Vasemmalta oikealle vihkiseremonian esiintyjät: Macklemore, Mary Lambert, Madonna, Ryan Lewis ja Queen Latifah. Kuva MVPhotos.
Vasemmalta oikealle vihkiseremonian esiintyjät: Macklemore, Mary Lambert, Madonna, Ryan Lewis ja Queen Latifah. Kuva MVPhotos.

Grammy-gaalassa otettiin kantaa tasa-arvoisen avio-oikeuden puolesta kimppahäillä.

Musiikkialan Oscarit jaettiin sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä Grammy-gaalassa. Suomalaisen kapellimestarin, Osmo Vänskän, johtaman Minnesotan orkesterin Sibelius-levytys palkittiin parhaasta orkesterilevystä.

Gaala ei kuitenkaan ollut pelkkiä palkintoja, vaan sen aikana vihittiin kimppahäissä 34 pariskuntaa. Tähän määrään mahtui eri ikäisiä, monikulttuurisia ja samaa sukupuolta olevia pareja.

Seremonia oli osa vuoden tulokkaana palkitun Macklemore & Ryan Lewis -duon Same Love -kappaleen esitystä. Same Love -kappaleesta tuli vuonna 2013 tasa-arvoisen avio-oikeuden tunnus.

Vihkiseremonian suoritti Queen Latifah ja siihen osallistui myös Madonna.

New York Timesin mukaan Grammy-gaalassa on nähty aiemminkin kannanottoja. Vuonna 2001 Elton John ja homofobiseksi kritisoitu Eminem esiintyivät yhdessä.

Voit katsoa kaikki Grammy-palkitut gaalan virallisilta sivuilta.

The Crown -sarjasta tuttu Claire Foy nähdään uutuusdraamassa Breathe poliota sairastavan miehen omistautuvana vaimona.

Robin Cavendish (1930–1994) halvaantui kaulasta alaspäin sairastuttuaan polioon 28-vuotiaana. Hänen henkensä oli hengityslaitteen varassa. 1950-luvulla hengityskonepotilaat joutuivat viettämään loppuelämänsä sairaalassa. Cavendish vaati kuitenkin päästä kotiin, vaikka lääkäri ennusti hänen kuolevan kahdessa viikossa ilman sairaalahoitoa.

Toivetta ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman hänen viimeisillään raskaana olleen vaimonsa Dianan omistautumista. Eikä ilman Robinin yläluokkaisuutta ja sen myötä kertynyttä omaisuutta.

Cavendishien poika Jonathan on tuottanut vanhempiensa tarinasta uutuusdraaman Breathe. Pojan hallitseva rooli elokuvanteossa selittää sen, miksi pariskunnan elämää kuvataan niin sovinnaisesti. Robinin ja Dianan suhde on tasapainoinen ja seesteinen, eikä elokuvassa nähdä ainuttakaan perheriitaa. Luulisi, että omaishoitajan ja hoitajastaan täysin riippuvaisen hoidettavan suhde olisi omiaan aiheuttamaan ristiriitoja.

Monet vammaisaktivistit ovat sitä mieltä, että vammaisten seksi on yhä tabu, jota ei uskalleta käsitellä. Elokuvassa parin seksielämään viitataan vain hienoisesti vihjaillen. Tai sitten Jonathan-poika ei vielä aikuisenakaan halua nähdä vanhempiaan seksuaalisina olentoina.

Elokuva tarttuu vammaisuuteen muutenkin silkkihansikkain. Se kertoo selviytymistarinan: Robin on sankari, jonka urheutta hänen ystävänsä ihailevat. Diagnoosin saatuaan Robin toivoo eutanasiaa, mutta kun hän on hyväksynyt sairautensa, negatiivisia tunteita ei enää juuri näytetä. Hänestä tuli yksi maailman ensimmäisistä vammaisaktivisteista.

Asia on tärkeä, mutta draaman ote on välillä kuin valistuselokuvan. Vammaisista soisi näkevänsä elokuvia, jossa heidät esitettäisiin ennen kaikkea ihmisinä ja sitten vasta vammaisina.

Robinia näyttelee Andrew Garfield ja Dianaa The Crown -tv-sarjan pääosasta tuttu Claire Foy. Elokuva on taattua BBC-laatua: puvustukset, lavastus ja kuvaus hivelevät silmää. Elokuva on Andy Serkisin esikoisohjaus. Hänet muistetaan parhaiten Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa tekemästään liikkeenkaappausroolistaan Klonkkuna.

Breathe ***

 

Ruotsalaisohjaajan satiiri irvailee taidemaailmalle ja halullemme auttaa.

Tukholmalaisen nykytaiteen museon kuraattori Christian (Claes Bang) ryöstetään keskellä kirkasta päivää. Hän yrittää auttaa hysteerisesti kirkuvaa naista, mutta menettääkin kännykkänsä ja lompakkonsa. Tapaus syöksee menestyvän työnarkomaanin elämän luisukiitoon.

Ruotsalainen Ruben Östlund muistetaan draamastaan Turisti. Uutuuselokuvassaan The Square ohjaaja on valinnut tyylilajikseen satiirin ja kohteekseen taidemaailmaan. Suurin osa vitseistä kohdistuu taiteen määritelmään: mikä on taidetta ja mikä ei?

Valitettavasti näkökulma on kulunut. Kysymystä on pohdittu ainakin siitä asti, kun ranskalainen readymadetaiteilija Marcel Duchamp julkisti vuonna 1917 newyorkilaisessa taidenäyttelyssä teoksensa Suihkulähde. Teos oli nimikirjaimin signeerattu pisuaari. Viime vuonna 17-vuotias keppostelija TJ Khaytan jätti San Franciscon Modernin taiteen museon lattialle silmälasit. Näyttelyn kävijät luulivat esinettä taideteokseksi. The Square sisältää hyvin samanlaisia vitsejä.

Elokuvan nimi viittaa neliön muotoiseen taideteokseen, joka symboloi luottamusta. Näyttelyn katsojan tulisi olla valmis luottamaan vartioimattoman tilan turvallisuuteen jopa niin paljon, että hän voisi jättää vaikka lompakkonsa alueelle.

Parhaimmillaan elokuva on unohtaessaan taiteen ja irvaillessaan tekopyhälle halullemme auttaa hätään joutuneita. Ruotsi ei ole koskaan ollut sellainen lintukoto, jona se on halunnut itsensä nähdä. Enää katukuvaa eivät tosin tahraa yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneet kodittomat ja alkoholisoituneet suomaiset siirtotyöläiset niin kuin 1970-luvulla. Sen sijaan kadunkulmissa istuvat romanikerjäläiset.

Yhdessä satiirin herkullisimmassa kohtauksessa feissari yrittää saada ohikulkijoita ”pelastamaan ihmiselämän” ja ryhtymään kuukausilahjoittajaksi, vaikka hänen jaloissaan on aivan yhtä kipeästi apua tarvitseva ihminen.

Elokuvan sivuosissa nähdään Elisabeth Moss ja Dominic West. Teos voitti tänä keväänä Cannesin Kultainen palmu -palkinnon.

The Square ****