Eddie Redmayne ja Felicity Jones loistavat Kaiken teoria -elokuvan pääosissa.

Stephen Hawking? Se fyysikkoäijä, joka puhuu koneen välityksellä ja pähkäilee mustia aukkoja? James Marshin ohjaaman Kaiken teoria -elokuvan jälkeen tietää lisää: rappeuttava mononeuronitauti ei estä mullistavaa rakkautta. Kaiken teorian takana on nainen.

Eddie Redmaynen luja treenaus Hawkingin haastavaan rooliin näkyy jokaisessa eleessä. Nousu-uraa tekevä Felicity Jones taas on uskomaton mutta inhimillinen vaimo Jane, jonka muistelmiin tarina perustuu.

Kosmologiaa ja kohtaloa, ajassa muuttuvaa elämää. Upea Oscar-ehdokas tulvii tiedettä ja tunnetta.

Katso traileri alta:

Kaiken teoria
*****

Ensi-ilta: 6.2.2015

Lue myös:

Eddie Redmayne: ”Stephen Hawkingin esittäminen kauhistutti”

Klassikoita, uutuusromaaneja, runoutta... Viisi kirjailijaa kertoo, kenen kollegansa teoksia lukevat kesällä.

Lotta Sonninen:

Henkilöitä, joita tuli ikävä

Edward St. Aubyn: Loistava menneisyys

”Romaani aloittaa sarjan, joka on Englannin kieroutuneen yläluokan sarkastinen ruumiinavaus. Teos on kouraiseva lukukokemus, mutta kirjailija onnistuu loihtimaan rankkoihin tapahtumiin ironisen ja kepeänkin otteen.”

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

”Parisuhdeväkivaltaa käsittelevää romaania lukiessani mietin, miten näin kauhea tarina voi olla niin koukuttava. Kirja oli hyvää kaunokirjallisuutta, mutta lisäksi fanitan sitä, että kirjailija on hienoissa julkisissa esiintymisissään antanut ilmiölle nimensä ja kasvonsa.”

Libby Page: Pinnalla pysymisen taito

”Pinnalla pysymisen taito on täydellinen lomakirja ja hyvän mielen lukuromaani, jossa vanhus ja nuori toimittaja yhdistävät voimansa pelastaakseen maauimalan sulkemiselta. Myös kirjan Lontoo-kuvaus ihastuttaa.”

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

”Kiinnyin romaanin henkilöihin niin, että tarinan päätyttyä tuli ikävä. Pohjalaissuvun ja toisaalta nyky-Suomen turvapaikanhakijoiden kuvaus teki vaikutuksen.”

Satu Vasantola:

Kesällä ei suoriteta

”Riippumatto, tyyny ja kirja ovat ensimmäiset asiat, joita kesälomalta odotan. Ja siinä onkin melkein kaikki, mitä lomalla tarvitsen.

Olen virittänyt pihallemme kaksi riippumattoa, toisessa makoilen aurinkoisella säällä, toinen on sateelta suojassa huvimajassamme. Ne ovat minun hunajapaikkojani.

Luen aina montaa kirjaa samaan aikaan, mutta kesäisin lukemiseni villiintyy entisestään ja keskeneräisiä romaaneja lojuu kaikkialla. Lomalla lukemiseen ei liity minkäänlaista pakkoa tai suorittamista, vaan nautiskelen juuri niistä kirjoista, joista itse haluan.

Vähän aikaa sitten löysin äänikirjojen maailmaan. Se tuplasi lukemiseni, sillä nyt kuuntelen kirjoja myös junassa, salilla ja fillaroidessa. Lenkillekään en enää välttämättä kaipaa juttuseuraa, koska viuhdon menemään napit korvissani.”

Maritta Lintunen: Stella

”Rakastin romaania ja sen teemoja, joita ovat musiikki, muistaminen ja valta. Ne kietoutuivat taitavasti tarinaan, joka kerrottiin lumoavalla tavalla. Vaikka romaanissa kuvataan julmaa vallankäyttöä, tarinassa on myös valoa. Romaani oli herkkä ja hieno kokonaisuus, kuin pieni helmi.”

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

”Elizabeth Stroutin teos viehätti minua, koska vaihteeksi oli ihanaa lukea lyhyt, kirkas ja selkeä romaani, jonka kielessä ei ole mitään kikkailua. Romaanin ihmiskuvaus on petollisen tarkkaa. Se on kuin näytelmä, jonka ainoa tapahtumapaikka on sairaalahuone. Näennäisen yksinkertaisen pinnan alta avautuu kuitenkin suuria teemoja muun muassa luokkanousuun liittyvästä kipuilusta.”

Ayobámi Adébáyo: Älä mene pois

”Parasta kirjallisuudessa on se, että se näyttää lukijalle ihan uusia maailmoja. Nigerialaisen Ayobámi Adébáyon esikoisromaani on juuri sellainen kirja. Se vie nigerialaisen keskiluokan kaupunkilaiseen arkeen, joka on tarinan tapahtuma-aikaan edelleen kiinni perinteissä. Lapsettomuutta ja moniavioisuutta käsittelevässä tarinassa pureudutaan syvälle naisen asemaan.”

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu

”Fanifiktioromaani kertoo, miten L.M. Montgomeryn kirjoista tutulle Emilialle kävi Teddynsä kanssa. Tekijät ovat tavoittaneet hienosti vanhahtavan kielen, joka vie suoraan Uuden kuun maailmaan ja yhdistäneet siihen aimo annoksen feminististä ajatusta. Tämä jos mikä on kesälukemista!”

Maritta Lintunen:

Rästilistalla runoutta

”Kesä on useimmiten täyttä työaikaa kirjailijalle, mutta ehkä nimenomaan kesällä tulee luettua enemmän, muutakin kuin työn vuoksi luettavaa taustakirjallisuutta. Minulla on usein talven ja kevään aikana ilmestyneistä kirjoista rästilista, jota koetan parhaani mukaan lukemalla lyhentää. Vaikka kirjoitan proosaa, haluan lukea erityisesti runoutta, koska se pitää kielen liikkeessä.”

Saila Susiluoto: Metropolis

”Metropolis oli kielellisesti ja sisällöllisesti huikaisevan runsas runokokoelma. Se on samalla ajaton ja tähän päivään sidottu. Susiluodon runoissa on surua ja lohdullisuutta, sadunomaisuutta ja rujoutta.”

Olli Jalonen: Taivaanpallo

”Olli Jalosen teokset ovat aina merkityksellisiä ja viimeiseen asti mietittyjä. Tämä romaani on kuvaus ymmärryksen rakentumisesta ja maailman hahmottamisesta. Ihailen Jalosen kykyä löytää kuhunkin romaaniinsa luonteva ja omanlaisensa kerronnan ääni.

Harri Ahonen: Pohjois-Norjan rannikkoreitit

”Jos ei pääse vaeltamaan Norjan vuonoille ja saarille, voi niille kurottaa nyt myös nojatuolista käsin. Harri Ahonen tuntee Skandinavian vaellusreitit ja on mestari vinkkaamaan ensikertalaiselle, minne kannattaa suunnata.”

Saila Susiluoto:

Proosaa parvekkeen rauhassa

”Kesäisin istun usein lukemassa nojatuolissa parvekkeellamme. Ympärillä suhisevat puut, ja alhaalla merenrannalla kulkee ihmisiä, mutta oikeastaan mikään ei häiritse minua tai keskittymistäni.

Syksyisin ahmin kotimaista prosaa ja runoja, sillä kuulun Kalevi Jäntin palkinnon raatiin. Ehkä sen takia tartun kesällä useammin ulkomaisiin teoksiin.”

Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa

”Tuuli ja kissa on unenomainen runokertomus, jossa teemat ja hahmot näyttäytyvät jatkuvasti eri yhteyksissä ja valotuksessa. Pidin paljon teoksen haikeasta, humoristisesta, musiikillisesta ja sadunomaisesta tunnelmasta.”

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

”Ruotsalaisen Sara Stridsbergin romaani on kielellisesti lumoava tarina ja tutkielma Valerie Solanasista, joka tunnetaan SCUM-manifestista ja siitä, että hän yritti murhata Andy Warholin. Teos ei silti teeskentele olevansa elämäkerta ja on siksi paljon enemmän.”

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

”Lyyrikkona tunnetun Johannes Anyurun romaanissa minua kiehtoi dystopia tulevaisuuden Ruotsista. Se on romaani tämän päivän painajaisista: terrorismista ja rasismista.”

Markku Pääskynen: Hyvä ihminen

”Markku Pääskysen yhdeksäs romaani on kehityskertomuksen muotoon puettu runollinen tutkielma ihmisen yrityksestä tehdä hyvää ja muodostaa elämästään kertomus. Hyvin häilyvän ja epäluotettavan kertojan kautta teos kyseenalaistaa muistojen luotettavuuden.”

Lassi Hyvärinen:

Kesä on aistien aikaa

”Kesä on aistien ja vaikutelmien aikaa, ja silloin kirjoistakin nousee esiin aistillinen puoli. Hellettä ei talvella oikein edes osaa kuvitella, mutta kesällä sen taas muistaa, kun joutuu sen sisään. Kesä herättääkin erityisen vahvasti henkiin tarinat, jotka tapahtuvat lämpimissä maissa.”

Maiju Lassila: Liika viisas

”Maiju Lassilan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Liika viisas kertoo Sakari Kolistajasta, joka käsittää väärin papin saarnan ja ryhtyy itse maallikkosaarnaajaksi. Ollaan jossain päin Suomen maaseutua, keskikesällä. Varsinkin Sakarin pitämät pähkähullut herätyssaarnat ovat huikeaa kielellistä ilotulitusta.”

Henriikka Tavi: Toivo

”Henriikka Tavin runokokoelma tuntuu menevän niin syvälle, että siitä on vaikea edes puhua. Se on surullinen kirja, ja siksikin sen nimellä on erityinen paino. Muistikuvani kirjasta on myös värikäs ja kesäinen.”

Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia

”Puolalaisen Bruno Schulzin teos on kirjallisuuden omalaatuinen klassikko. Vaikka koko Schulzin tuotanto mahtuu tähän Tapani Kärkkäisen suomennokseen, sitä ei kannata yrittää lukea kerralla. Sen sijaan Schulzin myyttiseen maailmaan voi palata ja upota kerta toisensa jälkeen. Samoin sen kieleen, joka välillä päihdyttää, välillä kirkastaa ajatukset.”

Oscar-ehdokas Margot Robbien uutukainen ärsyttää hukatulla potentiaalillaan. Terminal-elokuvan juonen pystyy päättelemään noin kymmenessä minuutissa.

IS TV-LEHTI: Terminalin traileri näyttää suorastaan herkulliselta. Siitä saa kuitenkin aivan vääränlaisen käsityksen itse elokuvan laadusta. Traileri paljastaa leffan hienoimmat kuvat ja siihen se sitten jääkin. On aivan käsittämätöntä, kuinka Oscar-ehdokas Margot Robbie ja hauska Simon Pegg on saatu elokuvaan mukaan. Puhumattakaan itse Austin Powersista eli Mike Myersista. Ja Robbie on vieläpä yksi rainan tuottajista!

Terminal on ihan kivan kuuloinen idea paperilla. Leffa sijoittuu nimettömäksi jäävään neonvaloilla valaistuun tulevaisuuden kaupunkiin, jossa rikollisnero pyörittää palkkatappajajoukkojaan. Murhaajakaksikko on pestattu nirhaamaan mysteerihenkilö, kun taas Robbien esittämä hahmo pyrkii pyyhkimään tappajat tieltään.

Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun elokuvassa on kirjaimellisesti vain viisi hahmoa ja näiden lisäksi kaksi tunnistettavaa sivuhahmoa. Ainoastaan parissa kohtauksessa on joitain sivullisia hahmoja, jotka eivät tee juuri mitään huomionarvoista. Ei tätä voi edes perustella minkäänlaisella taiteellisella näkemyksellä. Debytanttiohjaaja ja -käsikirjoittaja Vaughn Steinin maailma on täysin tyhjä. Kuollut. Steriili.

Eikö missään vaiheessa tuotantoa tullut mieleen, että näin pienellä porukalla tuskin saadaan kovinkaan jännittävää tunnelmaa aikaiseksi? Puhumattakaan tällaisten rikosmysteerielokuvien juonellisista twisteistä. Nyt elokuvan juonen pystyy päättelemään noin kymmenessä minuutissa.

Hahmot on repäisty suoraan Tarantinon Reservoir Dogsista ja James Wanin Saw’sta. Robbiekin tuntuu vain kanavoivan DC Comicsin superpahis Harley Quinnia ja kliseistä femme fatalea eli noir-elokuvien mysteerinaista, vaikka onkin ehdottomasti tämän rainan ainoita valopilkkuja.

Leffan ahdas maailma on lainattu scifi-kulttileffa Blade Runnerista, mutta se on toteutettu kengännauhabudjetilla, joten eipä sekään lopulta ole erityisen kaunista katseltavaa. Dialogi on hämmentävä sekoitus Tarantinon pöytälaatikkoon hylkäämiä letkautuksia ja Guy Ritchien veijarihuumoria ilman huumoria. Ja kirsikaksi koko kakun päälle on yritetty istuttaa Ihmemaan Liisa. Voi juma.

Ei tässä voi kuin todeta uudestaan: aivan käsittämätöntä. Ei tällaisia tapauksia kuitenkaan aivan joka päivä teatterissa asti näe. Elokuvan hukattu potentiaali suorastaan ärsyttää, sillä kuvat ja perusidea ovat kunnossa.

Terminal *