Millaista on työskennellä presidentinvaaleissa ehdokkaan taustajoukoissa? Kiinnostavaa, työntäyteistä – ja raadollista.

Kuva Andreas Janett

Riikka Kämpin ja Jussi Lähteen kirjoittama Sydänten presidentti (Helsinki kirjat, 2012) on kiinnostava kurkistus kampanjakoneiston siihen puoleen, joka ei vaalien aikana näkynyt ulospäin.

"'Mitä Pekalle kuuluu?', huudahtivat ystäväni yhteen ääneen kun tulin uuden vuoden juhliin. Huomautin hieman happamana, että ainoastaan äitini ja Pekka Haavisto kysyvät, mitä minulle kuuluu, kaikkia muita kiinnostaa nykyään enemmän Pekan kuulumiset”, Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi kuvailee kirjassa.

Hän paljastaa myös, miten taustajoukot opettelivat vastaamaan tiedotusvälineiden kyselyihin ehdokkaan puolesta haavistolaisemmin kuin Haavisto itse.

"Media teki kiihtyvällä tahdilla vaalijuttuja ja lähetti ehdokkaille kysymyspatteristoja. (...) Tehtailimme Lindan kanssa vastauksia. Linda Nyholm opiskelee Skotlannin yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja ilmoittautui viettämään kuukauden kesälomansa Suomessa vapaaehtoisena Pekan kampanjassa. (...) Linda osoittautui mestariksi hallitsemaan Pekan mielipiteiden kirjoa. Saatoin tarkistaa häneltä, mitä Pekka haluaisi sanoa vammaisten perheille tai miten Pekka näkisi Suomen roolin maailman väestönkasvun hillitsijänä."

Yksityiselämä tauolla

Kampanjapäällikön oma yksityiselämä oli vaaleja edeltävät viikot koko lailla hyllyllä.

"En voinut enää kulkea töihin bussilla. Puhelin soi aamusta iltaan ja puolen tunnin bussimatka oli liian pitkä tauko olla vastaamatta. (...) Koko tammikuun ajan ajoin aamulla taksilla töihin ja iltamyöhään takaisin."

Noina viikkoina ei ollut aikaa perheelle, ystävistä puhumattakaan.

"Aiemmin ihmettelin Matti Vanhasen nettideittailua, mutta en enää. Presidenttiehdokkaan tai pääministerin, jopa kampanjapäällikön, pitäisi kertoa treffeistään useammalle ihmiselle etukäteen, jos mielisi vapauttaa ohjelmastaan tapaamiseen tarvittavat tunnit. On vaikea kuvitella nolompaa asiaa kuin kertoa työkavereilleen olevansa menossa tapaamaan tuntematonta ihmistä romanssin toivossa."

Kirjassa Riikka kertoo myös keskustelusta, jonka hän kävi eräänä iltana kampanjatoimistolla siivoojan kanssa.

"Hän siivosi toimistoa virka-ajan jälkeen ja usein olimme kahden. Tervehdimme aina ja vaihdoimme lyhyesti kuulumiset, niin lyhyesti kuin perheenäidit työpaikoillaan sosiaalisuuttaan toteuttavat."

Yhtenä iltana siivooja kysyi, onko Riikka naimisissa. "Minä arvasin", nainen vastasi kuultuaan, että Riikka on eronnut, ja jatkoi: "Tunsin kerran samanlaisen naisen. Hänkin oli aina töissä ja naapurin rouva vei hänen miehensä."

Valtataistelu söi voimia

Kirjassa tuodaan päivänvaloon myös kampanjaväen ja vihreiden puoluetoimiston välinen valtataistelu, joka salattiin jopa Pekka Haavistolta itseltään, ettei hänen keskittymisensä herpaantuisi.

"Tilannetta varjosti ainoastaan se, että suhteet puoluetoimistoon, erityisesti puoluesihteeri Panu Laturiin ja kouralliseen puolueaktiiveja, olivat hyvin jännitteiset. (...) Kun kohtasin henkilökohtaista arvostelua – ja kohtasin sitä useammin kuin missään aiemmassa tehtävässäni – se satutti ja usein jopa itkin. (...) Syvää luottamuspulaa henkivä toiminta aiheutti korvaamatonta ajan hukkaa tilanteessa, jossa kaikkien voimien olisi pitänyt toimia samaan suuntaan, voittoon presidentinvaaleissa."

Riikka haki perspektiiviä tilanteeseen lukemalla klassikkokirjaa lähes viidensadan vuoden takaa, Machiavellin Ruhtinasta.

"Jos olisi ehtinyt lukea Ruhtinaan muistinvirkistykseksi jo kampanjan aikana, olisin ehkä tajunnut toimia toisin. Olisin kenties ymmärtänyt nostaa eturiviin ne, jotka koin epälojaaleiksi enkä siksi erityisen palkitsemisen arvoisiksi, koska olisin saattanut ymmärtää sen tuovan rauhan niille, jotka lojaaleina halusivat Pekan vain menestyvän parhaalla mahdollisella tavalla."

Nyt Riikka odottaa uteliaana, millainen keskustelu kirjasta nousee.

– En oikeastaan ajatellut sitä kirjoittaessani. Kirjoitin vain flow'ssa ikään kuin kirjoittaisin vain itselleni ja suljin pois mielestäni sen pohdiskelun, mitä joku tuleva lukija tekstistä ajattelee.

Alkaako kengännumerosi nelosella? Tervetuloa porukkaan!

En muista, missä vaiheessa jalkani venähti yli neljänkympin, mutta pitkään se on ollut kokoa 41. Varmasti jo teini-iässä siirryin kolmoskerhosta isokenkäisiin, sillä muistan hävenneeni suurta kalossiani. Nykyään olen asian kanssa sinut – ainakin suurimman osan ajasta. Maailmassa on asioita, joihin vain me isojalkaiset naiset olemme törmänneet.

 

  1. Kaupasta ei löydy kokoasi – eikä se ole loppuunmyyty. Kiitokset kaikille kenkävalmistajille, jotka teette naisten popoja kokoon 42 asti. Moitteet teille, joiden valikoimissa isoin koko on 40.
  2. Tuliaisostoksiisi ei kuulu kenkiä. Italian-reissulla ei kannata edes kysyä kokoja, vastaus on jo tiedossa.
  3. Huomaat, ettei bodyshamingin vastainen kulttuuri ole laskeutunut vielä varpaiden tasolle. ”Ai sulla on niin iso jalka! Pysyt hyvin pystyssä.” Asia saattaa myös olla omien korviesi välissä. Kenkäkaupassa sanot kokosi hiljaisella äänellä ”Nelkyt. Tai ehkä nelkytyks.”
  4. Kantapääsi kohtaavat kylmän lattian. Kylpylöiden ja hoitoloiden one size -lipokkaat on parempi pyytää miesten koossa.
  5. Joku luulee kenkiäsi miesten jalkineiksi. Asuin kimppakämpässä Thaimaassa, kun kaverini epäili, että joku on tuonut paikallisen ladyboyn yövieraaksi kotiimme. Olin jättänyt kuistille uudet kiilakorkosandaalini koossa 41.
  6. Kun pillifarkut tulivat muotiin, hikikarpalo nousi otsallesi. Kapealahkeisten housujen valtakausi on ollut isojalkaiselle totuttelemisen paikka. Kengät nimittäin näyttävät paljon isommilta pillifarkkujen parina. Myös cat-heelsit eli matalat piikkikorkkarit saattavat aiheuttaa tunteen, että jalkapöytäsi jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
  7. Teet mahtavia alelöytöjä. Jos jalkojen koko aiheuttaa hetkittäin harmitusta, myös ilonaiheita löytyy. Alennusmyynneissä on lähes aina jäljellä kokoa 41 huokeaan hintaan.
  8. Hurraat mielessäsi, kun pienempi koko mahtuu sinulle. Joidenkin merkkien valmistajat ovat jopa niin ajattelevaisia, että tekevät mitoituksestaan hieman väljää. Jotenkin se vain ilostuttaa, kun pohjaan on painettu yhtä pienempi numero.
  9. Voit ostaa popoja myös miesten osastoilta. Vastakkaisen sukupuolen valikoimat etenkin lenkkarimarkkinoilla ovat omaa luokkaansa. Niissä mallistoissa neljän kympin alkupää on pientä kokoa!

Suomalaisia kiinnostaa, miten tehdä limaa sekä miten saada unta ja rahaa.

10 miljardia. Sen verran Suomessa tehdään Google-hakuja vuodessa. Nyt Google on julkaissut tämän vuoden haetuimmat ihmiset ja asiat. Miten/kuinka-kategoriassa suomalaisia askarrutti eniten kysymys siitä, miten tehdä limaa. Toiseksi eniten googlattiin sitä, miten saada poikaystävä, ja kolmanneksi eniten sitä, miten saada unta. 

10 googlatuinta asiaa miten/kuinka-kategoriassa

  1. miten tehdä limaa
  2. miten saada poikaystävä
  3. miten saada unta
  4. miten laihtua nopeasti
  5. kuinka laihtua
  6. miten saada rahaa
  7. kuinka monta prosenttia
  8. miten selvitä erosta
  9. miten säästää rahaa
  10. kuinka nopeasti raskaaksi

Jotta säästyisit googlaamiselta, päätimme etsiä vastaukset googlatuimpiin asioihin puolestasi. Kas tässä, olkaa hyvät!

1. Miten tehdä limaa?

Vauva.fi:n toimitus on tehnyt helpot ja selkeät ohjeet liman valmistukseen. Vauvan ohjeilla liman saa valmistettua vain kahdesta raaka-aineesta – ja kaiken lisäksi vieläpä ilman partavaahtoa, liimaa ja piilolinssinestettä. Katso ohje:


2. Miten saada poikaystävä?

Sinkkuna olemisessa on ainakin 20 hyvää puolta. Mutta jos silti kaipaa kultaa kainaloonsa, maailman hauskimmalla naisella Amy Schumerilla on vinkki: kokeile deittisovellusta – mutta ole rehellinen.

Kun Amy itse oli ollut kolme vuotta sinkkuna, hän päätti kokeilla ystävän suosittelemaa ”luoville ihmisille suunnattua” deittisovellusta. Hän latasi sinne kaksi kuvaa: toinen oli lenkillä otettu meikitön räpsy, jossa hän irvistelee kuin olisi kuolemaisillaan, ja toinen oli kuva Tyttökultien Sophie-mummosta. Ding! 40 minuutin päästä häneen otti yhteyttä Ben Hanisch, chicagolainen huonekalusuunnittelija ja puuseppä. Kun pari tapasi ensimmäisen kerran, Amy oli tulossa akupunktiosta tukka öljyisenä ja kasvot punaisina. Siitä huolimatta – tai sen takia – pariskunta on seurustellut vuoden päivät.

3. Miten saada unta?

Aineenvaihdunta menee sekaisin. Mielialat vaihtelevat omituisesti. Herkuttelu lähtee käsistä. Muisti pätkii. Jatkuva univaje aiheuttaa monia vaivoja. Prisma Studion ja Helsingin yliopiston teettämän Väsy-kyselyn mukaan suomalaisten yöunet ovat lyhentyneet ja valtaosa kärsiikin univajeesta. Siksi ei ole ihme, että muutkin kuin kroonisesta unettomuudesta kärsivät ovat googlanneet uneen liittyviä kysymyksiä.

Olemme koonneet 14 + 8 vinkkiä, mitä kannattaa kokeilla, jos uni ei tahdo tulla.


4. Miten laihtua nopeasti? + 5. Kuinka laihtua?

Koomikko-poliitikko Lotta Backlund laihtui 30 kiloa ottamalla rennosti. Muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä laihtui puolestaan 12 kiloa 5:2-dieetillä. Maskeeraaja-meikkaaja Mariela Sarkiman paino putosi 12 kiloa, kun hän teki pysyvän elämänmuutoksen. Laihdutukseen liittyvissä asioissa suomalaisia kiinnosti sekä se, miten laihtua nopeasti että miten ylipäätänsä voi laihtua.

Vastaukset näihin kysymyksiin löydät seuraavista jutuista.

 

Artikkeli jatkuu alapuolella
Näin selätät tunnesyömisen
Hyvä olo
Näin selätät tunnesyömisen

 

 

6. Miten saada rahaa? + 9. Miten säästää rahaa?

Heidi tienasi kuukaudessa lähes 2000 euroa nettikirppiksillä. Julia sai taas vuodessa säästöön lähes kymppitonnin. Mutta on niitä muitakin tapoja saada rahaa ja panna se poikimaan:

 

 


7. Kuinka monta prosenttia...?

Jos prosenttilaskut ovat hakusessa, esimerkiksi laskurit.fi-sivustolta löytyy apua.

8. Miten selvitä erosta?

Ero on tunnevuoristorata, josta selviät parhaiten ja nopeiten noudattamalla yhtä neuvoa: pysy mahdollisimman kaukana entisestä puolisostasi. Lue lisää:


10. Kuinka nopeasti raskaaksi?

Tästä google-hausta ei täysin selviä, mihin kysymyksellä on haettu vastausta. Mutta jos sillä tarkoitetaan sitä, miten nopeasti yhdynnän jälkeen voi tulla raskaaksi, vastaus löytyy esimerkiksi tästä jutusta:

Mikä on erikoisin asia, mitä sinä olet googlannut? Kerro kommenteissa!