Fox varmisti viikonloppuna, että Gillian Anderson ja David Duchovny palaavat luultavasti ”yhteen”. Kuva: MTV
Fox varmisti viikonloppuna, että Gillian Anderson ja David Duchovny palaavat luultavasti ”yhteen”. Kuva: MTV

Mulder ja Scully palaavat yhteen, Fox lupailee.

Viimeiset puoli vuotta sarjafanit ovat kohkanneet legendaarisen ysärisarjan Twin Peaksin paluusta. David Lynchin ja Mark Frostin yhdeksän jakson mittainen jatko-osa tullaan näkemään televisiossa joskus vuonna 2016, ja siihen on kiinnitetty jo läjä alkuperäisiä näyttelijöitä.

Retrovillitys ja vanhojen sarjojen uusiminen on iskenyt Showtime-kaapelitelevisioverkon lisäksi myös Foxiin, joka ilmoitti viikonloppuna, että todennäköisesti myös toinen legendaarinen sarja palaa televisioon. Nimittäin Salaiset kansiot! David Duchovnyn ja Gillian Andersonin tähdittämä ufosarja päättyi 2000-luvun alussa yhdeksännen tuotantokauden jälkeen.

Salaisten kansion paluu riippuu tosin täysin siitä, suostuvatko David ja Gillian näyttelemään vielä Mulderia ja Scullya. Foxin toimitusjohtaja Gary Newman myönsi lauantaina, että näyttelijöiden aikataulujen huomioiminen ja Salaisten kansioiden paluu on vähän hankalampi juttu, mutta keskusteluja käydään.

Lue myös:

Twin Peaks saa jatkoa – tältä vanhat tähdet näyttävät nyt

Ärsyttävätkö kaikki ihmiset? Pura tunteesi näihin tv-sarjoihin

Vuoden 2014 paras sarja valittiin – katso täällä!

Vaikka BlaKkKlansman-elokuva sijoittuu 1970-luvulle, siitä löytyy selkeitä viittauksia Donald Trumpiin.

Usko tai älä, mutta tämä tarina on tosi. Afroamerikkalainen poliisi Ron Stallworth (s. 1953) onnistui vuonna 1979 soluttautumaan Ku Klux Klaniin ja jopa pääsemään klaanin jäseneksi. Hän piti yhteyttä klaanilaisiin puhelimitse, ja valkoinen poliisi esiintyi hänenä klaanin tapaamisissa.

Ohjaaja Spike Lee tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaaottavista elokuvistaan, jotka käsittelevät usein afroamerikkalaisiin kohdistuvaa rasismia, kuten Do The Right Thing – Kuuma päivä (1989) ja Malcolm X (1992). Lee oli juuri oikea ohjaaja filmatisoimaan Stallworthin uskomattomat muistelmat. Tuloksena on rohkea ja räväkkä BlacKkKlansman.

Suomalaisia elokuva kiinnostanee myös siksi, että mukana on Jasper Pääkkönen.

Lee sortuu välillä helmasyntiinsä eli opettamaan kansankynttilän elkein katsojille afroamerikkalaisten historiaa lynkkauksista Martin Luther Kingin murhaan. Karttakepin heilutuksen antaa kuitenkin anteeksi, sillä amerikkalaisissa koulukirjoissa afroamerikkalaisten historia jää vieläkin enimmäkseen marginaaleihin.

Vakavista teemoistaan huolimatta elokuvan sävy on enimmäkseen kevyt ja viihdyttävä niin kuin rikoskomedian lajityyppiin kuuluukin. Katsoja saa nauraa erityisesti tahattoman koomisesti käyttäytyvien klaanilaisten kustannuksella.

Elokuva on järkyttävällä tavalla ajankohtainen.

Pääosissa nähdään John David Washington Ron Stallworthina ja Adam Driver hänen alter egonaan, poliisi Flip Zimmermanina, jonka on peitetehtävässä kätkettävä juutalaisuutensa. Suomalaisia elokuva kiinnostanee myös siksi, että mukana on Jasper Pääkkönen. Pääkkönen hoitaa roolinsa liipasinherkkänä klaanin jäsenenä kunnialla.

Vaikka elokuva sijoittuu 1970-luvulle, se on järkyttävällä tavalla ajankohtainen. Leffassa on kohtaus, jossa KKK:n johtaja David Duke pitää palopuhetta. Ei ole sattumaa, että hän päättää puheensa Donald Trumpilta lainattuun fraasiin ”Make America Great Again”. Lee lopettaa elokuvansa uutispätkiin Charlottesvillen väkivaltaisuuksista ja Trumpin puheesta, jossa hän ei tuominnut rasisteja teoistaan.

BlacKkKlansman

ENSI-ILTA 10.8. Arvio: ****

Marvel's Cloak & Dagger -sarjan pääosissa nähdään kaksi tuoretta näyttelijäkasvoa.

IS TV-LEHTI: 20-vuotias Olivia Holt näyttelee Marvel-sarjakuvaan perustuvassa Cloak & Dagger -sarjassa supersankaria. Hänen roolihahmonsa Dagger (Tikari) eli Tandy Bowen putsaa voimillaan katuja huumeista. Hänen vastaparinsa, Aubrey Josephin näyttelemä Cloak (Viitta) eli Tyrone Johnson toimii pimeyden voimien kanssa.

Sarjaan mahtuu monia näyttäviä taistelukohtauksia. Näyttelijät joutuivat tekemään useita huimia stunt-temppuja. 

– Monen kuvauspäivän jälkeen olimme naarmuilla ja mustelmilla, iloisen puhelias Holt kertoi Monte Carlon tv-festivaalilla.

– Tarvitsimme usein hierontaa, hiljaisempi Aubrey Joseph lisää.

”Olimme naarmuilla ja mustelmilla.”

Olivia Holtilla on voimistelijatausta, ja hän kertoo sen auttaneen monesti kuvauksissa. Holt muistelee kohtausta, jossa hän pakenee vihollista. Juostessaan kovaa vauhtia hän kompastui, ja teki eteenpäinvoltin.

– En todella tiedä, miten se tapahtui, mutta se on yksi elämäni mielettömimmistä hetkistä!

Salamyhkäinen projekti

Marvel-yhtiö on tunnettu erittäin salailevasta tavastaan toimia: uusia elokuvia, sarjoja tai niiden näyttelijöitä ei haluta julkisuuteen ennen aikojaan. Sen saivat kokea myös nykyiset päätähdet. Kun heidät kutsuttiin koelukemiseen, he luulivat pyrkivänsä rooliin, joka kestää vain kaksi kohtausta.

– Kun luimme yhdessä Aubreyn kanssa, se oli maaginen hetki. Kemia oli heti käsin kosketeltavaa, Holt muisteli.

Erilaisia supersankarisarjoja riittää. Näyttelijät kuitenkin vakuuttavat, että Cloak & Dagger erottuu edukseen.

– Tässä tarinassa valkoinen nainen ja afroamerikkalainen mies haluavat luoda todellisen yhteyden ja toimia yhdessä. Se on jotakin erityistä, Aubrey Joseph sanoo.

”Kemia oli heti käsin kosketeltavaa.”

Nuorille näyttelijöille pääosa suuren mittakaavan sarjassa on elämää mullistava asia. Monte Carlon tv-festivaalin aikaan kesäkuussa ensimmäiset jaksot olivat vasta juuri tulleet nähtäville, ja kumpikin näyttelijä oli selvästi hämmentynyt mutta iloinen saamastaan huomiosta. 

– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Mutta emme vielä ihan käsitä tätä kaikkea, vaan se tuntuu surrealistiselta. Elämämme ei ole välttämättä muuttunut lopulta kovin paljon, Holt pohtii.

– Minun elämäni on muuttunut, koska lopetin teatterikoulun kesken tämän sarjan takia, Joseph naurahtaa.

– Haluamme, että sarja paitsi viihdyttää katsojia myös antaa jotakin enemmän. Siinä on paljon erilaisia tasoja ja teemoja, Holt sanoo.

Tuttuja Suomesta

Disney-sarjoista uransa jo nuorena aloittanut Holt on myös laulaja. Hänen kanssaan samalla kiertueella Yhdysvalloissa oli mukana suomalainen poppari Isac Elliot.

Olivia Holt ilahtuu, kun häneltä kysyy Isac Elliotista.

– Voi luoja, hän on niin lahjakas! Yhteinen kiertue oli ihana, ja hän on todella mahtava tyyppi. En ole nähnyt häntä kiertueen jälkeen, mutta toivon, että hänellä menee hyvin. Nautin todella hänen seurastaan.

Marvel's Cloak & Dagger, HBO Nordic