Tällaista autoa Riiko tavoittelee. Kuva: Reuters
Tällaista autoa Riiko tavoittelee. Kuva: Reuters
Riiko Sakkinen. Kuva: Reijo Hietanen/HS
Riiko Sakkinen. Kuva: Reijo Hietanen/HS

Miksi kommunisti haluaa 230 000 euron luksusauton? Taiteilija Riiko Sakkinen kertoo.

Eilen mesenaatti.me-sivustolla aukesi joukkorahoitushanke, jolla taiteilija Riiko Sakkinen kerää rahaa saadakseen Lamborghini Huracán -urheiluauton. Luksusauto maksaa Espanjassa 230 000 euroa.

Lahjoittajat saavat vastineeksi taiteilijan käyttämät ja signeeraamat alushousut. Niitä tosin riittää vain 230:lle, ja lahjoituksen pitää olla vähintään 1100 euron arvoinen. 

Espanjassa asuva Riiko on mestariprovosoija, joka kutsuu itseään kommunistiksi.

Miksi kommunisti haluaa luksusauton, Riiko Sakkinen?

Kun kirjailijan kertojaminä tunnustaa olevansa natsi, ei kukaan ajattele, että kirjailijakin on. Jos kuvataiteilija tekee saman, ihmiset haluavat sulkea hänen näyttelynsä natsismin takia. Se, että käsittelen teoksissani rahaa, saa ihmiset ajattelemaan, että olen ahne ja naamioin ahneuteni urheiluautoon taideteokseksi. Minut ja teoksieni kertojaminä sekoitetaan.

Miksi juuri urheiluauto?

Mitä meidän maailmastamme kertoo se, että haluan tehdä teoksen, jossa käytän todella kallista autoa? Miksi en tee readymade-teosta halvasta, pienestä asiasta? Olen valinnut hyvin erityisen esineen, josta moni unelmoi, mutta joka on hyvin harvojen saatavilla.

Autot ovat merkittäviä fetissejä ja symboleita ja niitä on käsitelty paljon taiteessa. Niiden avulla on kuvattu vauhtia, sotaa, voimaa, mutta myös kritisoitu kulutuskulttuuria. Mitä teoksestani kertoo se, että sen tekee taiteilija, jonka oletetaan elävän köyhästi? Jokaisella teoksellani kommentoin maailmaa, jossa elämme, mutta myös taidetta. Viime aikoina on keskusteltu paljon taiteilijoiden toimeentulosta ja siitä, pitäisikö Suomessakin heidän saada jonkinlainen minimikorvaus.

Ylen haastattelussa kerroit eläväsi hyvin köyhästi. Saako kommunisti edes toivoa vaurautta?

Olen sanonut, että haluaisin tulla toimeen taiteilijana, mutta moni ajattelee, että kommunistitaiteilija ei saa toivoa taloudellista menestystä. Heidän mielestään taiteilijan pitää olla köyhä ja vaatimaton. Ruoka ja vaatteet maksavat kuitenkin kommunisteille ihan saman verran kuin muillekin.

Vastineeksi tarpeeksi suuresta lahjoituksesta annat päivän ajan käyttämäsi alushousut, joita jaat yhtensä 230 kappaletta. Oletko jo aloittanut niiden käyttämisen?

Jos nyt oletettaisiin, että saisin summan kerättyä, tulisi minulle vähän kiire käyttää housuja. Se ei kuitenkaan edes käynyt mielessä, että saisin summan kasaan. Veikkaan, että yksi tuttu museonjohtaja tukee joukkorahoitusta, mutta joudun ehkä palauttamaan senkin summan. Ja mitä minä, kahden lapsen isä, edes tekisin urheiluautolla? En saisi sillä edes vietyä lapsiani kouluun.

Miksi juuri kalsarit?

Käytetyt kalsarit ovat samanlainen fetissi kuin auto. Lisäksi ne ovat taiteen sisäinen viittaus italialaiseen Pierro Manzoniin, joka purkitti Taiteilijan paska -teoksessa säilykepurkkeihin omaa ulostettaan. Uskon, että teos kommentoi sen ajan kulutuskulttuuria, aikaa jolloin säilykkeet olivat uutta.

Haastattelun jälkeen Riiko viestittää: Ekat kalsarit menivät! Ja tottahan se on, projekti on saanut juuri ensimmäisen mesenaattinsa, joku havittelee taiteilijan likaisia pöksyjä.

Lue myös:

Suomalaistaiteilijan rohkeat omakuvat huomattiin maailmalla – "En osannut odottaa mitään tällaista"

Me Naiset valitsi naisten kirjallisuuden keskeiset klassikot. Onko 50 Shades of Gray ja Tiina saa suukon luettu?

Saitko 100/100 Kirjojen Suomen Pätemistestistä? Tietysti, mutta luuletko olevasi kovakin naisten kirjallisuuden tuntija? Veikkaatko, että olet lukenut oleellisimmat tyttökirjat, chick lit -helmet ja naisten suosikkiromaanit vuosien varrelta?

Testaa suurehkosta Me Naisten tyttökirjallisuuspätemistestistä, montako 90 merkkiteoksesta olet lukenut!

 

Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen ei muista, milloin hän olisi ollut yhtä vaikuttunut mistään elokuvasta. Loving Vincent on mestariteos!

Oletko nähnyt jo riittävän monta omahyväistä pönötyselämäkertaa klassikkotaiteilijoista? Nyt on tarjolla jotakin aivan uutta. Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaama puolalainen Vincent van Gogh -elämäkerta Loving Vincent on ensimmäinen täysin käsinmaalattu kokopitkä elokuva.

Leffa on koostettu yli 65 000 öljyvärimaalauksesta, jotka ovat saaneet inspiraationsa alankomaalaisen taidemaalarin töistä. Vincent van Goghin mestariteoksista lähes 130, kuten Tähtikirkas yö, herää eloon, sillä animaatio sijoittuu niiden maisemiin. Myös elokuvan henkilöt ovat tuttuja taiteilijan maalauksista.

Hahmot on toteutettu rotoskooppaamalla eli maalaamalla ne oikeiden näyttelijöiden (mukana muiden muassa Saoirse Ronan) päälle. Käsikirjoituksen pohjana puolestaan on käytetty van Goghin kirjeitä.

Tekikö Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

Juonikaan ei noudattele taiteilijaelämäkertojen tuhanteen kertaan veivattua kaavaa. Sen sijaan kyseessä on Agatha Christien klassiset dekkarit mieleen tuova salapoliisitarina. Postimestarin poika Armand Roulin yrittää selvittää, mihin taiteilija kuoli. Tekikö mielenterveysongelmista kärsivä Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin vaikuttunut mistään elokuvasta. Aivan kuin koko elokuvataide olisi myllätty kertarysäyksellä aivan uuteen uskoon.

Sana ”mestariteos” ei tunnu tässä yhteydessä lainkaan liioitellulta. Yli 150 taiteilijan maalaama animaatio häkellyttää. Voi vain kuvitella, millaista työtä jokaista yksityiskohtaa myöten viimeistelty jälki on heiltä vaatinut. Aikaa se vei lähes seitsemän vuotta. 

Loving Vincent  *****