Kuva Tiina Pyrylä
Kuva Tiina Pyrylä

Kustannustoimittaja Sari Lindstén kaipaa kirjoittajilta omaperäisiä ideoita.

-Jännityskertomuksen voi aloittaa monella tavalla. Alun ei välttämättä tarvitse olla sillä lailla raflaava, että veri roiskuu ja viisi ruumista löytyy kirkkoherran kellarista, WSOY:n kustannustoimittaja ja kotimaisen kirjallisuuden toimituspäällikkö Sari Lindstén sanoo.
Lindstén pitää tärkeänä sitä, että kertomuksessa on omaperäinen idea. Monesti aloittelevat kirjoittajat tyytyvät matkimaan suosikkikirjailijoidensa dekkareita tai siirtävät paperille lööppien tarjoamia tositarinoita.
-Kehottaisin varomaan sitä, että kyhätään kertomus nopeasti kokoon inspiroituneena lehtiotsikoista. Hyvä kirjallisuus ei koskaan vanhene, joten ratsastaminen ajankohtaisilla tragedioilla ei välttämättä toimi.
Sari Lindstén istuu Me Naisten ja WSOY:n järjestämän jännityskertomuskilpailun raadissa. Hänen mielestään hyvään kertomukseen kuuluu olennaisena osana taidokkaasti luotu fiktiivinen maailma, joka on uskottava sen omissa kehyksissä.
-Jos kirjoittaja keksii oman persoonallisen idean, silloin tuo maailma on tavallaan jo olemassa. Tekstistä näkyy, jos se on yritetty kirjoittaa väkisin tai ahtaa johonkin tiettyyn muottiin.
Taustatutkimusta kannattaa tehdä, mikäli tarina sitä vaatii.
-On hyvä, että tietyt faktat ovat oikein, mikäli tarina esimerkiksi pohjautuu johonkin tiettyyn historialliseen tapahtumaan. Muutoin kirjoittajan tärkein työkalu on oma mielikuvitus.

Irtiottoja ja irrallisia lauseita

Se, mikä jännityskirjailijoita – ja kaikkia kirjoittajia – eniten kammottaa, lienee valkoinen paperi. Vaikka tarina on jo saattanut muotoutua päässä, sen siirtäminen tyhjälle arkille tuntuu työläältä. Jopa julkaisseet kirjoittajat tuntevat välillä valkoisen paperin kammoa.
-Jos kirjoittamisen aloittaminen tuntuu vaikealta, kannattaa kirjoittaa ensin vaikka irrallisia lauseita paperi täyteen ja antaa tarinan vain tulla siinä järjestyksessä kuin se on tullakseen. Ensimmäisen lauseen voi kirjoittaa vaikka viimeiseksi, Sari Lindstén neuvoo.
Paras keino koukuttaa lukija on tarjota tälle koko ajan jotakin, jonka tämä odottaa selviävän – liittyy se sitten rikoksen ratkeamiseen tai henkilöhahmojen välisiin suhteisiin. Koukuttavaa on myös se, jos lukijan ennakko-odotukset osoittautuvat toisiksi tai omat nokkelat päätelmät vääriksi.
-Pääasia on, että jännitystä riittää, tavalla tai toisella.
Onnistunut kertomus vaatii usein myös viimeistelyä. Toisinaan vain pieni viilaus riittää, toisinaan täytyy tehdä isompia muutoksia. Sari Lindstén neuvoo ottamaan etäisyyttä tekstiin ennen editointia, vaikka vain muutaman päivän ajaksi.
-Jos tulee takkuinen kohta, josta ei millään pääse eteenpäin, pieni irtiotto voi auttaa.

Palapelien aika on ohi

Sari Lindstén on työskennellyt WSOY:llä kymmenisen vuotta. Hänen mukaansa jo 2000-luvun alkupuolella kohistiin Suomeenkin rantautuneesta dekkaribuumista, joka ei toistaiseksi näytä laantuneen.
Dekkarit ovat jatkuvasti Suomen luetuimpien kirjojen listalla. Suomalaislukijoita piinaavat muun muassa Leena Lehtolainen, Matti Rönkä, Ilkka Remes ja Harri Nykänen. Ulkomaista vahvistusta edustavat esimerkiksi Liza Marklund, Stieg Larsson, Anna Jansson, Henning Mankell ja Dan Brown.
Nykyajan jännityskirjallisuudessa on kuljettu kauas 1920-luvun salapoliisikertomuksista, joissa keskityttiin arvoituksen ratkaisemiseen. Salapoliisikertomuksen kulta-aikana jännityskirjailijat keksivät hupaisia sääntöjä, kuten sen, että päähenkilöllä ei saanut olla rakkauselämää.
-1920-luvun salapoliisikertomukset olivat tavallaan turvallista luettavaa. Niissä rikolliset jäivät kiinni ja paha sai palkkansa, Lindstén kertoo.
1930-ja 40-luvuilla alkoi kukoistaa niin sanottu kovaksi keitetty dekkari, jonka taitajia olivat muun muassa Raymond Chandler ja Dashiell Hammett. Näiden teoksissa oli jo havaittavissa yhteiskuntakriittisiä ulottuvuuksia, kuten nykyajankin rikoskirjallisuudessa.
-Jännityskertomuksissa ei ole enää keskiössä palapelin arvoitus, vaan pikemminkin rikoksen syyt ja seuraukset, niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Pahis voikin olla hyvis

Nykyajan jännityskirjallisuudesta on hävinnyt tiukka jako hyvään ja pahaan, minkä vuoksi se vaatii nykylukijalta moraalisten arvojen pohdintaa. Päähenkilönä saattaa olla etsivän sijaan rikollinen, poliisit osoittautuvat pahoiksi tai lukija samaistuukin enemmän rikolliseen kuin uhriin.
-Esimerkiksi Harri Nykäsen luoma hahmo Raid on torpedo, palkkamurhaaja. Hänellä on aivan oma moraalikoodistonsa, hän on tavallaan hyvis vaikka samalla myös pahis. Lukija joutuu miettimään, kenen puolelle asettuu ja miksi, Sari Lindstén pohtii.
Dekkarit on perinteisesti nähty viihdekirjallisuutena, mutta viime aikoina ne ovat alkaneet murtautua ulos viihdelokerostaan. Lindstén ei mielellään jaa kirjallisuutta korkeaan ja matalaan.
-Hyvä rikosromaani voi olla aivan huikeaa luettavaa, se voi herättää ajatuksia ja nostaa keskustelun aiheeksi tärkeitä asioita.
Lindstén toimittaa kotimaisista jännityskirjailijoista muun muassa Harri Nykästä, Ilkka Remestä, Anja Angelia sekä salanimellä Ursula Auer tehtyjä romaaneja. Vaikka Lindstén on rutinoitunut lukija, hän jaksaa yhä jännittää kiinnostavan käsikirjoituksen kourissa.
-Nykyään pidän hyvän kirjan merkkinä sitä, että unohdan sisäisen editorini enkä ala päässäni toimittaa tekstiä. Antaudun vain lukemaan romaania.

Lue dekkarikirjailija Harri Nykäsen vinkit jännityskertomuksen kirjoittamiseen

Sinustako dekkarimestari?

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.