Laulaja Iisa Pykärin kesään mahtuu kirjoja. Kuva Jonna Öhrnberg.
Laulaja Iisa Pykärin kesään mahtuu kirjoja. Kuva Jonna Öhrnberg.

Millaisen kirjan mökkikassiinsa pakkaa ihminen, joka tekee koko vuoden töitä sanojen kanssa?

”Kesäloma on muusikon keikkatyössä hieman häilyvä käsite, mutta lukeminen on juuri siksi tärkeää: akut latautuvat ihan eri tavalla, kun uppoutuu kirjaan eikä naputtele meilejä tai someta. Lukeminen on pikatie lomamoodiin.

Luen mielelläni ulkona: pihakeinussa, kalliolla, parvekkeella, rantahietikolla, laiturilla, kahvilassa tai terassilla. Kun käynnistelen uutta kirjoitustyötä, lukeminen auttaa tyhjentämään omaa mieltä ja samalla täyttää sitä uusilla ideoilla ja oivalluksilla.”

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Ruotsalaisen romaanin teemat – muistaminen, rakkaus ja identiteetin pohdinta – kiinnostavat, samoin kirjoittajan käyttämä mosaiikkitekniikka. Khemiri itse vaikuttaa viisaalta ja ajattelevalta hahmolta, enkä tiedä, miksen ole tullut lukeneeksi häntä aikaisemmin.

Anaïs Nin: Henry ja June

Ninin päiväkirjoja on ilmestynyt häkellyttävä määrä: hänhän dokumentoi niihin melkein koko elämänsä. Tässä sensuroimattomassa laitoksessa on mukana aikoinaan päiväkirjoista liian tulenarkoina poistetut kuvaukset Henry Millerin ja Ninin suhteesta. 

Päiväkirjat vilisevät kuuluisia taiteilijoita, mutta kiehtovinta on kuitenkin Ninin sielunelämä: hänen tunneherkkyytensä, intohimoisuutensa ja omistautumisensa sekä taiteelleen että rakkaudelle koskettaa minua.

Anne Helttunen, Annamari Saure ja Jari Suominen: Mieli ja maisema – kirjailijoiden työhuoneita

Taiteilijoiden työhuoneet, -tavat ja rutiinit kiinnostavat minua aina. Pihakeinu, kahvin juominen tutusta ruusukupista tai pensasaidassa laulavat mustarastaat saattavat olla isossa roolissa kirjan tai laulun maailmaan saattamisessa. Siinä on yhtä aikaa jotain viehättävän inhimillistä ja maagista. Olen varma, että viihdyn mainiosti jonkun kesäpäivän hengaten kotimaisten kirjailijoiden työhuoneissa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **