The Cure -yhtyeen nokkamies Robert Smith paranee vanhetessaan kuin hyvä viini, fani Antti Hietamäki tietää. Kuva: Reuters
The Cure -yhtyeen nokkamies Robert Smith paranee vanhetessaan kuin hyvä viini, fani Antti Hietamäki tietää. Kuva: Reuters

Brittiläinen vaihtoehtorokkia soittava kulttibändi The Cure tulee parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Suomeen. Cure-fani Antti Hietamäki, 37, on kiertänyt yhtyeen perässä ympäri maailmaa ja nähnyt tähän mennessä jo yli 40 keikkaa.

Cure kävi viimeksi melkein 20 vuotta sitten Suomessa. Antti Hietamäki, keikkakonkari, ennusta, millainen Helsingin-keikka on!

Luovuin jo ajat sitten toivosta, että näkisin yhtyettä enää kotimaassani livenä. Luulen, että moni muukin on odottanut sitä niin paljon, että fiilis keikalla on varmasti hyvä. Siellä tulee olemaan paljon jengiä, jotka eivät ole koskaan nähneet Curea, mutta diggaavat siitä tosi paljon. Se on perjantaikeikka, joten tunnelma on katossa. Plus keikka on Euroopan-kiertueen ensimmäinen, joten paikalle tulee varmasti myös paljon ihmisiä ulkomailta. Uskon, että keikka on pitkä, ainakin 3 tuntia, ja he varmasti soittavat isoimmat hittinsä, mutta myös paljon sellaisia kappaleita, mitä moni ei osaa odottaa. Siitä tulee tunteellinen tapahtuma.

Curen tunnetuimmat biisit ovat suurin osa 1980–90-luvuilta. Siksipä moni on jo nyt ehtinyt torppaamaan, ettei keikka voi olla yhtä hyvä kuin se olisi ollut parikymmentä vuotta sitten. Mitä sanot kritisoijille?

Jos et ole nähnyt Curea livenä viime vuosina, et voi antaa etukäteen tällaista arviota. Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat nähneet yhtyeen livenä myös 80-luvun alussa, ja he ovat sanoneet, ettei Cure ole pitkään aikaan kuulostanut niin hyvältä kuin tällä hetkellä. Se on vähän kuin hyvä viini, joka paranee vuosien mittaan. Bändien ensimmäiset keikat jossain kellarissa ovat harvoin parhaita.

Antti tapasi Robert Smithin Sydneyn lentokentällä vuonna 2011. "Tapasin Robert Smithin ensimmäistä kertaa livenä, vaikka olin tykännyt yhtyeestä jo 20 vuotta. En keksinyt mitään järkevää sanottavaa, vaan änkytin, mutta olen ymmärtänyt, että hän on hyvin kärsivällinen fanien kanssa." Kuva: Antti Hietamäki

Olet käynyt yli 40 Curen keikalla. Mitkä ovat olleet parhaita?

Vuonna 2000 Ranskassa bändi oli todella hyvä. Siihen aikaan ranskalaiset rakastivat Curea, joten tunnelma oli uskomaton. Toki mieleen ovat jääneet myös erikoiskeikat, joilla on soitettu useita vanhoja levyjä kokonaisuudessaan ja sinkkujen harvinaisempia b-puolia, joita ei ikinä odottaisi kuulevansa. Etelä-Amerikassa fanit ovat ihan hulluja, ja esimerkiksi Buenos Airesissa ajattelin jossain vaiheessa, etten ehkä selviä hengissä, kun 50 000 fania hyppii ja pomppii ympärillä. Siellä todella näytetään, jos jostain tykätään.

Kuinka paljon bändin perässä reissaamiseen on kulunut rahaa?

En ole laskenut, mutta paljon. Jo pelkät lentoliput Australiaan tai Etelä-Amerikkaan maksavat. Mutta samalla on tullut matkusteltua ja tehtyä muutakin kuin katsottua pelkkä keikka. Olen nähnyt paikkoja, joihin ei ehkä muuten olisi tullut lähdettyä.

Näit ensimmäisen kerran Curen vuonna 1992, kun bändi esiintyi Helsingin jäähallissa. Millainen se oli?

Olin 14-vuotias pikku-Antti ja menin katsomaan sitä siskoni kanssa. Olin kuunnellut yhtyettä noin vuoden. Nyt kun olen nähnyt monta keikkaa, voin todeta, että keikkana se ei ollut kummoinen, mutta silti minulle yksi rakkaimmista. En nähnyt Curea vuonna 1996 Provinssissa, koska olin vaihto-oppilaana Jenkeissä. Se oli kova kolaus.

Mitä kappaletta odotat?

Voi, niitä on monta! Mutta jos mitä tahansa saa toivoa, niin Burn (vuoden 1994 The Crow -elokuvaan tehty kappale) olisi kova. Cure on soittanut sen keikoillaan tasan kerran.

Lipunmyynti käynnistyy maanantain 30. marraskuuta. Keikka järjestetään 7.10.2016 Helsingissä Hartwall-areenalla, ja se on yhtyeen ensimmäinen The Cure Tour 2016 -kiertueen etappi.

The Cure

  • Brittiläinen The Cure perustettiin jo 70-luvun lopulla. Sen musiikkia on kuvailtu muun muassa vaihtoehto- ja goottirockiksi ja post-punkiksi.
  • Curen ensimmäinen sinkku julkaistiin vuonna 1979.
  • Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Love Song (1989), Friday I'm In Love (1991), The Love Cats (1983) ja Lullaby (1989).
  • Keulahahmo Robert Smith tunnetaan tyylistään: mustasta pörröpäästä ja tummista silmämeikeistä.

 

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **