Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Väestöliiton ylilääkärin mukaan e-pillereitä voi käyttää yhtäjaksoisesti useamman kuukauden ajan, jolloin kuukautisiakaan ei tule.

Ajatus kesästä ilman kuukautisia kuulostaa monesta naisesta houkuttelevalta. Ehkäisypillereiden avulla kuukautisista voi päästä eroon jopa kuukausien ajaksi. 

Ylilääkäri, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Dan Apter Väestöliitosta sanoo, että e-pillereitä voi syödä turvallisesti useamman liuskan putkeen ilman taukoa, jolloin myöskään vuotojaksoa ei tule.

– Ehkäisypilleriliuskojen välissä ei tarvitse pitää taukoa. Yhtäjaksoisesta käytöstä ei ole mitään terveyshaittaa. Tyypillisimmin e-pillereitä syödään tauotta kolme kuukautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ehkäisypillereistä on jo tarjolla kolmen kuukauden valmispakkauksia. Suomesta sellaisia ei vielä saa.

Apter muistuttaa, että e-pillereiden käyttöjakson pituus on alun alkaenkin määritelty täysin mielivaltaisesti. Yhdistelmäpillerien liuskassa on 21 pilleriä, joiden jälkeen on totuttu pitämään viikon tauko ennen uuden liuskan aloittamista.

– Alun perin tämä rytmi valittiin siksi, että se muistuttaa normaalia kiertoa.

Apterin mukaan kuukautisten väliin jättämisestä on hyötyä etenkin silloin, jos naisella on kohtalaisen matalahko hemoglobiinitaso, hän kärsii endometrioosista, kovista kuukautiskivuista tai muista kuukautisiin liittyvistä vaivoista kuten päänsärystä.

Samaan aikaan kun terveydenhuollon ammattilaiset jopa suosittelevat ehkäisypillereiden yhtäjaksoista käyttöä, yhä useampi nainen luopuu e-pillereistä. Tuoreen Naisterveystutkimuksen tulokset osoittavat, että vain 11 prosenttia naisista käyttää e-pillereitä, ja 67 prosenttia naisista on joskus syönyt niitä. Apterin mukaan ehkäisyä tarvitsevista naisista noin 25 prosenttia käyttää ehkäisypillereitä.

Moni nainen perustelee pillereistään luopumista muun muassa sillä, että ajatus hormonien syömisestä tuntuu epäluonnolliselta. Apter muistuttaa, että luonnollisen ja epäluonnollisen käsite on hyvin subjektiivinen.

– Ennen oli luonnollista se, että nainen synnytti ja imetti säännöllisesti, jonka vuoksi myös vuodottomia jaksoja oli säännöllisesti.

Lue myös:

Rahanhukkaa, suohirviöitä ja lihomista – tämän takia naiset luopuvat e-pillereistä

Miksi e-pillereitä tuputetaan aina ensimmäiseksi?

Pelottavatko e-pillerit? Tässä 4 luomumpaa vaihtoehtoa ehkäisyyn

Seuraava reissu mielessä? Etelä-Korean pääkaupunki on vaihtelua Aasiaa nähneelle.

Soul on kutsuva kohde matkailijalle, joka on kolunnut maailman mantuja jo ristiin ja rastiin. Kaupungissa päivät kuluvat palatseissa, temppeleissä ja teehuoneissa. Illan hämärtyessä voi ihastella kaupungin valomerta näköalatornissa.

1. Bukchon Hanok Village

Kävelyretki kapeilla ja mäkisillä Bukchon Hanok Villagen kujilla vie keskelle korealaista perinnekylää, vaikka ollaan aivan suurkaupungin keskustassa, korkeiden pilvenpiirtäjien tuntumassa.

Alueelta löytyy paljon pieniä taidegallerioita, putiikkeja, ravintoloita ja suloisia teehuoneita, joissa teetä nautiskellaan lattialla tyynyn päällä istuen.

2. Gwangjangin markkinat

Soulissa kannattaa pistäytyä katetulla markkina-alueella, Gwangjang Marketissa. Käytävillä istutaan höyryävien katuruokakojujen ympärillä ja kokeillaan paikallisia erikoisuuksia. Vihanneksia, hedelmiä, erilaisia kimchejä, makkaroita, possunkärsiä ja -sorkkia myydään keskellä ostoskäytävää.

3. Namsan Seoul Tower

Auringonlaskua ja kaupungin sykkivää valomerta kannattaa nousta ihailemaan Namsam-kukkulan huipulle, 236 metriä korkean N Seoul Towerin näköalatasanteelle. Tornin juureen on vuosien saatossa muodostunut valtava rakkauslukkojen keskittymä.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Saat paljon hyvää aikaan, jos etenet asioissa pikkuhiljaa ja kohtuudessa pysytellen. Hillitse rahanmenoa. Stressi hiljenee, kunhan et lipsu liiallisuuksiin.

 

KALAT

Mieti, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja jatka siitä eteenpäin. Haistele uusia tuulia. Mieti, miten voisit vähentää rahankulutustasi.

 

OINAS

Pidä temperamenttisi kurissa, sillä muuten tiedossa on ongelmia. Harkitse sanojasi ennen kuin päästät sammakon suustasi. Rakkauselämässäsi myrskyää.

 

HÄRKÄ

Kuuntele, tarkkaile ja ota opiksi. Älä levittele henkilökohtaisuuksia suuren piirin tietoon. Suojele niin itseäsi kuin läheisiäsikin.

 

KAKSONEN

Panosta hyvinvointiisi. Vietä aikaa seurassa, jossa sinulla on turvallinen olo. Hetki on otollinen myös puhtaasti ulkonäöllisille muutoksille.

 

RAPU

Käy kaikki vaihtoehtosi läpi. Turvaudu kokemukseesi ja hoksottimiisi. On aika ottaa haltuun uusi projekti, joka voi viedä sinut pitkälle.

 

LEIJONA

On hyvä hetki uusien taitojen opetteluun ja itsesi kehittämiseen. Kohtele jokaista vastaantulevaa ihmistä hyvin, niin saat kokea ilahduttavia yllätyksiä.

 

NEITSYT

On aika kiinnostua uusista asioista. Älä aseta mielikuvituksellesi turhia rajoja. Mieti, mitä juuri sinä odotat ja toivot tulevalta.

 

VAAKA

Luota vaistoihisi, kun joudut pelaamaan riskillä. Joudut tänään vastakkain arvaamattoman ihmisen kanssa. Yritä parhaasi mukaan ymmärtää häntä.

 

SKORPIONI

Puhu ideoistasi ja odotuksistasi. Kuuntele korvat tarkkana hyviä neuvoja, joita nyt on tarjolla. Joku yllättää sinut erikoisella tarjouksella.

 

JOUSIMIES

Keskity itseesi ja tavoitteisiisi. On hyvä hetki kodin järjestelemiseen ja omien tarpeittesi miettimiseen. Romantiikka valaisee päivääsi.

 

KAURIS

Kuuntele ja tarkkaile kärpäsenä katossa. On turhaa kantaa huolta asioista, joihin et voi vaikuttaa. Anna muutosten tulla omassa tahdissaan.