Pakkaa vuoden parhaat uutuuskirjat mukaan mökille tai rantsuun.

Romaanit

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (Gummerus)
Aihe on herkullinen: pariisilaiskerrostalon ovenvartijarouva esittää maalaistomppelia, vaikka on todellisuudessa sivistynyt älykkö. Hänen pintansa alle näkee kaksi naapuria, japanilainen herrasmies ja itsemurhaa suunnitteleva teinityttö. Hauskoja sattumuksia ja pohdintaa nykypäivän luokkajaosta.

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava)
Sympaattisin lukemani kirja evör, eikä silti siirappinen. Vaikea ollakin, kun aiheena on toisen maailmansodan natsimiehitys pienellä brittiläisellä Gurnseyn saarella. Kirjeromaanin päähenkilöt ovat niin kultaisia, ettei sellaisia olekaan – mutta silti toivoisi, että olisi. Sytyttää matkakuumeen.
 
Kamila Shamsie: Poltetut varjot (Gummerus)
Romaani piirtää laajan ja sattumanvaraisenkin kaaren atomipommiajan Nagasakista 80-luvun Pakistaniin ja WTC-tornien New Yorkiin. Samalla se sivaltaa sotaa, terroria ja suvaitsemattomuutta. Synkkiä aiheita keventää rakkauden ja ystävyyden oivaltava kuvaus.
 
Vikas Swarup: Syyllisten seurue (WSOY)
Slummien miljonäärin kirjoittajan uusimpaan kannattaa tarttua jo herkullisen Intia-kuvauksen vuoksi. Lähtökohtana on murhamysteeri, mutta perinteinen dekkari ei ole kyseessä: tärkeintä ovat kuuden murhasta epäillyn päähenkilön tarinat. Ei säästele huumoria, väriä eikä ylilyöntejä.
 
Sinikka Nopola: Teepussit (Gummerus)

Teepussit on Nopolan vuonna 1987 ilmestynyt esikoisteos. Kirjailija itse sanoo, ettei tahdo tunnistaa omia tekstejään, mutta kyllä ne Nopolaa ovat. Yksinkertainen on kaunista. Novelleissa ollaan matkalla, baarissa, hautajaisissa, tehdään muuttokuormaa. Arkisista kohtaamisista ei ole yritettykään tehdä sen ylevämpiä, ja niitä värittää juonikas huumori. Nopolan seurassa oivaltaa omaakin elämää.
 
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (WSOY)
Nykyajan päivitteleminen on humoristisen kaunokirjallisuuden peruskauraa, josta saa toisinaan leivottua maukkaankin välipalan. Mielensäpahoittajan jutut maistuvat ensin vähän liikaa Hotakaiselle, mutta alun kankeilun jälkeen tyyli toimii. Happaman päähenkilöukkelin narinat ulottuvat klassisista kiiremarinoista vaatimuksiin jokamiehenvelvollisuuksista. Pääosin terhakkaa ja osin oikeinkin oivaltavaa.
 
Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (Gummerus)
Parikymppiset kaksoset perivät kuolleen tätinsä Lontoon-asunnon, joka sijaitsee hautausmaan vieressä. Tytöt tutustuvat erikoisiin naapureihinsa ja tätiinsä, joka on muuttunut aaveeksi. Kummitustarinaksi kirja ei ole pelottava, mutta loppuratkaisu jää kivasti kutittelemaan. Juonen käynnistyminen kestää hetken, mutta puolivälin jälkeen tarina tekee mieli ahmaista kertaheitolla.
 
Anna Gavalda: Karkumatka (Gummerus)
Ranskalaisten rakastaman kirjailijan pienoisromaanissa neljä sisarusta ottaa aikalisän arjestaan viikonlopun ajaksi. Taitavan sanankäyttäjän huumori on pisteliästä ja henkilöt ylimielisiä. Häijy kirjanen on näennäisen kepeää luettavaa ja sopii seuraksi rantaviltille, mutta sanomaa jää pohtimaan vielä uintireissun jälkeenkin.
 
Eve Hietamies: Yösyöttö (Otava)
Toimittaja-Antti joutuu äitiyslomalle, kun vaimo ampaisee synnytyssairaalan ovelta taksilla karkuun. Kirja on kuvaus vauva-arjen sietämättömästä tylsyydestä – mutta tavallaan lämminhenkisesti. Asetelma on perinteinen: iskä ei oikein osaa hoitaa lasta, vaikka kaikki äidit osaavat. Helppolukuinen romaani on yhtä puklurättiä, lyhyitä yöunia ja leikkipuistoäitejä. Kenen kannattaisi lukea? Isien. Äidit tietävät jo, että vauvan kanssa on tuollaista.
 
Anne Tyler: Nooan kompassi (Otava)
On vanhuus ja on muistamisen palo. Liam tulee työnnetyksi syrjään työstään ja koko aiemmasta arjestaan. Kun Liam saa päähänsä kolhun ja menettää pienen palan muististaan, hän ryhtyy entistä ponnekkaammin tarttumaan muistoihin. Pelastajaksi tulee Eunice, joka sytyttääkin Liamiin uudenlaisen palon. Haikea, hitaasti etenevä kirja kuvaa luopumista, uuden aloittamista ja pettymyksiä.
 
Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat
Johanna Adorján on kuvannut kauniissa kirjassaan isovanhempiensa elämäntarinan, joka päättyy yhteiseen itsemurhaan. Tarinan runko on kirjailijan kuvittelema viimeinen päivä, johon lomittuvat suhteen parhaat ja vaikeimmat hetken sotineen, keskitysleireineen ja pelastumisineen. Upea parisuhde ja upea tarina, joka elää lastenlastenkin elämässä.

KIRJAILIJAN VALINTA

Kreetta Onkeli: ”Klassikot sopivat kesään. Ne voi hankkia huokeasti divarista, jättää vuokramökille tai panna kiertoon. Eräänä kesänä jätimme kotimaisia pokkareita karibialaisen lomakylän hyllyyn. Matkailija voi yllättyä, kun löytää suomalaista kirjallisuutta maapallon toiselta puolelta.
Kesäisin huomaan lukevani kuvailevaa proosaa. Ehkä siksi, että kesä on muutenkin värikäs. Lapsen treenikentän reunalle otan mukaan Kjell Askildsenin lyhytproosaa. Juhannusviikonlopuksi pakkaan paksumpia kirjoja: Niccoló Ammanitin Taivaan ja maan väliltä, Zadie Smithin Kauneudesta, John Steinbeckin Eedenistä itään. Useampana kesänä olen lueskellut Tšehovin Siperian vankileirien saaristoon sijoittuvaa kirjaa Sahalin.”

Rikoksia ja elämäkertoja

Anna Jansson: Haudankaivaja (Gummerus)
Suomessa supersuosiota nauttivan ruotsalaiskirjailijan tuttu hahmo, rikoskomisario Maria Wern, tutkii tällä kertaa tuhopolttoa, kun iäkkään Fridan koti poltetaan ja hän katoaa. Tapahtumat alkavat aueta naapureiden tarinoiden, historiallisen nippelitiedon ja traagisten ihmissuhteiden avulla. Dekkarifani tempautuu mukaan jo ensisivuilta ja mielenkiinto pysyy yllä läpi kirjan. Plussaa aidosti yllättävästä lopusta.
 
Charlaine Harris: Veren voima (Gummerus)
Vampyyrikesä 2010: jännitystä, seksiä, väkivaltaa, huumoria. Kerronta on vähän kökköä, mutta ei kai se haittaa. Veren imeminen tuo aina niin kivan kierteen perushömppään.
 
Marja Linnankivi, Terttu Levonen: Kekkosten miniänä (Tammi)
Marja Linnankiven muistelmien herkullisimmat palat on jo esitelty iltapäivälehdissä: Sylvi Kekkonen oli karmea anoppi, jolla oli lähes epänormaalin holhoava suhde poikiinsa. Miniän muistikuvat ovat arvokasta arjen historiaa, jonka miehinen historiankirjoitus usein unohtaa. Jos pääsee tekstin kömpelyyden yli, kirja tarjoaa viihdyttävää ajankuvaa niillekin, jotka eivät ole edes syntyneet UKK:n aikana.
 
Christopher Andersen: Barack ja Michelle (Otava)
Heillä on valtaa, heillä on tyyliä, heillä on hauikset ja koiranpentu. Valkoisen talon pääparin elämä kiinnostaa ympäri maailman, ja elämäkerta tyydyttää vaativankin tiedonnälän. Parisuhteen tarinan ohella lukija oppii tuhdin annoksen amerikkalaisesta yhteiskunnasta.
 
Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta (WSOY)
Kirjailija Aila Meriluodolle on ehtinyt tapahtua enemmän kuin monien elämissä yhteensä. Kun oppii kestämään Panu Rajalan omaa kertojanääntä, eteen avautuu rohkean edelläkävijänaisen tarina ja vetävä juoni. Ailan puhe ja värikäs elämä lumoavat.

KIRJAILIJAN VALINTA

Susanna Yliluoma: ”Luen joka paikassa: sängyssä, rannalla, junassa, odotustiloissa. Olen huono sietämään tyhjiä hetkiä. Kesäisistä lukupaikoista mieleenpainuvin on ollut Göringin kukkula Saksassa. Oli omituista ajatella, että loikoilin natsijohtajalle kuuluneella tontilla, jonka naapurissa on sijainnut Hitlerin talo.
Suosin dekkareita, joissa tapahtuu henkirikos. Mitä omituisempi, sen parempi. Yksi suosikeistani on Tom Rob Smithin Lapsi 44. Se kertoo hyytävästi sarjamurhaaja Andrei Tšikatilon tarinan ja valottaa tuolloisen Neuvostoliiton oloja. Pidin myös Simon Beckettin romaanista Kuoleman anatomia.”

Elämään

Tom Hodkinson & Dan Kieran: Joutilaita iloja (Basam Books)
Downshifting eli asioiden yksinkertaistaminen ja hidastaminen on päivän sana. Mutta kuinka se käytännössä tapahtuu? Vaikkapa tuolilla retkottamalla, heinänkorsia pureskelemalla ja kaduilla vaeltelemalla. Riemastuttavaa arkipäivän anarkismia kiireistä elämänrytmiä vastaan.
 
Beata Aleksandrowicz: Hyvän olon hieronta (Minerva)
Kosketus elvyttää – eikä sitä varten edes tarvitse mennä hierojalle, itsekin tehty hieronta auttaa. Lähemmäs 50 simppeliä ja nautinnollista hieronta- ja rentoutustekniikkaa päästä varpaisiin, jotka voi tehdä itselleen missä vain. Esimerkiksi korvalehtien pyörittely piristää ja rintakehän painelu solisluiden alta voi kohottaa mielialaa.
 
Irmeli Castrén: Nykynaisen hyvinvointiniksit (Gummerus)
Ihanan maalaisjärkisiä ja aikaa kestäviä vinkkejä hiusten ja kynsien hoidosta päänsärkyyn, intiimivaivoihin ja laihdutukseen. Esimerkiksi: huuhdeltava hiusten hoitoaine on turha, takut selviävät paremmin kylmällä vedellä ja harvapiikkisellä kammalla. Neuvojen avulla säästää rahaa ja luontoa sekä välttyy haksahtamasta turhiin uutuustuotteisiin.
 
Nicholas Jacquemot: Mitä optimisteilta voi oppia (Atena)
Positiivisuuteen kehottavat elämäntaito-oppaat aiheuttavat monessa puistatuksia, mutta kirja yllättää asiallisella lähestymistavallaan. Ei amerikkalaistyylistä hehkutusta, vaan tarinoivaan tyyliin kirjoitettua tietoa siitä, miten optimismia voi opetella ja miten se voi auttaa vaikeiden paikkojen yli.
 
Maaret Kallio & Taru Jussila: Syvyyttä seksiin (Minerva)
Suomalainen seksuaaliterapeutti valottaa, mistä syntyy seksuaalinen hyvinvointi: siihen vaikuttavat muun muassa ihmisen historia ja tunteet. Työkaluja oman ja parisuhteen seksuaalisuuden pohtimiseen ja eri-ikäisten ihmisten nimettömiä tarinoita aiheesta. Ei seksitemppuja tai asentovinkkejä vaan syvällistä ja ammattilaisen kirjoittamaa asiaa.
 
Paula Kiuru & Karoliina Tiilikainen: Satujoogaa. Joogaharjoituksia ja tarinoita lapsille (WSOY)
Lapsille ei kannata hölistä asanoista ja juurilukoista. Satujoogakirjassa on tarinoita, joissa eletään mukana tekemällä jooga-asentoja. Kesällä liikuntatuokiot saavat uutta potkua: 2-, 3- ja 4-vuotiaat lapset hihkuivat saadessaan leikkiä karhuja ja kettuja kalliolla ja venytellä merenneidon lailla. Meditatiiviseen tunnelmaan tässä ei pääse: sadut ennemminkin virkistävät kuin rauhoittavat. Hyvä valinta matkoille, koska samoissa kansissa tulee sekä jumppa että iltasatu.

KIRJAILIJAN VALINTA

Hilkka Olkinuora: ”Luen koko kesän, ja minulla on aina hyvä kirja mukanani. Odottaminenkin muuttuu lahjaksi, kun siitä ei hermostu.
Luen joka kesä samat kuusi kirjaa, jotka sisältävät elämäntaitoa olematta varsinaisia opaskirjoja. Purjehdusaiheiset kirjat kertovat ihmisen suhteesta luontoon ja opettavat mielenrauhaa. Suosikkejani ovat Mysi Lahtisen Hiuli hei, sanoi kokki, Nina Banerjee-Louhijan Purjehdus on elämäämme ja Joshua Slocumin Yksinpurjehdus maapallon ympäri.Kun aloin alleviivata Owe Wikströmin Läsnäolon taitoa, huomasin, että alleviivasin koko sivun. Luen kesäisin myös Simone Weilin Painovoiman ja armon sekä kelttiläisen kirjan Tuntemattomuuden pilvi.”

Kotiin

Leila Lindholm: Pala kakkua – ja paljon muuta (Mäkelä)
Leila Lindholmin kirjat ovat keittokirjojen parhaimmistoa. Reseptit ovat trendikkäitä, kekseliäitä ja helppoja, kuvat värikkäitä ja herkullisia. Vihdoin Leilaa saa suomeksikin. Uunituore opus vie leivonnan saloihin. Tarjolla on paljon makeaa ja jotain suolaistakin. Kuppikakut ja pekaanipiirakka ovat Amerikan-tuliaisia, rieskat ja punssilla maustettu prinsessakakku länsinaapurin perinnettä. Ohjeiden kaava toimii: vähän työtä ja paljon nautintoa.
 
Heikki Ahopelto: Lähellä (Otava)
Keittiömestari Heikki Ahopelto on lähiruuan edelläkävijä. Hän saattaa lukijan paikallisesti tuotettujen herkkujen äärelle. Maatiaisrotuisten lehmien maitoa voi olla vaikea löytää, mutta jokainen voi työntää kätensä taikinakulhoon ja leipoa leipää. Elämää hehkuvat kuvat sopivat teemaan, samoin Ahopellon kannustava ajatus: kukaan ei ole huippukokki syntyessään. Perinteistä ja puhdasta ruokaa innostuukin harjoittelemaan ohjeiden mukaan. Juhannusjuustoa, pyttipannua ja rahkapiirakkaa, nam!
 
Paul Svensson: Paul grillar (Norstedts)
Suomessa Paul Svensson tunnetaan Strömsön kokkina. Ruotsissa hän väläyttelee hymyään huippuravintoloiden keittiöissä ja tv-tähtenä. Svensson on maineensa veroinen. Hänen grillikirjansa reseptit ja vinkit ovat oivaltavia, niihin on helppo tarttua ja niissä on aina jotakin uutta. Kuvat tuovat herkut lähelle niin aitoina, että grillin kuumuuden melkein tuntee. Letkeään kirjaan kannattaa tarttua, vaikka kielitaito olisi ruosteessa. Pakkoruotsi riittää.
 
Anna Örnberg: Sisusta valkoista maalaistunnelmaa (WSOY)
Valkoisen maalaisromantiikan herkkupala. Kauniit kuvat ja tekstien keveys sopivat leppoisaan selailuun. Käytännön vinkkejä valkoisen nikkarityylin toteuttamiseen: miten esimerkiksi maalataan kalusteet kuluneen valkoiseksi. Mukana myös tuunaus- ja rakennusohjeita niin pitsipiiparille kuin lasitaiteilijallekin. Ohjeissa hyötykäytetään vanhoja esineitä ja materiaalia kiitettävästi.
 
Susanna Zacke, Sania Hedengren: Betoni. 33 inspiroivaa ideaa (WSOY)
Mökillä on tilaa ja aikaa kokeilla uusia ulottuvuuksia, ja rouheankarhea betoni on kiehtovan miehinen materiaali. Työstämisessä tärkeintä on kärsivällisyys odotella töiden kuivumista. Kirja antaa selkeät ohjeet kuvineen erilaisten käyttö- ja koriste-esineiden valmistamiseen. Muutaman toteutetun idean jälkeen koko maailma näyttää olevan täynnä käyttökelpoisia betonimuotteja.
 
Paula Ritanen-Närhi: Paulan puutarha-paratiisi takapihalla (Moreeni)
Puutarhaunelmia-ohjelmasta tuttu toimittaja ja hortonomi antaa oivaltavia ohjeita moneen lähtöön: jopa isompiin projekteihin, kuten kasvihuoneeseen. Nopeita käytännön vinkkejä ohjeineen, kuten perunamaa kukkaruukussa, lummeallas saavissa ja pelakuita pistokkaista. Sopiva määrä perustietoa ummikolle taimien kasvattamisesta ja kasvien huollosta läpi vuoden. Kuvamaailma ei ehkä hohdokkain mutta selventää ohjeita.

KIRJAILIJAN VALINTA

Outi Pakkanen: ”Herkuttelen lukemalla. Minulla on hyllyssä yli kaksisataa ruokakirjaa, ja luen niitä kuin ylellisiä naistenlehtiä. Yrtit sopivat kesään, ja Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla -kirjassa on ihania yrttiruokia. Tulin juuri kaupasta ja toin tuoretta basilikaa ja korianteria.
Suosikkeihini ei kuulu varsinaisia kesäruokakirjoja, koska kesään liittyy grillaaminen ja olen menettänyt toivoni sen suhteen. Meillä on perinteinen pallogrilli, mutta taistelun jälkeen päädyn loppukypsentämään ruuat uunissa. Seuraavaksi aion harjoitella leivän leipomista Jan Hedhin Mestarileipurin leipäkirjan ohjeilla.”

Maria Theresia von Paradisin näköä yritettiin palauttaa muun muassa saksalaisen Franz Mesmerin poppaskonsteilla.

Itävaltalaisen hallintoneuvoksen tytär Maria Theresia von Paradis (1759–1824) menetti näkönsä leikki-ikäisenä. Hänen aristokraattiset vanhempansa turvautuivat milloin minkäkin puoskarin apuun, jotta heidän tyttärensä saisi näkökykynsä takaisin.

Yksi von Paradisia hoitaneista ”asiantuntijoista” oli saksalainen Franz Mesmer. Tohtori oli kehittänyt oman poppaskonstinsa mesmerismin. Hoidon ideana oli ohjailla fluidiumia – Mesmerin ”löytämää” eteeristä ainetta – ihmisen elimistössä. Hoito saavutti niin suuren suosion, että suomen kielessäkin on sana ”mesmeroida”.

Itävaltalainen Barbara Albert on ohjannut näistä tosielämän tapahtumista mielikuvitusta kutittelevan draaman. Valitettavasti elokuva keskittyy vain von Paradisin ja Mesmerin potilassuhteeseen eikä kerro Maria Theresian myöhemmistä vaiheista. Hän loi uran pianistina ja säveltäjänä sekä inspiroi Mozartia säveltämään yhden pianokonsertoistaan.

Elokuva on puvustettu ja lavastettu huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Rokokooajan puvut ja huonekalut saavat huokailemaan ihastuksesta. Nimiroolissa nähtävä Maria Dragus näyttelee niin vakuuttavasti, että luulin hänen olevan oikeastikin sokea. Devid Striesow sen sijaan ei vakuuttanut Mesmerinä. Velho onnistui lumoamaan potilaansa varmasti ennen kaikkea karismallaan. Striesowilta sen sijaan moinen henkinen säteily puuttuu.

Madamoiselle Paradis ***

 

Emily Blunt tähdittää tyylikästä Hiljainen paikka -kauhuelokuvaa.

Tulevaisuudessa hirviöt ovat pyyhkäisseet ihmiskunnan lähes sukupuuttoon. Ne saalistavat ihmisiä supertarkan kuulonsa avulla. Ainut keino pysyä hengissä on pysytellä hipihiljaa. Amerikkalainen Abbottin perhe on onnistunut selviytymään syrjäisellä maatilalla.

Perheen vanhemmat Evelyn (Emily Blunt) ja Lee (John Krasinski) ovat opettaneet kolme lastaan pitämään tunteensa kurissa ja ilmaisemaan äärimmäisiäkin tunteitaan äänettömästi. Perhe kommunikoi viittomakielellä. Vaikeuksia on kuitenkin luvassa: Evelyn on raskaana.

Näyttelijä John Krasinski muistetaan kenties parhaiten tv-sarja Konttorin jenkkiversiosta, jossa hän näytteli Jim Halpertia. Hänen ohjaamansa vähäeleisen tyylikäs kauhuelokuva Hiljainen paikka saa toivomaan, että näyttelijä keskittyisi jatkossakin ohjaamiseen.

Hiljaisessa paikassa on vahva äänimaailma, jolla pelataan nerokkaasti. Välillä tapahtumia seurataan Abbottien kuuron teini-ikäisen tyttären Reganin (oikeastikin kuuro Millicent Simmonds) korvin, jolloin on hiljaista kuin ärsyketyhjiössä. Välillä korviin pärähtää lelulentokoneen elektroninen ääni. Kontrasti on pudottaa katsojan penkiltä.

Yksi elokuvan karmeimmista kohtauksista on Evelynin vauvan syntymä. Miten synnyttää päästämättä parahdustakaan? Kohtaus on raastava varsinkin naiskatsojalle, ja osuu ainakin synnytyspelosta kärsivän hermoon. Elokuvan asetelma muistuttanee monia menneinä vuosikymmeninä synnyttäneitä myös siitä, kun jotkut kätilöt vaativat naisia käyttämään energiansa kivusta huutamisen sijaan ponnistamiseen. 

Ohjaaja onnistuu repimään varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Kauhuelokuvan lajityypin maskuliinisuudesta kertoo jotakin se, ettei niissä ole juuri hyödynnetty synnytystä, vaikka se on monelle jopa traumaattinen kokemus.

Krasinskin toinen oivallus on tuoda kuvioon vastasyntynyt vauva. Mikä auttaisi piltin itkuun? Tätä kysymystähän jokaiset synnytyslaitokselta juuri palanneet vanhemmat yön pikkutunteina miettivät. Ohjaaja onnistuu repimään tästä varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Elokuvissa ei ole kovin usein vammaisia henkilöhahmoja. Krasinskia on syytä kiittää siitäkin, että hän kuvaa Reganin kuuroutta tämän näkökulmasta. Kaiken lisäksi Reganin vamma osoittautuu elokuvan lopussa vahvuudeksi.

Hiljainen paikka ****