Ottilia ovat Lauri Yrjölä, Johanna von Hertzen, Sami Laakso ja Samu Kajova. Kuva: Jessica Häyhä
Ottilia ovat Lauri Yrjölä, Johanna von Hertzen, Sami Laakso ja Samu Kajova. Kuva: Jessica Häyhä

Von Hertzenin muusikkosuvusta kajahtaa – taas. Tällä kertaa rehellisen suomirockin muodossa.

Von Hertzenin muusikkoveljekset – Jonnen, Kien ja Mikon – nyt tuntevat kaikki, mutta löytyy samasta suvusta naispuolisiakin muusikonrenttuja. Nimittäin Johanna! 20-vuotiaan Johanna von Hertzenin Ottilia-yhtye julkaisi juuri ensimmäisen omakustannelevynsä #Lainarakkautta. Yhtyeen musiikki on rehellistä suomirokkia.

– Olemme tutustuneet pikkuserkkujeni kanssa vasta aikuisiällä. Teemme omia juttujamme, mutta voin sanoa, että olen ylpeä heistä. Toivottavasti pojat voisivat sanoa samoin.

Levy kuin päiväkirja

Toinen Ottilian perustajajäsenistä, Lauri Yrjölä, 32, löysi Johannan muutama vuosi sitten.

– Kirjoitin pöytälaatikkoon käsikirjoituksen, josta levyn Prinsessa-kappaleen sanat ovat peräisin. Lauri kysyi, voisimmeko säveltää kappaleen niille. Hän sai myös muut uskomaan, että tekstini ovat hyviä.

Johanna on kirjoittanut levyn kahdestatoista kappaleesta yksitoista. Tarinat kumpuavat omasta elämästä.

– Bändin pojat nauravat, että onko Johanna taas rakastunut ja kenestä tämäkin nyt kertoo. Läheiset löytävät biiseistä varmasti itsensä. Niiden kuunteleminen on kuin lukisi päiväkirjaani.

Tällä hetkellä Johannan suosikkibiisi on levyltä löytyvä Me ei olla yksin.

– Se on uusin biisimme ja todella henkilökohtainen. Mun mielestä yksi parhaista.

Koko suvun tragedia

Johannan puhelin on täynnä lauseita ja sanoja, joita hän on kuullut ja nähnyt.

– Oman musiikin pitää kertoa asioista, joihin on jokin näkökulma. Olisi outoa laulaa huuruisesta 80-luvusta, kun en ole sellaista elänyt, hän nauraa.

– Vappuaattona täytän 21. Sitten saan lähteä laivakeikoille ilman huoltajaa, Johanna kujeilee.

Vaikka hän on bändissään nuorin, ei ikäero ole ollut ikinä ongelma.

– Tapasimme Laurin kanssa, kun olin 16-vuotias. Tasapainotamme toisiamme. Välillä neljän kundin ja yhden mimmin bändissä minulle ei kerrota kaikkia härskejä vitsejä. Katson vähän poikien perään ja kerron, mikä milloinkin on in.

Nimensä Ottilia sai Johannan serkulta, joka menehtyi 22-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Päivä oli sama, jona Johanna syntyi.

– En tavannut Ottiliaa ikinä, mutta äitini on näyttänyt hänestä paljon kuvia. Olimme kuulemma melko samanlaisia. Kysyin hänen vanhemmiltaan, voisimmeko nimetä yhtyeen Ottilian mukaan, ja hekin pitivät sitä kauniina eleenä. Ottilia on aina ollut koko suvun surullinen tragedia.

Koko Ottilian albumin voi kuunnella Spotifyssa.

Lisää tuoreita nimiä:

Hänestäkö uusi Jukka Poika?

Seuraava sometähti: Vilma Alina

Me Naiset 10/2015 -numerossa Jonne, Kie ja Mikko puhuvat veljeydestä. Lue: Mikko von Hertzen: ”Pakko ottaa huumorilla, kun näkee peilistä oman kaljamahansa"

The Spy Who Dumped Me -elokuvassa on yksi valopilkku. Sivuosassa vilahtaa Gillian Anderson, joka johtaa vakoojia yhtä rautaisella otteella kuin Judi Dench Bondia. 

Audreyn (Mila Kunis) miesystävä Drew (Justin Theroux) jättää hänet tekstiviestillä. Audrey ei ole vielä edes ehtinyt päästä yli erosta, kun Drew pälähtää yhtäkkiä yllättävällä tavalla takaisin hänen elämäänsä. Eksä ehtii juuri ja juuri paljastaa olevansa vakooja, ennen kuin hän kuolee. Viimeisinä sanoinaan Drew pyytää Audreyta toimittamaan mystisen patsaan Wieniin ja luovuttamaan sen kollegalleen.

Vanhan feministisen sanonnan mukaan tasa-arvo on saavutettu, kun johtaviin asemiin valitaan yhtä epäpäteviä naisia kuin miehiä. Onko elokuva-alan tasa-arvo siis saavutettu, kun nainen ohjaa yhtä surkean toimintakomedian kuin mies? Joka tapauksessa Susanna Fogelin ohjaama toimintakomedia The Spy Who Dumped Me olisi saanut jäädä tekemättä.

Elokuvan suurin ongelma on Audreyn bestistä Morgania esittävä koomikko Kate McKinnon. Hänen roolihahmonsa on yhtä epäuskottavan eksentrinen kuin Zach Galifianakisin näyttelemä sekopää Alan Kauhea kankkunen -trilogiassa. McKinnon horisee itsekseen, vääntää naamaansa kuin Jim Carrey maneerisimmillaan ja puhuu sekavia. Ei naurata.

Leffan teemana on naisten välinen ystävyys. Morgan on kuitenkin niin tärähtänyt, että ystävysten välinen suhde vaikuttaa lähinnä häiriintyneeltä. Siis juuri sellaiselta, jollaisena sovinistit naisten välistä ystävyyttä pitävät.

Elokuvassa on yksi valopilkku. Sivuosassa vilahtaa Gillian Anderson, joka johtaa vakoojia yhtä rautaisella otteella kuin Judi Dench Bondia. 

The Spy Who Dumped Me * 1/2

 

Vaikka BlaKkKlansman-elokuva sijoittuu 1970-luvulle, siitä löytyy selkeitä viittauksia Donald Trumpiin.

Usko tai älä, mutta tämä tarina on tosi. Afroamerikkalainen poliisi Ron Stallworth (s. 1953) onnistui vuonna 1979 soluttautumaan Ku Klux Klaniin ja jopa pääsemään klaanin jäseneksi. Hän piti yhteyttä klaanilaisiin puhelimitse, ja valkoinen poliisi esiintyi hänenä klaanin tapaamisissa.

Ohjaaja Spike Lee tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaaottavista elokuvistaan, jotka käsittelevät usein afroamerikkalaisiin kohdistuvaa rasismia, kuten Do The Right Thing – Kuuma päivä (1989) ja Malcolm X (1992). Lee oli juuri oikea ohjaaja filmatisoimaan Stallworthin uskomattomat muistelmat. Tuloksena on rohkea ja räväkkä BlacKkKlansman.

Suomalaisia elokuva kiinnostanee myös siksi, että mukana on Jasper Pääkkönen.

Lee sortuu välillä helmasyntiinsä eli opettamaan kansankynttilän elkein katsojille afroamerikkalaisten historiaa lynkkauksista Martin Luther Kingin murhaan. Karttakepin heilutuksen antaa kuitenkin anteeksi, sillä amerikkalaisissa koulukirjoissa afroamerikkalaisten historia jää vieläkin enimmäkseen marginaaleihin.

Vakavista teemoistaan huolimatta elokuvan sävy on enimmäkseen kevyt ja viihdyttävä niin kuin rikoskomedian lajityyppiin kuuluukin. Katsoja saa nauraa erityisesti tahattoman koomisesti käyttäytyvien klaanilaisten kustannuksella.

Elokuva on järkyttävällä tavalla ajankohtainen.

Pääosissa nähdään John David Washington Ron Stallworthina ja Adam Driver hänen alter egonaan, poliisi Flip Zimmermanina, jonka on peitetehtävässä kätkettävä juutalaisuutensa. Suomalaisia elokuva kiinnostanee myös siksi, että mukana on Jasper Pääkkönen. Pääkkönen hoitaa roolinsa liipasinherkkänä klaanin jäsenenä kunnialla.

Vaikka elokuva sijoittuu 1970-luvulle, se on järkyttävällä tavalla ajankohtainen. Leffassa on kohtaus, jossa KKK:n johtaja David Duke pitää palopuhetta. Ei ole sattumaa, että hän päättää puheensa Donald Trumpilta lainattuun fraasiin ”Make America Great Again”. Lee lopettaa elokuvansa uutispätkiin Charlottesvillen väkivaltaisuuksista ja Trumpin puheesta, jossa hän ei tuominnut rasisteja teoistaan.

BlacKkKlansman

ENSI-ILTA 10.8. Arvio: ****