Itävaltalainen Ulli Lust, 46, löysi sarjisskenen, kun muutti kolmekymppisenä Berliiniin.
Itävaltalainen Ulli Lust, 46, löysi sarjisskenen, kun muutti kolmekymppisenä Berliiniin.

Sarjakuvataiteilijalle tapahtui nuorena paljon ikäviä asioita Italiassa.

Palkittu sarjakuvaromaanisi Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä kertoo karkumatkastasi Italiaan 17-vuotiaana punkkarina. Miksi päätit kertoa tarinan nyt?
Halusin tehdä sarjakuvan vaihteeksi omasta elämästäni ja tajusin, että minullahan on hyvä tarina nuoruudessani. Sarjiksissa tytöt ovat usein avuttomia, ja halusin näyttää, että on olemassa niitäkin, jotka pitävät puolensa.

Italiassa tapahtui paljon ikäviä asioita: sinua ahdisteltiin jatkuvasti, sinut raiskattiin ja jouduit kahnauksiin mafian kanssa. Miltä tuntui panna tuota aikaa paperille?
Olin vuosien aikana ehtinyt ajatella tapahtunutta paljon enkä tuntenut enää vihaa. Mutta ymmärsin silti monia asioita vasta kirjaa tehdessäni – ”hyvänen aika, se tyyppihän todella huijasi minua!”
 
Mitä Italiassa tykättiin kirjasta?
Oli jännää markkinoida kirjaa siellä. Monet pyysivät minulta anteeksi! Etenkin miehet olivat epävarmoja puhuessaan kanssani, mutta naiset kiittivät siitä, että näytin millaista heillä Italiassa on.

Olitko lapsena sarjakuvanörtti?
Asuimme Itävallan maaseudulla, eivätkä vanhempani ostaneet koskaan sarjakuvia. Mutta piirsin ja kirjoitin aina tarinoita. Tehdessäni pojalleni lastenkirjaa tajusin, että haluan olla tarinankertoja. Sarja­kuvia aloin tehdä vasta kolmekymppisenä, kun muutin Berliiniin ja löysin koko sarjisskenen.

Pyörität Electrocomics-sähkö­kirjasivustoa, ja sen ladatuin sarjakuva on piirtämäsi eroottinen Airpussy. Mistä se sai alkunsa?
Airpussyn piirtäminen on minulle hauskanpitoa. Se kertoo kevään jumalattaresta, joka herää toteuttamaan lihallisia himojaan. Tykkään lukea eroottisia sarjakuvia, ainakin sellaisia kuin itse piirrän!

Suomessa naisten osuus sarja­kuvantekijöistä on kasvussa, entä Saksassa?
Paksut sarjakuvaromaanit ovat avanneet Saksassakin lajityyppiä uudenlaisille aiheille, jotka houkuttelevat naisia kertomaan tarinoita. Tiesin itsekin, että voin kertoa tarinani vain, jos minulla on tilaa. Haluan päästä tarinassa syvälle.

Miehesi Kai Pfeiffer on sarjakuvataiteilija. Teettekö töitä yhdessä? En jaksa potkia häntä perseelle vaan teen mieluummin yksin. Sitä paitsi parisuhteessa tarvitaan etäisyyttäkin. Mutta mieheni vakuutti minut, että tarinani kannattaa kertoa. Hän on ollut hyvä mentori.

Helsingin sarjakuvafestivaalit 8.9. asti Lasipalatsin aukiolla.

Tänään on loppu­­elämäsi viimeinen päivä (Like) ilmestyi alkukesästä
suomeksi.