”Vaikeimpina vuosina kysyin Jumalalta jatkuvasti, että mikä minua vaivaa. Tajusin kyllä tekeväni väärin, mutten pystynyt hillitsemään itseäni”, Jippu muistaa. Kuva: Jouni Harala.
”Vaikeimpina vuosina kysyin Jumalalta jatkuvasti, että mikä minua vaivaa. Tajusin kyllä tekeväni väärin, mutten pystynyt hillitsemään itseäni”, Jippu muistaa. Kuva: Jouni Harala.

Meri-Tuuli Elorinne, tuttavallisemmin Jippu, 29, halusi vaihtaa toilailut ja sekavat ihmissuhteet tavalliseen perhearkeen.

Harva tietää, että Jippu on asunut Keski-Suomessa jo runsaan vuoden. Tänä aikana elämä on mennyt kokonaan uusiksi. Ensin rinnalle löytyi muusikkomies Sami Elorinne (o.s. Putikka). Pian sen jälkeen Jippu tuli raskaaksi. Kuukausi sitten pariskunta sai esikoispoikansa, Romeon.

– Kun vauva hymyili minulle ensimmäisen kerran, aloin itkeä. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kiitollinen olen siitä, että minulle on suotu tällainen onni. Äitiys on tuntunut niin luonnolliselta ja aiheuttanut hyvin voimakkaita tunteita, Jippu sanoo.

Vielä muutama vuosi sitten vanhemmuus tuntui hänestä kaukaiselta ajatukselta.

– Ajattelin, etten voisi ikinä kantaa vastuuta pienestä ihmisestä, kun en pystynyt huolehtimaan aina edes itsestäni! Pelkäsin, että olin tehnyt liikaa virheitä kelvatakseni äidiksi.

Jippu tietää, että moni suomalainen suhtautuu häneen yhä varauksella. Kaksi kertaa naimisissa ollut ja sekaviin parisuhteisiin usein ajautunut laulaja on hävennyt menneisyyttään.

– En yhtään ihmettele, että ihmisten on vaikea luottaa minuun. Olen menettänyt katu-uskottavuuteni toilailujeni takia. Jossain vaiheessa harkitsin jopa musiikkiurasta luopumista, koska ajattelin, ettei minulla ole oikeutta toteuttaa unelmiani kaiken sössimisen jälkeen, Jippu sanoo.

Uskoa itseensä ja musiikkiin Jippu on rakentanut palanen kerrallaan.

– Kyllästyin olemaan sekaisin. Halusin vaihtaa pimeässä rämpimisen valoon ja rakkauteen. Sellaiseen ihan tavalliseen elämään, jossa istutaan sohvalla sylikkäin ja katsotaan Putousta televisiosta, Jippu hymyilee.

Jippu on usein suututtanut myös kirkon sanomisillaan. Mitä hän ajattelee tempauksistaan nyt? Lue lisää Me Naisten numerosta 46/2014.

Lue lisää:

Esikoistaan odottava Jippu: "Vauva syntyy tasapainoiseen parisuhteeseen"

Jippu: Lastenkoti oli hyvä paikka

Kaikki tietävät Suomen oman jäämiehen, F1-mestari Kimi Räikkösen. Mutta kuinka hyvin sinä hänet tunnet? Tee testi!

Jutun lähteenä käytetty 16.8. ilmestynyttä Kari Hotakaisen kirjoittamaa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa (Siltala).

Hyllyjen välissä on helppo uppoutua omaan maailmaan, Sari Laulaja kertoo.

Sari Laulaja, 36, työskentelee ruokakaupan myyjänä, joka hyllyttää tavaroita.

– Monet ihmettelevät, miten viihdyn työssäni, mutta en vaihtaisi sitä toiseen. Työni on yksipuolista ja hyvä niin, Sari sanoo.

Tyypilliseen työpäivään kuluu ”sitä peruskauraa”, Sari kertoo. Muun muassa rullakoiden purkamista hyllyyn, tavaroiden järjestelemistä ja hyllyjen siivousta.

– Työssäni minun ei tarvitse ajatella oikein mitään, kun olen oppinut tuotteiden paikat. Riittää, kun osaan kävellä, lukea ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sillä työni on tavaroiden nostelua. Jos haluan vaihtelua työhöni, niin otan sekalaisen rullakon. Kassalle minun ei tarvitse mennä, koska työskentelen isossa marketissa.

Onko työ sitten pitkäveteistä? Toisinaan se on sitäkin, Sari sanoo.

– En koe työtäni kuitenkaan liian tylsäksi. Vaihtelevuutta siihen tuo asiakaspalvelu ja satunnaiset muut tehtävät. Työajat ovat vaihtelevat ja kahta samanlaista työpäivää ei ole. 

Sari päätyi kaupan alan töihin alun perin opiskeluaikoinaan, sillä pienellä paikkakunnalla oli tarjolla ainoastaan niitä. Kauppakoulussa opiskelevalle Sarille työt kaupassa sopivat kuitenkin jo silloin.

– Nykyäänkin on tarjolla paljon kaupan alan töitä, jopa ilman koulutusta – tosin naurettavan pienillä tunneilla. Joten en ihmettele, jos jossain vaiheessa tulee eteen se, että työvoimaa ei enää ole saatavilla.

Sari on työskennellyt 16 vuotta samassa kaupassa. Sinä aikana kauppiaat ja työkaverit ovat vaihtuneet. Esimiesasema ei kiinnosta Saria. Hän ei haaveile paremmasta tittelistä.

– Sellainen ei ole minua varten, sillä olen niin kutsuttu alisuoriutuja, Sari sanoo.

Hän kuitenkin haluaa työskennellä ihmisten parissa, eikä lähtisi mielellään esimerkiksi tehdastyöhön. Se on jo täysin erilaista hommaa ruokakauppaan verrattuna.

”Monesti esimies joutuu huomauttamaan minulle, että  työvuoro päättyi, kun olen niin omassa maailmassani.”

Kaupan vaihtelevat työajat väsyttävät Saria toisinaan. Jos iltavuorosta pitää tulla seuraavana päivänä aikaiseen aamuun ja yöunet jäävät alle seitsemän tunnin, niin päivä on helposti pilalla. Joskus hän huomaa, että selkäkin on kipeä, mutta se johtuu huonoista työasennoista ja venyttelyn puutteesta – ei pitkäveteisestä työstä.

– Jos työ on tylsää, niin silloin ihminen on yleensä vain väärässä paikassa töissä. Itse ainakin olen melko usein omissa ajatuksissani, kun puran kuormaa. Aamuisin, kun kauppa on vielä kiinni, kuuntelen joskus musiikkiakin. Kaupassa voin onneksi niin tehdä, sillä työskentelen hyllyjen välissä. Monesti esimies joutuu kyllä huomauttamaan minulle, että työvuoro päättyi ja on aika lähteä kotiin, kun olen niin omassa maailmassani.

Me Naiset etsii pitkäveteisen työn tekijöitä

Millaista on pitkäveteisessä työssä? Miten tylsistä työtehtävistä selviää ilman, että pää hajoaa?

Me Naiset on tänä syksynä selvittänyt, missä ovat Suomen pitkäveteisimmät työt. Aiemmassa jutussamme 11 alansa ammattilaista, muun muassa it-alalta ja kirjastosta, kertovat, miten he selviävät päivästä toiseen tylsässä työssä.

Merimieheksi opiskellut Nina Saurén, 56, sanoi haastattelussaan, että hänen ainoa vaihtoehtonsa oli lähteä pitkäveteisestä asiakaspalvelutyöstä ja palata merille.

Tylsistytkö sinä työssäsi? Oletko valmis kertomaan pitkäveteisestä työstä omalla nimelläsi?

Kerro itsestäsi sähköpostilla annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com