Vielä kun se tulisi ihon alle.

Joensuulainen Stella on kasvanut vuosikymmenen
mittaisen uransa aikana ammattitaitoiseksi kokoonpanoksi, jonka albumit kannattaa ehdottomasti katsastaa.

Yhtyeelle on ominaista sovittaa haikeita melodioita
meneväksi poprockiksi. Kolmea aikaisempaa levyä hiukan heleämpi neljäs albumi jatkanee kultalevysuoraa. Jokin on muuttumassa on ajaton ja tasavahva kokoelma kappaleita, joilla riittää ideoita. Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin -sinkun hoilotuskertosäe on kuin tehty kesäfestareille, mutta yhtye on vapautunut myös vähemmän suoraviivaiseen säveltämiseen. Sivupoluillaan he leikittelevät jopa progen muotokielellä.

Marja Tahvanaisen korkealla pysyttelevä ääni artikuloi lyriikat kirkkaasti, mutta elämänmuutoksia käsittelevät teemat eivät yllätä tulemalla ihon alle. Albumissa haistaa laadun, ja sen vuoksi melkein harmittaa, ettei levy kolahda täysillä. Tuntuu kuin näkymätön verho estäisi yhä pääsemästä lopullisesti sisään Stellan maailmaan, vaikka jokin ryhmässä puhuttelee.

Stella: Jokin on muuttumassa
Universal
Tähdet: ***½