Von hertzen Brothers -yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Mikko von Hertzen on ollut mukana myös Egotrippi- ja Lemonator-yhtyeissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Koponen
Von hertzen Brothers -yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Mikko von Hertzen on ollut mukana myös Egotrippi- ja Lemonator-yhtyeissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Koponen

Pitkän linjan muusikko ei usko, että tv:n kisat auttavat löytämään nuorten piilevät kyvyt.

Von Hertzen Brothers -yhtyeen Mikko von Hertzen, 44, suomii tuoreessa Facebook-julkaisussaan tv:n laulukilpailuja. Aihe on pinnalla kaksi päivää sitten päättyneen Britannian X Factorin ansiosta. Von Hertzen ei kuitenkaan mainitse päivityksessään ohjelmassa toiseksi sijoittunutta Saara Aaltoa.

”Ymmärrän, että ihmiset tarvitsevat viihdettä ja laulukilpailut ovat musiikin saralla (Vain elämän ja SuomiLoven ohella) ollut se näkyvin viihteen muoto Idolsin ekasta kaudesta v. 2003 lähtien. Erilaisia, television primetimessa esitettäviä skaboja on kohta siis käyty vajaat 15 vuotta ja henkilökohtaisesti alan olla sitä mieltä että jotain uutta pitäisi keksiä uusien kykyjen löytämiseksi.”

Von Hertzenin mielestä kisojen saturaatiopiste on saavutettu, mistä todistavat ”jos ei katsojalukujen lasku, niin ainakin kisoissa pärjäävien heikohko vetovoima skabojen jälkeen”.

Von Hertzen ei halua kritisoida kilpailujen osallistujia tai katsojia eikä kisojen viihdyttävyyttä – paitsi sitä, ettei pidä ihmisten mollaamisesta ja heille nauramisesta.

”Jos ainut tie menestykseen on kyynärpäätekniikalla covereita laulaen, niin onhan se vähän ankeata?”

”Jotain vikaa tässä systeemissä kuitenkin on, sillä kouluissa käydessäni olen huomannut, että nuoret näkevät kilpailuun osallistumisen melkeinpä ainoana vaihtoehtona/mahdollisuutena edetä musiikillisissa ambitioissaan. -- Jos ainut tie menestykseen on kyynärpäätekniikalla covereita laulaen, niin onhan se vähän ankeata, eikö?”

Muusikko kertoo, että on mukana Turun nuorisotyön Rock Academy -toiminnassa, joka kannustaa nuoria musiikinharrastajia löytämään oman äänensä. Tyylilajit vaihtelevat metallista räppiin, ja ideana on vaalia monimuotoisuutta. Von Hertzenin mielestä laulukilpailut eivät tee niin.

”Mielipiteeni on, että laulukilpailut eivät ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nostaneet esille mitään uutta ja mullistavaa joka todella rikastuttaisi kulttuuriamme. Päinvastoin, koen että ne ovat tukahduttaneet ja yksipuolistaneet sitä.”

”Kaikkien kukkien on annettava saada kukkia, myös vähän oudompien.”

Von Hertzen toivoo medialta ja musiikkiteollisuudelta ”uusia ideoita joilla kaivaa nuorisossamme piilevät kyvyt esiin”. Hän haluaisi, että nuoret voisivat onnistua omilla visioillaan. Laulukilpailut ovat yksi tapa, mutta muitakin varmasti on, muusikko huomauttaa.

”Kaikkien kukkien on annettava saada kukkia, myös vähän oudompien.”

”Olen varma, että elämämme rikastuisi, jos tukahduttamisen sijaan lähtisimmekin joukolla lannoittamaan kaikenlaista maaperää ja kannustamaan kaikenlaista osaamista.”

Mitä mieltä sinä olet tv:n laulukisoista? Kerro kommentissa!

Melco Mulqvist

Muusikko Mikko von Hertzen kritisoi laulukilpailuja: ”Ne ovat tukahduttaneet kulttuuriamme”

Ne kisat on ihan silkkaa shaissea alusta loppuun. Ainoa miksi niitä viittii alkukierroksilla katsoa on ne epäonnistuneet ja itsekritiikittömät yritykset. Muuten ovat niin falskia ja käsikirjoitettua hömppää kun vaan joku olla saattaa. Ja juuri kuten Mikko toteaa; kornisti sovitettuja ja nonparelleilla kuorrutettuja covereita. Voi, mitäköhän Brian May parka ajatteli siitä kamalasta versiosta "Bohemian Rhapsodystä" ihan oikeasti.
Lue kommentti

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **