Vuokko Hovatta ei tee liukuhihnamusiikkia.
Vuokko Hovatta ei tee liukuhihnamusiikkia.

Laulaja-näyttelijän ääni on yksi Suomen kuulaimmista.

Muun muassa Ultra Brasta, Tekniikan Ihmelapsista, Helsingin kaupunginteatterin lavalta ja tv:stä tutun Vuokko Hovatan ääni on yksi Suomen kuulaimmista. Onneksi hän ei hassaa instrumenttiaan liukuhihnamusiikin tulkitsemiseen vaan etsii sooloprojekteihinsa omaperäisiä biisintekijöitä ja korkeatasoisia tekstittäjiä. Toisenkin soololevyn tärkeimmät taustahenkilöt ovat runoilija Aulikki Oksanen sekä lauluntekijä-tuottaja Tuure Kilpeläinen.

Tällä kertaa Kerkko Koskinen loistaa poissaolollaan, mutta ilman häntä selvitään hienosti. Kilpeläisen navigoimana Hovatta on liukunut yhä kauemmas 1990-luvun jättibändistään. Tunnelmia iskelmällisiin lauluihin on haettu Ranskasta ja sen eteläpuolelta, mutta silti levyn tunnistaa skandinaavisen teatterintekijän levyksi. Selkeästi artikuloiva ilmaisu on kuitenkin vain hyvä asia. Vuokko Hovatta on oma kaunis itsensä, kuten jokainen kappalekin.

Löysiä välisoittoja levylle ei ole mahtunut, ja vaikka vaihtelevan tunnelman tuntuu toisinaan nivovan yhteen vain Hovatan ääni, kokonaisuus on kaunis tilkkutäkki. Oksasen tekstit sopivat Hovatan suuhun mainiosti.

LEVYARVIO

Vuokko Hovatta
Liaani
Sony Music
Tähdet:****

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **