Antti Luusuaniemen esittämän Rickyn ja Pihla Viitalan näyttelemän Annikan seksisuhde on solmussa.
Antti Luusuaniemen esittämän Rickyn ja Pihla Viitalan näyttelemän Annikan seksisuhde on solmussa.

Vaikka alun asetelma sellaista lupaakin, ei Kuudes kerta -elokuva ole mitään perinteistä hyvänmielenhömppää.

Maarit Lallin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Kuudetta kertaa saattaa ensimmäisen puolituntisen perusteella erehtyä luulemaan kepeäksi romanttiseksi komediaksi. Pihla Viitalan esittämä Annika on yksityisetsivä, jonka erikoisalaa on pettävien puolisoiden narauttaminen. Työkeikalla Annika eksyy asuntonäyttöön ja päätyy petipuuhiin supliikin kiinteistövälittäjän Rickyn (Antti Luusuaniemi) kanssa. Kerta ei jää ainoaksi, ja pian tunteet sotkevat suhdetta, jonka oli tarkoitus olla pelkkää seksiä.

Vaikka alun asetelma ja tunnelma sellaista povailee, joutuu perinteistä hyvänmielenhömppää odottava katsoja pettymään karvaasti. Elokuvan sävy muuttuu tarinan edetessä synkemmäksi ja synkemmäksi kunnes se muistuttaa lähinnä romantiikan irvikuvaa. Käänne on virkistävä – katsojalta ikään kuin nykäistään matto jalkojen alta, kun päähenkilöiden todelliset luonteet alkavat paljastua. Ongelma vain on siinä, ettei tarina tästä eteenpäin tunnu löytävän suuntaansa. Selväksi kyllä käy, että Lallin näkemys nykypäivän parisuhteista on synkkä. Kaikki pettävät, tai ainakin haluavat pettää. Uskottomuuden oikeuttamista ja seksiaddiktiotakin käsitellään, mutta epäselväksi jää mitä näistä aiheista halutaan sanoa.

Elokuvan vahvuuksiin sen sijaan lukeutuu muun muassa Minna Haapkylästä ja Esko Salmisesta koostuva näyttelijäkaarti. Etenkin Luusuaniemi tekee herkullisen mehukkaan roolityön niljakkaana myyntimiehenä. Hahmot vain ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta niin epämiellyttäviä, ettei niiden kohtaloista kykene empaattisinkaan katsoja välittämään.
 

Kuudes kerta **
ensi-ilta 6.1

 

 

 

 

 

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **