Jennifer Lawrence on päässyt esittämään myös reippaita ja puhekykyisiä rooleja. Kuva: Shutterstock
Jennifer Lawrence on päässyt esittämään myös reippaita ja puhekykyisiä rooleja. Kuva: Shutterstock

Elokuvien naiset eivät paljon puhu. Ja jos puhuvat, heillä ei yleensä ole vaatteita päällä, kertoo uusi tutkimus.

Elämä ei mene kuin elokuvissa. Onneksi! Naisten kannalta. Tosielämässä naisia on nimittäin maailman väestöstä 49,6 prosenttia, mutta leffoissa meillä on rankka aliedustus, kertoo uusi tutkimus, jossa tarkasteltiin suosittuja elokuvia 11 maassa.

Tulokset kertovat, että elokuvissa puhuvista hahmoista 31 prosenttia on naisia. Päähenkilöistä tyttöjä tai naisia oli 23 prosenttia. Tasa-arvoisimpaan prosenttiosuuteen pääsivät brittiläiset (38 prosenttia naisia), brasilialaiset (37 prosenttia), korealaiset (36 prosenttia) ja saksalaiset (35 prosenttia) leffat, perää piti Yhdysvallat vajaalla 24 prosentilla. Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana.

Yllätys, yllätys: naisten osuus kasvaa reippaasti, jos aletaan laskea alastomien roolihahmojen osuutta (kaksi kertaa miehiä useammin) tai hoikkien hahmojen osuutta (naisista 38,5 prosenttia, miehistä 15,7).

Hienosti menee siis tasa-arvorintamalla. Mutta jos on leffojen naiskuva vinksallaan, on elokuvabisneksenkin sukupuolijakauma vielä aika miehinen: sadasta ohjaajasta vain seitsemän oli naisia ja sadasta käsikirjoittajasta 20. Niissä elokuvissa, joissa tekijät olivat naisia, naishahmoillakin tuppasi olemaan enemmän sanottavaa. Joten ehkä maailma paranee sitä mukaa kuin tytötkin uskaltautuvat elokuva-alalle.

Tutkimuksen teki Geena Davis Institute on Gender in Media, ja sen taustajoukoissa oli mm. YK:n tasa-arvojärjestö UN Women.

Lue myös:

Läpäiseekö uutuusleffa Keinoja kaihtamatta feministiseulan?

Uuden Nälkäpeli-elokuvan traileri julki

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****