Agentti Dale Cooperhan se siinä. Kaikkihan hänet tunnistavat – paitsi ne, joilta Twin Peaks on jäänyt väliin. Kuva: MTV
Agentti Dale Cooperhan se siinä. Kaikkihan hänet tunnistavat – paitsi ne, joilta Twin Peaks on jäänyt väliin. Kuva: MTV

"Kerrostalon pihalla kaikki leikkivät niitä ja minä olin ulkopuolinen. VITUTTI." Tätä se sarjapaitsio pahimmillaan aiheuttaa.

Kun True Detective alkoi vuosi sitten, ihmiset villiintyivät. Rikossarja oli jännittävin ja mystisin – kiinnostavin pitkään aikaan. Vähän kuin salamyhkäinen Twin Peaks modernisoituna.

Sosiaalisessa mediassa aktiiviset eivät voineet välttyä juonipaljastuksilta. Matthew McConaugheyn esittämän Rustin Cohlen filosofisia onelinereita hehkutettiin, innokkaimmat askartelivat Halloween-koristeiksi puuhäkkyröitä. Tällaisessa huumassa ne, jotka eivät katsoneet sarjaa, jäivät kuplan ulkopuolelle.

True Detectivea kai voidaan pitää jonkinlaisena sukupolvikokemuksena. Jos 2010-luvulla ei ole katsonut sitä, on jäänyt jostain paitsi. (Ihan jo sen takia, kuinka laadukas sarja on.) Mutta on sukupolvikokemuksia ollut aiemminkin! Ja vaikka kuinka. Pahimmillaan se, ettei ole ollut aikaa seurata sarjaa, jota kaikki muut ovat katsoneet, on eristänyt ja saanut olon tuntumaan vaivaantuneelta sosiaalisissa tilanteissa. Muistatko vielä nämä?

1970-luku: Charlien enkelit

"Charlien enkelit näkyi kun olin alakoulussa. Vanhemmat kielsivät, meillä oli tosi tiukka kuri. Kerrostalon pihalla kaikki leikkivät niitä ja minä olin ulkopuolinen. VITUTTI."

1980-luku: Dynastia

"Äidilläni ja siskollani oli tapana istahtaa kerran viikossa ruskealle samettisohvallemme viltin alle katsomaan Dynastiaa. Minä olin Dallas-leiriläisiä, enkä suostunut vilkaisemaankaan sellaiseen halpakopioon, jona Dynastiaa pidin. Joan Collinsin esittämä päähahmo Alexis oli minusta hirveä ja hänen ikuisen vihansa kohde Krystle pelkkä tossukka. Äiti ja sisko puhuivat Dynastian juonenkäänteistä aina perusteellisesti, eikä minulla ollut niihin keskusteluihin muuta sanottavaa kuin halveksuvia tuhahduksia. Olin kyllä kade äidin ja siskon yhteisistä hetkistä, varsinkin kun 80-luvun lopulla niihin alkoi liittyä muun muassa jäätelöllä ja sipseillä herkuttelu. Lisäksi Dynastia oli selvästi blingimpi kuin Dallas, ja lopulta tuntui, että olinkin valinnut väärän leirin: öljyn ja hevosen hajuisen, ukkokeskeisen Dallasin, kun Dynastiassa olikin säihkettä ja reippaita naisia. P.S. Viinitila Falcon Crest oli viimeinen niitti, joka erotti minut äidistäni ja siskostani tv:n katselijoina. He seurasivat sarjaa, minä en. Aloin katsella luontodokumentteja."

90-luku

Salatut elämät

"Silloin kun Salkkarit alkoi pyöriä, neuroottinen äitini kielsi katsomasta sarjaa, koska siinä käsiteltiin kaikkia epäilyttävyyksiä, kuten huumeita. Koin tämän suurena vääryytenä, koska olin jo 12-vuotias. Katsoin silti välillä salaa äänettömällä. Pikkusisko vahti olohuoneen ovella ja varoitti, kun äiti tuli. Kaikki puhuivat Salkkareista koulussa, ja oli noloa, kun en tiennyt, mistä puhuttiin. Vielä enemmän nolotti sanoa, että äiti kielsi katsomisen."

Frendit

"En katsonut Frendejä, koska sarja meni aluksi jotenkin ohi minulta. Sitten en enää jaksanut alkaa seurata, vaikka kaikki kaverit katsoivat sitä. Ajattelin, että kyllä trendi menee ohi. No ei mennyt. Nyt kaduttaa joka kerta, kun kuulen niitä sitaatteja, joille kaikki muut nauravat."

"Olin juuri muuttanut pois kotoa opiskelemaan, ja elämässä oli niin paljon muutakin, etten edes tajunnut, että tällainen sarja alkoi. Myöhemmin tajusin, että olen ehkä universumin ainoa, joka ei ole katsonut sitä. Sarja on kuitenkin niin massiivinen pala aloitettavaksi myöhemmin alusta uudelleen, että se on jäänyt. Viimeksi yritin nyt, kun sarja alkoi uusintana, mutta nyt se vaikutti jo niin vanhalta, että luovutin lopullisesti. No olihan sitä orpo olo, kun sarjaan palattiin erilaisissa seurueissa vuosien ajan, ja vaihtelevasti piti esittää, että tiesi edes auttavasti mistä puhutaan – tai sitten piti tunnustaa ettei tajunnut koko asiasta mitään."

Twin Peaks

"Olin liian nuori katsomaan, kun tämä esitettiin. Sittemmin kaikki muut ovat katsoneet, itse en vieläkään. A) Koska en uskalla. B) Koska tuntuu, että tämän aika ehkä meni jo?"

2000-luku

O.C.

"Kuulosti kovin pinnalliselta. En kyllä kokenut jääneeni kovin pahasti mistään paitsi, mitä nyt jotkut keskustelut menivät täysin yli hilseen."

Konttori

"Aika noloa, mutta en koskaan katsonut britti-Konttoria. En yhtään jaksoa. Enkä ole vieläkään katsonut. Kun porukassa ystäväni viljelivät kuivaa brittihuumoria, istuin hiljaa ja nauroin vaivaantuneena mukana. Vuosia myöhemmin, ehkä 2010-luvun lopulla, uskalsin jo paljastaa, etten muuten koskaan katsonut Konttoria. Ystäväni järkyttyivät!"

2010-luku

True Detective

"Tätä on hehkutettu jo pitkään. Facebook on täyttynyt postauksista, joissa ystäväni huokailevat sen upeutta. Aina kun sarja tulee puheeksi kaveripiirissäni, yritän harhauttaa huomion muualle. Ei, en ole katsonut. Ei, en pysty keskustelemaan siitä. Ei, en edes tiedä, mistä on kyse. Tavallaan houkuttaisi katsoa sarja, koska onhan sen oltava upea tämän hypetyksen takia. Mutta sosiaalisesti on jo auttamattoman myöhäistä."

True Detective -sarjan toinen tuotantokausi alkoi maanantaina 22. kesäkuuta HBO Nordicilla ja C More Series -maksukanavalla (MTV Total).

Game of Thrones

"Sain tarpeekseni fantasiahommeleista esiteini-ikäisenä, kun luin kaiken maailman nuortenkirjoja. Eikä genre kiinnosta vieläkään, kaikesta sarjan hehkutuksesta huolimatta. Yleissivistyksen vuoksi haluaisin kuitenkin tietää edes jotakin sarjasta, eikä se ole kai mahdollista muuten kuin katsomalla..."

Sarjan viides tuotantokausi päättyi juuri. Kuudes kausi kuvataan vuoden 2015 syksyllä ja talvella ja esitetään todennäköisesti vuonna 2016.

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **