”Meiltä onnistuvat humppa, valssi, tango, jive, fusku, boogie ja disko”, Jarkko Salmi (vas.) luettelee Sunsetin biisivalikoimaa. Vierellä Arja, Jari ja Juha.
”Meiltä onnistuvat humppa, valssi, tango, jive, fusku, boogie ja disko”, Jarkko Salmi (vas.) luettelee Sunsetin biisivalikoimaa. Vierellä Arja, Jari ja Juha.

He kiertävät lavoja ja laivoja ilman mainetta ja mammonaa. Tähteydestä he eivät edes haaveile. He ovat hiljaisia puurtajia, humppapumppujen ja bilebändien muusikoita.

Elämäntapamuusikot

Tanssiorkesteri Sunset

Perustettu 1980-luvun alussa. Keikkoja noin 200 vuodessa, laivoilla, ravintoloissa, tansseissa, yksityistilaisuuksissa.

Jarkko Salmi: koskettimet, harmonikka ja laulu. Arja Pirttinen: basso ja laulu. Jari Koivisto: saksofoni ja laulu. Juha Ikäheimonen: rummut ja laulu.

Jarkko Salmi: ”Onneksi on vielä laivoja, sillä ilman niitä keikkoja olisi nykyään vähän. Toista oli vuonna 1975, kun aloitin soittohommissa. Silloin orkesteri saatettiin palkata ravintolaan viikoiksi, jopa kuukaudeksi. Sopimukseen kuului usein majoitus, ja meitä saattoi asua neljäkin jätkää samassa pienessä yksiössä.

Ihmiset viihtyvät nykyään paremmin kotona. Ravintoloiden ei kannata palkata elävää orkesteria. Tällaista aallonpohjaa ei ole ollut edes 90-luvun lamavuosina, jolloin ravintolasta haettiin kuitenkin piristystä ankeaan arkeen.

Perustin Sunsetin 1980-luvun alussa. Olen ainoa alkuperäisjäsen. Keksin nimen kesken soittotunnin, jota olin pitämässä. Aurinko paistoi kauniisti, oppilaan koskettimissa luki Set. Sunset! Ajattelin, että siinäpä hyvä nimi.

Sunset on soittanut monien artistien taustalla. Paula Koivuniemen, Matin ja Tepon, Matti Eskon, Kari Tapion… No, melkein kaikkien. Ennen Sunsetin perustamista ehdin säestää sellaisiakin legendoja kuin Tapio Rautavaaraa tai Laila Kinnusta. Moni soittokaveri on jo kuollutkin. Jamppa Tuominen oli yksi parhaista. Äärimmäisen hieno muusikko.

Sunsetin eksoottisin keikka oli ehkä Kwai-joen sillalla Thaimaassa, jossa olimme 90-luvulla mukana Apu-lehden lukijamatkalla. Soitimme 40 asteen helteessä Valkeaa joulua.

"On meillä fanejakin: iäkkäämmiltä rouvilta tulee aina joulun tienoilla villasukkia."

Kantri on itselleni mieluisinta. Covereiden lisäksi meillä on ollut aina omaa ohjelmistoa, lähinnä minun sävellyksiäni. Olemme julkaisseet sinkkuja ja yhden pitkäsoitonkin, Ainutkertaisen. 80-luvulla teimme paljon cover-levytyksiä silloisista hiteistä. Niitä kasetteja myytiin sitten huoltoasemilla.

Välillä omiakin kappaleitamme toivotaan keikoilla. Ja on meillä fanejakin: iäkkäämmiltä rouvilta tulee aina joulun tienoilla villasukkia.

Nykyisessä kokoonpanossa soittaa myös avovaimoni Arja, joka on Suomen ensimmäisiä naisbasisteja. Hän liittyi Sunsetiin 24 vuotta sitten, ja ehdimme olla bändikavereita 12 vuotta, ennen kuin meistä tuli myös pari. Olimme molemmat eronneet, ja jotenkin se yhteinen sävel sen jälkeen löytyi.

Minulta on kaksi avioliittoa hajonnut, ja muilla orkesterin ukoilla on sama vika. Muusikon työajat ovat niin ihmeelliset. Eivät erot omalla kohdallani yksin ammatistani johtuneet, mutta nyt kun puoliso on samalla alalla ja vielä samassa yhtyeessä, huomaan, että onhan se kätevää. Kun auto lähtee pihasta, unohdamme Arjan kanssa kotiasiat ja kärhämät. Niillä ei muita jäseniä rasiteta.

Minulla on edellisistä liitoistani myös lapsia. Kun he olivat pieniä, saatoin tulla aamukuudelta kotiin, mutta nukkumaan ei voinut mennä, koska vaimon piti lähteä töihin ja minun jäädä hoitamaan lapsia. Elämäntapa kai tämä enemmän onkin kuin työ, ei tätä muuten olisi jaksanut.

"Kun isäni nukkui pois, sain tietää siitä 15 minuuttia ennen keikkaa. Silloin ei hirveästi laulattanut."

Yhtään keikkaa en ole perunut tai sairauslomapäivää pitänyt. Olen mennyt lavalle korkeassa kuumeessa ja silloinkin, kun selkä on ollut niin kipeä, että terveyssisaren on pitänyt piikittää relaksantteja suoraan lihakseen. Kun isäni nukkui pois, sain tietää siitä 15 minuuttia ennen keikkaa. Silloin ei hirveästi laulattanut.

Halusin jo pikkupoikana muusikoksi, mutta tähdeksi en ole koskaan tahtonut. Olen nähnyt läheltä, mitä se on, ja olen tyytyväinen, että saan kulkea kadulla tuntemattomana. Minulle on riittänyt, että pystyn elämään soittamisella, jota rakastan. Sitä toivon loppuelämäksenikin: 55-vuotiaana alan olla vähän liian vanha keksimään muutakaan.”

Arja Pirttinen: ”Mitään etuoikeuksia on ollut turha odottaa bändikavereilta vain siksi, että olen nainen. Roudaan siinä missä miehetkin. Pojat nauravat vain, että minun on helpompi nostella vahvistinkaappeja, kun käteni ovat valmiiksi alempana.”

 


Janiina käy säännöllisesti laulutunneilla. Putkiratio treenaa paljon myös kolmisin, nyt levyä varten. Vasemmalla Jussi, oikealla Ville.

 

3000 biisin veivaajat

Janiina & Putkiratio.

Yhdessä 11 vuotta, keikkoja noin 200–250 vuodessa.

Janiina Lehtonen: laulu. Jussi Mäkimattila: rummut ja laulu. Ville Mäkimattila: koskettimet ja laulu.

Janiina Lehtonen: ”Orkesteri on kuin toinen perhe. Ville ja Jussi ovat oikeastikin veljeksiä ja asuvat toistensa naapureina, ja minusta on tullut heille kuin sisko. Heti kun jotakin tapahtuu, iloista tai surullista, bändikavereille soitetaan ensimmäisenä.

Liikumme niin tiiviisti yhdessä, että minua ja Villeä luullaan usein pariksi. Kerran joku tuli sanomaan, että kiva, kun olette ottaneet poikannekin bändiin, ja tarkoitti sillä Jussia. Silloin piti paljastaa, että poika on kyllä sitten äitiään puoli vuotta vanhempi!

Ville on pedantti perfektionisti, mutta minä vähän hätäinen, joten meillä saattaa välillä räiskyä. Jussi on aina rauhallinen. Jos Ville ja minä joskus korotamme ääntä, takapenkiltä kuuluu: ’Ei kai meinaa vaa mittää sanomista tulla?’

Tapasimme poikien kanssa 2000-luvun alussa Tampereella yhdessä proggiksessa. Kemiat osuivat niin hyvin yksiin, että jatkoimme yhdessä soittamista senkin jälkeen. Olen koulutukseltani kokki. Vuosina 2007–2008 osallistuin Tangomarkkinoille ja selvisin viiden parhaan naisen joukkoon. Sen jälkeen keikkoja alkoi tulla enemmän, ja päätin uskaltaa jättäytyä keittiöhommista ja tehdä täysipäiväisesti sitä, mistä olin aina haaveillut: laulaa. Jussi on myös luomuviljelijä, mutta Villelle ja minulle musiikki on päätyö.

Rikastumaan tässä ei pääse. Jotta pystyy elättämään itsensä, keikkaa on tehtävä paljon. Saatamme olla viikon laivalla, ja joka päivä on viisi settiä. Alkuviikosta vedetään eläkeläisille Metsäkukkia ja humppia, loppuviikosta kun väki nuorenee, siirrytään Jenni Vartiaiseen.

" Tunku alalle on kova: Suomi on täynnä einareita hevonkukkulasta, jotka ovat valmiita esiintymään vaikka ilmaiseksi."

Joka kevät ja syksy on verenpaineet koholla, kun jännitetään, saadaanko keikkaa seuraavaksi puoleksi vuodeksi eteenpäin. Tunku alalle on kova: Suomi on täynnä einareita hevonkukkulasta, jotka ovat valmiita esiintymään vaikka ilmaiseksi. Pärjätäkseen alalla täytyy koko ajan kehittää itseään ja huolehtia, että tekemästään työstä saa myös palkan.

Meille on tärkeää toteuttaa kuulijoidemme toiveita, ja osaammekin noin kolmetuhatta biisiä. Välillä kun risteilymatkustajat ovat toivoneet menomatkasta kappaletta, jota emme osaa, olemme harjoitelleet sen paluumatkalle. Moni pitää laivakeikkoja raskaina, mutta raskaampaa on ajaa satoja kilometrejä huonossa kelissä. Laivalla ei tarvitse tehdä kotitöitä ja pääsee valmiiseen pöytään.

Kyllä tätä tehdäkseen saa olla pikkasen pimiä päästään. Yksityiselämä väistämättä kärsii. Olen seurustellut vähän. Olen paljon pois kotoa enkä vapaalla jaksa enää lähteä mihinkään, missä voisin kohdata uusia ihmisiä. Moni saattaa ihastua artistiminääni, mutta kotioloissa pyörin meikittömänä verkkareissa. Olemme Jussin kanssa sinkkuja ja olemme vitsailleet, että jos tilanne on sama vielä nelikymppisenä, menemme järkiliittoon.

"Välillä havahtuu, että jotakuta vakkarimummua ei ole näkynyt hetkeen, ja sitten saa kuulla, että hän onkin kuollut."

Vuosien varrella meille on tullut paljon tuttuja eläkeläisiä, joiden kanssa vaihdamme keikan jälkeen kuulumiset. Jotkut heistä saattavat buukata itselleen kolmekin risteilyä putkeen, ja heillä on vakipöydät laivan ravintolassa. Osa on ihan uskomattomia: he aloittavat tanssimisen päivän ensimmäisestä setistä ja jatkavat vielä aamukolmelta. Välillä havahtuu, että jotakuta vakkarimummua ei ole näkynyt hetkeen, ja sitten saa kuulla, että hän onkin kuollut. Silloin voi alkaa itkettää kesken kappaleen.

Olisihan se hienoa saada radiosoittoa, mutta se vaatisi hitin. Hetken tuurekilpeläiseksi pääsee moni. Tähteyttä tärkeämpää meille on saada tästä elämänura.”

Ville Mäkimattila: ”Meillä oli orkesteri, muttei nimeä. Pyysin apua serkultani, tangokuningas Kyösti Mäkimattilalta, joka kirjoitti paperille 50 ehdotusta. Niistä valitsimme parhaan: Putkiration. Kaikenlaisia keikkapaikkoja on nähty, mutta yksi on kokematta: Teboilin nurkka Rampen ja Naukkiksen tyyliin!”

 


Never Heard ei treenaa: Teemu (vas.), Heli, Tommi ja Joni harjoittelevat uudet biisit jokainen omin päin.

 

Koko suvun juhlapumppu

Never Heard

Ollut kasassa kymmenen vuotta. Noin 40–50 keikkaa vuodessa, lähinnä yksityistilaisuuksissa häissä, syntymäpäivillä, firmojen pikkujouluissa.

Heli Rättyä: koskettimet, laulu. Joni Helminen: basso ja laulu. Tommi Ignatius: kitara ja laulu. Teemu Leppänen: rummut.

Tommi Ignatius: ”Ikimuistoisin keikka taitaa olla se, kun sain turpaan. Miespuolinen häävieras hermostui ja mottasi, kun emme soittaneet Saarenmaan valssia hänen pyynnöistään huolimatta.

Esiinnymme lähinnä yksityistilaisuuksissa: häissä, syntymäpäivillä ja firmojen pikkujouluissa. Keikka sisältää useimmiten kolme settiä: ensimmäisessä vedetään perinteiset valssit ja humpat, toisessa kaijakoot ja kolmannessa bileosasto, jonka päättää aina AC/DC:n Thunderstruck!

Jonin ja Helin perustama Never Heard on nimenomaan cover- ja bilebändi, jonka ei ole ollut ikinä tarkoitus kasvaa miksikään muuksi. Heli ja Joni soittelivat aluksi keskenään, mutta minä ja Teemu tulimme aika pian mukaan. Never Heard -nimi on myös Jonin keksintö: hän oli hillonnut sitä pöytälaatikossaan jo vuosia, ennen kuin yhtye lopulta perustettiin.

Meidän ei ole oikeastaan ikinä tarvinnut markkinoida itseämme. On paljon sukuja, jonka kaikilla mahdollisilla kekkereillä olemme esiintyneet. Tämän enempää emme enää edes voisi keikkoja ottaa, koska kaikilla on muitakin hommia ja osalla myös pieniä lapsia. Heli on musiikinopettaja, Teemu rumpalina Maukka Perusjätkässä ja Joni it-alalla. Bändi on perustettu puhtaasti soittamisen ilosta.

"Meidän ei ole oikeastaan ikinä tarvinnut markkinoida itseämme. On paljon sukuja, jonka kaikilla mahdollisilla kekkereillä olemme esiintyneet."

Minä jättäydyin nelisen vuotta sitten mainosalalta täysipäiväiseksi muusikoksi. Kotistudiossani teen omia biisejäni ja videoitani, joita lataan Youtubeen. Suomi-reggae on minun juttuni. Never Heardin keikoilla minä vedän kaikki räpit ja Jukka Pojan biisit.

Aluksi esiintyminen oli hirveän jännittävää, mutta siihenkin on tottunut. Keikkamatkoista on glamour kaukana: se on autossa istumista ja ABC:llä syömistä. En voi kieltää, etteivätkö kusiset juhlat söisi välillä miestä. Sellaiset, joissa sulhanen on liian kännissä ja morsiamella on halko nokassa, kukaan ei olisi halunnut kutsua Airi-mummia ja varsinkaan kukaan ei halua tanssia. Sekin on nihkeää, jos tarjolla ei ole alkoholia, ettei Seppo-eno alkaisi ryypätä. Suomalaiset tarvitsevat vähän alkoholia päästäkseen tunnelmaan.

Jos joskus uuvuttaa, niin seuraavana perjantaina olemme taas innoissamme menossa. Meillä on bändissä hirveän hauskaa keskenämme.

" Olemme saaneet soittaa paikoissa, joihin ei olisi muuten ollut mitään asiaa, kuten Korkeimmassa oikeudessa tai lentokonehallissa."

Parasta on, kun saa jengin tanssimaan. Se, kun sulhasesta on sanottu, ettei hän ikinä tanssi, mutta sitten hän joraakin kuin eläin. Olemme saaneet soittaa paikoissa, joihin ei olisi muuten ollut mitään asiaa, kuten Korkeimmassa oikeudessa tai lentokonehallissa. Välillä sitten ollaan jonkun olohuoneen nurkassa.

Haluan olla musiikin duunari: soittaa sekä säveltää ja elättää niillä itseni. Sanotaanko, että toistaiseksi olen kuitenkin ollut iloinen siitä, että vaimollani on hyvä työpaikka. Haaveeni olisi kirjoittaa duettovalssi Johanna Kurkelalle ja Vesa-Matti Loirille. Tai olenkin jo melkein kirjoittanut, mutta en ole vielä tarjonnut sitä.

Meilläkin on faneja, jopa bändäreitä. Se on kumma juttu, miten muusikko kuin muusikko vetoaa naisiin.”

Heli Rättyä: ”Kun hääparit buukkaavat meidät, he sanovat lähes poikkeuksetta, että heillä on sitten vähän erilaiset häät. Kymmenen vuoden kokemuksella sanon, että kaikki suomalaiset häät ovat hyvin samanlaisia.

Minuakin on lyöty keikalla: Vanhempi rouva tuli maistissa toivomaan kappaletta. Kun emme siltä seisomalta sitä soittaneet, hän läppäsi poskelle. Tilanne oli niin älytön, että lähinnä nauratti. Suurin osa juhlista on silti ihania, ja on hienoa saada olla mukana ihmisten tärkeissä hetkissä.”

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Tunteet mylläävät ja kysymyksiä nousee pintaan. Joku lähipiiristäsi tuottaa sinulle pettymyksen. Ole avoin muutoksille.

 

KAURIS

Saatat joutua kärsimään jonkun toisen tekemistä mokista. Tee selväksi, mitä mieltä olet. Laajenna horisonttiasi juuttumatta yksityiskohtiin.

 

VESIMIES

Valitse sanasi tarkkaan, kun sinulta kysytään mielipidettäsi. Joku saattaa loukkaantua, jos olet liian suora. Älä vaadi liikaa kerralla.

 

KALAT

Päivä sisältää paljon keskusteluja, jotka nostavat tunteesi pintaan. Yritä hillitä itsesi kiperissä tilanteissa. Syyttely ei auta ketään.

 

OINAS

Älä jää murehtimaan asiaa, jota et voi muuttaa. Ole valmis joustamaan periaatteistasi. Tiivis yhteistyö on avain onnistumiseen.

 

HÄRKÄ

Vietä laatuaikaa perheen tai sukulaisten kanssa. Saat heistä virtaa tulevia päiviä varten. Yllätä läheisesi iloisesti.

 

KAKSONEN

Joudut hankalaan välikäteen, jos et ole ollut täysin rehellinen läheisellesi. Viimeistään nyt on aika puhdistaa ilmaa ja kertoa, mitä odotat.

 

RAPU

Pysyttele kotona ja vietä aikaa perheen kanssa. Yritä olla haalimatta liikaa asioita hoitaaksesi. Kiire voi johtaa yhteenottoihin.

 

LEIJONA

Tunteet myrskyävät perhepiirissä. Nosta äänesi kuuluviin ja kerro, mitä mielessäsi liikkuu. Sinun ei tarvitse olla kaikille mieliksi.

 

NEITSYT

Päivä tuo mukanaan pettymyksen tunteita. Ota faktat sellaisinaan vastaan. Tosiasioiden kiertely vain vaikeuttaisi tilannetta.

 

VAAKA

Kerro rehellisesti, miltä sinusta tuntuu. Avoin keskustelu on paras tapa hoitaa ilmassa roikkuva kysymys. Valitse seurasi huolellisesti.

 

SKORPIONI

Älä tee elämästäsi tarpeettoman monimutkaista. Keskity perheeseen ja kotiin liittyviin asioihin. Rehellisyys pelastaa sinut kiusalliselta tilanteelta.

 

 

Mielenterveyden ongelmista puhuminen ei ole nyyhkyttämistä, oli diagnoosi mikä tahansa. Milloin ymmärrämme lopettaa kiistelyn siitä, kuka sairastaa oikein?

Viime vuosien aikana lievemmät mielenterveysongelmat ovat arkipäiväistyneet. Niistä kehdataan puhua, ne huomioidaan työpaikoilla ja kynnys hakea apua on madaltunut. On hyvä asia, ettei masennuksesta tai burn outista tarvitse enää potea häpeää.

Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoi muutama vuosi sitten Ylelle, että avoimuuden lisääntymisestä voi kiittää muun muassa julkkiksia.

– Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennus- tai sairastumisjaksoistaan, ja ne kaikki lieventävät sitä pelkoa, jota on tunnettu mielenterveysongelmia kohtaan.

Sitten tulee psykiatri, Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri Ilkka Taipale ja töräyttää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Kansallisteatterin Masennuskomedia-näytelmän päähenkilön tarina on ”tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa”.

– ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen, Taipale sanoo Helsingin Sanomille ja jatkaa:

– En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät, hän toteaa tehdäkseen asian vielä selkeämmäksi.

”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”

Siinäpä kannustava kommentti kaikille mielenterveytensä kanssa kamppaileville! Julkisuuden henkilö, joka on kohdannut mielenterveyden ongelmia ja saanut niihin mahdollisesti myös diagnoosin ja hoitoa, leimataan nyyhkyttäjäksi. Ikään kuin hän valittaisi turhasta. Jos ei tule verta, ei voi sattua.

Taipaleen kommentti on jatkoa aina silloin tällöin päätään nostavalle väittelylle siitä, kenellä on oikeus valittaa ja kuka on tarpeeksi sairas saadakseen kertoa siitä. Kesällä muun muassa pohdittiin, onko Anna-Leena Härkösen uutuusromaanin päähenkilö ”uskottavasti masentunut”, jos hän käy jumpassa ja elämä näyttää päällisin puolin hyvältä.

Taipale on toki oikeassa siinä, että burn out ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa, ja hän on tärkeällä asialla vaatiessaan, että vaikeasti mielisairaiden sosiaalinen asema pitää saada kuntoon.

Kummastakaan sairaudesta puhuminen ei silti sulje toista pois. Lievempien mielenterveyden ongelmien esiin tuominen ei ole vakavampia ongelmia väheksyvää, mutta Taipale tulee kyllä nyyhkytyskommentillaan väheksyneeksi kaikkia muita mielenterveyden ongelmia paitsi niitä vaikeimpia.

Aika monelle tulee elämässään vaihe, jolloin mielenterveys joutuu koetukselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Monella se uusii ja osalla kroonistuu.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu elämässään kokemaan. Vaikka häpeä ei enää niin suuri kuin joskus aiemmin, kynnys hakea apua saattaa silti olla korkea. Nyyhkyttäjäksi leimaaminen ei varsinaisesti auta asiaa.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu kokemaan.

Sillä, että mielenterveytensä kanssa vaikka vain väliaikaisestikin kamppaileva uskaltaa hakea ja saa apua jo varhaisessa vaiheessa, voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Niiden vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden aikana kolmanneksella, vaikka masennustilastot voivat edelleen paksusti.

Voikin kysyä, kuinka suuri merkitys on sillä, että mielenterveydestä on viime vuosina viimein alettu puhua avoimemmin ja että lieviä tai ohimeneviäkään ongelmia ei väheksytä?

Sitä paitsi sen burn outin syvimmässä alhossa saattaa auttaa jo pelkästään tieto siitä, että muutkin ovat tästä toipuneet.

Vierailija

Nyyhkyttäjäksi leimaaminen on viimein asia, jota mielenterveytensä kanssa kamppaileva kaipaa

Mielen sairaus on sairaus siinä kuin muutkin, ja on hyvä että siitä puhutaan. Nostan myös hattua jokaiselle joka "tulee kaapista" sairautensa kanssa. Mutta olen siitä Taipaleen kanssa samaa mieltä että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat täynnä näitä "tunnettu tähti avautuu: kärsin masennuksesta/unettomuudesta/ahdistuksesta"- juttuja. Monessa jutussa kuitenkin puhutaan ihan muusta kuin sairaudesta, on ollut väsymystä, kiirettä töissä, ikäviä sattumuksia elämässä, jotka sinänsä ovat ihan tavallisia...
Lue kommentti