Puheohjelma on hyvä vaihtoehto musiikille. Kuva: Shutterstock
Puheohjelma on hyvä vaihtoehto musiikille. Kuva: Shutterstock

Podcastit eli puheohjelmat pyörivät yhä useamman kuulokkeissa. Joko olet löytänyt suosikkisi?

Puheohjelmia, eli podcasteja, kuunnellaan maailmalla enemmän kuin koskaan, ja ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Podcastin erottaa radio-ohjelmasta se, että podcastia ei kuunnella FM-taajuudelta, vaan podcast-äänitiedostoja voi julkaista kuka vain verkossa. Suomalaisten tekijöiden määrä kasvaa jatkuvasti, ja puheohjelmia löytää jo lähes jokaisesta teemasta.

Podcast-huuman aloitti amerikkalainen Serial. Tositapahtumiin perustuvassa jännärissä toimittaja Sarah Koenig selvittelee 90-luvulla tapahtunutta murhaa. Onko tyttöystävänsä murhasta tuomittu nuori mies oikeasti syyllinen? Serialin ensimmäisen kauden jaksoja on ladattu tähän mennessä yli 100 miljoonaa kertaa.

Puheohjelmat ovat vaihtoehto musiikille, jos kaipaa esimerkiksi lenkkeillessä tai bussissa istuessaan ajateltavaa, jännitystä tai huumoria. Aloita vaikkapa seuraavista podcasteista:

Radio Sodoma

Näyttelijä-kirjailija Antti Holma teki Yle Areenaan kesäisen sketsiradion. Radio Sodoma naurattaa toisia, toisia ei niinkään. Kuuntele itse, iskeekö Holman hurtti huumori sinuun!

Huono ystävä

Ylen podcast Huono ystävä käsittelee parisuhteesta eroamista ja erilaisia ystävyyden muotoja. Voivatko nainen ja mies olla ystäviä? Viihdyttävässä podcastissa vierailee haastateltavia seksibloggarista apinatutkijaan. Kunkin jakson lopuksi joku kiinnostava henkilö lukee podcastia varten kirjoittamansa Ystäväkirjeen.

Hilla ja Inari

Hilla ja Inari -podcastin aiheena ovat olleet esimerkiksi häpeä, kauneus ja seksi. Studiossa nuoret naiset puhuvat suoraan myös aroista asioista, ja jokaisella jaksolla on oma teemansa. Ajankohtainen ja puhuttava puhesarja.

Tuplakääk

Matalan kynnyksen podcast, jossa ruoditaan julkkisjuoruja huumorilla. Tuplakääk kuvailee itseään näin: ”Pohdiskellaan elämän tärkeimpiä aiheita, kuten Angelina Jolien ja Brad Pittin veriseksileikkejä, Madonna pieruja, Beyoncén synkimpiä salaisuuksia, Kardashian-klaanin sekoiluja ja muita yhtä syvällisiä aiheita”.

Cafe au lait – kahvihetkiä maailmalta

Ranskassa asuvat podcastaajat Lilli ja Helena rupattelevat kahvikupposen äärellä muiden ulkomailla asuvien suomalaisten kanssa. Millaista on suomalainen elämä ulkomailla? Cafe au laitin avulla pääsee reissufiilikseen ja saa irtioton omasta arjesta.

Sivumennen

Me Naisten Sivumennen-bloggaajat Jonna ja Johanna ruotivat ajankohtaisia kirjoja bloginsa podcasteissa. Tämä on sinulle, jos rakastat kirjoja ja niistä puhumista ja haluat pysyä kartalla kirjamaailman uutuuksista ja ajankohtaisista klassikoista.

Agatha Christien dekkariin perustuvassa uutuuselokuvassa Idän pikajunan arvoitus on vanhan ajan glamouria.

Vuonna 1934 Istanbulista Euroopan halki Lontooseen matkaavassa Idän pikajunassa tapahtuu murha. Uhri on liikemiehenä esiintyvä gangsteri Samuel Ratchett (Johnny Depp). Onneksi junan kyydissä on myös belgialainen mestarietsivä Hercule Poirot, jonka pienet harmaat aivosolut ratkaisevat arvoituksen kuin arvoituksen.

Agatha Christien vuonna 1934 ilmestynyt dekkari Idän pikajunan arvoitus on klassikko. Brittiohjaaja Kenneth Branagh on ohjannut siitä elegantin version, jonka tuuheaviiksisen päähenkilön roolin hän on varannut itselleen. Juna on lastattu tähdillä. Penélope Cruz on kiihkouskovainen lähetyssaarnaaja, Michelle Pfeiffer aviomiestä metsästävä vamppi ja Judi Dench venäläinen ruhtinatar.

1930-luvulla junamatkustamisessa oli vielä glamouria, sillä se oli vain rikkaan yläluokan huvia. Branagh on ymmärtänyt tämän ja se näkyy pienimmissäkin yksityiskohdissa. Yhdessä kohtauksessa tarjoilija asettelee junan ravintolavaunun valkoiset pöytäliinat huolellisesti paikalleen ja mittaa jokaisen astian paikan viivoittimella.

Ajankuva on muutenkin kohdillaan. Puvustus on ylellinen. Oscar-palkittu puvustaja Alexandra Byrne ylittää itsensä. Kuvaaja Haris Zambarloukos kuvaa maisemia niin nostalgisissa väreissä, että ne ovat kuin suoraan klassisista Hollywood-elokuvista 1940-luvulta.

Jatko-osaa pedataan jo. Elokuvan lopussa Poirot suuntaa Egyptiin tutkimaan Niilin-risteilyllä tapahtunutta murhaa. Kyseinen kuolemantapaus viittaa tietysti Christien vuonna 1937 ilmestyneeseen dekkariin Kuolema Niilillä.

Idän pikajunan arvoitus ***

 

Varpunen jouluaamuna on jo itsessään liikuttava kappale. Tekeekö Lauri Tähkän versio sinuun vaikutuksen?

Varpunen jouluaamuna Vesa-Matti Loirin tulkitsemana on monelle joulun koskettavin hetki. Mutta onko Veskun paikka Varpusen ainoana ja oikeana tulkitsijana nyt uhattuna?

Lauri Tähkä on nimittäin julkaissut oman versionsa kappaleesta. Ainakin fanit ovat vaikuttuneet tulkinnasta. Laurin Instagram-kommenteissa on lukuisia sydämiä ja pelkkää hehkutusta.

Tässä muutama esimerkki:

”Yöllä jo kuuntelin ja kyyneleethän siinä poskille vierähti. Olet sinä Lauri kyllä timanttinen tulkitsija ❤”

”Kananlihainen iho kertonee enemmän kuin kapeaksi jäävät sanat ❤”

”O sul ihana matala ääni.. ku sais sut tähä viekkuun viä lauleleen 😉🎶❤”

”Mitä enemmän tätä tulkintaa kuuntelee, sitä kauniimmaksi se vain muuttuu. Niin herkkä ja koskettava, kiitos ❤”

Kuuntele uutuuskappale Spotifyssa:

Kysely

Kenen tulkinta Varpunen jouluaamuna -kappaleesta tekee sinuun vaikutuksen?