Kuva Liisa Valonen
Kuva Liisa Valonen

Vaikka laulaja Saara Aallolla riittää keikkaa, hänen kappaleensa eivät ole päässeet radiosoittoon. The Voicen ja YleX:n musiikkipäälliköt kertovat miksi.

Laulajasiskokset Saara ja Suvi Aalto ovat molemmat osallistuneet The Voice of Finland -kilpailuun hyvällä menestyksellä: Suvi kipusi tänä vuonna kilpailussa finaalinelikkoon asti, Saara sijoittui viime vuonna toiseksi.

Mutta siinä missä Suvi vasta aloittelee uraansa, eeppistä rakkauspoppia tekevä Saara julkaisee loppukuusta kolmannen omakustannelevynsä.

Taiteellinen vapaus on Saaralle niin tärkeää, ettei hän ole halunnut hypätä ison levy-yhtiön kelkkaan.

– Minulla on ollut aina aivan järjetön palo tehdä kaikki itse. Mietin silti usein, miksi teen tämän itselleni näin vaikeaksi? Mitä jos alkaisin laulaa suomeksi? Silloin kaupallinen menestys olisi helpompi saavuttaa, mutta sitten taas ulkomaat rajautuisivat pois. Sitä en vielä tässä vaiheessa uraani halua, Saara pohtii.

Vaikka Saaralla riittää keikkaa enemmän kuin ehtii tehdä, hänen kappaleensa eivät soi radiossa. Genre on sitä varten "vähän vääränlainen".

– On raskasta sanoa joka ikinen päivä itselleen, että kyllä tämä vielä onnistuu, kun hylkäystä tulee koko ajan. Vaikka on itse panostanut kaikkensa, lopulta yksi tai kaksi ihmistä päättää meneekö kappale soittoon vai heitetäänkö se roskiin. Se on niin raakaa peliä.

Siksi Saara yrittää tehdä kaikkensa, jotta Suvilla olisi helpompaa.

– Olen sanonut Suville, että älä tee mitään niin kuin minä. Laula suomeksi ja anna muiden tehdä sinulle biisejä, niin pääset radiosoittoon! Saara kertoo.

Kysyimme radiokanavien musiikkipäälliköitä, miksi Saaran uusi single You had my heart ei soi radiossa.

"Biisi ei yksinkertaisesti riitä"

– Kun suomalainen artisti laulaa englanniksi, hän asettuu samalle viivalle esimerkiksi Adelen, Pinkin ja Katy Perryn kanssa. Suomalaisuudella ei ole siinä vaiheessa kuulijalle mitään merkitystä. Se, ettei Saaran kappale soi radiossa, ei johdu sen huonoudesta, vaan siitä, että jollain muulla on ollut vielä parempi biisi tarjolla, The Voicen musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari kertoo.

Suomeksi laulaessa on helpompi erottua muiden joukosta, ja kappaleestakin tulee kuulijalle heti läheisempi ja koskettavampi.

– "Mun sydämeni oli sun"-lauseesta tulee vahvempi tunnereaktio kuin "you had my heartista", Jussi kiteyttää.

Myös YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen liikkuu samoilla linjoilla.

– Saaran esittämä musiikki on sellaista, jossa biisin pitäisi olla erityisen hyvä. Niin hyvä, että se toimii Suomessa, mutta kestää myös kansainvälisen vertailun. Valitettavasti uusi kappale ei ole sellainen, joka seuloituisi vastaavanlaisen, englanninkielisen materiaalin joukosta meille soittoon. Biisi ei yksinkertaisesti riitä.

Tomi kehuu silti Saaran asennetta ja työmoraalia.

– Uskon, että kilometrit tekevät Saaralle hyvää. Töitä pitää tehdä lujasti ja taistella paikasta valokeilassa. Kilpailu on varsin tiukkaa, mutta ainakaan meidän tapauksessa se ei ole mielestäni raakaa. Kaikki uusi musiikki otetaan avosylin vastaan.

Voice sen sijaan on harkinnut vakavissaan Saaran singleä soittolistalleen. Kappale kuultiin Voicen Ensireaktio-ohjelmassa, ja 94 % kuulijoista piti kappaletta hyvänä.

– Uusi single on parasta mitä Saaralta on tähän mennessä kuultu. Ja koska hän tekee pop-musiikkia, ei "genressäkään" ole mitään vikaa. Toistaiseksi Saara tunnetaan kuitenkin paremmin The Voice of Finlandista kuin biiseistään. Hänen uransa on silti nousujohteinen, ja toivottavasti se radiohittikin vielä tulee. Omaehtoisia ja määrätietoisia artisteja kaivataan aina, Jussi kannustaa.


Lue myös
Eronnut Saara Aalto: "Pidin meitä täydellisenä parina"