Ronitia (Rachel Weitz) ja Estiä (Rachel McAdams) vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.  Kuva: Cinema Mondo
Ronitia (Rachel Weitz) ja Estiä (Rachel McAdams) vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia. Kuva: Cinema Mondo

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****

 

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Solo: A Star Wars Story -elokuvan vahvin naishahmo on robotti.

Nyt sen saa #metoo-kampanjan myötä viimein sanoa ääneen: Tähtien sota -avaruusoopperasarjan alkuperäistrilogian naiskuva oli todella tunkkainen. Se ilmeni räikeimmillään trilogian vuonna 1983 ilmestyneessä päätösosassa Jedin paluu. Siinä Carrie Fisherin näyttelemä kapinaa johtava prinsessa Leia otetaan orjaksi ja pakotetaan vastoin tahtoaan keekoilemaan pikkupikkubikineissä. Liekö ajatus siitä, että nuoresta naisesta seikkailun puikoissa ollut niin uhkaava, että prinsessaa – ja katsojia – piti näpäyttää ja muistuttaa siitä, että loppujen lopuksi Leiakin on pelkkä herkkupala?

Kaksi vuotta sitten kuollut Fisher oli vielä viimeisissäänkin haastatteluissaan katkera siitä, että hän oli elokuvaa tehdessään niin nuori, ettei osannut kieltäytyä kohtauksesta.

Vielä nuoria sankarinaisia ilahduttavampaa oli nähdä Carrie Fisherin viimein saavan ansaitsemansa viisaan johtajan asema elokuvassa The Last Jedi.

Tähtien sota -sarjaa on viime vuosina jatkettu jatko-osatrilogialla sekä itsenäisillä elokuvilla. Trilogiasta on valmistunut kaksi ensimmäistä osaa The Force Awakens (2015) ja The Last Jedi (2017), itsenäisistä elokuvista Rogue One (2016). Kaikkia kolmea elokuvaa yhdistää rohkea pyrkimys uudistaa klassikon konservatiivisia sukupuolirooleja. Trilogian päähenkilö on Daisy Ridleyn näyttelemä Rey, joka heiluttaa valomiekkaa yhtä pätevästi kuin Luke Skywalker. Rogue Onessa pääosassa nähdään puolestaan Felicity Jonesin tulkitsema Jyn Erso, joka hänkin taistelee kapinallisten puolella. Vielä nuoria sankarinaisia ilahduttavampaa oli nähdä Carrie Fisherin viimein saavan ansaitsemansa viisaan johtajan asema elokuvassa The Last Jedi.

Rohkein ratkaisu uusien elokuvan tekijöiltä on kuitenkin ollut tappaa sarjan ihailijoiden rakastamat miespäähenkilöt, Harrison Fordin näyttelemä Han Solo ja Mark Hamillin tulkitsema Luke Skywalker. Ron Howardin ohjaama Solo: A Star Wars Story lieneekin anteeksipyyntö suosikkihahmonsa yllättävästä poismenosta traumatisoituneille faneille. Elokuva kertoo Han Solon nuoruusvuosista. Elokuvan herättämä suuri kysymys onkin: palataanko siinä alkuperäistrilogian ummehtuneisiin asenteisiin? Onko kyseessä takaisku?

Kyllä. Se ei ole mikään ihme, sillä elokuvan poikansa Jonathanin kanssa käsikirjoittanut Lawrence Kasdan käsikirjoitti myös Jedin paluun. Elokuvassa on kyllä naishahmoja, jotka taistelevat tasaveroisina mieshahmojen rinnalla. Thandie Newton tekee voimakkaan roolin rosvo Valina, jonka joukkoon nuori Han (Alden Ehrenreich) liittyy, mutta rooli jää kovin lyhyeksi. Hanin nuoruuden rakkaus, tyttöystävä Qi’ra (Emilia Clarke), on hänkin vahva hahmo, mutta viettää ison osan leffasta vankina odottaen pelastusta. Elokuvan vahvin naishahmo on itse asiassa robotti L3 (äänenä Phoebe Waller-Bridge), joka kapinoi tasa-arvon puolesta. Katsoja ei saa kertaakaan tuntea samaa lämmintä tunnetta, jonka Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyys leffassa The Last Jedi aiheutti.

Suomalaisia ilahduttanee paitsi Suotamon iso rooli Hanin rinnalla myös se, että elokuvassa kuullaan sana suomea.

Entä elokuvan juoni sitten? Elokuvaa on kutsuttu galakseihin sijoittuvaksi lännenelokuvaksi. Genre on perinteisesti mielletty miehiseksi. Takaa-ajojen, ammuskelujen ja seikkailun lomassa selviää, miten nuori Han sai sukunimensä ja miten hän tutustui parhaisiin ystäviinsä Chewbaccaan (Joonas Suotamo) ja Lando Calrissianiin (Donald Glover).

Suomalaisia ilahduttanee paitsi Suotamon iso rooli Hanin rinnalla myös se, että elokuvassa kuullaan sana suomea. Qi’ra antaa pahikselle kyytiä otteella, jota hän kutsuu ”teräskädeksi”. Brittinäyttelijä Clarkella on tosin suuria vaikeuksia ääntää varsinkin ä-kirjain, joten sanasta ei meinaa saada selvää. MK

Solo: A Star Wars Story **

ENSI-ILTA 23.5. 

 

Hävetkää!

Me Naiset katsoi uuden Star Wars -elokuvan: naiskuva on yhtä tunkkainen kuin alkuperäistrilogiassa

Päähenkilö, ei vaikuta olevan nainen. Niin? Eikö enää saa kertoa tarinaa, joka ei jotenkin liittyisi feminismiin? Oivallisesti taas yhden näkökulman arvostelija onnistuu sivuuttamaan täysin itse elokuvan elokuvateknilliset seikat ja tarkastelemaan sitä 'Minä minä minä' -näkökulmasta. Ette onnistu kertomaan itse elokuvasta yhtään mitään, vaan suollatte potaskaa naisista. Missä on nykyisen elokuvajournalismin taso? Hävetkää!
Lue kommentti