Terveellinen elämä ei ole mikään helppo laji 2010-luvulla. Oliko se ennenkään?

Hop, ylös tuolista, istuminen tappaa! On ­aika nousta kuulemaan tämän viikon terveysuutiset. Mikä on uusin supervihannes? Mikä ruoka tappaa? Kevytcolaa saa juoda vain kaksi lasia viikossa, jos ei halua infarktia. Vaikka ette kai te enää kevytlimsoja juo, aspartaamihan on vaarallista.
Vuonna 2014 syömisen tavoitteena ei ole pelkästään pysyä hengissä. Nyt halutaan pysyä ikuisesti hengissä ja terveenä. Miten me tähän päädyimme? Lähtekäämme aikamatkalle terveellisen elämän historiaan. Aloitetaan vaikka niistä ajoista, kun kaikki vielä muistivat, miltä nälkä tuntui.

Onkohan se makaronivelliä? 50-luvun kouluruokaa kuitenkin.

Rakas päiväkirja

18.3.1954
Tulin juuri aamulypsyltä ja hain ­samalla perunaa kellarista. Ajattelin lihakeittoa riipaista ruuaksi. Sitä ennen alustan pullataikinan, jotta on päiväkahvin kanssa tuoretta pullaa. Kahvi nimittäin vapautui kortilta, joten kiehautan Santokset ja imen Pulmun läpi – ihan siitä ilosta, että myös sokeria saa niin paljon kuin tekee mieli. Ja ai että tekeekin. Viisitoista kiloa on tullut lisää sodan jälkeen! Hyvä hyvä.


Taidevoimistelu saapui Suomeen Neuvostoliitosta 150-luvulla.

Ihanaa, ruokaa!

Terveellisyys, ruahhahhah! Se ei ollut 50-luvun juttu. Tärkeää oli yltäkylläisyys, koska takana oli ankeita pulavuosia. Jos joku olisi pohtinut ruuan glykeemistä indeksiä, hän olisi saanut pohtia itsekseen. Muilla oli mielessä voi, sokeri, läskisoosi, kahvi ja punainen North, joka saattoi ­hyvinkin auttaa astmapotilaita. Voi viattomuuden aikaa.

– Oli silloin jo ravitsemussuosituksiakin. Vuonna 1954 asetettiin valtion ravitsemustoimikunta, joka aloitti heti tomerasti. Puheenjohtajana oli nobelisti A.I. Virtanen, kertoo suomalaista ravitsemuspolitiikkaa tutkinut Auli Suojanen.

Auli kertoo, että ensimmäiset ­viralliset ravitsemussuositukset ­annettiin Suomessa jo vuonna 1940. Silloin mietittiin, miten saataisiin riisi­tauti ja hämäräsokeus kuriin. 50-luvulla puutos­taudit olivat jo historiaa, mutta toimikunta halusi nyt kouluruoka-asiat kuntoon ja keskusteli siitä, pitäisikö ruokasuolaan lisätä jodia. Saataisiin se struumakin katoamaan.

Ai urheilupuoli? Kansanhiihtoon meitä painostetaan, ja pesäpalloon. Täytyy kai edelleen varautua pakenemaan sivakoilla vihollista ja heittämään kranaatteja. Lapset hiihtävät joka tapauksessa kouluun kesät
talvet. Yrjö raataa metsällä itsensä ­väsyksiin, ja minä saan urheilla ihan tarpeeksi tässä meidän maatilalla.


Urkki näyttää mallia 60-luvun alussa.

Rakas päiväkirja

1.1.1964
Vuosi alkoi kohottavasti presidenttimme Urho Kekkosen ­uudenvuodenpuheella. Hän käytti puolet puheesta liikunta­horinoihin. Urkki on kova liikkumaan ja haluaisi, että me muutkin liikkuisimme. Nyt on myös Terveiden Elämäntapojen Edistämisvuosi. Täytyy varmaan yrittää vähän edistää jotain. Raudasta ja vihanneksista nuo tuntuvat puhuvan. Onneksi makkara on halventunut, ja Kauppayhtiöltä saa uutuutena broileria.

Lopettakaa sittenkin se mättäminen

60-luvulla viaton herkuttelu sitten loppui eikä ole sen koommin ­palannut. Masentavaa: juuri, kun oli saatu äidit selviämään synnytyksistä hengissä ja lapset ravitsevan koulu­ruuan pariin, isien sydämet pettivät. Tarvittiin ”Kuta pitempi vyö, sitä lyhyem­pi elämä” -henkistä valistusta.

– Silloinhan herätään, kun työikäisiä alkaa kuolla, Auli Suojanen toteaa.
Kun Suomen sydänkuolemakarttaa katseltiin tarkemmin, huomattiin, että Lounais-Suomessa olivat vahvimmat ­sydämet. Itä- ja Pohjois-Suomessa taas näytti olevan tavallista huonommin ­kolesterolia kestävä geeniperimä. ­Lisäksi siellä miehet söivät päivässä 13 grammaa suolaa ja 50 grammaa kasviksia. Viranomaiset alkoivat taiston.

Toinen 2000-luvultakin tuttu sota oli jo hyvässä vauhdissa: kiistely siitä, ­onko voi vai margariini terveellisempää. 60-luvulla valtio suojeli maitotaloutta, mutta margariiniteollisuus pyrki apajille terveellisyys- ja vitamiini­mainostuksella. Taistelussa ammuttiin kovilla. Suomen Kuvalehti raportoi 1961, että Paasivaaran margariini­tehdas keitteli levitteisiinsä teuras­jätettä ja eläinten raatoja.

Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo ujuttivat vähän valistusta joka väliin.

Rakas päiväkirja

13.9.1976
DDR voitti paljon mitaleita Münchenin olumppialaisissa. Vahvaa porukkaa, aavistuksen miesmäisiä naisia. Kovia ennätyksiä 400 metrillä. Pitäisi varmaan itsekin lähteä pururadalle. Kaikki hölkkäävät nykyään. Helsingistä sanotaan, että meidän pitäisi opetella juomaan sinertävää maitoa, koska se on niin terveellistä.


Nyt ainakin Suomi hölkkää!

Terveysvalistusta kaikille!

Onko sellainen kultainen sääntö tuttu, että liikuntaa ­pitäisi harrastaa kolme kertaa viikossa? Se on 70-luvun lahja. Kuntoilun terveellisyydestä ­puhuttiin silloin paljon, ja aina kun tarvittiin asialle pontta, tuotiin Kekkonen paikalle.

”Jos ei 70-luvusta paljon muuta jäänyt, niin ainakin Suomi nyt hölkkää”, totesi toinen Kekkonen, Antero, synkästi A-Studiossa vuosikymmenen päätteeksi.

Yllättävän moni halusi kuitenkin urheilla 70-­luvulla, ja nimenomaan ryhmässä. Keksittiin järjestää massajuoksuja ja -hiihtoja. UKK-hiihto, presidentin syntymäpäivälahjaksi järjestetty tapahtuma, sai talvella 1976 ladulle 1,4 miljoonaa ihmistä.

Sydänkuolematilastot näyttivät kaikesta hölköttelystä huolimatta niin hirveiltä, että perustettiin Pohjois-Karjala-projekti. Siinä koetettiin ­totuttaa kansa rasvattomaan maitoon ja vähempään suolaan.

Valistuksesta ei muutenkaan ollut pulaa. Kuivakkaa Terveysruutua pukkasi telkkarista milloin tippurin ehkäisystä, milloin keskioluen haitoista.

Mutta toisaalta, ihanat kokki­nuorukaiset Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo tekivät telkkarissa maksa-vihannes­vanukasta ja heristelivät ­hymyillen etusormiaan: ”Älä syö liikaa imeliä!”

Emmehän me. Me syömme porkkanaraastetta, rusinoilla tai appelsiininlohkoilla. Kaikki maustetaan soijakastikkeella, persiljalla ja valkosipulilla. Valion­ appelsiinituoremehu on tullut kauppoihin, sitä pitäisi kuulemma antaa vauvoillekin.


Annen ja Eevan Iltajumpalla oli 70-80-luvun vaihteessa miljoonayleisö.


Rakas päiväkirja

 21.7.1987
Jaaha, uudet ravitsemussuositukset elikkäs ruoka­ympyrä! Kauheasti suositellaan marjoja ja vihanneksia. Onneksi meillä on uusi arkku­pakastin. Taidanpa ­ostaa sinne 30 kiloa Senga Senganaa torilta. Naapurin Pentille ehdotettiin lääke­tieteellistä uutuutta: sydämen ohitusleikkausta. Kuulostaa hurjalta, mutta hän ­aikoo mennä. Veljensä ja isänsä kuolivat sydän­infarktiin viisikymppisinä molemmat.


Ja hei, ylös, ylös, vielä ja käännös!

Älä syö, jos siinä ei lue Light

Nyt kevennetään! Kevyt oli uusi Terveellinen. Margariinissa alkoi olla niin vähän rasvaa, että se melkein leijui. Kevyt Linja -jogurtit olivat sellaisia jännän limaisia, mutta Kevyt Linja -meetvursti oikeastaan aika hyvää.

Suomalaisille muokattiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ravitsemussuositusten pohjalta omat suositukset. Maitoa kannatti niiden ­mukaan juoda reilusti, ja Valio yritti Milkkiksellä nuorisokulttuurin ytimeen. Toisaalta, uimahallin kahviosta sai vihreää Hart-Sporttia. Se oli hyvin urheilullista.

Urheilu oli muuttunut jossain vaiheessa liikunnaksi. Se ei enää ollut ­apeaa 70-luvun hikiliikuntaa vaan iloista, kirkasväristä toimintaa, jolla saa kauniin kropan. Kroppaa hiottiin uudenkarhealla kuntosalilla entistä kauniimmaksi. Naisetkin olivat päässeet murtautumaan hölkkä–hiihto–voimistelu-akselilta ­Annen ja Eevan Iltajumpan kautta ryhmäliikuntatunneille.

80-luvun aikana synkeässä Pohjois- ja Itä-Suomessa tapahtuu ihmeitä. Sydäntilastot ­paranevat, ja tupakkavalistus alkaa purra.

Eikä siinä vielä kaikki. Uusi suomalainen innovaatio, xylitoli, oli huomattu hyväksi ­karieksen ehkäisemiseksi. Jäystäkääpä lapset purkkaa.

Rakas päiväkirja

5.5.1994
Kehittyykö ihmiskunta älykkäämmäksi vai olemmeko menettämässä järjen valon? ­Tätä mietin, kun ostin vesipullon afrotunnille mennessä. Sellainen kuuluu nyt olla aina mukana, vaikka ­oikeasti kraanavesi maistuu paremmalta kuin tämä Evian, joka on muuten takaperin kirjoitettuna Naive.

Uutta: Painoindeksi = paino / (pituus x pituus)

Auli Suojasen tutkimus suomalaisesta ravintopolitiikasta päättyi 90-luvulle. Silloin puhuttiin paljon syöpien ja ravinnon yhteydestä, ­osteoporoosista ja tietysti rasvan laadusta. Rasva on säilynyt kuumana aiheena, mutta kuka muistaa enää osteoporoosi-parkaa?

– Puheenaiheet vaihtelevat – ei raudanpuutteestakaan enää niin puhuta, se oli 1960-luvun teemoja. 1900-­luvun ajan terveys­suositusten iso kaari on selvä. Siinä näkyy vaurastuminen: miten siirryttiin tartuntatautien ehkäisystä elämäntapasairauksiin.

Koko 90-luku ei suinkaan painunut unholaan. Ehkä on ihan kiva, että nykyään ei enää bileissä tarjota koti­viiniä ja kurkkuviipaleita kermaviilidipin kanssa. Mutta sauvakävely meille jäi, ja painoindeksi. Ryhmäliikuntatunteihin tuli kaikkea hauskaa uutta, kuten etnobicciä ja pacea.

Lama jätti perinnökseen senkin, että ravintotottumukset ja pian myös terveydentila alkoivat seurailla tuloeroja. Köyhemmille oli makkaraperunoita, varakkaammille vaikka mitä. Kauppoihin tuli persiljan ­lisäksi uusia yrttejä, pasta tarkoitti muutakin kuin sarvi­makaronia.

Rakas päiväkirja

16.4.2008
Nyt on todella energinen olo. Olen alkanut karpata! Syön äijä­jogurttia, en syö leipää. Ajattelin alkaa satsata myös superruokiin. Mustikkaa on kyllä pakkasessa, mutta uusia tutkimuksia tulee koko ajan. En pysy perässä: onko kahvi nyt terveellistä vai ei? Kookosöljy ­hyvää vai pahaa? Sitä ihmettelen tässä, että olen vielä hengissä 70-luvun lapsuuden jäljiltä: kasvoin pelkillä höttöhiilareilla!

Valitse oma juttusi

Vuosituhannen alussa meillä oli jo ainakin tietoa terveellisyydestä. ­Oliko liikaakin? Syyllisyydentunteet tulivat ainaiseksi ruokaseurana. Ennen niin terveysvaikutteisessa punaviinilasillisessakin oli kitkerä ­sivumaku – ­lisääkö se sittenkin syöpä­riskiä?

Jotenkin homma lipsahti siihen suuntaan, että ruoka lakkasi olemasta joko terveellistä tai epäterveellistä. Oli mahtavia, terveyttä edistäviä ruokia. Sitten oli mitättömiä ruokia niille, jotka ­eivät joko tienneet tai joilla ei ollut rahaa hifistellä – tai sitten he elivät tahallaan veitsenterällä ja vetivät röyhkeästi nakkeja suoraan paketista.

Aika tukevaan kuntoonhan me suomalaiset olemme jämähtäneet, vaikka lautasmallia heristellään. 70-luvulla luultiin, että valistus tekee autuaaksi, mutta ei se vissiin tehnytkään. Lisäksi teimme paluun 50-luvun tunnelmiin ja nautimme herkuttelusta. Telkkarista tuli ruokaohjelmaa toisensa perään. Niissä ripoteltiin sormisuolaa ja leivottiin voilla. Trendi yhä vain jatkuu.

– Suolan kulutus on kääntynyt taas nousuun. Ehkä sen haitallisuudesta ei ole enää vähään aikaan puhuttu, ja kun nyt on muotia syödä aitoa ja juurevaa herkkuruokaa, se on usein suolaista. Siksi sen saantisuositusta on uusissa ravintosuosituksissa hilattu alaspäin, viiteen grammaan päivässä, kertoo elintarvike- ja ravitsemus­asiantuntija Annikka Marniemi.

Annikka koettaa parhaillaan tiedottaa kansalle aika tutuista asioista: Syökää enemmän kasviksia! Jotain rotia siihen suolankäyttöön!

Rakas päiväkirja

2.4.2014
Aamut menevät nykyään sillä tavalla, että surautan itselleni vihersmoothien lehtikaalista, pinaatista, macajauheesta ja selleristä. Helvetin pahaa, mutta kai sillä elää ikuisesti. Miehelle syötän sinkkiä, koska hän saattaa kärsiä testosteronivajeesta. E-Epaa otamme molemmat, niin mieliala pysyy kohdillaan. Olen miettinyt, jättäisinkö kotimaiset viljat pois. En karppaussyistä, se ei ole enää muodikasta, mutta gluteenia olisi kuulemma hyvä suoliston takia välttää.

Jaa, taas on uusittu viralliset ­ravitsemussuositukset: Ruokakolmio! Ei ole tainnut tieto viljojen epäterveellisyydestä vielä tavoittaa virallista puolta, niitä siellä käsketään edelleen syömään. En aio noudattaa.

Mutta kun valinnanvaraa on liikaa!

– Niin, ei ole mikään pakko noudattaa. ­Nämä ovat vain suosituksia, tiivistys siitä, mitä tiede sanoo terveyden ja ravinnon yhteyksistä, Annikka Marniemi sanoo.

Uudesta ruokakolmiosta on tullut paljon ­palautetta. Toisten mielestä se on hyvä. Osa taas syyttää ruokakolmion tekijöitä salaliitosta, jossa einesteollisuus ajaa etujaan ihmisten tervey­den kustannuksella.

– On siellä meitä muita asiantuntijoita iso enemmistö. Teollisuus on ollut ravitsemus­neuvottelukunnassa perinteisesti mukana ihan syystä. Heitä on tarvittu esimerkiksi lisäämään d-vitamiinia maitoon. Nyt heiltä odotetaan vähä­suolaisempia leipiä, Annikka luettelee.

Joistakin tuntuu, että heidän yksilöllisyyttään loukataan yleisillä suosituksilla. Terveellisyys on nyt yksityisasia: yhden elimistölle paleo­dieetti tuntuu takaavan ikuisen nuoruuden, toisen kroppa sietää paremmin kolesterolia.

Annikka vakuuttaa, että neuvottelukunta on kansalaisten puolella. Uusia suosituksia tehdessä sata huippuammattilaista on ottanut tutkimuksista selvää. Ammattilaisia me kyllä tarvitsemmekin auttamaan tässä suossa. Onko gluteenittomuus uusi rasvattomuus? Otanko ravintolisiä? Gojimarjoja? HIIT-treeni vai juoksu?

Vai miten olisi puoli kiloa kasviksia päivässä ja kolme liikuntakertaa viikossa? Ei se ole sen helpompi tavoite kuin viisikymmentä vuotta sittenkään.

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin.

IS TV-LEHTI:  Eläinmaailman moninaisuutta tarkasteleva ruotsalainen tietopaketti Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa (Djursjukhuset, 1997–) jatkuu keväällä 2016 valmistunein jaksoin. Visuaalisestikin runsas sarja tutustuu eläinlääkärien työn monipuolisuuteen sekä Ruotsissa että kauempana. Tämän kauden eksoottinen kohde on eteläinen Afrikka.

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin, joka juontaa sarjaa vuoden 2008 jaksoista tutulla hurtilla huumorilla, mutta asiaa unohtamatta.

On hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Itsensä täysillä likoon pistävä Ankka vetää jokaisessa jaksossa toistuvia osuuksia. Ankan kalat -osiossa hän sukeltelee vaarallisten evällisten keskellä. Nordens Ark -eläintarhassa hän oppii, kuinka harvinaisia eläimiä suojellaan. Ankan kissa & koira -pätkässä hän ottaa selvää, miksi hänen omat lemmikkinsä käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Viikon Ankassa hän ottaa lyhyesti esille jonkin mielenkiintoisen eläinknopin.

Ensimmäisessä jaksossa Ankka ottaa lisäksi selvää hevosten dopingtesteistä. Rågenklint puolestaan seuraa Namibiassa, kuinka gebardeja palautetaan takaisin luontoon. Ruotsissa hän tutustuu häntäänsä kipuilevaan kissaan ja syöpää sairastavaan mäyräkoiraan.

Näissä kohtauksissa on hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa, TV2 pe klo 16.00

Natalia Baer kertoo, että ilman sosiaalisessa mediassa kiertänyttä #MeToo-kampanjaa hän ei olisi saanut ehkä koskaan tietää oman lapsensa epäasiallisesta kohtelusta.

Tällä viikolla sosiaalisen median ylivoimaisesti suurin puheenaihe on ollut amerikkalainäyttelijä Alyssa Milanon aloittama #MeToo-kampanja. Se on pyrkinyt tekemään näkyväksi, kuinka paljon seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa naiset ympäri maailman joutuvat kohtaamaan.

Viikon aikana myös monet suomalaiset ovat jakaneet omia kokemuksiaan häirinnästä ja ahdistelusta. Lue tarkemmin aiheesta tämän linkin takaa.

Vaikka kampanja on saanut paljon kiitosta, se on herättänyt myös paljon kysymyksiä: 

Auttaako somessa huutelu oikeasti ketään? Eikö ahdistelu ole jokaisen henkilökohtainen asia? Leimataanko tässä nyt kaikki miehet sitten ahdistelijoiksi?

Myös helsinkiläinen Natalia Baer, 43, ajatteli aluksi, ettei aio osallistua kampanjan herättämään keskusteluun omilla kokemuksillaan. Hän ei innostunut kampanjan sukupuoliin liittyvästä vastakkainasettelusta eikä halunnut todellakaan leimata kaikkia miehiä häiriköiksi.

Mutta kun tuttujen kertomuksia alkoi tulvia yhä enemmän, Natalian mieli muuttui. Hän kirjoitti oman tarinansa sosiaaliseen mediaan.

Hän kertoi, kuinka vuosia sitten häntä nipisteltiin työpaikalla takapuolesta. Hän kertoi lapsuuden perhetutustaan, jonka luokse oli aina kiusallista mennä, koska hänen kosketuksensa ja puheensa tuntuivat väärältä.

– Kyseessä ei ollut suoraa insestiä tai seksuaalista väkivaltaa. Se oli häirintää, joka rikkoi minun rajojani lapsena. Se tuntui vuosia oudolla tavalla niin häpeälliseltä, etten puhunut siitä kellekään.

Yllättävä juttutuokio

Natalia kirjoitti päivityksensä ennen kaikkea ystävilleen ja tuttavilleen. Siksi hän yllättyikin, kun oma tytär otti asian puheeksi. Alle 15-vuotias tytär kysyi, kuka perhetuttu mahtoi olla ja puhuiko Natalia tapahtuneesta kellekään.

– Kerroin, ettei asiaa käsitelty mitenkään, koska en kehdannut puhua siitä, vaikka olisi ehdottomasti kannattanut. Tämän jälkeen tyttäreni kertoi, että hän on joutunut 10–12-vuotiaana useamman kerran tilanteeseen, joissa tuttu aikuinen  oli tullut liian lähelle. 

”Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä.”

Keskustelu sai Natalian tuntemaan surua, vihaa ja riittämättömyydentunteita.

– Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä. Se sai minut todella surulliseksi, koska olen luullut, että tyttäreni voi kertoa minulle kaikesta.

Puhuminen auttaa

Natalia on tyytyväinen siitä, että hänen tyttärensä uskalsi kampanjan herättämän avoimuuden ansiosta puhua asiasta. Hän pitää tärkeänä, että seksuaalisesta häirinnästä ja muista yhteiskunnan tabuaiheista puhutaan. Parhaimmillaan julkinen keskustelu voi avata silmät sille, että omista kokemuksista saa kertoa ilman, että niitä vähätellään.

– Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista. Olen tosi tyytyväinen, että itse rohkaistuin kertomaan asiasta suoraan. Se ei ehkä tekstinä ollut minulle maailman merkittävin, mutta toi läheiselleni ja sitä kautta minulle elämään jotain todella suurta.

”Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista.”

Samaan aikaan Natalia kuitenkin muistuttaa, että ketään seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa kokeneita ei pidä painostaa puhumaan asioista.

– Tällä hetkellä asiassa on kaksi ääripäätä: joko vaietaan kokonaan tai puhutaan suu ihan puhtaaksi julkisesti. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla se keskitien mahdollisuus, että saa keskustella asiasta ilman pelkoa, omassa turvallisessa ympäristössä.

Vierailija

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

Minua on ahdisteltu monesti en kylläkään ole enkä aio puhua tästä julkisesti omalla nimellä koskaan! Ahdistelu on sekä verbaalista että fyysistä. Usein ahdistelijat ovat käyttäneet hyväkseen humalatilaani. Muun muassa housuihini on työnnetty käsi jne. Ai niin olen reilu 30 vuotias miesi.
Lue kommentti
SimoHulkko

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

En tiedä kenelle vuonna 2017 on epäselvää, ettei takapuolesta nipistely/puristelu/kähmintä, rivouksien huutelu tai muu ahdistelu ole sallittua. Henkilökohtaisesti näin suomalaisena Y-sukupolven miehenä koen tällaiset kampanjat jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuina vaikka niiden sanoma olisi kuinka tärkeä tahansa. Ensinnäkin ihmettelen sitä, minkä takia tuo kampanja piti suoraan rajata tai miksi se rajautui naisiin eikä vielä edes vuoden 2018 korvilla voida puhua vain seksuaalisesta häirinnästä...
Lue kommentti