Kirjailijat Piia Leino (vas.), Leena Parkkinen ja Tiina Piilola (oik.) kertovat, miten romaanin ensimmäiset sanat syntyvät.
Kirjailijat Piia Leino (vas.), Leena Parkkinen ja Tiina Piilola (oik.) kertovat, miten romaanin ensimmäiset sanat syntyvät.

Kirjan alkusanat saattavat syntyä vasta viimeisinä. Kolme kirjailijaa kertoo, miten heidän alkusanansa valikoituivat.

”Nuorten miesten lompsinta henki tuhovoimaa.”

Piia Leino: Ruma kassa (Johnny Kniga)

Piia Leino kertoo: ”Halusin Rumaan kassaan alun, joka ilmaisee lukijan heti otteeseensa. Samalla oli tärkeää, että alku johdattaa päähenkilön persoonaan ja kirjan teemaan, ulkonäkökeskeiseen kulttuuriin ja sen tuomiin paineisiin.

Kirja alkaa kohtauksella, jossa päähenkilö Sarianna istuu työssään kassalla ja olutta ostavat nuoret miehet pilkkaavat hänen ulkonäköään. Sarianna häpeää ja yrittää saada tilanteen ohi mahdollisimman vähin äänin. Tämä on Sariannalle tyypillinen tapa toimia: hän yrittää olla ihmisiksi silloinkin, kun muut eivät sitä tee. Alku on eräänlainen alkusoitto Sariannan tuleville haasteille.

Alku on romaanissa todella tärkeä. Parhaimmillaan se on idealtaan kristallinkirkas ja herättää lukijan uteliaisuuden. Kirjoitin Ruman kassan alun uusiksi moneen kertaan. Aloittaessani kirjoittamista en tiennyt, että tarina etenee lopulta tosi-tv-kilpailuun Thaimaan viidakkoon enkä tuntenut Sariannaa kovin hyvin, joten oli selvää, että alkuun oli palattava myöhemmin.

Käytän kirjoittajana paljon alitajuntaa ja annan tarinan viedä, vaikka pyrinkin samalla pitämään rakenteen kasassa.

Todella hyvät aloitukset ovat romaaneissa melko harvassa. Loistavasti uteliaisuutta herättää Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin: ”Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden.”
Kari Hotakaisen Ihmisen osa kiehtoo ainakin himolukijaa, joka on kiinnostunut kertojan luotettavuudesta: ”Minun nimeni on Salme Sinikka Malmikunnas ja kaikki mitä minä sanon, painetaan sanasta sanaan tähän kirjaan.” Pidän teksteistä, jotka ovat kuin pohjoismaista designia: kaunis muoto palvelee tarkoitusta ilman suuria krumeluureja. Tehokas alku on esimerkiksi Raamatussa: ”Alussa Jumala loi Taivaan ja maan.” Siinä ollaan joka sanalla asian ytimessä.”
 

 

”Emäntä, emäntä Muroos! Jummerit ovat täällä!”

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos)

Leena Parkkinen kertoo: ”En juuri koskaan aloita kirjan kirjoittamista alusta ja päädy loppuun. Yleensä aloitan kirjoittamisen jostain kirjan keskivaiheelta. Alut ovat vaikeita, kirjoitan ne uudestaan monta kertaa. Alun pystyy kirjoittamaan vasta kun tuntee lopun.

Romaanin ja novellin alku on lupaus. Se on sopimus, jonka lukija tekee kirjailijan kanssa. Sen tehtävä ei ole sanoa ihan kaikkea, mutta parhaimmillaan se maalaa lukijan eteen näyttämön ja maailman, jonka kirja lunastaa.

Säädyllisen ainesosan halusin aloittaa illalliskutsuilla ja hummerilla. Alussa on läsnä sekä puute että ylellisyys, koko ristiriita, josta kirja ponnistaa. Eletään välirauhan aikaa, mutta erityisjärjestelyillä on saatu lennätettyä hummereita Ruotsin rannikolta. Oikeastaan kirjassa on kaksi alkua, koska prologin jälkeen tarina vasta alkaa. Saara saapuu junassa Helsinkiin ja kohtaa Elisabethin, toisen päähenkilön.

Kaikkein hienoin alku on Anton Tšehovin Naisessa ja sylikoirassa: ”Kerrottiin, että rantakadulle oli ilmestynyt uusi henkilö: nainen, jolla oli sylikoira.” Siinä on yksinkertaisesti kaikki. Pieni jaltalainen kaupunki, ilmassa leijuvaa ikävystyneisyyttä, kun joutelias yläluokka keskittyy juoruilemiseen ja kun uutiseksi riittää kaupunkiin tullut vieras nainen.

Rakastan myös Ylpeyden ja ennakkoluulon alkua: ”On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.” Jane Austen antaa meille lupauksen ja pitää sen koko kirjan ajan.

Voisin vielä mainita Virginia Woolfin Rouva Dallowayn. Arvostan myös Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien alkua. Hotakainen on aina ollut hyvä ilmaisemaan olennaisen.”

 

”Hei! Olen Emma ja suurimman osan valveillaoloaikaani jotakuinkin yhtä ulalla kuin Marja-Liisa Vartion runon nainen, joka huomaakin seisovansa tasamaan sijaan valtavan etanan selässä.”

Tiina Piilola: Taivaanmerkit (Schildts & Söderströms)

Tiina Piilola kertoo: ”Taivaanmerkkien aloituslause on kulkenut mukanani kuutisen vuotta ja ollut kaikissa kirjani versioissa mukana. Tykkään ihan hirveästi Vartiosta ja nimenomaan tuosta runosta. Luettuani lauseen etanan selässä seisovasta naisesta panin sen heti muistiin. Ajattelin, että ihanaa, kokemukseni maailmasta on juuri tuollainen.

Hioin alkua ja etsin sen muotoa pitkään. Tämä romaani vaati muutenkin paljon työstämistä, sillä kahdessa edellisessä romaanissani on aika erilainen ääni. Minulla on yksi postikortti 1960-luvulta, jossa nutturapäinen nainen on lentämässä tuolillaan nurin ja halusin sen fiiliksen kirjaani. Kirjoittamalla se oli vaikeampi tavoittaa. Mutta postikortti ja Vartion lause auttoivat löytämään päähenkilön äänen.

En kirjoita alusta loppuun. Kirjan kirjoittaminen on ihme mylly, siinä ei ole päätä eikä häntää. Romaani on ensin hahmoton möykky, ja on ihana tunne, kun muoto alkaa tuntua oikealta.

Alku ei ole minulle ollut lukijana niin olennainen, tärkeämpää on ollut se tunne, miten tarina lähtee vetämään. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjojen aloitus on jäänyt mieleen: ”Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi.” Arundhati Royn Joutavuuksien jumalassa on herkullinen ja ihana avaus. ”Ayemenemin toukokuu on hautovan helteinen.”

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.