Pepe & Saimaa on sekoitus suurten tunteiden pauhua, herkkyyttä ja rönsyilevää tutkimusmatkailua.

Ei tästä albumista turhaan kohista. Pääosin Pepe Willbergin, tuottaja-säveltäjä Matti Mikkolan ja sanoittaja Timo Kiiskisen yhteistyönä syntynyt levy on ennen kaikkea Mikkolan häikäisevä show.

Teos on hänen näkynsä, musikaalinsa ja fantasiansa. Willberg tulee hienosti paketissa mukana kuin kirsikka kakussa. Hänen äänensä istuu musiikkiin saumattomasti, vaikka Mikkola teki kappaleet alun perin omaa Saimaa-yhtyettään varten.

Paikoin Willbergin laulu soi todella uljaasti, ja Kiiskisen yhtä aikaa pienet ja suuret tarinat koskettavat koruttomuudessaan. 

Pepe & Saimaa on mainio, pähkähullu ja riskejä ottava teos. Se on sekoitus suurten tunteiden pauhua, herkkyyttä ja rönsyilevää tutkimusmatkailua, Lemmenlaivaa ja 1970-luvun retroauringon paistetta.

Mikkola tuo pakettiin sopivasti pöyhkeyttä, Willberg viisaan nöyryyden. Match made in heaven.

Pepe Willberg:

Pepe & Saimaa

KHY Suomen Musiikki

★★★★★

Lue myös:

Pepe Willberg suosiostaan: "Olen odottanut tätä 52 vuotta"