Terveellinen elämä ei ole mikään helppo laji 2010-luvulla. Oliko se ennenkään?

Hop, ylös tuolista, istuminen tappaa! On ­aika nousta kuulemaan tämän viikon terveysuutiset. Mikä on uusin supervihannes? Mikä ruoka tappaa? Kevytcolaa saa juoda vain kaksi lasia viikossa, jos ei halua infarktia. Vaikka ette kai te enää kevytlimsoja juo, aspartaamihan on vaarallista.
Vuonna 2014 syömisen tavoitteena ei ole pelkästään pysyä hengissä. Nyt halutaan pysyä ikuisesti hengissä ja terveenä. Miten me tähän päädyimme? Lähtekäämme aikamatkalle terveellisen elämän historiaan. Aloitetaan vaikka niistä ajoista, kun kaikki vielä muistivat, miltä nälkä tuntui.

Onkohan se makaronivelliä? 50-luvun kouluruokaa kuitenkin.

Rakas päiväkirja

18.3.1954
Tulin juuri aamulypsyltä ja hain ­samalla perunaa kellarista. Ajattelin lihakeittoa riipaista ruuaksi. Sitä ennen alustan pullataikinan, jotta on päiväkahvin kanssa tuoretta pullaa. Kahvi nimittäin vapautui kortilta, joten kiehautan Santokset ja imen Pulmun läpi – ihan siitä ilosta, että myös sokeria saa niin paljon kuin tekee mieli. Ja ai että tekeekin. Viisitoista kiloa on tullut lisää sodan jälkeen! Hyvä hyvä.


Taidevoimistelu saapui Suomeen Neuvostoliitosta 150-luvulla.

Ihanaa, ruokaa!

Terveellisyys, ruahhahhah! Se ei ollut 50-luvun juttu. Tärkeää oli yltäkylläisyys, koska takana oli ankeita pulavuosia. Jos joku olisi pohtinut ruuan glykeemistä indeksiä, hän olisi saanut pohtia itsekseen. Muilla oli mielessä voi, sokeri, läskisoosi, kahvi ja punainen North, joka saattoi ­hyvinkin auttaa astmapotilaita. Voi viattomuuden aikaa.

– Oli silloin jo ravitsemussuosituksiakin. Vuonna 1954 asetettiin valtion ravitsemustoimikunta, joka aloitti heti tomerasti. Puheenjohtajana oli nobelisti A.I. Virtanen, kertoo suomalaista ravitsemuspolitiikkaa tutkinut Auli Suojanen.

Auli kertoo, että ensimmäiset ­viralliset ravitsemussuositukset ­annettiin Suomessa jo vuonna 1940. Silloin mietittiin, miten saataisiin riisi­tauti ja hämäräsokeus kuriin. 50-luvulla puutos­taudit olivat jo historiaa, mutta toimikunta halusi nyt kouluruoka-asiat kuntoon ja keskusteli siitä, pitäisikö ruokasuolaan lisätä jodia. Saataisiin se struumakin katoamaan.

Ai urheilupuoli? Kansanhiihtoon meitä painostetaan, ja pesäpalloon. Täytyy kai edelleen varautua pakenemaan sivakoilla vihollista ja heittämään kranaatteja. Lapset hiihtävät joka tapauksessa kouluun kesät
talvet. Yrjö raataa metsällä itsensä ­väsyksiin, ja minä saan urheilla ihan tarpeeksi tässä meidän maatilalla.


Urkki näyttää mallia 60-luvun alussa.

Rakas päiväkirja

1.1.1964
Vuosi alkoi kohottavasti presidenttimme Urho Kekkosen ­uudenvuodenpuheella. Hän käytti puolet puheesta liikunta­horinoihin. Urkki on kova liikkumaan ja haluaisi, että me muutkin liikkuisimme. Nyt on myös Terveiden Elämäntapojen Edistämisvuosi. Täytyy varmaan yrittää vähän edistää jotain. Raudasta ja vihanneksista nuo tuntuvat puhuvan. Onneksi makkara on halventunut, ja Kauppayhtiöltä saa uutuutena broileria.

Lopettakaa sittenkin se mättäminen

60-luvulla viaton herkuttelu sitten loppui eikä ole sen koommin ­palannut. Masentavaa: juuri, kun oli saatu äidit selviämään synnytyksistä hengissä ja lapset ravitsevan koulu­ruuan pariin, isien sydämet pettivät. Tarvittiin ”Kuta pitempi vyö, sitä lyhyem­pi elämä” -henkistä valistusta.

– Silloinhan herätään, kun työikäisiä alkaa kuolla, Auli Suojanen toteaa.
Kun Suomen sydänkuolemakarttaa katseltiin tarkemmin, huomattiin, että Lounais-Suomessa olivat vahvimmat ­sydämet. Itä- ja Pohjois-Suomessa taas näytti olevan tavallista huonommin ­kolesterolia kestävä geeniperimä. ­Lisäksi siellä miehet söivät päivässä 13 grammaa suolaa ja 50 grammaa kasviksia. Viranomaiset alkoivat taiston.

Toinen 2000-luvultakin tuttu sota oli jo hyvässä vauhdissa: kiistely siitä, ­onko voi vai margariini terveellisempää. 60-luvulla valtio suojeli maitotaloutta, mutta margariiniteollisuus pyrki apajille terveellisyys- ja vitamiini­mainostuksella. Taistelussa ammuttiin kovilla. Suomen Kuvalehti raportoi 1961, että Paasivaaran margariini­tehdas keitteli levitteisiinsä teuras­jätettä ja eläinten raatoja.

Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo ujuttivat vähän valistusta joka väliin.

Rakas päiväkirja

13.9.1976
DDR voitti paljon mitaleita Münchenin olumppialaisissa. Vahvaa porukkaa, aavistuksen miesmäisiä naisia. Kovia ennätyksiä 400 metrillä. Pitäisi varmaan itsekin lähteä pururadalle. Kaikki hölkkäävät nykyään. Helsingistä sanotaan, että meidän pitäisi opetella juomaan sinertävää maitoa, koska se on niin terveellistä.


Nyt ainakin Suomi hölkkää!

Terveysvalistusta kaikille!

Onko sellainen kultainen sääntö tuttu, että liikuntaa ­pitäisi harrastaa kolme kertaa viikossa? Se on 70-luvun lahja. Kuntoilun terveellisyydestä ­puhuttiin silloin paljon, ja aina kun tarvittiin asialle pontta, tuotiin Kekkonen paikalle.

”Jos ei 70-luvusta paljon muuta jäänyt, niin ainakin Suomi nyt hölkkää”, totesi toinen Kekkonen, Antero, synkästi A-Studiossa vuosikymmenen päätteeksi.

Yllättävän moni halusi kuitenkin urheilla 70-­luvulla, ja nimenomaan ryhmässä. Keksittiin järjestää massajuoksuja ja -hiihtoja. UKK-hiihto, presidentin syntymäpäivälahjaksi järjestetty tapahtuma, sai talvella 1976 ladulle 1,4 miljoonaa ihmistä.

Sydänkuolematilastot näyttivät kaikesta hölköttelystä huolimatta niin hirveiltä, että perustettiin Pohjois-Karjala-projekti. Siinä koetettiin ­totuttaa kansa rasvattomaan maitoon ja vähempään suolaan.

Valistuksesta ei muutenkaan ollut pulaa. Kuivakkaa Terveysruutua pukkasi telkkarista milloin tippurin ehkäisystä, milloin keskioluen haitoista.

Mutta toisaalta, ihanat kokki­nuorukaiset Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo tekivät telkkarissa maksa-vihannes­vanukasta ja heristelivät ­hymyillen etusormiaan: ”Älä syö liikaa imeliä!”

Emmehän me. Me syömme porkkanaraastetta, rusinoilla tai appelsiininlohkoilla. Kaikki maustetaan soijakastikkeella, persiljalla ja valkosipulilla. Valion­ appelsiinituoremehu on tullut kauppoihin, sitä pitäisi kuulemma antaa vauvoillekin.


Annen ja Eevan Iltajumpalla oli 70-80-luvun vaihteessa miljoonayleisö.


Rakas päiväkirja

 21.7.1987
Jaaha, uudet ravitsemussuositukset elikkäs ruoka­ympyrä! Kauheasti suositellaan marjoja ja vihanneksia. Onneksi meillä on uusi arkku­pakastin. Taidanpa ­ostaa sinne 30 kiloa Senga Senganaa torilta. Naapurin Pentille ehdotettiin lääke­tieteellistä uutuutta: sydämen ohitusleikkausta. Kuulostaa hurjalta, mutta hän ­aikoo mennä. Veljensä ja isänsä kuolivat sydän­infarktiin viisikymppisinä molemmat.


Ja hei, ylös, ylös, vielä ja käännös!

Älä syö, jos siinä ei lue Light

Nyt kevennetään! Kevyt oli uusi Terveellinen. Margariinissa alkoi olla niin vähän rasvaa, että se melkein leijui. Kevyt Linja -jogurtit olivat sellaisia jännän limaisia, mutta Kevyt Linja -meetvursti oikeastaan aika hyvää.

Suomalaisille muokattiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ravitsemussuositusten pohjalta omat suositukset. Maitoa kannatti niiden ­mukaan juoda reilusti, ja Valio yritti Milkkiksellä nuorisokulttuurin ytimeen. Toisaalta, uimahallin kahviosta sai vihreää Hart-Sporttia. Se oli hyvin urheilullista.

Urheilu oli muuttunut jossain vaiheessa liikunnaksi. Se ei enää ollut ­apeaa 70-luvun hikiliikuntaa vaan iloista, kirkasväristä toimintaa, jolla saa kauniin kropan. Kroppaa hiottiin uudenkarhealla kuntosalilla entistä kauniimmaksi. Naisetkin olivat päässeet murtautumaan hölkkä–hiihto–voimistelu-akselilta ­Annen ja Eevan Iltajumpan kautta ryhmäliikuntatunneille.

80-luvun aikana synkeässä Pohjois- ja Itä-Suomessa tapahtuu ihmeitä. Sydäntilastot ­paranevat, ja tupakkavalistus alkaa purra.

Eikä siinä vielä kaikki. Uusi suomalainen innovaatio, xylitoli, oli huomattu hyväksi ­karieksen ehkäisemiseksi. Jäystäkääpä lapset purkkaa.

Rakas päiväkirja

5.5.1994
Kehittyykö ihmiskunta älykkäämmäksi vai olemmeko menettämässä järjen valon? ­Tätä mietin, kun ostin vesipullon afrotunnille mennessä. Sellainen kuuluu nyt olla aina mukana, vaikka ­oikeasti kraanavesi maistuu paremmalta kuin tämä Evian, joka on muuten takaperin kirjoitettuna Naive.

Uutta: Painoindeksi = paino / (pituus x pituus)

Auli Suojasen tutkimus suomalaisesta ravintopolitiikasta päättyi 90-luvulle. Silloin puhuttiin paljon syöpien ja ravinnon yhteydestä, ­osteoporoosista ja tietysti rasvan laadusta. Rasva on säilynyt kuumana aiheena, mutta kuka muistaa enää osteoporoosi-parkaa?

– Puheenaiheet vaihtelevat – ei raudanpuutteestakaan enää niin puhuta, se oli 1960-luvun teemoja. 1900-­luvun ajan terveys­suositusten iso kaari on selvä. Siinä näkyy vaurastuminen: miten siirryttiin tartuntatautien ehkäisystä elämäntapasairauksiin.

Koko 90-luku ei suinkaan painunut unholaan. Ehkä on ihan kiva, että nykyään ei enää bileissä tarjota koti­viiniä ja kurkkuviipaleita kermaviilidipin kanssa. Mutta sauvakävely meille jäi, ja painoindeksi. Ryhmäliikuntatunteihin tuli kaikkea hauskaa uutta, kuten etnobicciä ja pacea.

Lama jätti perinnökseen senkin, että ravintotottumukset ja pian myös terveydentila alkoivat seurailla tuloeroja. Köyhemmille oli makkaraperunoita, varakkaammille vaikka mitä. Kauppoihin tuli persiljan ­lisäksi uusia yrttejä, pasta tarkoitti muutakin kuin sarvi­makaronia.

Rakas päiväkirja

16.4.2008
Nyt on todella energinen olo. Olen alkanut karpata! Syön äijä­jogurttia, en syö leipää. Ajattelin alkaa satsata myös superruokiin. Mustikkaa on kyllä pakkasessa, mutta uusia tutkimuksia tulee koko ajan. En pysy perässä: onko kahvi nyt terveellistä vai ei? Kookosöljy ­hyvää vai pahaa? Sitä ihmettelen tässä, että olen vielä hengissä 70-luvun lapsuuden jäljiltä: kasvoin pelkillä höttöhiilareilla!

Valitse oma juttusi

Vuosituhannen alussa meillä oli jo ainakin tietoa terveellisyydestä. ­Oliko liikaakin? Syyllisyydentunteet tulivat ainaiseksi ruokaseurana. Ennen niin terveysvaikutteisessa punaviinilasillisessakin oli kitkerä ­sivumaku – ­lisääkö se sittenkin syöpä­riskiä?

Jotenkin homma lipsahti siihen suuntaan, että ruoka lakkasi olemasta joko terveellistä tai epäterveellistä. Oli mahtavia, terveyttä edistäviä ruokia. Sitten oli mitättömiä ruokia niille, jotka ­eivät joko tienneet tai joilla ei ollut rahaa hifistellä – tai sitten he elivät tahallaan veitsenterällä ja vetivät röyhkeästi nakkeja suoraan paketista.

Aika tukevaan kuntoonhan me suomalaiset olemme jämähtäneet, vaikka lautasmallia heristellään. 70-luvulla luultiin, että valistus tekee autuaaksi, mutta ei se vissiin tehnytkään. Lisäksi teimme paluun 50-luvun tunnelmiin ja nautimme herkuttelusta. Telkkarista tuli ruokaohjelmaa toisensa perään. Niissä ripoteltiin sormisuolaa ja leivottiin voilla. Trendi yhä vain jatkuu.

– Suolan kulutus on kääntynyt taas nousuun. Ehkä sen haitallisuudesta ei ole enää vähään aikaan puhuttu, ja kun nyt on muotia syödä aitoa ja juurevaa herkkuruokaa, se on usein suolaista. Siksi sen saantisuositusta on uusissa ravintosuosituksissa hilattu alaspäin, viiteen grammaan päivässä, kertoo elintarvike- ja ravitsemus­asiantuntija Annikka Marniemi.

Annikka koettaa parhaillaan tiedottaa kansalle aika tutuista asioista: Syökää enemmän kasviksia! Jotain rotia siihen suolankäyttöön!

Rakas päiväkirja

2.4.2014
Aamut menevät nykyään sillä tavalla, että surautan itselleni vihersmoothien lehtikaalista, pinaatista, macajauheesta ja selleristä. Helvetin pahaa, mutta kai sillä elää ikuisesti. Miehelle syötän sinkkiä, koska hän saattaa kärsiä testosteronivajeesta. E-Epaa otamme molemmat, niin mieliala pysyy kohdillaan. Olen miettinyt, jättäisinkö kotimaiset viljat pois. En karppaussyistä, se ei ole enää muodikasta, mutta gluteenia olisi kuulemma hyvä suoliston takia välttää.

Jaa, taas on uusittu viralliset ­ravitsemussuositukset: Ruokakolmio! Ei ole tainnut tieto viljojen epäterveellisyydestä vielä tavoittaa virallista puolta, niitä siellä käsketään edelleen syömään. En aio noudattaa.

Mutta kun valinnanvaraa on liikaa!

– Niin, ei ole mikään pakko noudattaa. ­Nämä ovat vain suosituksia, tiivistys siitä, mitä tiede sanoo terveyden ja ravinnon yhteyksistä, Annikka Marniemi sanoo.

Uudesta ruokakolmiosta on tullut paljon ­palautetta. Toisten mielestä se on hyvä. Osa taas syyttää ruokakolmion tekijöitä salaliitosta, jossa einesteollisuus ajaa etujaan ihmisten tervey­den kustannuksella.

– On siellä meitä muita asiantuntijoita iso enemmistö. Teollisuus on ollut ravitsemus­neuvottelukunnassa perinteisesti mukana ihan syystä. Heitä on tarvittu esimerkiksi lisäämään d-vitamiinia maitoon. Nyt heiltä odotetaan vähä­suolaisempia leipiä, Annikka luettelee.

Joistakin tuntuu, että heidän yksilöllisyyttään loukataan yleisillä suosituksilla. Terveellisyys on nyt yksityisasia: yhden elimistölle paleo­dieetti tuntuu takaavan ikuisen nuoruuden, toisen kroppa sietää paremmin kolesterolia.

Annikka vakuuttaa, että neuvottelukunta on kansalaisten puolella. Uusia suosituksia tehdessä sata huippuammattilaista on ottanut tutkimuksista selvää. Ammattilaisia me kyllä tarvitsemmekin auttamaan tässä suossa. Onko gluteenittomuus uusi rasvattomuus? Otanko ravintolisiä? Gojimarjoja? HIIT-treeni vai juoksu?

Vai miten olisi puoli kiloa kasviksia päivässä ja kolme liikuntakertaa viikossa? Ei se ole sen helpompi tavoite kuin viisikymmentä vuotta sittenkään.

Uudessa Tanja ja kuuro Eurooppa -matkailusarjassa puhuttuja juontoja kuullaan vain vähän. – Toivoisin ohjelman avartavan katsojien ajatuksia viittomakielestä ja viittomakielisistä, Tanja Honkanen sanoo.

IS TV-LEHTI:  Sauna, luonto ja ruispalat – niitä Tanja Honkasella, 34, on usein ikävä. Uuden Tanja ja kuuro Eurooppa -matkailusarjan juontaja on kokenut reissaaja, joka ehtii pistäytyä Suomessa vain silloin tällöin. Alun perin Joensuusta kotoisin oleva Honkanen on asunut viimeiset kymmenisen vuotta Tukholmassa.

– Muutin Tukholmaan työn perässä ja kokeillakseni, millaista olisi asua vuosi Tukholmassa. Vuosi kuitenkin venyi jo 11:ksi. Parasta tässä kaupungissa on monikulttuurisuus ja monipuolisuus, hän kertoo.

Sarjassa Honkanen suuntaa pidemmälle Eurooppaan. Iloisen juontajan mukana katsoja pääsee Pariisin kaduille, Münchenin Oktoberfesteille, Balkanin vuoristoille ja Pohjois-Espanjan rannikoille.

Ohjelman erityispiirre on sen viittomakielisyys: puhuttuja juontoja kuullaan vain vähän.

– Yle halusi 2015 ohjelmistoonsa lisää viittomakielistä ohjelmaa. Salla Fagerströmin ja Päivi Väntösen ideoima Jarkko ja kuuro Amerikka voitti ideakilpailun. Yleisön pyynnöstä tehtiin uusi kausi.

”Ei ole itsestään selvää, että kuurot lapset tietäisivät pystyvänsä mihin vain.”

Viime kesän ja syksyn aikana kuvatussa sarjassa Honkanen laittaa myös itseään likoon muun muassa kokeilemalla kammoamaansa surffausta. Hän haluaa esimerkillään rohkaista erityisesti nuoremman sukupolven kuuroja.

– Ei ole itsestään selvää, että kuurot lapset tietäisivät pystyvänsä mihin vain. Usein ympäristöstä tulee heille signaali, että kuurous on este – vaikka todellisuudessa näin ei ole.

Ohjelmasta voivat silti inspiroitua kaikenlaiset katsojat.

– Toivoisin ohjelman avartavan katsojien ajatuksia viittomakielestä ja viittomakielisistä. Suurin este on yleensä korvien välissä, ei korvissa. Sanotaan, että ainoat rajoitteet asetat itsellesi vain sinä itse.

”Intiassa kuurot luokitellaan usein yhteiskunnan pohjasakaksi ja opettajat syrjivät ja haukkuvat oppilaitaan tyhmiksi.”

Sarjassaan Honkanen matkustaa vain Euroopassa, mutta omilla reissuillaan hän on kierrellyt kauempanakin. Suosikkikohteekseen hän sanoo Intian, josta palasi äskettäin.

– Olen käynyt siellä jo neljä kertaa ja palaan vielä. Myös New York on minulle rakas kaupunki, jossa haluan käydä yhä uudelleen.

Matkoillaan Honkanen on saanut hyvän käsityksen kuurojen elämästä eri maissa.

– Monet asiat Suomessa, esimeriksi tulkkipalvelu, ovat selvästi edellä muita maita Euroopassa ja eri mantereillakin. Intiassa kuurot luokitellaan usein yhteiskunnan pohjasakaksi ja opettajat syrjivät ja haukkuvat oppilaitaan tyhmiksi. Todellisuudessa opettajat eivät osaa opettaa heitä kuten kuuroja kuuluisi.

Tämä on monen maan ongelma.

– Kun oivaltaa, että paras opetus toimii lasten tarpeiden mukaan, omalla äidinkielellä eli viittomakielellä, niin tajuaa, että kuurous ei ole mikään este, Honkanen sanoo.

 Tanja ja kuuro Eurooppa: Eurooppa kutsuu!, TV1 klo 20.00

Tukimusten mukaan kahdeksan syytä estää erityisesti naisia vaurastumasta.  Asiantuntijat kertovat, miten esteet voi selättää. 

1. Minulla ei ole tarpeeksi tietoa sijoittamisesta

Tutkimusten mukaan naisten talouslukutaito on alhaisempi kuin miesten. 

– Naisia ei joko kiinnosta, tai sitten vallalla on sellainen sukupuolinormi, että sijoittamisen ajatellaan kuuluvan miehille, sanoo rahoituksen professori Matti Keloharju Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Säästämisen ja sijoittamisen vastaava johtaja Tanja Eronen Nordeasta kertoo, että pojat esimerkiksi saavat enemmän viikkorahaa kuin tytöt. 

– Sekä kotona että koulussa pitäisi puhua raha-asioista yhtä paljon tytöille kuin pojillekin

2. Minulla ei ole aikaa perehtyä sijoittamiseen

Sijoittamisen voi aloittaa alle kymmenessä minuutissa, eikä syvällistä vihkiytymistä välttämättä tarvita. 

Suomessa Nordea, Danske Bank, Nordnet sekä Evervest tarjoavat netissä robottiasiantuntijaa. Kun robotin esittämiin kysymyksiin on vastannut, se suosittelee sijoitustuotteita, kuten rahastoja, sijoittajan riskiprofiilin mukaan.

Jos ihminen ei tiedä eikä jaksa ottaa selvää sijoittamisesta erityisemmin, hän voi sijoittaa rahojaan matalariskisiin rahastoihin.

– Vaivattomin vaihtoehto on sijoittaa pankin aktiivisiin rahastoihin, joissa salkunhoitaja hoitaa sijoittamisen. Seuraavaksi helpoin vaihtoehto on passiiviset rahastot, kuten etf-rahastot. Suoriin osakesijoituksiin täytyy käyttää eniten aikaa, Eronen sanoo.

Rahastoihin sijoittaessa kannattaa kuitenkin tarkistaa, että rahaston juoksevat kulut ovat maltilliset. Muuten käy helposti niin, että pankki syö rahaston tuotot. Yleensä passiivisten rahastojen kulut ovat matalammat kuin aktiivisten. 

3. Pelkään menettäväni rahani

Rahojen sijoittamiseen liittyy aina riski rahojen menettämisestä. Yleensä riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä: mitä enemmän riskiä on valmis ottamaan, sitä enemmän voi myös saada tuottoa rahoilleen.

Keloharjun mukaan miesten riskinottohalukkuus on tutkitusti suurempi kuin naisten.

– Evoluutioon perustuva syy tähän on se, että naaraat ovat joutuneet huolehtimaan poikasistaan. Pienikin virheliike on voinut tarkoittaa poikasten menettämistä. Urokset taas ovat luuhanneet siellä sun täällä, Keloharju sanoo.

Rahojen menettämisen todennäköisyyttä voi pienentää huomattavasti hajauttamalla sijoituksiaan. Esimerkiksi korko- tai yhdistelmärahastoissa rahojen arvon laskemisen riski on pienempi kuin yritysten osakkeiden kohdalla.

Toisaalta osakekaupoissakin riskiä voi pienentää ostamalla monia eri osakkeita.

– Moni ostaa ihan huoletta 200 euron vaatteen. Siinä ainakin menettää rahansa. Miksei voisi laittaa samaa summaa sijoituksiin? Eronen kysyy.

4. Minulla on huonoja kokemuksia sijoittamisesta

Sijoittamisesta on saattoi jäädä karvas jälkimaku, jos esimerkiksi sijoitti it-buumin aikana pelkkiin it-osakkeisiin. Kupla tunnetusti puhkesi, ja rahat katosivat taivaan tuuliin.

– Näin ei käy, mikäli hajauttaa sijoituksiaan tarpeeksi eikä sijoita vain muutamaan osakkeeseen, Eronen sanoo.

Tuloni eivät ole tarpeeksi isot, jotta voisin sijoittaa.

Tutkimuksen mukaan peräti 60 prosenttia vastaajista ajattelee, että sijoittaakseen ihmisellä täytyy olla suuret tulot.

– Tämä on kaksipiippuinen juttu. On totta, että joillekin ei jää pakollisten menojen jälkeen juurikaan ylimääräistä rahaa käteen, Eronen sanoo.

Silloin ei hänen mielestään kannata sijoittaa muutamia ylijääviä euroja, vaan säästää ne tilille puskurirahastoksi, josta voi tarvittaessa nostaa rahaa pois. Jos puskuria ei ole, sijoittaminen ei kannata. Sijoituksiin joutuu sitoutumaan ainakin muutamaksi vuodeksi sen takia, että sijoitusten arvo voi vaihdella eikä niitä kannata nostaa huonona hetkenä ulos.

Toisaalta kymmenenkin euroa kuussa riittää, ja ajan myötä sijoitusten arvo nousee niin sanotun korkoa korolle -efektin ansiosta.

5. Käytän rahani perheen hyväksi, mies hoitaa sijoittamisen

Tanja Erosen mukaan Nordealta löytyy paljon naisten arvo-osuustilejä, joihin miehellä on käyttöoikeus. Miehet sen sijaan eivät juuri anna vaimoilleen käyttöoikeutta.

– Tärkeintä on, että sijoitukset ovat omissa nimissä, Eronen sanoo.

Ei kuitenkaan ole pahitteeksi opetella myös itse hieman sijoittamista eikä jättää sitä vain toisen hoidettavaksi. Se lisää itsevarmuutta. Sitä paitsi ne naiset, jotka sijoittavat, ovat siinä yleensä hyviä.

Joskus nainen ottaa arjen pyörittämisestä suuremman taloudellisen vastuun, kun taas puoliso maksaa asuntolainan. Silloin on tärkeää, että asunto on molempien nimissä, jottei vain toiselle kerry omaisuutta.

6. Tuloni eivät ole tarpeeksi isot, jotta voisin sijoittaa

Tutkimuksen mukaan peräti 60 prosenttia vastaajista ajattelee, että sijoittaakseen ihmisellä täytyy olla suuret tulot.

– Tämä on kaksipiippuinen juttu. On totta, että joillekin ei jää pakollisten menojen jälkeen juurikaan ylimääräistä rahaa käteen, Eronen sanoo.

Silloin ei hänen mielestään kannata sijoittaa muutamia ylijääviä euroja, vaan säästää ne tilille puskurirahastoksi, josta voi tarvittaessa nostaa rahaa pois. Jos puskuria ei ole, sijoittaminen ei kannata. Sijoituksiin joutuu sitoutumaan ainakin muutamaksi vuodeksi sen takia, että sijoitusten arvo voi vaihdella eikä niitä kannata nostaa huonona hetkenä ulos.

Toisaalta kymmenenkin euroa kuussa riittää, ja ajan myötä sijoitusten arvo nousee niin sanotun korkoa korolle -efektin ansiosta.

7. Pelkään, että sijoittamalla rahojani tuen jotain epäeettistä asiaa

On totta, että sijoittamalla voi helposti päätyä tukemaan jotain moraalisesti arveluttavaa, kuten huonoja tehdasoloja tai fossiilisten polttoaineiden käyttämistä. Toisaalta jos asiaan kiinnittää huomiota, myös vastuullinen sijoittaminen on mahdollista.

– Nykyään tarjolla on monia eettisiä rahastoja, Matti Keloharju sanoo.

On esimerkiksi hyvä merkki, jos rahastoa hallinnoiva taho on sitoutunut YK:n vastuullisten sijoittamisen periaatteisiin (PRI). Niiden perusteella poissuljetaan tietyt sijoituskohteet, kuten lapsityövoimaa käyttävät yritykset sekä ase-, seksi- ja tupakkateollisuus.

Erosen mielestä sijoittamalla voi muuttaa maailmaa jopa enemmän kuin kuluttamalla. Kun ostaa vastuullisten yritysten osakkeita, tukee niiden toimintaa ja aiheuttaa painetta muillekin yrityksille muuttaa omaa toimintaansa.

8. En pidä säästämistä tai sijoittamista tarpeellisena

Elämästä kannattaa nauttia, mutta se ei tarkoita, etteikö voisi myös suunnitella tulevaisuutta. Säästämällä hyvän puskurin voi toteuttaa unelmiaan tai vaikka opiskella uuden tutkinnon.

– Omaan talouteen voi suhtautua kuin julkiseen talouteen. Kun menee hyvin, säästää ja lyhentää velkaa, kun menee huonosti, käyttää säästöjään, Eronen sanoo.