Vain elämää- ja We Want More -tv-ohjelmat ovat jo syksyistä historiaa, mutta kannattaisiko jatkaa tunnelmointia ja ostaa sarjojen levyt? Lue arviot.

Kaksi tv-formaattia, kaksi levyä. Levyt ovat ohjelmiensa näköiset, mutta rökittääkö kumpikaan albumi tv-sarjaemoaan 6–0? Ja tarvitaanko tätä musiikkia enää tv-sarjan jälkeen?

We Want More

WWM:n katsojamäärät ja artistiprotestit sikseen, mutta mikä on albumin anti? Bändeinä häärivät siis tutut Neon 2, Don Huonot, Mascara, Miljoonasade ja Kwan. Levyllä kuullaan jokaiselta bändiltä kaksi modernisti sovitettua vanhaa kappaletta ja yksi uusi biisi. Ongelma on, että kappaleet eivät varsinaisesti tarvinneet päivitystä. Vain Miljoonasateen Marraskuu sykähdyttää uutena versiona.

Levyn parhaan biisin palkinnon pokkaa ehdottomasti Don Huonojen Salaisuus, ja bändi tarjoaa Miljoonasateen ohella albumin kiinnostavimmat sävellykset. Muita bändejä ei ehtinyt varsinaisesti tulla ikävä. Levy on kokonaisuutena hiukan iloton.

Epäilyttää myös, miksi yhden WWM-artistin vanha fani ostaisi koko levyn? Oman suosikkibändin keikka lie parempi vaihtoehto. Ainakin Don Huonot ja Miljoonasade nähdään livelavoilla loppuvuodesta ja ensi vuonna.

We Want More

(Warner Music)

Vain elämää.

Tv-sarja oli jälleen menestys. Levyllä kuullaan runsas ja monipuolinen setti rajuja, leikkisiä, haikeita ja vereviä vetoja. Kuten tv-sarjassakin, naiset loistavat vahvoina ja ilahduttava valopilkku Elastinen tuo kaikkiin lainakappaleisiin lisäarvoa ja hurmaa lauluäänellään. Albumin parhaaksi kohoaakin radiossa runsaasti kuultu Elastisen versio Nauravasta kulkurista.

Palvottu Vesa-Matti Loiri painaa toisinaan liiankin hallitsevan leiman omiin tulkintoihinsa, eivätkä Elastisen sanoitukset sovi Samuli Edelmannin suuhun. Muutoin levy on monipuolinen ja viihdyttävä, paikoin loisteliaskin. Tiimityötä.

Levy ei silti peittoa emosarjaansa. Kappaleita on toki kelpo kokoelma, mutta kuulijan suurimmat tunteet liittyvät kuitenkin tv-sarjassa kuultuihin tarinoihin. Artisteihin ehti syksyn aikana kiintyä, ja heistä tuli katsojan ystäviä matkan varrella.

Levy ei samoja tunteita kirvoita. Asia on jo ikään kuin käsitelty ja iloisesti nyyhkitty.

Vain Elämää, kausi 3, Päivä

(Warner Music)

Lue Me Naisten kaikki levyarviot TÄÄLTÄ.

Lue myös:


Samuli Edelmann sopii naisen zen-hetkeen – lue levyarvio!


Seuraava tosi-tv-sarja: matka Marsiin ilman paluulippua

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****