Historian jytinää, kärsivä mies, taistelua ja viettelystä. Kyse on tietysti Russell Crowen elokuvasta.

Moni yhdistää yhä Russell Crowen tämän läpimurtorooliin Gladiaattori-elokuvassa vuodelta 2000. Miehen esikoisohjaus Kaivonkatsoja ei murra mielikuvaa. Päähenkilöä esittävän Crowen elokuva on jytisevä sekoitus historiaa, kärsivää miestä, taistelua ja viettelystä.

Connor on australialainen kaivoveden etsijä ja isä, joka menetti poikansa vuosia aiemmin Gallipolin sodassa 1915. Sisäinen tuska ajaa Connorin taikamattojen Turkkiin. Siellä edessä on ylen määrin rytmitöntä seikkailua ja nolohkoa romantiikkaa (toisena osapuolena Olga Kurylenko).

Crowe panostaa visuaalisuuteen ja idän tursuavaan tunnelmaan. Todellisiin tapahtumiin perustuva tarina on toisaalta mielenkiintoinen ja keskittyneesti etenevä, toisaalta se liian äkkiä ryöpsähtää kivuliaasta sotadraamasta flirttailevaksi lemmenlurinaksi.

Roolisuorituksissa ei ole moitittavaa. Usea kohtaus toimii irrallaan mainiosti, ja rikasta on erityisesti eettinen pohdinta, jota Connorin ja turkkilaismajurin ystävyys luo. Oudointa on maagisuus, joka väkinäisen tuntuisesti leijuu läsnä Connorin selvänäkökykyjen myötä.

Kokonaisuus jättää viihdytetyn mutta epävarman olon. Oli kiehtovaa käydä Istanbulissa, mutta syvempi kosketus jäi saavuttamatta.

Katso traileri:

Kaivonkatsoja

***

Ensi-ilta 8.5.

Lue myös:

Suomessa elokuvat katsotaan hiljaa ja hievahtamatta. Piste.

Tämän takia kannattaa käydä yksin elokuvissa

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****