Herttainen Tom Holland on mainio Spiderman, ja sivuosissa nähdään raikkaita hahmoja.

Sarjakuvafilmatisoinneille ei näy loppua. Sen sijaan lajityyppi voi paremmin kuin koskaan. Marvelilla supersankareita riittää. Nyt on taas vuorossa Hämähäkkimies ja elokuva Spider-Man: Homecoming, tietysti 3D-formaatissa. 2000-luvulla Hämiksen tiukkaan spandexasuun ovat ehtineet ahtautua jo Tobey Maguire, jonka vuonna 2002 alkaneet seikkailut venyivät trilogiaksi asti, ja Andrew Garfield, joka esiintyi roolissa vuosina 2012 ja 2014. Tällä kertaa trikoisiin pukeutuu Tom Holland. Herttainen Holland on mainio valinta angstisen koulukiusatun teinin Peter Parkerin alias Hämiksen rooliin.

Samat supersankarit kiertävät ikuisella luupilla elokuvasta toiseen.

Uutuus eroaa aiemmista elokuvista siinä, että Hämähäkkimies on siirretty samaan todellisuuteen kuin Marvelin muista sarjakuvista tutut hahmot. Näin samat supersankarit kiertävät ikuisella luupilla elokuvasta toiseen. Tällä kertaa koko Kostajat-sarjakuvista tuttu Avengers-porukka mainitaan, mutta mukana ovat vain Iron Man (Robert Downey Jr.) ja Captain America (Chris Evans). Ja myös uusi pahis: Michael Keatonin esittämä ilkeä asekauppias Vulture.

Suurin ero aiempiin tulkintoihin on kuitenkin siinä, että tekijät ovat tietoisesti laajentaneet henkilögalleriaa valkoista valtavirtaa monipuolisemmaksi. Peterin koulussa on jopa turbaania käyttävä sikhipoika. Ja hänen ihastuksensa Lizkin (Laura Harrier) on afroamerikkalainen. Lisää tällaista!

Mutta onko John Wattsin ohjaamasta versiosta muuhun kuin teinien viihteeksi? Ainakin elokuvassa soi Rollarit. Pitäähän lapsenlapsensa elokuviin tuovien isovanhempienkin viihtyä.

Katso traileri:

Spider-Man: Homecoming

***

Ensi-ilta 5.7.

Arachnid

Taas uusi näyttelijä ahtautuu Hämähäkkimiehen spandex-asuun – lopputulos palkitsee kahdesta syystä

Jospa nyt vaan pidettäisiin ne multikultinaminamit ihan jossain muualla. Elokuva ei lähtökohtaisesti edes kiinnosta, kun sarjakuvien puolella on sentään päästy eroon hahmoa vaivaavasta koulupoikakompleksista, niin tietysti se pitää tuoda sitten elokuviin. Kyseessä nyt kuitenkin on Hämähäkkimies eikä -poika. Sotkekoot Miles Morales -tylsistelyt jonnekin muualle..
Lue kommentti

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Me Naiset katsoi uuden Tuntemattoman: Mitä ihmeellistä on Paula Vesalan kohutussa saunakohtauksessa?

"Väinö Linnan romaani oli alun perin sodanvastainen puheenvuoro. Se kertoi sodan mielettömyydestä, miesten pelosta ja tappiosta". Ihan mielenkiintoista olisi ollut, jos elokuvassa olisi uutena näkökulmana tuotu esiin raadollisia faktoja joita on viimeaikoina alkanut tulla esiin tuostakin historian ajanjaksosta joka on aika vahvasti suomessa "glorifioitu" tiettyjen tahojen toimesta jopa vastenmielisyyksiin asti. Ihan hyvä silti jos edes naisten kohtaloita on aavistus avattu, mutta mielestäni...
Lue kommentti

Michael Fassbender heittäytyy renttukyttä Harry Holen rooliin Jo Nesbøn jännäriin perustuvassa Lumiukossa.

Pohjoismaiset rikoskirjailijat pääsivät ratsastamaan nordic noir -buumilla viimeistään, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia väännettiin jenkkifilmatisointi vuonna 2011. Oli vain ajan kysymys, milloin Hollywoodissa tartuttaisiin Larssonin norjalaisen kilpailijan Jo Nesbøn hittiromaaneihin. Kirjailija on kirjoittanut renttupoliisi Harry Holen seikkailuista jo 20 vuotta. Kirjoja ei alettu filmatisoida aikajärjestyksessä, vaan ensimmäisenä valkokankaalla nähdään vuonna 2007 julkaistu Lumiukko.

Alkoholisoituneena Holena nähdään Michael Fassbender, joka on roolissa kotonaan. Harry Hole tutkii kadonneiden naisten tapausta. Rikoksia yhdistää vain se, että ne on tehty ensilumen sataessa ja rikospaikalta paikalta löytyy aina irvokkaan näköinen lumiukko. Työparikseen Hole saa uuden tulokkaan Katrine Brattin (Rebecca Ferguson).

Elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, jonka nimi on laadun tae. Leffan visuaalinen ilme on yhtä tyylikäs kuin ohjaajan läpimurtotyössä Ystävät hämärän jälkeen. Elokuva on kuvattu Norjassa, jonka vuoristomaisemista ohjaaja ottaa kaiken irti. Alfredson hallitsee intensiivisen tunnelman luomisen. Elokuvaan jää koukkuun ensi minuuteista lähtien. Väkivaltaa on paljon ja se näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Paloiteltujen ruumiiden esittäminen jos ei nyt kauniissa, niin ainakin tyylikkäissä asetelmissa, on hieman kyseenalainen tyylikeino.

Lumiukko

 ***