Luuta, Hyvä käytös (2008–2010). Kuva: Iiu Susiraja
Luuta, Hyvä käytös (2008–2010). Kuva: Iiu Susiraja

Suomalaisen taiteilijan Iiu Susirajan kuvat tulevat nyt vastaan joka paikassa. Maailmalla niitä kehutaan oudoiksi mutta kauniiksi.

Vuoden 2011 alussa turkulainen taiteilija Iiu Susiraja, 39, oli Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kannessa.

– Siitä se sitten lähti, Iiu toteaa.

Nyt hänen omakuvansa tulevat tuon tuosta vastaan netissä. Aluksi ne halusi Dazed & Confused, sen jälkeen kuvat levisivät Saksaan ja Ranskaan, ja alkuviikosta jopa yhdysvaltainen suosittu Huffington Post -sivusto julkaisi ne. 

Taiteilijasta tämä tuntuu vähän hassulta. Onhan suurin osa nyt netissä kiertävistä kuvista peräisin 2010-luvun alusta, eikä hän todellakaan ole tavoitellut kansainvälistä suosiota.

– En osannut odottaa mitään tällaista. Ehkä ne ovat ulkomailla uutta? Iiu toteaa kysyvästi.

Vuodesta 2007 asti hän on kuvannut itseään. Tuolloin nyt kuvataiteilijaopintojaan viimeistelevä taiteilija sai ensimmäisen digikameransa.

Omakuvissa Iiu poseeraa arkisten esineiden, kuten luudan tai pullapitkon kanssa. Välillä vaatteet päällä, välillä iho vilkkuen. Omakuvien lisäksi hän on kuvannut esimerkiksi moppeja ja peruukkeja, silakoita ja hanskoja.

Huffington Post kirjoittaa Iiun outojen mutta kauniiden kuvien haastavan selfie-kulttuurimme. Dazed & Confused toteaa, etteivät kuvat välttämättä aukea kaikille.


Pussijalat, Hyvä käytös (2008–2010). Kuva: Iiu Susiraja

Nettikirjoittelu ei kiinnosta

Itse Iiu ei hengaa netissä, ja sille on syynsä.

– 2010 tein sellaisen päätöksen, että en lue, mitä minusta kirjoitetaan netissä. Haluan säilyttää vapauteni taiteessa ja tehdä sitä riippumatta toisten ajatuksista. Pelkään, että muuttaisin toisten ajatuksien perusteella itseäni.

Siitä huolimatta, että hänet on huomattu nyt ulkomaita myöten, ei Iiu ollut edes Frankfurtissa, jossa hänen kuviaan on esillä.

– Ulkomaat ovat minulle kysymysmerkki. Olen ollut vain kerran elämäni aikana lentokoneessa, ja silloin olin niin pieni, etten edes muista sitä. Olen kai vähän sellainen ... tynnyrissä asunut, Iiu nauraa.

Ensi vuoden keväällä Iiun uusia kuvia voi ihailla Helsingissä Kluuvissa.

– Asetelmakuvia ja omakuvia, niin kuin ennenkin. Tällä hetkellä näyttely pohjautuu kukkasiin, mutta idea voi vielä muuttua.


Sensuuritaikina ja Vallankahvassa, Täydellinen arki (2012–2013). Kuvat: Iiu Susiraja

Lisää Iiun kuvia hänen kotisivuillaan: iiususiraja.com.

Lue myös:

Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi: "Koulukiusaus jätti syvät arvet"

Suomalaiset julkkikset alasti kuvannut Marika Kiviharju on kyltymätön

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Me Naiset katsoi uuden Tuntemattoman: Mitä ihmeellistä on Paula Vesalan kohutussa saunakohtauksessa?

"Väinö Linnan romaani oli alun perin sodanvastainen puheenvuoro. Se kertoi sodan mielettömyydestä, miesten pelosta ja tappiosta". Ihan mielenkiintoista olisi ollut, jos elokuvassa olisi uutena näkökulmana tuotu esiin raadollisia faktoja joita on viimeaikoina alkanut tulla esiin tuostakin historian ajanjaksosta joka on aika vahvasti suomessa "glorifioitu" tiettyjen tahojen toimesta jopa vastenmielisyyksiin asti. Ihan hyvä silti jos edes naisten kohtaloita on aavistus avattu, mutta mielestäni...
Lue kommentti

Michael Fassbender heittäytyy renttukyttä Harry Holen rooliin Jo Nesbøn jännäriin perustuvassa Lumiukossa.

Pohjoismaiset rikoskirjailijat pääsivät ratsastamaan nordic noir -buumilla viimeistään, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia väännettiin jenkkifilmatisointi vuonna 2011. Oli vain ajan kysymys, milloin Hollywoodissa tartuttaisiin Larssonin norjalaisen kilpailijan Jo Nesbøn hittiromaaneihin. Kirjailija on kirjoittanut renttupoliisi Harry Holen seikkailuista jo 20 vuotta. Kirjoja ei alettu filmatisoida aikajärjestyksessä, vaan ensimmäisenä valkokankaalla nähdään vuonna 2007 julkaistu Lumiukko.

Alkoholisoituneena Holena nähdään Michael Fassbender, joka on roolissa kotonaan. Harry Hole tutkii kadonneiden naisten tapausta. Rikoksia yhdistää vain se, että ne on tehty ensilumen sataessa ja rikospaikalta paikalta löytyy aina irvokkaan näköinen lumiukko. Työparikseen Hole saa uuden tulokkaan Katrine Brattin (Rebecca Ferguson).

Elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, jonka nimi on laadun tae. Leffan visuaalinen ilme on yhtä tyylikäs kuin ohjaajan läpimurtotyössä Ystävät hämärän jälkeen. Elokuva on kuvattu Norjassa, jonka vuoristomaisemista ohjaaja ottaa kaiken irti. Alfredson hallitsee intensiivisen tunnelman luomisen. Elokuvaan jää koukkuun ensi minuuteista lähtien. Väkivaltaa on paljon ja se näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Paloiteltujen ruumiiden esittäminen jos ei nyt kauniissa, niin ainakin tyylikkäissä asetelmissa, on hieman kyseenalainen tyylikeino.

Lumiukko

 ***