Paula Vesala nähdään elokuvassa Rokan (Eero Aho) Lyyti-vaimona. Kuva: Tuuli Aschan / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Paula Vesala nähdään elokuvassa Rokan (Eero Aho) Lyyti-vaimona. Kuva: Tuuli Aschan / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi olla sodassa jossa kuolema on kokoajan läsnä ja mietit milloin on oma vuoro.

Vaihtoehtoina tapa tai tule tapetuksi.

Mieti myös mitä olisit valmis tekemään itsesi ja läheistesi puolesta, jäätkö /ttekö tapettavaksi/viksi vai puolustaudutko .

NÖYRÄ KIITOS kaikille sotiemme veteraaneille !

Sisältö jatkuu mainoksen alla