Terveellinen elämä ei ole mikään helppo laji 2010-luvulla. Oliko se ennenkään?

Hop, ylös tuolista, istuminen tappaa! On ­aika nousta kuulemaan tämän viikon terveysuutiset. Mikä on uusin supervihannes? Mikä ruoka tappaa? Kevytcolaa saa juoda vain kaksi lasia viikossa, jos ei halua infarktia. Vaikka ette kai te enää kevytlimsoja juo, aspartaamihan on vaarallista.
Vuonna 2014 syömisen tavoitteena ei ole pelkästään pysyä hengissä. Nyt halutaan pysyä ikuisesti hengissä ja terveenä. Miten me tähän päädyimme? Lähtekäämme aikamatkalle terveellisen elämän historiaan. Aloitetaan vaikka niistä ajoista, kun kaikki vielä muistivat, miltä nälkä tuntui.

Onkohan se makaronivelliä? 50-luvun kouluruokaa kuitenkin.

Rakas päiväkirja

18.3.1954
Tulin juuri aamulypsyltä ja hain ­samalla perunaa kellarista. Ajattelin lihakeittoa riipaista ruuaksi. Sitä ennen alustan pullataikinan, jotta on päiväkahvin kanssa tuoretta pullaa. Kahvi nimittäin vapautui kortilta, joten kiehautan Santokset ja imen Pulmun läpi – ihan siitä ilosta, että myös sokeria saa niin paljon kuin tekee mieli. Ja ai että tekeekin. Viisitoista kiloa on tullut lisää sodan jälkeen! Hyvä hyvä.


Taidevoimistelu saapui Suomeen Neuvostoliitosta 150-luvulla.

Ihanaa, ruokaa!

Terveellisyys, ruahhahhah! Se ei ollut 50-luvun juttu. Tärkeää oli yltäkylläisyys, koska takana oli ankeita pulavuosia. Jos joku olisi pohtinut ruuan glykeemistä indeksiä, hän olisi saanut pohtia itsekseen. Muilla oli mielessä voi, sokeri, läskisoosi, kahvi ja punainen North, joka saattoi ­hyvinkin auttaa astmapotilaita. Voi viattomuuden aikaa.

– Oli silloin jo ravitsemussuosituksiakin. Vuonna 1954 asetettiin valtion ravitsemustoimikunta, joka aloitti heti tomerasti. Puheenjohtajana oli nobelisti A.I. Virtanen, kertoo suomalaista ravitsemuspolitiikkaa tutkinut Auli Suojanen.

Auli kertoo, että ensimmäiset ­viralliset ravitsemussuositukset ­annettiin Suomessa jo vuonna 1940. Silloin mietittiin, miten saataisiin riisi­tauti ja hämäräsokeus kuriin. 50-luvulla puutos­taudit olivat jo historiaa, mutta toimikunta halusi nyt kouluruoka-asiat kuntoon ja keskusteli siitä, pitäisikö ruokasuolaan lisätä jodia. Saataisiin se struumakin katoamaan.

Ai urheilupuoli? Kansanhiihtoon meitä painostetaan, ja pesäpalloon. Täytyy kai edelleen varautua pakenemaan sivakoilla vihollista ja heittämään kranaatteja. Lapset hiihtävät joka tapauksessa kouluun kesät
talvet. Yrjö raataa metsällä itsensä ­väsyksiin, ja minä saan urheilla ihan tarpeeksi tässä meidän maatilalla.


Urkki näyttää mallia 60-luvun alussa.

Rakas päiväkirja

1.1.1964
Vuosi alkoi kohottavasti presidenttimme Urho Kekkosen ­uudenvuodenpuheella. Hän käytti puolet puheesta liikunta­horinoihin. Urkki on kova liikkumaan ja haluaisi, että me muutkin liikkuisimme. Nyt on myös Terveiden Elämäntapojen Edistämisvuosi. Täytyy varmaan yrittää vähän edistää jotain. Raudasta ja vihanneksista nuo tuntuvat puhuvan. Onneksi makkara on halventunut, ja Kauppayhtiöltä saa uutuutena broileria.

Lopettakaa sittenkin se mättäminen

60-luvulla viaton herkuttelu sitten loppui eikä ole sen koommin ­palannut. Masentavaa: juuri, kun oli saatu äidit selviämään synnytyksistä hengissä ja lapset ravitsevan koulu­ruuan pariin, isien sydämet pettivät. Tarvittiin ”Kuta pitempi vyö, sitä lyhyem­pi elämä” -henkistä valistusta.

– Silloinhan herätään, kun työikäisiä alkaa kuolla, Auli Suojanen toteaa.
Kun Suomen sydänkuolemakarttaa katseltiin tarkemmin, huomattiin, että Lounais-Suomessa olivat vahvimmat ­sydämet. Itä- ja Pohjois-Suomessa taas näytti olevan tavallista huonommin ­kolesterolia kestävä geeniperimä. ­Lisäksi siellä miehet söivät päivässä 13 grammaa suolaa ja 50 grammaa kasviksia. Viranomaiset alkoivat taiston.

Toinen 2000-luvultakin tuttu sota oli jo hyvässä vauhdissa: kiistely siitä, ­onko voi vai margariini terveellisempää. 60-luvulla valtio suojeli maitotaloutta, mutta margariiniteollisuus pyrki apajille terveellisyys- ja vitamiini­mainostuksella. Taistelussa ammuttiin kovilla. Suomen Kuvalehti raportoi 1961, että Paasivaaran margariini­tehdas keitteli levitteisiinsä teuras­jätettä ja eläinten raatoja.

Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo ujuttivat vähän valistusta joka väliin.

Rakas päiväkirja

13.9.1976
DDR voitti paljon mitaleita Münchenin olumppialaisissa. Vahvaa porukkaa, aavistuksen miesmäisiä naisia. Kovia ennätyksiä 400 metrillä. Pitäisi varmaan itsekin lähteä pururadalle. Kaikki hölkkäävät nykyään. Helsingistä sanotaan, että meidän pitäisi opetella juomaan sinertävää maitoa, koska se on niin terveellistä.


Nyt ainakin Suomi hölkkää!

Terveysvalistusta kaikille!

Onko sellainen kultainen sääntö tuttu, että liikuntaa ­pitäisi harrastaa kolme kertaa viikossa? Se on 70-luvun lahja. Kuntoilun terveellisyydestä ­puhuttiin silloin paljon, ja aina kun tarvittiin asialle pontta, tuotiin Kekkonen paikalle.

”Jos ei 70-luvusta paljon muuta jäänyt, niin ainakin Suomi nyt hölkkää”, totesi toinen Kekkonen, Antero, synkästi A-Studiossa vuosikymmenen päätteeksi.

Yllättävän moni halusi kuitenkin urheilla 70-­luvulla, ja nimenomaan ryhmässä. Keksittiin järjestää massajuoksuja ja -hiihtoja. UKK-hiihto, presidentin syntymäpäivälahjaksi järjestetty tapahtuma, sai talvella 1976 ladulle 1,4 miljoonaa ihmistä.

Sydänkuolematilastot näyttivät kaikesta hölköttelystä huolimatta niin hirveiltä, että perustettiin Pohjois-Karjala-projekti. Siinä koetettiin ­totuttaa kansa rasvattomaan maitoon ja vähempään suolaan.

Valistuksesta ei muutenkaan ollut pulaa. Kuivakkaa Terveysruutua pukkasi telkkarista milloin tippurin ehkäisystä, milloin keskioluen haitoista.

Mutta toisaalta, ihanat kokki­nuorukaiset Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo tekivät telkkarissa maksa-vihannes­vanukasta ja heristelivät ­hymyillen etusormiaan: ”Älä syö liikaa imeliä!”

Emmehän me. Me syömme porkkanaraastetta, rusinoilla tai appelsiininlohkoilla. Kaikki maustetaan soijakastikkeella, persiljalla ja valkosipulilla. Valion­ appelsiinituoremehu on tullut kauppoihin, sitä pitäisi kuulemma antaa vauvoillekin.


Annen ja Eevan Iltajumpalla oli 70-80-luvun vaihteessa miljoonayleisö.


Rakas päiväkirja

 21.7.1987
Jaaha, uudet ravitsemussuositukset elikkäs ruoka­ympyrä! Kauheasti suositellaan marjoja ja vihanneksia. Onneksi meillä on uusi arkku­pakastin. Taidanpa ­ostaa sinne 30 kiloa Senga Senganaa torilta. Naapurin Pentille ehdotettiin lääke­tieteellistä uutuutta: sydämen ohitusleikkausta. Kuulostaa hurjalta, mutta hän ­aikoo mennä. Veljensä ja isänsä kuolivat sydän­infarktiin viisikymppisinä molemmat.


Ja hei, ylös, ylös, vielä ja käännös!

Älä syö, jos siinä ei lue Light

Nyt kevennetään! Kevyt oli uusi Terveellinen. Margariinissa alkoi olla niin vähän rasvaa, että se melkein leijui. Kevyt Linja -jogurtit olivat sellaisia jännän limaisia, mutta Kevyt Linja -meetvursti oikeastaan aika hyvää.

Suomalaisille muokattiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ravitsemussuositusten pohjalta omat suositukset. Maitoa kannatti niiden ­mukaan juoda reilusti, ja Valio yritti Milkkiksellä nuorisokulttuurin ytimeen. Toisaalta, uimahallin kahviosta sai vihreää Hart-Sporttia. Se oli hyvin urheilullista.

Urheilu oli muuttunut jossain vaiheessa liikunnaksi. Se ei enää ollut ­apeaa 70-luvun hikiliikuntaa vaan iloista, kirkasväristä toimintaa, jolla saa kauniin kropan. Kroppaa hiottiin uudenkarhealla kuntosalilla entistä kauniimmaksi. Naisetkin olivat päässeet murtautumaan hölkkä–hiihto–voimistelu-akselilta ­Annen ja Eevan Iltajumpan kautta ryhmäliikuntatunneille.

80-luvun aikana synkeässä Pohjois- ja Itä-Suomessa tapahtuu ihmeitä. Sydäntilastot ­paranevat, ja tupakkavalistus alkaa purra.

Eikä siinä vielä kaikki. Uusi suomalainen innovaatio, xylitoli, oli huomattu hyväksi ­karieksen ehkäisemiseksi. Jäystäkääpä lapset purkkaa.

Rakas päiväkirja

5.5.1994
Kehittyykö ihmiskunta älykkäämmäksi vai olemmeko menettämässä järjen valon? ­Tätä mietin, kun ostin vesipullon afrotunnille mennessä. Sellainen kuuluu nyt olla aina mukana, vaikka ­oikeasti kraanavesi maistuu paremmalta kuin tämä Evian, joka on muuten takaperin kirjoitettuna Naive.

Uutta: Painoindeksi = paino / (pituus x pituus)

Auli Suojasen tutkimus suomalaisesta ravintopolitiikasta päättyi 90-luvulle. Silloin puhuttiin paljon syöpien ja ravinnon yhteydestä, ­osteoporoosista ja tietysti rasvan laadusta. Rasva on säilynyt kuumana aiheena, mutta kuka muistaa enää osteoporoosi-parkaa?

– Puheenaiheet vaihtelevat – ei raudanpuutteestakaan enää niin puhuta, se oli 1960-luvun teemoja. 1900-­luvun ajan terveys­suositusten iso kaari on selvä. Siinä näkyy vaurastuminen: miten siirryttiin tartuntatautien ehkäisystä elämäntapasairauksiin.

Koko 90-luku ei suinkaan painunut unholaan. Ehkä on ihan kiva, että nykyään ei enää bileissä tarjota koti­viiniä ja kurkkuviipaleita kermaviilidipin kanssa. Mutta sauvakävely meille jäi, ja painoindeksi. Ryhmäliikuntatunteihin tuli kaikkea hauskaa uutta, kuten etnobicciä ja pacea.

Lama jätti perinnökseen senkin, että ravintotottumukset ja pian myös terveydentila alkoivat seurailla tuloeroja. Köyhemmille oli makkaraperunoita, varakkaammille vaikka mitä. Kauppoihin tuli persiljan ­lisäksi uusia yrttejä, pasta tarkoitti muutakin kuin sarvi­makaronia.

Rakas päiväkirja

16.4.2008
Nyt on todella energinen olo. Olen alkanut karpata! Syön äijä­jogurttia, en syö leipää. Ajattelin alkaa satsata myös superruokiin. Mustikkaa on kyllä pakkasessa, mutta uusia tutkimuksia tulee koko ajan. En pysy perässä: onko kahvi nyt terveellistä vai ei? Kookosöljy ­hyvää vai pahaa? Sitä ihmettelen tässä, että olen vielä hengissä 70-luvun lapsuuden jäljiltä: kasvoin pelkillä höttöhiilareilla!

Valitse oma juttusi

Vuosituhannen alussa meillä oli jo ainakin tietoa terveellisyydestä. ­Oliko liikaakin? Syyllisyydentunteet tulivat ainaiseksi ruokaseurana. Ennen niin terveysvaikutteisessa punaviinilasillisessakin oli kitkerä ­sivumaku – ­lisääkö se sittenkin syöpä­riskiä?

Jotenkin homma lipsahti siihen suuntaan, että ruoka lakkasi olemasta joko terveellistä tai epäterveellistä. Oli mahtavia, terveyttä edistäviä ruokia. Sitten oli mitättömiä ruokia niille, jotka ­eivät joko tienneet tai joilla ei ollut rahaa hifistellä – tai sitten he elivät tahallaan veitsenterällä ja vetivät röyhkeästi nakkeja suoraan paketista.

Aika tukevaan kuntoonhan me suomalaiset olemme jämähtäneet, vaikka lautasmallia heristellään. 70-luvulla luultiin, että valistus tekee autuaaksi, mutta ei se vissiin tehnytkään. Lisäksi teimme paluun 50-luvun tunnelmiin ja nautimme herkuttelusta. Telkkarista tuli ruokaohjelmaa toisensa perään. Niissä ripoteltiin sormisuolaa ja leivottiin voilla. Trendi yhä vain jatkuu.

– Suolan kulutus on kääntynyt taas nousuun. Ehkä sen haitallisuudesta ei ole enää vähään aikaan puhuttu, ja kun nyt on muotia syödä aitoa ja juurevaa herkkuruokaa, se on usein suolaista. Siksi sen saantisuositusta on uusissa ravintosuosituksissa hilattu alaspäin, viiteen grammaan päivässä, kertoo elintarvike- ja ravitsemus­asiantuntija Annikka Marniemi.

Annikka koettaa parhaillaan tiedottaa kansalle aika tutuista asioista: Syökää enemmän kasviksia! Jotain rotia siihen suolankäyttöön!

Rakas päiväkirja

2.4.2014
Aamut menevät nykyään sillä tavalla, että surautan itselleni vihersmoothien lehtikaalista, pinaatista, macajauheesta ja selleristä. Helvetin pahaa, mutta kai sillä elää ikuisesti. Miehelle syötän sinkkiä, koska hän saattaa kärsiä testosteronivajeesta. E-Epaa otamme molemmat, niin mieliala pysyy kohdillaan. Olen miettinyt, jättäisinkö kotimaiset viljat pois. En karppaussyistä, se ei ole enää muodikasta, mutta gluteenia olisi kuulemma hyvä suoliston takia välttää.

Jaa, taas on uusittu viralliset ­ravitsemussuositukset: Ruokakolmio! Ei ole tainnut tieto viljojen epäterveellisyydestä vielä tavoittaa virallista puolta, niitä siellä käsketään edelleen syömään. En aio noudattaa.

Mutta kun valinnanvaraa on liikaa!

– Niin, ei ole mikään pakko noudattaa. ­Nämä ovat vain suosituksia, tiivistys siitä, mitä tiede sanoo terveyden ja ravinnon yhteyksistä, Annikka Marniemi sanoo.

Uudesta ruokakolmiosta on tullut paljon ­palautetta. Toisten mielestä se on hyvä. Osa taas syyttää ruokakolmion tekijöitä salaliitosta, jossa einesteollisuus ajaa etujaan ihmisten tervey­den kustannuksella.

– On siellä meitä muita asiantuntijoita iso enemmistö. Teollisuus on ollut ravitsemus­neuvottelukunnassa perinteisesti mukana ihan syystä. Heitä on tarvittu esimerkiksi lisäämään d-vitamiinia maitoon. Nyt heiltä odotetaan vähä­suolaisempia leipiä, Annikka luettelee.

Joistakin tuntuu, että heidän yksilöllisyyttään loukataan yleisillä suosituksilla. Terveellisyys on nyt yksityisasia: yhden elimistölle paleo­dieetti tuntuu takaavan ikuisen nuoruuden, toisen kroppa sietää paremmin kolesterolia.

Annikka vakuuttaa, että neuvottelukunta on kansalaisten puolella. Uusia suosituksia tehdessä sata huippuammattilaista on ottanut tutkimuksista selvää. Ammattilaisia me kyllä tarvitsemmekin auttamaan tässä suossa. Onko gluteenittomuus uusi rasvattomuus? Otanko ravintolisiä? Gojimarjoja? HIIT-treeni vai juoksu?

Vai miten olisi puoli kiloa kasviksia päivässä ja kolme liikuntakertaa viikossa? Ei se ole sen helpompi tavoite kuin viisikymmentä vuotta sittenkään.

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)