ja valveen rajalla. Ihan kuin pakotettaisiin tekemään tiivistä keskittymistä vaativaa työtä sydänyöllä, pilkkopimeässä, hän vertaa.

Laura kääntää television päälle ja istahtaa sohvalle. Hyvällä tuurilla chattijuontajien monotoninen ääni saa hänet vielä torkahtamaan hetkeksi.

– Moni hämmästyy, kun kerron kärsiväni unettomuudesta. Olen aina ollut hyvä nukahtamaan: sohvalle, bussiin, mihin tahansa. En vain millään pysy unessa.

Lauran mielestä pahinta on mennä yökylään ja huomata, että lääkkeet ovat lopussa tai unohtuneet kotiin. Silloin ei voi nousta herättämään koko taloa vaan on maattava tuntikausia pimeässä, odotettava silmät särkien unta, joka ei tule.

Nytkin Laura odottaa. Kunhan ei tarvitsisi kestää tuota tunnetta, olla kuin kuolleista herännyt.

6:04

Aamun ensimmäinen auringonsäde osuu kasvoilleni. Otan sen vastaan välinpitämättömästi, tottuneesti. Koulustressi on helpottanut kesän ansiosta, joten kuvittelin, että alkaisin nukkua hyvin. Turha luulo. 

Koulussa Laura oli tunnollinen oppilas, joka ei koskaan lintsannut. Syksyllä 2006, ylioppilaskirjoitusten paineiden alla, hän romahti. Orastava masennus paheni, eikä Laura enää ollut päästä sohvan pohjalta ylös.  Hän kuitenkin sinnitteli ja sai huippupisteillä graafisen suunnittelun opiskelupaikan syksyksi.

Uupumus seurasi mukana, eikä Laura kestänyt tavallista arkea. Hän oli pitkiä aikoja poissa koulusta. Pieninkin työmäärä oli liikaa.

– Onneksi minulla oli äitini, jonka kanssa pystyin jakamaan sen kaiken. Meidän välimme ovat aina olleet todella läheiset, Laura kertoo.

Lopulta Laura rohkaistui hakemaan sairauslomaa, joka venyi kuukausiksi. Sieltä hän pääsi Kelan tukemalle sairauseläkkeelle. Laura saa opiskella ja tehdä hieman töitäkin menettämättä eläkettään. Nyt hän suorittaa opintojaan omassa tahdissaan, kuvittaa lastenkirjaa ja ohjaa kerran viikossa lasten mangaryhmää.

Laura piirtää luonnoslehtiöönsä koko ajan puhuessaan. Hän siirtyy lähemmäs ikkunaa, jotta luonnonvalo olisi otollisempi. Lehtiön sivuille ilmestyy abstrakteja kuvioita, ihmishahmoja, kissoja. Luovuudestaan Laura ei luopuisi mistään hinnasta. Ei, vaikka saisi tilalle hyvät unenlahjat.

– Piirtäessäni saan purettua pahaa oloani enkä joudu kokemaan sitä kaikkea itse. Joskus voin istua tuntikausia piirtopöydän ääressä ja menettää ajantajuni kokonaan.

Laura laittaa puurokattilan liedelle. Lämmin, hiilihydraattipitoinen annos rauhoittaa hieman. Vuosien myötä Lauran aamuyön rutiinit ovat muuttuneet melkein automaattisiksi: teenkeitto, kissojen ruokinta, kahvinkeitto, aamupala. Tänään on kaunis aamu, joten Laura juo kahvinsa parvekkeella, kun useimmat vielä nukkuvat.

7:50

Muistan, ettei tänään olekaan sunnuntai ja käännän aamutelevision päälle. Tunnit kuluvat toivottoman hitaasti. Torkahtelen sikiöasennossa juontajan papatukseen.

Lauran uni alkoi häiriintyä samoihin aikoihin, kun hänen masennuksensa syveni. Hän ei koskaan hakeutunut yöheräilynsä takia lääkärille, vaan ongelma tuli esiin rutiinikäynnillä.

– Lääkäri kysäisi, miten nukun. Vastasin, että en ollenkaan.

Siitä alkoi lääkerumba: unilääkkeitä, masennuslääkkeitä, pimeähormonia, rauhoittavia, antipsykootteja, kipulääkkeitä. Mikään ei auttanut. Vasta skitsofrenian hoitoon tarkoitettu psykoosilääke sai Lauran nukahtamaan. Monille hänen tutuilleen, jopa isoille miehille, riittää 25 milligramman annos. Pienikokoinen Laura pysyy unessa vasta 500 milligrammalla.

Pehmeitäkin keinoja Laura on kokeillut. Hän syö terveellisesti ja harrastaa liikuntaa aina, kun jaksaa. Laura tietää, ettei kotisohvalle kannata jäädä, vaikka mieli tekisi. 

– Väsymyksestä huolimatta yritän pysyä aktiivisena. Käyn kaupassa, tapaan ystäviä, piirrän. Teen edes pieniä asioita.

Välillä Lauralla on hyviäkin öitä, viimeksi viikko sitten. Hän rauhoittui vieressä syvää unta nukkuvan poikaystävänsä lämmöstä ja havahtui vasta aamukuudelta. Hän muisti jopa nähneensä unia, mitä ei yleensä tapahdu.

– Niiden öiden jälkeen arvostan pieniä juttuja. Olo on levännyt, ja aistit terävöityvät. Silloin pystyn suunnittelemaan muutakin kuin sitä, miten selviän seuraavat tunnit. 

Laura on seurustellut miehensä kanssa kohta viisi vuotta. Suhde voi hyvin, vaikka pariskunnan unirytmit ovat tyystin erilaiset.

– Mieheni on jo tottunut siihen, että tulen myöhemmin sänkyyn ja nousen aikaisemmin. Jos olen todella väsynyt, hän saattaa keittää aamukahvin puolestani, Laura hymyilee.

Kolmannen teekupillisen jälkeen Laura laittaa mutteripannun porisemaan. Hän vitsailee, ettei pysyisi hengissä ilman vahvaa espressoa. Ympäristö alkaa herätä hiljalleen. Laura helpottuu: yksi aamuyö on taas ohi.

13:15

On syksyn ensimmäinen koulupäivä, aurinkoista ja helteistä. Heräsin aamulla jo valmiiksi lamautuneena, joten odotan kuuden tunnin istumisen olevan yhtä tuskaa. Luojan kiitos pääsemme kotiin kaksi tuntia etuajassa. 

Laura ehtii pyöräillä kilometrin matkan kotiin ennen kuin hänen luokkakaverinsa soittaa.

– Tuletko vielä tänne? Mentäisiin terassille yksille.

– Kuinka pitkäksi aikaa? Laura tiukkaa.

– Vaikka tunniksi, kaveri ehdottaa hämmentyneenä.

Pala nousee Lauran kurkkuun. Raahautuisi takaisin? Koko tunniksi? Miten kukaan voi vaatia häneltä jotain noin kohtuutonta? 

Laura keksii pikaisesti tekosyyn: hänellä on illalla yksi todella tärkeä juttu, eikä hän pääse. Hän haluaisi kyllä. 

Niin hän haluaisikin, haluaisi kamalasti. Laura häpeää itseään. Miksi hän on niin väsynyt? Miksi tekosyyt päivästä toiseen?

Laura on tottunut piilottelemaan ongelmiaan: unettomuudestaankin hän on kertonut vain muutamille läheisilleen. Valvominen näkyy ulkopuolisille lähinnä itkuherkkyytenä ja tummina silmänalusina, jotka Laura osaa meikata piiloon.

– Parikymppisen odotetaan juhlivan ja valvovan väsymättä.

Nuoren aikuisen uniongelma on monelle melkein eksoottista. Pitkäaikaisen unettomuuden takia pienet ja arkisetkin asiat vaativat joskus valtavia ponnistuksia. Aina Laura ei muista armahtaa itseään siitä, ettei hän kykene samaan tahtiin kuin perusterveet. 

– Silloin sätin itseäni kaikesta: siitä, että en ole tarpeeksi ahkera, luova tai sosiaalinen. Vaikka syy on oikeasti siinä, että en saa tarpeeksi lepoa. Tuntuu, että muutkin odottavat minun pärjäävän, koska minulla ei päältä päin katsottuna ole mikään hullusti. 

20:10

Syyllisyys siitä, että jäin loppupäiväksi kotiin, alkaa helpottaa. Ilta-aurinko kiipeää sisään ikkunasta. Enää en ahdistu yön tulosta. Kun unettomuuden kanssa elää pitkään, sitä ei aina edes ajattele. Toipuminen on ristiriitainen juttu. Toisaalta jaksan jo enemmän, toisaalta syyllistän itseäni väsymyksestäni ankarammin kuin ollessani sairaimmillani. Se kai kuuluu paranemiseen.

Lauran nukkumisessa ei ole tapahtunut suurta muutosta vuosiin. Sen sijaan hänen asenteensa on muuttunut.

– Olin pitkään varma, että kuolen pahaan olooni ennen kuin täytän 26. Nyt olen sujut ongelmani kanssa: jotkut saavat astmakohtauksia, minä heräilen yöllä.

Laura toivoo silti hartaasti pääsevänsä lääkkeistä eroon. Yksi syy on hinta: purkillinen haukkaa neljäsosan opiskelijan kuukausituloista. Lääkärit kehottavat kuitenkin vielä odottamaan, sillä suuri annostus auttaa myös ahdistukseen. Pahinta olisi uusi romahdus. Sitä Laura ei tahdo, ei mistään hinnasta. 

– Unettomuus on muovannut minusta raa'an realistin. Elämällä voi olla paljon tarjottavaa, vaikka ongelmistaan ei pääsisi eroon ihan kokonaan. Yritän parhaani mukaan keskittyä elämäni muihin olennaisiin asioihin, Laura toteaa.

Laura ajattelee lämmöllä ammattitaitoisia lääkäreitään ja terapeuttiaan. Äitiään, jonka olkapäähän voi aina nojata. Poikaystäväänsä, joka rakastaa Lauraa juuri sellaisena kuin tämä on. Vuosien työ on tuottanut tulosta: nykyään Laura osaa jo olla hiukan lempeämpi itselleen. 

– Olen jo saanut takaisin kiinnostukseni elämään. Kun on utelias, on toivoa.

00:10

Havahdun. Olen torkahtanut television ääreen, aurinko on laskenut. Kampean itseni sohvalta ja rojahdan sänkyyn. Minut valtaa rento, jopa autuas olo. Aistin hetken syvää rauhaa. Saan taas pienen palasen omaa aikaa itseni keräämiseen. Lily kaivautuu pieneksi sykkyräksi kainalooni, alkaa kehrätä ja leipoa tassuillaan. Ehkä tämä on hyvä yö.

Omaisuuden osituksessa puolisoilla on hyvä mahdollisuus omaisuuden piilotteluun, ja usein tästä kärsii eroava nainen, sanoo erojuristi Sanna Svahn. 

Kun aviopari eroaa, edessä on väistämättä omaisuuden jakaminen. Jos ero on riitaisa, apuun tarvitaan pesänjakajaa. 

Omaisuuden osituksessa puolisoilla on hyvä mahdollisuus omaisuuden piilotteluun.

Erojuristi Sanna Svahn kertoo, että eron kummankin osapuolen varallisuus todennetaan heidän oman ilmoituksen mukaan. Piilottelu on yleistä, sillä pesänjakaja ei pääse käsiksi puolisoiden tileihin, ellei siihen anneta erillistä suostumusta.

”Helppo pimittää, vaikea seurata.”

Omaisuuden ositus koskee omaisuutta, johon puolisoilla on avio-oikeus. Kun avioerohakemus saapuu käräjäoikeuteen, molempien varallisuus selvitetään tilien ja lainojen osalta siltä päivältä. Molemmat ilmoittavat omaisuutensa avoimesti, mutta mitään viranomaiskeinoja varallisuuden todelliseen selvittämiseen ei ole.

– Jos puoliso jättää ilmoittamatta vaikka toisessa pankissa olevan tilin, sille ei oikein voi mitään. Helppo pimittää, vaikea seurata, Svahn kuvailee.

Riitaisissa eroissa pesänjakaja voi selvittää tietoja arvo-osuustileistä ja muusta kirjatusta omaisuudesta. Myös vero-ilmoituksesta selviää paljon puolisoiden varallisuudesta.

Eron häviäjä on usein nainen

Svahn mukaan usein naiset kärsivät omaisuuden osituksessa.

– On tavallista, että ennen eroa omaisuutta realisoidaan, eli pannaan sellaiseen muotoon, joka ei ole selvitettävissä, Svahn sanoo.

Tai jos eron toisella osapuolella on esimerkiksi oma yritys, firman arvoa vähätellään. Siinä tapauksessa vaimon on oltava valppaana. On hänen velvollisuutensa osoittaa, että vain pari kuukautta aiemmin on tapahtunut tällainen toimeksianto. Silloin pesänjakaja voi päättää, että tämä omaisuus huomioidaan osituksessa.

”Omaisuuden arvoa vähätellään aina erotilanteissa, ja vastaavasti omaisuuden saaja yliarvioi omaisuutta.”

– Silloin vaimon pitää kysyä, missä rahat ovat, kun isäntä unohtaa ilmoittaa tämmöisen satatonnisen osituksesta.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu osituspetoksella on rangaistavaa.

Käyttäjä17709
Seuraa 
Liittynyt17.6.2018

Erojuristi paljastaa, miten omaisuutta piilotellaan puolisolta erossa: ”Osituksessa kärsii usein nainen”

"Erojuristi paljastaa, miten omaisuutta piilotellaan puolisolta erossa: ”Osituksessa kärsii usein nainen” Luonnollista koska useimmiten se omaisuus on enimältä osin miehen hankkimaa, nainen on suhteen kuokkavieras mitä varallisuuteen tulee useimmissa tapauksissa. Oikeus voittaa.
Lue kommentti

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Vierailija

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Kannattaa huomioida kritisoidessa sekin seikka, että pitkäaikaistyöttömyys on eri asia kuin päivän, viikon tai kuukauden pituinen "loma". Työttömyys on pitkällä aikavälillä arkisella ja sosiaalisella tasolla invalidisoivaa. 233 000 työtöntä on huima määrä eikä kenelläkään pitäisi olla oikeus tai puhdas omatunto kutsua loiseksi ketään. Jokainen huutelija pitäisi työntää samaan mankeliin niin jo loppuu huutelu kun avautuu silmät.
Lue kommentti