Wonder Woman sai Suomessa ensi-iltansa 2.6.. Kuvassa elokuvan päätähti Gal Gadot. Kuva: All Over Press
Wonder Woman sai Suomessa ensi-iltansa 2.6.. Kuvassa elokuvan päätähti Gal Gadot. Kuva: All Over Press

Jos et ole vielä käynyt katsomassa kesän (ja ehkä kaikkien aikojen) parasta supersankarielokuvaa, tee se mahdollisimman pian.

Onneksi olkoon Ihmenainen ja ohjaaja Patty Jenkins!

Kesäkuun alussa ensi-iltaan tullut Wonder Woman -elokuva on ilmestymisensä jälkeen rikkonut useita ennätyksiä.

Avausviikonloppunaan se keräsi historialliset 223 miljoonan dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti. Se on suurin summa rahaa, jonka yksikään naisohjaajan tekemä elokuva on koskaan aiemmin samassa ajassa tahkonnut.

Ennätysten rikkominen ei jäänyt avajaisviikonloppuun. Muutama päivä sitten Wonder Woman ohitti kokonaislipputuloissa Phyllida Lloydsin Mamma Mia! -elokuvan. Wonder Woman on kerännyt nyt 615 miljoonaa dollaria; Mamma Mia! keräsi vuonna 2008 noin 609 miljoonaa dollaria.

Etkö ole vielä nähnyt mahtavaa supersankari elokuvaa? Listasimme viisi syytä, miksi jokaisen kannattaisi käydä katsomassa se: 

1. Siinä on erinomaisia taistelukohtauksia – joiden keskiössä on nainen.

Wonder Woman on siinä mielessä ihan perinteinen supersankarielokuva, ettei siitä puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Elokuvan ytimessä on hyvän ja pahan taistelu – eikä liene kummoinen juonipaljastus, että lopussa hyvä voittaa.

Vaikka taistelukohtauksista ei erityisemmin piittaisi, Wonder Womanissa niissä on jotain uutta ja kiehtovaa. Poikkeuksellisen niistä tekee se, että niiden keskiössä nähdään nainen.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen eli Diana (Gal Gadot) treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta. Niin poikkeuksellista on nähdä valkokankaalla pelkkiä naisia treenaamassa ihan tosissaan ja taistelemassa viimeiseen asti.

2. Se puhdistaa sarjakuvaelokuvien pölyttyneitä naiskuvia.

Empaattinen ihminen pystyy toki samastumaan monenlaisiin ihmisiin sukupuolesta tai muista ulkoisista ominaisuuksista piittaamatta. Mutta. Joskus on tärkeää nähdä nimenomaan oman sukupuolen edustaja tietynlaisessa roolissa. Parhaimmillaan se voimaannuttaa ja auttaa ymmärtämään, ettei ahtaisiin sukupuolirooleihin ole pakko pusertua.

Ihmenainen onnistuu tekemään juuri näin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa. Se on poikkeuksellista supersankarielokuvien naishahmoille – ja samalla ihanaa vaihtelua pölyttyneisiin naiskuviin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa.

Ihmenainen osoittaa, että naiset ovat vahvoja. Elokuva saa toivomaan, että tulevaisuudessa valkokankailla nähtäisiin enemmän Ihmenaisia. Dianan kaltaisia kunnianhimoisia, voimakkaita ja itsenäisiä esikuvia naisille ei ole edelleenkään tarpeeksi.

3. Siinä naisvartalon tehtävänä ei ole miellyttää miehistä katsetta.

Osa elokuvan katsojista on toivonut, että jatko-osissa Ihmenaisen asua muutettaisiin. Joidenkin mielestään Ihmenaisen melko pikkuruinen vaatetus esineellistää hahmon ja tekee hänestä seksisymbolin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Trendin arvosteluissa on huomautettu, että Dianan asu ei ole välttämättä nykypäivää. Elokuvaa katsoessani mietin itsekin samaa.

Oliko Dianan ihan pakko viipottaa kaikissa taistelukohtauksissa kintut paljaana? Hän tekee niin myös talvipakkasella, kun mieshahmot ovat vetäneet päälleen paksut palttoot. Välillä tuntuu kieltämättä siltä, että Dianan vaatetus on sellainen kuin se on vain sen takia, että katsojat saisivat nähdä paljasta ihoa. Siitäkin huolimatta, että ohjaaja Patty Jenkins on tehnyt kaikkensa kuvatakseen mahdollisimman tiiviisti sankarin kasvoja.

Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu?

Mutta ennen kuin syyttää elokuvaa seksismistä, kannattaa ottaa huomioon se, kuka Diana on. Hän on Ihmenainen, supersankari ja puolijumala. Ehkä siksi pakkanen ei pure häneen samalla tavalla kuin toisiin.

Dianan pikkuruisen asun voi nähdä myös positiivisena kannanottona eikä pelkästään merkkinä seksismistä. Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu? Elokuvassa tulee selkeästi ilmi, että Diana itse haluaa pukeutua valitsemallaan tavalla. Siinä mielessä hahmo osoittaa, että nainen voi olla voimakas, itsenäinen ja peloton pikkuisessa shortsiasussakin.

4. Se viihdyttää, vaikka alkuperäinen sarjakuva ei olisi tuttu.

Sarjakuviin perustuvissa elokuvissa on yleensä ongelmana se, että ne tehdään samaan aikaan tosifaneille ja suurille yleisöille. Sen takia osa katsojista hämmentyy tavalla tai toisella. Yksi ei ymmärrä inside-vitsejä, ja toinen tuohtuu, kun tutun hahmon syvin olemus on alisteinen vetävälle juonelle.

Wonder Womanissa kumpaankaan ei ole sorruttu. Se toimii loistavana osana sarjakuvan maailmaa, mutta samalla pysyy tarpeeksi selkeänä, jotta tarinaan vasta tutustunutkin pysyy kärryillä.

5. Siinä empaattisuus on voimaa.

Monien supersankareiden taustatarina on kovin synkkä. Sen takia heistä on tullut kovapintaisia sotureita, jotka pysyvät rationaalisina tilanteessa kuin tilanteessa. Järkevä käyttäytyminen on toki ihailtavaa, mutta samaan aikaan jää kaipaamaan jotain: missä ovat tunteet?

Osa Dianan voimasta tulee juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Vaikka Ihmenainen on päättäväinen, vähän itsepäinen ja rohkea, hän on samaan aikaan empaattinen, rakastava ja rehellinen. Osa hänen voimastaan tulee oikeastaan juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Se on tärkeää ja hienoa vaihtelua elokuvagenressä, jossa väkivalta voitetaan kovin usein puhtaasti väkivallalla.

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Me Naiset katsoi uuden Tuntemattoman: Mitä ihmeellistä on Paula Vesalan kohutussa saunakohtauksessa?

"Väinö Linnan romaani oli alun perin sodanvastainen puheenvuoro. Se kertoi sodan mielettömyydestä, miesten pelosta ja tappiosta". Ihan mielenkiintoista olisi ollut, jos elokuvassa olisi uutena näkökulmana tuotu esiin raadollisia faktoja joita on viimeaikoina alkanut tulla esiin tuostakin historian ajanjaksosta joka on aika vahvasti suomessa "glorifioitu" tiettyjen tahojen toimesta jopa vastenmielisyyksiin asti. Ihan hyvä silti jos edes naisten kohtaloita on aavistus avattu, mutta mielestäni...
Lue kommentti

Michael Fassbender heittäytyy renttukyttä Harry Holen rooliin Jo Nesbøn jännäriin perustuvassa Lumiukossa.

Pohjoismaiset rikoskirjailijat pääsivät ratsastamaan nordic noir -buumilla viimeistään, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia väännettiin jenkkifilmatisointi vuonna 2011. Oli vain ajan kysymys, milloin Hollywoodissa tartuttaisiin Larssonin norjalaisen kilpailijan Jo Nesbøn hittiromaaneihin. Kirjailija on kirjoittanut renttupoliisi Harry Holen seikkailuista jo 20 vuotta. Kirjoja ei alettu filmatisoida aikajärjestyksessä, vaan ensimmäisenä valkokankaalla nähdään vuonna 2007 julkaistu Lumiukko.

Alkoholisoituneena Holena nähdään Michael Fassbender, joka on roolissa kotonaan. Harry Hole tutkii kadonneiden naisten tapausta. Rikoksia yhdistää vain se, että ne on tehty ensilumen sataessa ja rikospaikalta paikalta löytyy aina irvokkaan näköinen lumiukko. Työparikseen Hole saa uuden tulokkaan Katrine Brattin (Rebecca Ferguson).

Elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, jonka nimi on laadun tae. Leffan visuaalinen ilme on yhtä tyylikäs kuin ohjaajan läpimurtotyössä Ystävät hämärän jälkeen. Elokuva on kuvattu Norjassa, jonka vuoristomaisemista ohjaaja ottaa kaiken irti. Alfredson hallitsee intensiivisen tunnelman luomisen. Elokuvaan jää koukkuun ensi minuuteista lähtien. Väkivaltaa on paljon ja se näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Paloiteltujen ruumiiden esittäminen jos ei nyt kauniissa, niin ainakin tyylikkäissä asetelmissa, on hieman kyseenalainen tyylikeino.

Lumiukko

 ***