Nämä kuusi teosta Me Naisten toimitus valitsi vuoden täysosumiksi.

Me Naisten kirja-arvioissa oli tänä vuonna tiukka seula: vain kuusi teosta sai täydet viisi tähteä. Mukaan mahtui niin esikoisteoksia kotimaasta ja käännöskirjallisuudesta kuin jo palkittujen kirjailijoiden uutuuksiakin. Nämä kirjat naurattavat, itkettävät, koskettavat ja avaavat uusia maailmoja. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Nyt naurattaa

Seitsemän veljeksen nykyversio? Kuulostaa väkinäiseltä, mutta Wenla Männistö onkin hauska ja nerokas. Hupi alkaa heti, kun punainen talo Kumpulassa on esitelty ja paikallinen nuoriso pääsee ääneen. Megababe Wenla hulauttaa vahingossa kahvit tissiensä väliin, Jusa Jukola auttaa pyyhkimisessä. Nuoriso höpöttää, lukija nauttii.

Katajavuori on edennyt sopivan kauas 1800-luvun eteläisestä Hämeestä. Näytelmällinen rakenne, osa henkilöistä ja Kivi-mausteita on säilytetty, mutta muuten eletään nykyaikaa. Välillä vakavoidutaan: teemoissa vilahtaa isän kaipuuta, ADHD-veljesten yllä leijuu syrjäytymisuhka. Mutta hyvin siinä varmasti käy. Wenla on mahtava tyyppi, Wenla pärjää.

Riina Katajavuori: Wenla Männistö (Tammi)

Ennalta-arvaamaton ihanuus

Älä ikinä lopu! Lopu jo, haluan tietää syyllisen! Hyvin harvaa romaaniapuhuttelee yhtä kiivaasti kuin tätä napakasti koukuttavaa trilleriä. Yli 800-sivuisen romaanin ainoa huono puoli on, että se on hotkittava loppuun lähes tauotta.

Jo alkuasetelma on kutkuttava: maineikkaan kirjailijan ja opettajan Harry Quebertin puutarhasta kaivetaan esiin ruumis, joka paljastuu hänen vuosikymmeniä sitten kadonneeksi rakastetukseen Lolaksi. Harry joutuu syytteeseen murhasta, ja hänen entinen oppilaansa päättää todistaa hänetsyyttömäksi.

Seuraa sarja ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä, jotka vuorotellen puhuvat Harryn syyllisyyden ja syyttömyyden puolesta. Loppujen lopuksi murhamysteerin ratkaisu ei ole edes kirjan kiinnostavin osuus.

Vasta 28-vuotiaan sveitsiläisen Joël Dickerin läpimurtoteos on nostanut melkoisen kohun kirjallisuuspiireissä.Arvosteluissa häntä on verrattu kestosuosikki John Irvingiin. Kirjailijaa itseääntämä on huvittanut, sillä hän ei koskaan ole lukenut ainoaakaan Irvingin teosta.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Suom. Anna-Maija Viitanen (Tammi)

Sattuman kauppaa

Brittikirjailija Zadie Smithiä on pidetty palkitusta Valkoiset hampaat -esikoisestaan lähtien mestarillisena dialogin kirjoittajana. Smith ei aliarvioi lukijaa vaan vie keskelle tilanteita ja keskusteluja ja saa todella kuuntelemaan, mitä ja miten hänen hahmonsa puhuvat.

Risteymiä sijoittuu Luoteis-Lontoon rujoihin lähiöihin – Zadien lapsuudenmaisemiin. Kirjan neljä nuorta aikuista syntyivät samanlaisiin niukkoihin oloihin, mutta kukin heistä on lähtenyt eri suuntaan. On yhtä lailla sattumaa, että Natalien ponteva opinto-ohjaaja rohkaisee tyttöä aloittamaan lakiopinnot kuin että teräväpäinen Nathan päätyy huumemyyjäksi. Felix taas yrittää sumplia elämästään tavallisen kelpoa, vaikka ympärillä ei tunnu olevan sellaisesta ainuttakaan esimerkkiä.

Urallaan menestyvää Natalieta ei perhe juuri innosta, mutta ei hän myöskään ”aio tulla naurunalaiseksi siinä, mitä häneltä odotetaan”. Paras ystävä Leah sen sijaan haluaisi elää omanlaistansa elämää mutta huomaa, ettei se ole helppoa.

Smith on kirjoittanut jälleen kerran nautiskeltavan todenkarhean romaanin, joka pohdiskelee sattuman merkitystä ja ystävyyden muuttumista.

Zadie Smith: Risteymiä

Suom. Irmeli Ruuska (WSOY)

Viisi tähteä saivat myös:

Jennifer Clementin
Varastettujen rukousten vuori, lue arvio täältä.

Maggie O’Farrellin
Varoitus tukalasta helteestä, lue arvio täältä.

Pajtim Statovcin
Kissani Jugoslavia, lue arvio täältä.

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.