Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu on liikuttava elokuva nuoren tytön raskaasta elämästä. Leffaa kannattelevat ennen kaikkea näyttelijöiden vaikuttavat roolisuoritukset.

Varpun (Linnea Skog) suhde äitiinsä Siruun (Paula Vesala) on nurinkurinen. Äidin käyttäytyessä kuin vastuuton lapsi jää aikuisen rooli 12-vuotiaalle tyttärelle, eikä kavereistakaan oikein ole tueksi.

Eräänä päivänä Varpu saa tarpeekseen ja lähtee varastetulla autolla etsimään isäänsä, josta tietää vain nimen ja asuinpaikkakunnan.

Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala.

Vilhusen hillityssä draamaelokuvassa loistavat ennen kaikkea näyttelijät. Nuoren Skogin ja Vesalan kemiat pelaavat hyvin yhteen ja molemmat vakuuttavat rooleissaan. Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala. Syy sille, miksi isä on puuttunut kuvioista, rakentuu hiljalleen kohti sydäntä särkevää kärjistymää.

Miinuksena todettakoon, että elokuvan tarinat tuntuvat jäävän hieman puolitiehen. Etenkin yhden hahmon kohtalo jää suureksi kysymysmerkiksi. Myös hätiköidyltä tuntuva loppu olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.

Katso traileri:

Tyttö nimeltä Varpu

***

Ensi-ilta 23.9.

Me Naiset valitsi naisten kirjallisuuden keskeiset klassikot. Onko 50 Shades of Gray ja Tiina saa suukon luettu?

Saitko 100/100 Kirjojen Suomen Pätemistestistä? Tietysti, mutta luuletko olevasi kovakin naisten kirjallisuuden tuntija? Veikkaatko, että olet lukenut oleellisimmat tyttökirjat, chick lit -helmet ja naisten suosikkiromaanit vuosien varrelta?

Testaa suurehkosta Me Naisten tyttökirjallisuuspätemistestistä, montako 90 merkkiteoksesta olet lukenut!

 

Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen ei muista, milloin hän olisi ollut yhtä vaikuttunut mistään elokuvasta. Loving Vincent on mestariteos!

Oletko nähnyt jo riittävän monta omahyväistä pönötyselämäkertaa klassikkotaiteilijoista? Nyt on tarjolla jotakin aivan uutta. Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaama puolalainen Vincent van Gogh -elämäkerta Loving Vincent on ensimmäinen täysin käsinmaalattu kokopitkä elokuva.

Leffa on koostettu yli 65 000 öljyvärimaalauksesta, jotka ovat saaneet inspiraationsa alankomaalaisen taidemaalarin töistä. Vincent van Goghin mestariteoksista lähes 130, kuten Tähtikirkas yö, herää eloon, sillä animaatio sijoittuu niiden maisemiin. Myös elokuvan henkilöt ovat tuttuja taiteilijan maalauksista.

Hahmot on toteutettu rotoskooppaamalla eli maalaamalla ne oikeiden näyttelijöiden (mukana muiden muassa Saoirse Ronan) päälle. Käsikirjoituksen pohjana puolestaan on käytetty van Goghin kirjeitä.

Tekikö Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

Juonikaan ei noudattele taiteilijaelämäkertojen tuhanteen kertaan veivattua kaavaa. Sen sijaan kyseessä on Agatha Christien klassiset dekkarit mieleen tuova salapoliisitarina. Postimestarin poika Armand Roulin yrittää selvittää, mihin taiteilija kuoli. Tekikö mielenterveysongelmista kärsivä Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin vaikuttunut mistään elokuvasta. Aivan kuin koko elokuvataide olisi myllätty kertarysäyksellä aivan uuteen uskoon.

Sana ”mestariteos” ei tunnu tässä yhteydessä lainkaan liioitellulta. Yli 150 taiteilijan maalaama animaatio häkellyttää. Voi vain kuvitella, millaista työtä jokaista yksityiskohtaa myöten viimeistelty jälki on heiltä vaatinut. Aikaa se vei lähes seitsemän vuotta. 

Loving Vincent  *****