Juha Itkonen on jälleen tehnyt hienoa työtä kuvatessaan eri sukupolvia. Kuva: Otava/Pekka Nieminen
Juha Itkonen on jälleen tehnyt hienoa työtä kuvatessaan eri sukupolvia. Kuva: Otava/Pekka Nieminen

Kirjailija Juha Itkonen pohtii taiturimaisesti vanhemmuutta ja parisuhteita.

Heljällä on vaatimaton luonne, myyntihommissa maata kiertävä mies ja neljä jo melkein aikuiseksi kasvatettua lasta 60-luvun Suomessa. Hänen lapsenlapsensa vaimo Aino taas on mainosmaailman nousukauden ja hurlumhein kokenut menestyjä, jonka elämän äitiys on sittemmin pistänyt uuteen arvojärjestykseen. Tarinan alkaessa Aino astuu poikansa kanssa matkustajalautalle Itämerellä, ja on selvää, että mistään huviretkestä ei nyt ole kyse.

Voiko suru siirtyä sukupolvelta toiselle, pohtii Juha Itkonen viisaassa romaanissaan Ajo, joka perustuu löyhästi kirjailijan omassa suvussa tapahtuneeseen auto-onnettomuuteen.

Sukutarinaan mahtuu toki miehiäkin, mutta näiden kahden naisen pään sisään mennessään Itkonen on taiturimainen. (Mitä ihminen pystyy antamaan anteeksi? Mitä parisuhteesta jää jäljelle, kun siihen syntyy lapsi?) Vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä epämääräisiä ja hankalia tunteita kuvatessaan hän saa palan nousemaan lukijan kurkkuun. Eikä se lähde sieltä pitkään aikaan pois.

Juha Itkonen: Ajo

(Otava)

★★★★

Lue myös:

Juha Itkonen: "En ole niin kunnollinen kuin miltä näytän"

Kaikki Me Naisten kirja-arviot löydät täältä.

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****