Tarantino on vihjannut, että hän jää eläkkeelle tammikuussa ensi-iltansa saavan Hateful Eight -elokuvansa jälkeen. Kuvassa Tarantino poseeraa elokuvassa esiintyvien näyttelijöiden kanssa. Kuva: Reuters
Tarantino on vihjannut, että hän jää eläkkeelle tammikuussa ensi-iltansa saavan Hateful Eight -elokuvansa jälkeen. Kuvassa Tarantino poseeraa elokuvassa esiintyvien näyttelijöiden kanssa. Kuva: Reuters

Nyt tietää, mihin kannattaa käyttää ne joululahjaliput.

Steve Jobs (ensi-ilta 15.1.) – Iphone-mies kuoli syöpään neljä vuotta sitten, ja hänestä ilmestyy jo toinen elämäkertaelokuva. Tämä kakkonen on kehutumpi. Sen on käsikirjoittanut muun muassa Facebook-elokuva The Social Networkin kirjoittanut Aaron Sorkin, ja Jobsia näyttelee kovassa nosteessa oleva Michael Fassbender.

The Hateful Eight (ensi-ilta 13.1.) – Quentin Tarantinon uutuus ei ole saanut mitään ihan valtavan ylistäviä arvioita, ja Tarantino on myös vihjaillut jäävänsä eläkkeelle tämän jälkeen. Länkkärin pääosissa ovat Samuel L. Jackson, Kurt Russell ja Jennifer Jason Leigh.

5. aalto (ensi-ilta 15.1.) – Alkuvuoden maailmanloppu-scifi-pläjäyksen pääosissa on Kick-Ass-leffassa loistanut sankari Chloë Grace Moretz.

Jättiläinen (ensi-ilta 22.1.) – Aleksi Salmivaaran Talvivaara-elokuvan pääosissa on Joonas Saartamo.

Love Records – Anna mulle lovee (ensi-ilta 29.1.) – Legendaarisen levy-yhtiön tarinassa pääosanäyttelevät Jarkko Niemi, Tomi Alatalo ja Riku Nieminen.

Tappajan näköinen mies (ensi-ilta 5.2.) – Lauri Nurkse on ohjannut Matti Röngän kirjaan perustuvan leffan, joka ei siis ole tv-sarjasta koostettu, vaikka pääroolissa Viktor Kärppänä onkin jälleen Samuli Edelmann.

Zoolander 2 (ensi-ilta 12.2.) – Odotettu jatko-osa ihanalle muotimaailmaparodialle. Pääosissa Ben Stiller ja Owen Wilson.

Risto Räppääjä ja Yöhaukka (ensi-ilta 19.2.) – Risto Räppääjä porskuttaa myös Timo Koivusalon ohjauksessa. Aikuisrooleissa Minttu Mustakallio, Vesa Vierikko ja Riitta Havukainen.

Hail, Caesar (ensi-ilta 26.2.) – Coenin veljesten pettämätön uutuus kertoo Hollywoodin kulta-ajasta 1950-luvulla. Pääosissa Coen-tyyliin nyky-Hollywoodin kirkkain tähtikaarti Scarlett Johanssonista George Clooneyyn ja Tilda Swintonista Channing Tatumiin.

Zootropolis – eläinten kaupunki (ensi-ilta 4.3.) – Alkuvuoden lupaavassa Disney-animaatiossa kaupungissa asuu pelkkiä eläimiä.

 

Tee Me Naisten eeppinen kaupunkivisa ja selvitä, oletko karavaanaritason Suomi-tietäjä.

Viihdytkö tutuissa nurkissa vai tunnetko jokaisen niemennokan ja notkelman? Olemme koonneet kymmenen kuvaa suomalaisista ikoneista ja monumenteista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn suomalaiseen kaupunkiin.

Osaatko yhdistää kuvan oikeaan kaupunkiin?

 

Maailma on täynnä kirjahaasteita, mutta kuka oikeasti lukee vuodessa sata romaania, pelkästään klassikoita tai haluaa tieten tahtoen viettää aikaansa huonojen kirjojen parissa?

Lukeminen kannattaa aina. Kirjojen parissa ajan saa kulumaan viihdyttävästi, kirjoista voi oppia uutta ja niistä voi keksiä jutunjuurta muiden kanssa.

Mutta lukeminen on myös terveellistä ja se lisää elinvuosia. Viime aikoina julkaistuissa tutkimuksissa on saatu selvää näyttöä siitä, että kaunokirjallisuuden lukeminen vahvistaa muistia ja voi ehkäistä muistisairauksia.

Tutkijoille ei ole täysin selvinnyt, miksi juuri romaanien lukeminen vaikuttaa näin posiitivisesti muistiin, mutta sen epäillään johtuvan siitä, että lukiessaan ihminen samastuu ja eläytyy toisten ihmisten kohtaloihin. Hän on siis sosiaalinen, vaikka makoileekin yksin omalla kotisohvallaan.  

Mutta mitähän sitä sitten lukisi, kun maailma on pullollaan lukemattomia kirjoja?

Me Naisten kirjahaasteessa löydät helposti uutta ja vähän yllättävääkin luettavaa.

Pelisäännöt ovat selvät: printtaa kirjalista talteen ja etsi sopivia teoksia kirjastoista, ystävien hyllyistä tai kirjakaupoista. Luettuasi kirjan, ruksaa suoritettu kohta ja tartu seuraavaan. Aikaa on vuosi ja rasteja 15.

Aika  alkaa än-yy-tee-nyt!  

1. Kirjan kannet ovat kirkkaan keltaiset.

2. Romaanin päähenkilöllä on sama nimi kuin parhaalla lapsuudenystävälläsi.

3. Kirjailija on kuuma.

4. Kirjan nimessä on adjektiivi.

5. Kirjailija on syntynyt samana vuonna kuin sinä (tai jos olet syntynyt 2000-luvulla, riittää, että kirjailija on syntynyt samalla vuosikymmenellä).

6. Kirjan kannessa on eläin.

7. Romaanissa on kuumaa seksiä.

8. Kirjaa voi värittää tai täyttää.

9. Romaani sijoittuu johonkin lämpöiseen maahan.

10. Kirja on kuuma puheenaihe ja tiedät tekeväsi vaikutuksen, kun luet sitä kahvilassa.

11. Kirjassa on alle 150 sivua.

12. Romaanin nimessä on vain yksi sana.

13. Kirjasta on tehty tv-sarja tai elokuva.

14. Kirjan nimessä on jossain muodossa sana rakkaus.

15. Kirja on kaunis ja sopii täydellisesti sohvapöydällesi/sisustukseesi.