Ei pelkkiä bändejä.

1. Voit tehdä jotain kansainvälistä kotimaassa.

Flow on eka festarimme, jonka ulkomainen media on ­noteerannut festarien top 10 -listoille. The Guardian pitää meistä! Ja Spiegel! Tähän on vaadittu kuuden hengen kuraattoriryhmä, ­hikeä ja pr-toimintaa ulkomailla. Kulissien takana kaavaillaan, että Flow'sta tulee isompaa yhteistyökuviota, jossa elokuista Helsinkiä markkinoidaan joka vuosi eurooppalaisille turisteille.

2. Kuin kolme ravintola­päivää ­putkeen.

Jokainen some-poseeraaja on jo suunnitellut, kuinka Flow-skumppalasi ja gourmet-annos asetellaan Instagram-kuviin. ­Mukana festarilla on 30 helsinkiläisravintolaa. Siis 30! Flow’n toinen taiteellinen johtaja Tuomas Kallio sanoo, että huolella tehty kokonaisuus "vertautuu elämykselliseen ravintolakokemukseen enemmän kuin festarikokemukseen". Näin paljon ruokaa ja siistejä vessoja arvostetaan organisaatiossa.

3. Olisiko tämä kesän ainoa taidenäyttelysi?

Flow'hun mennään liputtamaan modernin kaupunkikulttuurin ja vapautuneen maailmankuvan puolesta. Visuaalinen taide on tärkeä osa pakettia. Ja missä muual­la voisit odottaa näkeväsi robotti-installaation tai ilma-akrobatiaa? Tai irakilaistaiteilijan kannanottoja ihmisoikeuksiin, syrjintään ja sukupuolikysymyksiin?

4. Siellä puhutaan asiaa.

Flow Talks Lunch Sessions on iltapäivätapahtuma festaritapahtuman sisällä, jossa puheenvuorot ja yleisökeskustelut käydään englanniksi. Vähän kuin Suomi Areena Pori Jazzien yhteydessä, mutta ei yhtään. Täällä puhujina on joukko ekohenkisiä start up -yrittäjiä, jotka aikovat muuttaa maailman.

5. Ai niin, ja onhan siellä niitä bändejäkin.

Manic Street Preachers, Skrillex, The ­National, Outkast, Janelle Monáe, Bonobo, Jessie Ware, Röyksopp, Robyn ja mitä näitä nyt on. Mielenkiintoista taustamusiikkia ruokailuun.

Flow Festival 8.–10. elokuuta Helsingin Suvilahdessa.

Lue myös:

Festareiden selviytymispaketti – näitä ilman et pärjää

Ovatko haisevat festarivessat pian historiaa?

Heitä kuultiin vuoden 2013 Flow-festivaaleilla

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****